Lässytän hevoselleni ja se on okei

Lärpäti, lärpäti, pöpöti, pöpöti, äitin pikku höpsön töpsön!

Lärpäti, lärpäti, pöpöti, pöpöti, äitin pikku höpsön töpsön!

Elmo Jankari kirjoitti ansiokkaan kolumnin Hevosurheiluun. Siinä hän painotti, että hevosta ei pidä inhimillistää. Samassa numerossa myös eläinlääkäri Per Michanek kertoi juurta jaksaen, miksi hevonen ei tarvitse loimea, PAITSI jos se on klipattu. Suosittelen siis hankkimaan lehden jos on vielä tiettyä epävarmuutta aihealueen kanssa.

Inhimillistäminen pistää reilusti silmään, totta. Hevosta ei ajatella hevosena vaan ihmisen jatkeena. Sama juttu koirien kanssa. Niitäkin pidetään ihmisprinsessoina, eikä kakkoja nuuhkivina eläiminä. ”Hyi, älä nuuhki, Puppe, se on kakkaa!” Meidän koirat syö tuoretta hevosenpaskaa joka päivä, mikä olikaan ongelma? Inhimillistäminen saattaa toisinaan venyä niin pitkälle, että eläimiin käytetään ihmisten lääkkeitä ja niitä hoidetaan kuin ihmisiä. Siinä saattaa tulla jo hengenlähtö kyseeseen. Esimerkiksi ihmisten keskuudessa hyvinkin suosittu rohto, teepuuöljy, on yksinomaan vaarallista koiralle. Hevosen ph-arvo taas on eri kuin ihmisen, eli jotkut ihmisten haavanpuhdistusaineet saattaavat saada hevosen haavan tulehtumaan. Inhimillistäminen siis seis! Ei ruveta luulemaan jos ei tiedetä.

Sen sijaan lässyttämistä kannatan. Se on sitten jo makukysymys sössöttääkö vai puhuuko asiaa. Oman, laajan ja empiirisen tutkimukseni perusteella puhuminen on a) paras tapa saada oma henki kulkemaan tasaisesti ja b) on hevoselle useimmiten rauhoittavaa. Olen opettanut omat hevoseni uusiin tilanteisiin laajasti selostamalla. Kun juurta jaksaen selität mistä on kysymys, olen havainnut, että ne kyllästyvät ja tottuvat. Näin mm. maastossa. Olen myös ottanut aseekseni matalan, jopa hieman miehekkään äänen rauhoittaakseni villejä hevosystäviäni. TOIMII.

Taisi olla eilen viimeksi, kun tuttu piti hevosta, joka alkoi katsella ympärilleen ”olen shokissa” -ilme naamallaan. Tempaisin pelokkaalta toverilta hevosen ja aloin sölköttää sille puuta heinää matalimmalla mahdollisella radioäänelläni. Se rauhottui heti. Voi olla, että rauhoittumiseen vaikutti myös se, että minä olin täysin tyyni. Sössöttäminen voi vaikuttaa kyllä itseenkin rauhottavasti.

Meillä ei ole minkään tason varmuutta, että hevonen EI ymmärrä mitä puhumme. Tätä taustaa vasten kehotan olemaan tarkkana mistä puhutte. Ja millä äänensävyllä. Vai voitteko väittää, ettei hevosellanne ole poikkeuksellisen muikea ilme, kun kehutte sitä? Niinpä. Olkaa varovaisia ulkona siellä.

Kommentit
  1. 2

    Terppa sanoo

    Täysin samaa mieltä! =D Onneksi on ääni reenattu matalille taajuuksille, ja oma itsetuntokin kestää sen, että välillä kuulostaa hentosen, kolmekymppisen naisihmisen sijaan kuuskymppiseltä raviukolta. =)

  2. 4

    Johanna sanoo

    Olen täysin samaa mieltä Katjan kanssa. Meidän 4 enemmän ja vähemmän pöpiä ravuria saavat hepuleita milloin mistäkin, mutta rauhoittuvat juuri juttelemalla. Tietysti meillä kuriakin pidetään, mutta huomaavat että kun johtaja on rauhallinen, on täysin turvallista olla itsekin sitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *