Lääkäriin vai ei

Kerro pieni hefoinen, mikä sinun on.

Kerro pieni hefoinen, mikä sinun on.

Onko niin, että tämä on ihan samalla tavalla jakautunut ihmisten kesken kuin hevosihmistenkin kesken? Että toiset menee lääkäriin heti, kun tilanne vaikuttaa erilaiselta kuin eilen ja toiset ei sittenkään, vaikka on perse irti kropasta. Ihmisethän periaatteessa saavat tehdä oman kroppansa kanssa mitä lystäävät, mutta mites nämä hevoshommat? Se onkin merkillinen kuvio.

Ensimmäisen hevoseni kanssa en tiennyt oikeastaan mistään mitään. Niinpä lääkäriäkin tarvittiin melko harvoin. Saattoi se olla tosin melko tervekin. Toisen kohdalla epäilin yhtä ja toista EPÄMÄÄRÄISEN RATSASTETTAVUUDEN TAKIA, mutta tervehän se oli. Sitä piti vain ratsastaa hieman paremmin ja ennen kaikkea jämerämmin. Olin antanut liikaa hevosen päättää mikä on kivaa ja mikä ei.

Sitten on niitä hevosia, joilla yksi jalka vispaa yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Hölkkäävät vuosikymmenestä toiseen ihan ongelmitta, kunnes epäkohtia ruvetaan korjaamaan. Eräs vanha maratoonari sanoi kerran, että jos noita vanhoja juoksijoita alkais oikomaan, ne hajoais heti. Joskus vanhan epäkohdan kanssa on opittu elämään niin, että huonompi vaihtoehto onkin yrittää korjata tilannetta.

Kun on kerran havainnut ongelman ja joutunut sitä hoitamaan pitkään, alkaa nähdä epäkohtia joka puolella. Erityistä herkkyyttä vaatii tajuta onko tässä ns. tilanne päällä vai onko hefoinen ollut aina moinen ja ihan tyytyväinen. Pullukka on esimerkiksi ihan valtavan elastinen muija. Se liikkuu niin, että sillä liikkuu nahka, lihakset, karvat, kaikki. Monesti myös eri suuntiin. Satula vaappuu vaikka se olisi teipillä kiinni. Rouvalla on kutsuva askel. Sitten juoksutin tänään sen tarhakaveria. Olin aivan äimän kägösenä: jaa, että tuollakin tavalla voi liikkua. Se hölkkäsi eteenpäin kuin kone, tasaisesti, virtaviivaisesti, eleettömästi ja pelkästään suoraan. Kun pyysin sitä laukkaan, ei tapahtunut mitään kevätjuhaliikkeitä (Pullukka), vaan siirtyminen laukkaan. Takaisin raviin siirryttiin maltillisesti (Pullukka hei, noinkin voi tehdä) ja koko vartalolla samaan aikaan, hallitusti. Jaahas! Ja kumpi näistä on nyt kuoleman kielissä? Vai onko kumpikaan?

Välillä tekisi mieli tutkituttaa itsensä, ja Pullukka myös, ihan ääriä myöten. Että mitä kaikkea meissä on vialla. Ja toisaalta taas, niin kauan kun meitä ainoastaan kolottaa silloin sieltä ja tällöin täältä, niin eiköhän se ole parempi jos ei tiedä mihin kaikkeen olaan kuolemassa. Hevosten kanssa syy-seuraussuhteet voivat olla pitkiä pötköjä. Yhden kaverin heppa oli yön aikana yskinyt karsinan täyteen vihreää limaa. Kävi ilmi, että sillä oli keuhkoissa tulehdus, joka oli tullut sinne ruokatorvesta, josta nousi ylös ikäviä happoja tai mitä lie, koska alempana oli vatsahaava, joka oli tullut kivusta, joka johtui kavioiden anturoiden ohuudesta ja väärästä kengityksestä. En olis ehkä pystynyt päättelemään. Toisaalta joskus etsiskellään vikaa kissojen, koirien ja eläinlääkärien kanssa, eikä mitään meinaa löytyä. Sitten joku yksisarvishoitaja yks kaks keksiikin mistä tuulee. Tämmöstä tää on! Ei kun tuulta päin.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *