Lähes viisikymppinen hevostyttö

Miten tämä näin meni? Pikkutyttönä haaveilin hevosista niin hanakasti, että seurasin hiekkatiellä kavionjälkiä pyörän kanssa. Löysin tallin ja ilman muuta ensimmäinen kysmys oli, että saanko alkaa hoitaa noita. En edes tiennyt mitä hevosia siellä asui.

Tässä välissä katselin telkkarista mm. LA Law -nimistä sarjaa ja tuumasin, että alan juristiksi. Toisin kävi. Olen puuhannut yhtä ja toista, ehkä kirsikkana kakun päällä kaksi lasta. Kaikesta huolimatta tieni on hassusti valunut takaisin tallille. Kun kävi ilmi, että meidän tallilla saa tehdä tallitöitä, ilmoittauduin heti. Otan silloin tällöin tallivuoroja ILOKSENI. Saan suurta tyydytystä, kun karsinat on siivottu ja lattia lakaistu minun toimestani.

Hevosenhoitaja kurkistaa lahjahevosen suuhun.

Hevosenhoitaja kurkistaa lahjahevosen suuhun.

Kun lapseni menee ratsastamaan, laittelen hevoselle mössöjä ja siivoilen kaappia. Ratsastuksen jälkeen putsaan touhuissani kamoja ja välillä hevostakin. Välillä käyn toki rapsuttamassa kopukkaakin ja sössötän sille jotain mielenvikaista. Auttelen muita tallilla olijoita ihan kuin 10-vuotiaanakin, päästäkseni mukaan kuvioihin. Vai mitä muuta se voi olla?

Tallimme kruununjalokivi, suomenhevosori Pimun Vilske osallistuu Suomenhevosten Kuninkaallisiin ensi viikonloppuna Ypäjällä. Kukas sinne ryysää hoitajaksi, muiden 14-vuotiaiden sekaan? Perheenäiti Espoosta. Koirat hoitoon ja kisahessuksi!

MItä? Joudunko mä johonkin hoitoon? Miksi?

MItä? Joudunko mä johonkin hoitoon? Miksi?

 

Kävelyttelen heppaa kun ratsastaja on kiertämässä rataa. Siivoilen kakkoja traikusta ja pesen kamoja. Muistutan ratsastajaa hengityksen tärkeydestä henkiinjäämisen kannalta, ja joskus sen muistaminen voi vaikuttaa myönteisesti myös tuloksiin. Pidän yleistä tunnelmaa korkealla laskettelemalla vitsiksi luokiteltavia lohkaisuja. Samalla haaveilen siitä, että jonain päivänä kisaisin itsekin oikea kisatakki päällä oikeita esteitä hypäten, oikeasta palkinnosta taistellen. Ihan niin kuin silloin 10-vuotiaana. Ilmeisesti kehitys kehittyy, mutta minä en.

Silti nautin joka hetkestä.

No onhan se kyllä komee jätkä. Pimun Vilske.

No onhan se kyllä komee jätkä.

 

Kommentit
  1. 1

    Briitta sanoo

    Hienoa että meet. Pähkäilin liian kauan mutta palasin aikuisena hevosen omistajaksi. Ostin itselleni vuonohevosen 55-vuotislahjaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *