Milloin on eläinlääkärin paikka?

Me ollaan iloisia treenaajia!

Me ollaan iloisia treenaajia!

Kaikissa hevoskirjoissa ja oppaissa sanotaan aina, että jos olet epävarma hevosen siitä ja tästä, kutsu eläinlääkäri. Se on periaatteessa hyvä neuvo, mutta käytännössä aika kömpelö. Ensinnäkin eläinlääkäri on kallis. Toisinnäkin eläinlääkärillä ja eläinlääkärillä on suuri ero. Jokainen eläinlääkäri ei tiedä jokaisesta vaivasta. Eihän yleislääkärillekään mennä jos jalka on kipeä. Sieltähän tulee vain buranaa käteen. Esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinten vammat ovat monesti kummallisia ja vaikeita. Oireita (kipua) osaa hoitaa kuka tahansa, mutta syyn jäljille pääsee harva. Tämä taas johtuu siitä, että eläinlääkärikin oppii tekemällä. Joku on osunut monesti kummallisten selkä- ja jalkavammojen kanssa kohdakkain ja oppinut niistä. Toinen taas on saattanut oppia kantavan tamman kommervenkeistä kokemuksen kautta. Kaikki ei lue valmiiksi eläinlääkärinkään kirjassa. (Eikä kaikki probleemat näy röntgenissä.)

Liikkumiseen liittyvät ongelmat saattavat monesti selvitä jo pehmytkudosta hoitamalla. Tällä tarkoitan hierontoja ja sen kaltaisia hoitoja. Ehkä jopa lepoa. Monesti vamman syy saattaa olla lihasjunttura joka vaan on äitynyt ihan mahdottomaksi. Toisinaan se voi johtua jostain rakenteellisesta, mutta joskus sitä vaan on nukkunut vinksallaan tai remunnut tarhassa. Tai liukastunut. Moisen jäljille ei eläinlääkärikään välttämättä pääse. Viisaimmat eläinlääkärit ovat lyöneet hynttyyt yhteen fsyioterapeuttien kanssa. Ensin fyssari tutkii hevosen ja jos tilanne vaatii, kutsutaan lääkäri. Se on ollut toimiva paketti. Fyssarilta saa monesti aivan mahtavia kuntouttavia harjoitteita joista eläinlääkäri ei välttämättä edes tiedä. Kaikkien gurujen äiti on tietysti Tuula Pursiainen, joka on tunnettu Kyran luottohevoshierojana. Kukapa sellaista henkilö ei uskoisi? Tuula on kyllä nimensä veroinen salapoliisi. Löytää sen, mitä kukaan muu ei. En silti jaksa uskoa, että Tuula olisi ainoa.

Hirveän hyödyllistä on tuijotella omaa hevostaan (miksei muitakin) liikkeessä. Monella aikuisella hevosella on toispuoleisuutta paikassa jos toisessakin ja ne olisi hyvä hoksata. Aina ei ole kuolemaksi jos hieman vinksuttaa sieltä ja lonksuttaa täältä. Moni hevonen on koko elämänsä vähän sinnepäin ja hyvin pyyhkii kun tottuu. Katsokaa vaikka vanhoja maratoonareita: ihan hirveitä tyylejä näkee tyypeillä, jotka juoksevat 30:ttä maratooniaan. Juoksukoulun opettaja itkisi. Ja ukot vaan vetää, ei tunnu missään. Tämä olisi hyvä tajuta myös hevosten kohdalla. Jos on aina honksottanut ihmeellisesti, mutta aina ollut kuitenkin terve, ei lienee syytä kriiseilyyn. Jos taas joku muuttuu, on syytä kysellä viisaammalta neuvoa. Viisaampia löytyy monesti jo tallilta. Harva hevonen romahtaa täysin, jos siihen kokeilee jonkun havaitsemaa, toimivaa hoitoa. Turvotukset ovat tyypillisimpiä riesoja. Kesällä ei ota selvää onko syyllinen pikku haava, ötökänpurema vai joku muu.

Jos sinun hevostasi TUNTUU vaivaavan jokin, sitä todennäköisesti vaivaakin. Katso sen ilmettä. Onko se iloinen? Vituttaako sitä? Vaiva voi olla pirullisen vaikea jäljittää, mutta aloita pienistä ja selkeistä asioista: hampaat ja satula. Jos hampaat ovat kunnossa, ei satu ihan niin paljon. Jos satula on sopiva, elämä helpottuu merkittävästi. Epäsopiva satula jumittaa loppujen lopuksi uskomattoman montaa lihasryhmää. Se on kuin domino – jatkuu vaan. Loppujen lopuksi voi käydä niin, että hevosesi ei anna kiinni laitumella. (Näin kävi minulle joskus edellisen hepan kanssa. Tajusin siitä, että hevonen oli sairaslomansa aikana lihonnut niin, ettei satula enää sopinut. Se teki kipeää, joten kaveri ei halunnut koko penkkiä selkäänsä. Kilttinä hevosena se ei kiukutellut, vaan pakeni.) Pikkujutut saattavat siis kavaltaa kivun. Yksi suositeltava parannuskeino on hyvä ratsastus. Jos siihen ei itse kykene, hevonsen kannalta on jees, jos joku muu hoitaa sen. Yllättävän moni ”huonosti menevä” hevonen kulkeekin ihan kivasti, kun taitava ratsastaja on kaivanut sen kyvyt esiin.

Ratsastuksesta voidaankin sitten olla montaa mieltä. Osa tykkää, että jos hevonen saa tehdä mitä haluaa, se on happy horse. Oman kokemukseni mukaan hevonen, jota rasitetaan säännöllisesti ja sen lihaksista pidetään huolta, on onnellisempi kuin oloneuvos. Hyvässä lihaksessa olevan hevonen tuntee olevansa vahva. Onnistuneet treenit tuovat sekä ratsastajalle, että sitä kautta hevoselle hyvät fiilikset. Meillä väsynyt hevonen on onnellinen. (Ei tietenkään aamusta iltaan ja joka päivä, mutta sillai viisaasti.) Parasta lihashuoltoa ovat pitkät kävelyt ja toisinaan tehdyt kiitolaukat. Se tuulettaa kivasti myös päätä. Sekä hevosen, että ihmisen. Paremmin kuin neuroottinen pintelöinti.

Kommentit
  1. 1

    Täti maalta sanoo

    Kovasti olen taipunut tässä vuosien varrella ajattelemaan samankaltaisesti.

    Minua jokseenkin kyrpää kuunnella niksutusnaksutusporkkanansyöttelijöiden kommentteja siitä, kuinka hevonen haluaa elää vain villinä ja vapaana pellossa tekemättä mitään.. En toki voi tietää, että olenko näiden harrasteluvuosikymmenieni aikana ollut niin jumalattoman onnekas, että olen pääsääntöisesti käsitellyt hevosia (jotka ammatistaan riippumatta) ovat lähteneet suht mielellään töihin ja olleet varsin tyytyväisä hefoja rankemman treenin jälkeen.. Nykyhevonen kun on jalostettu eläin, joten sitä on hiukan turhaa verrata mongolialaisiin villiserkkuihinsa. Jalostuksella kun vaikutetaan myös rakenteen ja liikkeiden lisäksi ihan siihen pääkoppaan..luonteestakin(/palvelualttiudesta) tulee oreille ihan numero papereihin.. On siis kohtuullisen lapsellista ja turhaa yksinkertaistamista verrata villihevosia näihin jalostettuihin kesyihin lajikumppaneihinsa. Hevonen on toki laiska eläin ja siihenhän koko hevosurheilu perustuukin, mutta kieltäydyn vankasti uskomasta, että kaikki ihmisen tarjoama liikunta/aktiviteetti olisi hevosilleni vastenmielistä. Ne tulevat laitumella vastaan korvat tanassa, lähtevät pois lajikumppaniensa luota mielellään ja rankemmankin treenin jälkeen ovat kovin tyytyväisiä ja rentoja. He myös hengailevat mielellään ihmisen seurassa, silloinkin kun olisi muita kaviokkaita paikalla.. En toki väitä, että Preerialta lassottu yksilö olisi kauhean tyytyväinen hienoon lisättyyn raviin perseeni alla, mutta ainakin nämä jalostetut hevoset mielellään tarjoaa iloisin ilmein ja elein niitä juttuja, joista niitä on kehuttu..

    Ja mitä ell:in tulee, niin hiukan epämääräisissä tilanteissa kannattaisi ensin kääntyä tallia tekevän ihmisen puoleen..ne kun varsin useasti tuntee hevosen omistajaa paremmin..ja sen jälkeen kilauttaa hyvälle hierojalle.. Ongelmat kun eivät välttämättä ole minkään ellin arvoisia, varsinkaan näin maalla, jossa valtaosa ellien asiakkaista ovat lehmiä..ja on kohtuullisen raastavaa mennä klinikalle kuulemaan vain, että hevosen lavat ovat jumissa 😉 Mutta kun ne kaviot, suu ja selkä kun ovat kunnossa, niin sillä pääsee melko pitkälle!!

    Tulipa nyt avauduttua, taisi mennä tunteisiin..

    Hyviä maastolaukkoja sulle ja Pullukalle! Ne ovat parasta ja niitä tarvitsisi jokainen kaviokas ihmisineen!

    • 1.1

      katjastahl sanoo

      No mutta se on hyvä, että meni tunteisiin! Siitähän tässä lajissa on kyse. Ihanaa kuulla tervejärkistä pohdintaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *