Miksi raveissa on kivempaa porukkaa kuin ratsastuskilpailuissa

Terveisiä Kuninkuusraveista Joensuusta! Saavuin kohteeseen perjantaina, juuri parahultaisesti, etten ehtinyt hevoshuutokauppaan. Siinä olisi saattanut visa vingahtaa, minusta kun ei koskaan tiedä. Kallein myyty kavioeläin maksoi karvan päälle 16 000, eli ei mikään mahdoton pinkka. Jos vertaa vaikkapa autoihin.

Lauantaina polkaisin raviradalle pyörällä. Siinä ehti kivasti aistia myös kaupungin tunnelmaa. Koko viikonlopuksi oli luvattu sadetta, mutta ihmisiä vyöryi laumoina. Muutama pisara siinä saattoi tipahtaa jonottaessa, mutta siinä kaikki, mitä minä niskaani sain. Siis koko viikonloppuna.

Joensuu. Täällä on ihmisen hyvä hurrata. Hevoset ei peljästy, eikä ihmisetkään.

Joensuu. Täällä on ihmisen hyvä hurrata. Hevoset ei peljästy, eikä ihmisetkään.

Heti päivällä kävin vakoiluretkellä tallialueella. Oli ukkoa ja akkaa, lasta ja eläintä. Oli joutomiehiä ja puuhakkaita. Moni tervehti, vakkei olla koskaan nähtykään. Jokunen oli tunnistavinaan minut radiosta. Siitä oli hyvä lähteä jutulle. Kun kyselin ihmisten hyväntuulisuudesta, eräs ravimies totesi, että ei ne hevoset juokse yhtään kovempaa, vaikka murjottais. Ja sehän on taivahan tosi.

Eräs mies lähestyi minua nimikirjoitukset mielessä, johon vastasin, että saat nimmarin jos annat totovihjeitä. Tottahan toki, tuumasi mies, ja ohjasi minut porukkansa pöytään. Pöydässä oli neljä ravimiestä eri puolilta Suomea, yhdenkään oma hevonen ei ollut juoksemassa. Kuninkuusraveissa oltiin ihailemassa muiden töitä. Kenestäkään ei puhuttu pahaa, ei hevosesta eikä kuskista. Siihen kiinnitin oikein erikseen huomiota. Suurimpia sankareita, kuten Jorma Kontiota suitsutettiin päivän edetessä ja tuoppien kasaantuessa yhä enemmän, mutta saivat ihailusta osansa muutkin. Välillä käytiin totoamassa ja sitten naurettiin, kun ei voitettu. Tälläistä tämä on, tuumattiin.

Ulkoministerimme Timo Soini patsasteli tavoilleen uskollisesti kansan seassa ja otti mieluusti osaa voittajaspekulaatioihin. Olimme Timon kanssa aivan yhtä väärässä Kunkun suhteen, kävi sittemmin ilmi.

Kysyin ravimiehiltä kuinka yleistä on, että hevoskaupoista tulee riitaa. ”Ei koskaan”, sanoivat ukot ja jatkoivat ”jos ei itte huomaa, että on ostanut väärän hevosen, pittää katsoa peiliin.” Eräs ravimies sanoi saaneensa isältään kaksi vinkkiä. Toinen oli ”Älä poika koskaan laita mekkoa päälle” ja toinen ”Älä palauta hevosta, jonka oot ostanu.” Niillä on sitte menty, välillä paremmalla, välillä huonommalla tuurilla.

Varikkoalueella silmääni pisti hevosautojen laatu, joka ei ollut kummoinen verrattuna kansallisten ratsastuskisojen parkkipaikkaan. Ravimiehet sanoivat, että rahat pannaan hyviin hevosiin, ei hienoihin autoihin tai trailereihin. Sen huomasi. Kuskit jakelivat auliisti toisilleen neuvoja, neuvomassa oli myös hevosten omistajia. Kukaan ei huutanut toiselle, että pidä mielipiteesi. Huumori ikään kuin väijyi koko ajan nurkan takana. Katsomossa nauru raikasi niin, että kaupunkilaista hirvitti. Mitäs täällä oikein naureskellaan. Kun on niin hauskaa! Kun kysyin eräältä, saako tähän istua, hän vastasi ”kaikin käytettävissä olevin mokomin.”

Et usko miten me huudettiin, Kun Jorma Kontio sai vihdoin ajettua kuninkuuden! Hevonen on Jokivarren Kunkku, kuva: Hippos

Et usko miten me huudettiin, Kun Jorma Kontio sai vihdoin ajettua kuninkuuden! Hevonen on Jokivarren Kunkku, kuva: Hippos

Kun kerroin ravimiehille, että omistan pari ratsua, joista toinen on varsa, ravimiehet ilahtuivat: ai sinäkin oot meikäläisiä! Ei haitannut lainkaan, että hevoseni eivät ole ravureita. Puheenaiheet löytyivät aivan samoista kysymyksistä: ruokinta, hiekkaa mahassa, kiimat, kengitys jne. Ja tietysti hevosen luonne. Siitä jaksettiin kertoa lukuisia tarinoita.

Menin mihin porukkaan hyvänsä, minut otettiin lämpimästi vastaan ja kanssani haluttiin keskustella hevosista. Jopa Hippoksen hallituksen puheenjohtaja, herra Lintilä, jutteli kanssani kuin vanha kaveri. Vitsejä ei säästelty.

Vaatteilla koreilua näki hyvin vähän, huumori- ja kannustuspaidat olivat reilusti edustettuina. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota kenenkään varusteisiin tahi ulkonäköön muutenkaan. Jokainen sai olla juuri sitä mitä oli.

Kiitos Joensuu ja ravimaailma. I’ll be back. Opettakaa meille miten tuollainen meininki saadaan aikaiseksi.

Ja se kuningatar! Varmaan itki hevonenkin ilosta. Yleisö meinas revetä liitoksistaan.

Ja se kuningatar, Saaga S! Varmaan itki hevonenkin ilosta. Yleisö meinas revetä liitoksistaan. Kuva: Hippos

Kommentit
  1. 1

    Mirva sanoo

    Ootpa hienosti pukenu sanoiks Kunkkareiden toiseks olennaisimman asian eli tunnelman. 🙂 Näin sut pari kertaa viilettämässä maalisuoran liepeillä, en tohtinut tulla jutulle. Ehkä sit ens vuonna Turussa. Mukavaa kesän jatkoa, mitä siitä ny jäljellä sit onkaan vielä. 🙂

  2. 2

    Eero Tillanen sanoo

    No jaa….minulla on vähän toisenlaisiakin kokemuksia ravimaailmasta, mutten viitsi nyt pilata perheenäidin illuusiota. Yleisesti ottaen sanoisin, että niin hevos- kuin koiraihmisissäkin on kaikenlaista porukkaa, mutta yksi asia on molemmille ryhmille yhteinen: Oma eläin on se paras ja jos siitä tai sen ominaisuuksista, kasvatuksesta, hoidosta tai koulutuksesta kehtaa sanoa yhtään mitään, niin sota on valmis. Hevosissa tämä näkyy esimerkiksi siten, että jos toteaa hevosen etujalkojen rakenteen olevan suppuvarpainen, niin monesti vastauksena on ollut tiuskaisu. Suppuvarpaisuus on kuitenkin hyvin yleinen rakennevirhe, voisi sanoa että pikemminkin ominaisuus.

    En myöskään täysin allekirjoita tuota ”ravimaailma kiva, ratsumaailma ikävä”-asennetta. Olin sunnuntaina kuvaamassa PeRa:n seurakisojen esteluokkia Nurmijärvellä ja tunnelma oli oikein leppoisa. Pitääkin alkaa sen videon koostaminen….

  3. 3

    Anna vaan sanoo

    Oikke hyvä kirjoitus!
    Olen ratsuja ja ravureitakin omistanut. Kilpailuis kun ollaan on ero niinku yöl ja päiväl, enkä nyt tarkoit hevosia vaan ilmapiiriä, ihmisiä ja heidän käytöst sekä pukeutumist yms kuten kirjoititki.
    Kunkkarit on ainutlaatuine tapahtuma, sen tunnelmaa ei voita mikään. Ihmiset on vilpittömäst iloisia ”vieraide ihmiste” kasvatus, valmennus yms. saavutuksist ja se on iha käsinkosketeltavaa kunkkareis (muissaki raveis mut ei nii vahvast).
    Turus nähdää ;D

  4. 4

    Raviäiti sanoo

    Itsestä tämäkin lähtee. Vuosikymmeniä raveja käytyäni olen tyttäreni mukana ”eksynyt” ratsastuskilpailuihin. Juttelen samaan tapaan ihmisten kanssa, samalla paremmat päivät nähneellä hevosautolla, samoilla vanhoilla vaatteilla, enkä ole koskaan saanut ikävää vastakaikua. En raveissa enkä ratsastuskilpailuissa. Ja jos joskun olen saanutkin, en sitä muistele, kaikille sattuu joskus huono päivä. Ja tyttäreni näyttää tekevän samoin.

  5. 6

    Monella on rahaa, harvalla hyvä hevonen sanoo

    Upeasti kirjoitettu! Tänä päivänä enää harrastetaan ja pienomistajan roolissa allekirjoitan tämän! Raveissa ei ole mitään väliä kuka olet ja mistä tulet vaan hevoset yhdistävät. Sitä joka sinä päivänä onnistuu onnitellaan ja iloitaan ja joka ei onnistu tsempataan ja myötäeletään.

  6. 7

    sanoo

    Totta, raveissa viihtyy aina! Oli ne kunkkarit tai paikallisravit 🙂 oisinpa saanut olla paikalla 🙂

  7. 8

    Eero Tillanen sanoo

    Katjalle ja muillekin katsottavaa. Poistakaa viesti, jos ei saa mainostaa tällä tavalla:

  8. 9

    Inka sanoo

    Sanonta ”huonokin päivä raveissa on parempi kuin hyvä päivä töissä” on ihan syystä olemassa.

    Kunkkareissa se juttu on nimenomaan huippuhevoset ja tunnelma. Ehkä viriää edelleen se pieni unelma, että itsekin joskus pääsisi ottamaan osaa moiseen kilpaan, omalla hevosella. Tai oma kasvatti siellä kilpailisi, jonkun taitavan käsistä. Eihän sitä päivää saata tulla, mutta unelmia pitää ihmisellä olla. Ja sitä unelmaa jakamassa monta monituista ihmistä siellä raveissa :).

  9. 10

    Päivi sanoo

    Onko jääkiekkomatsissa sitten kivempia ihmisiä kuin taitoluistelukilpailuissa? Tai onko jalkapallomatsissa kivempia ihmisiä kuin telinevoimistelukilpailuissa? Olikohan tässä nyt pistetty rinnakkain kaksi kovin eri tyyppistä lajia ja tapahtumaa? Mihin ratsastuskilpailutapahtumaan kuninkuusraveja voi verrata?

    Olen sekä raveissa että ratsastuskilpailuissa käynyt sekä hevoen omistajana, apukäsinä, että yleisönä (en kuitenkaan kummassakaan osallistujana enää kymmeniin vuosiin), ja kaikenlaisia ihmisiä on kummankinlaisissa tapahtumissa. Tapahtumat sinänsä ovat kovin eriluonteisia keskenään, vaikka hevosia onkin molemmissa.

  10. 11

    Mira Mäkelä sanoo

    Kiva juttu Katja, ja Kunkkareissa on just tommosta mutta ravimaailman fiiliksestä yleensä kannattaa lukea vaikka Hevostalli.netin Ravit-osiota;) Siellä sekä kuskeja, omistajia, treenareita ja ratojen ja Hippoksen väkeä lyödään kuin vierasta sikaa, niin törkeää ihan nimillä haukkumista ei löydy edes Ratsastus-osiosta, jossa sielläkin välillä todella ikäviä kirjoituksia. Kun kysessä on jonkun elanto tai peliin panemat eurot niin kylä löytyy ravimiehestä ja -naisesta se todella ikäväkin ihminen… Toki sen sortin hienostelua ja seurapiirihevostelua ei raveista löydä kuin monissa erityisesti Etelä-Suomen ratsastuskisoista. Mutta toki jos kansallista kisaa niin pätäkkää pitää olla laittaa hevosiin normisuomalisen kymmenen vuoden tulot, eli 95% harrastajista on miljonäärejä tai miljonääripentuja. Että se luo oman ilmapiirinsä;);)

    • 11.1

      katjastahl sanoo

      onhan niitä mulkkuja joka puolella, se on selvä! mutta koska en halua rekisteröidä heitä lain, en käy hevostalli.netissä KOSKAAN.

Trackbacks

  1. […] Ravipostaukseni, jonka voit lukea tästä, aiheutti kummallisen reaktion. (Kehuin siinä, kuinka hauskaa sakkia oli Kuninkuusraveissa ja että miksi niin harvoin on yhtä hauskaa ratsastuskilpailuissa.) Ihmiset alkoivat innokkaasti tilittää, kuinka paskaa sakkia löytyy kuule myös ravipiireistä. Ja että kyllä netissä haukutaan yhtä ja toista ihan nimellä, että ihan on hirveetä porukkaa nekin, luulit vaan kivoiksi. Aha? Kiva tietää? […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *