Kaulakkain, kakkoja korjaillen uuteen vuoteen!

Ystävät, toverit. Olemme tulleet pisteeseen, jossa kukaan elollinen ei pysty olemaan. Viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen on harmaata, sataa räntää/vettä ja väsyttää. Hevonen on juuttunut mutaan ja loimestakin näyttää jo satavan sisään. Ihminen vääntäytyy joka päivän töiden jälkeen tallille mennäkseen hevosensa kanssa – niin – maneesiin. No kappas, saman liikkeen on tehnyt 30 muutakin ratsukkoa. Joista neljällä on tunti. Kahden eri opettajan opastuksella.

Koska laji on mukava ja sen harrastaminen on kivaa, kaikki ratsastelevat ympäri maneesia sulassa sovussa. Hevoset ottavat takapäätä alle ja kaula kaartuu. Ratsastajien istunta muovautuu pelkästä mielihyvästä rennommaksi ja oikeammaksi. Raippoja ei tarvita – hevonen kulkee pohkeen edessä. Ei takana, eikä päällä, vaan edessä. Huolellisesti klipatut hevoset kulkevat onnellisina loppukäyntiään enkkufiltit lepattaen. Jokaisella ratsastajalla on kypärä. Lapsia autetaan, aikuiset huomioivat pienempiä. Maneesiin tulijoita tervehditään iloisesti. Ovia tarjoudutaan avaamaan ja sulkemaan, vapaakätiset korjailevat kakkoja.
Joku kysyy neuvoa hevosensa käsittelyyn. Osaavampi antaa kätevän vinkin, jonka jälkeen kaikki sujuu kuin tanssi.
Kaulakkain nauraen ratsukot posituvat maneesista. Viimeinen sammuttaa valot.

Ja sitten heräsin ja päästin kissan sisään.

Onko ylläoleva kuva kuin valokuva juuri sinun tallisi maneesista klo 18-20 arki-iltana? Onneksi olkoon. Ymmärrätkö miten onnekas olet? Ja kun ehdit, laitahan viestiä niin me kaikki muuta 250 000 tullaan opintomatkalle teidän tallille. Siitähän tässä kuitenkin on kyse: että opittaisiin toimimaan yhdessä, eikä yksilöinä. Yksilöinähän me ollaan jokainen jo aivan lyömättömiä. Vielä kun saataisiin se yhteisöllisyys hieraistua kasaan.

Hyvin moni ikäiseni nainen (19v) käy tallilla kuin juoppo: unohtaakseen hetkeksi kaiken muun. Muualla elämässä saattaa olla hyvinkin haasteellista shittiä poljettavana ja talli tarjoaa voimauttavan pakopaikan. Tallikaverit ovat kohtalotovereita – heilläkin on suhde yhteen kopukkaan. Suhde hevoseen on tietenkin se tärkein juttu, mutta väittäisin, että voimaantuminen saavuttaa maksimin, jos tallikaverit ovat myös ihmisiä paikallaan. Se tunne, että kuuluu vikoineen päivineen porukkaan, on upea. Saa kerrankin olla se, mikä oikeasti on, eikä tarvitse esittää viisaampaa/siistimpää/taitavampaa/huolitellumpaa/napakampaa jne.

Itse olen ajatellut näin uuden vuoden kunniaksi olla se, joka ei narise tallilla.Eikä tee edes tiukkaa.

Hyvää uutta vuotta itse kuhunkin laatikkoon!

Kommentit
  1. 3

    sanoo

    Ekaa kertaa osuin blogiisi, loistavia, hauskoja tekstejä! Nauroin ääneen monta kertaa ja oli pakko lukea kerralla alkuun asti. Kiitos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *