Mistähän tänään raivoisi?

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Kuulopuheiden mukaan tämmöinen sattui kerran Helsingissä: Muinaisaikojen basisti ja elokuvanäyttelijä Silu Seppälä istui kantabaarissaan, kun Pelle Miljoona astui sisään. Silu siitä ilahtui ja kysyi vanhalta toveriltaan: ”Pelle moi! Mitäs tänään vastustetaan?”

Tuli vaan mielen kun selailin Facebookia ja joitakin keskustelupalstoja. Että kun pitää raivota joka asiasta. Siinähän menee terä jos koko ajan vauhkoaa. Lapsillekin neuvoin, että jos on pakko kiroilla, ole tarkka mihin kohtaan kirosanan isket, niin se toimii.

Ikä on siitä ihana asia, että yhä vähemmän jaksaa ottaa nokkiinsa, eikä myöskään herpaannu, vaikka muut eivät tee niin kuin minä. Aikanaan omistin koiran, joka ei elämänsä aikana koskaan tapellut kenenkään kanssa. Se oli aina vapaana. Pari kertaa joku yritti sen syödä, mutta ei se siitäkään traumatisoitunut. Sitten tuli tämä seuraava lemmikki. Sellaista koiraa ei ole, ketä tämä minun pikku kullanmuruni ei ole ainakin katsonut pahasti. Täysin sama kasvatus, ruokinta jne. MITKÄÄN samat säännöt eivät päde. Muun muassa nämä pari kiharapalloa ovat opettaneet minulle, että en voi hirveästi mennä mestaroimaan muiden tilanteita. You’ll never know.

Pullukkahan on metka likka. Siihen on kokeiltu kainelaisia juttuja ja lopulta vain pitkä pinna ja laaja ymmärrys ovat auttaneet. Ja oikeat välineet. Kukkahattu on ollut pakko asettaa välillä päästä kentän laidalle, koska se on ollut hevosen kannalta parempi vaihtoehto. Tällä hetkellä Pullukka on LAIHTUNUT ja muutenkin melko sporttinen likka. Lapsen kanssa tapellaan hirmu vähän ja hepan kanssa vielä vähemmän. Tie on löytynyt. Se on melko kivaa. (Kiimaa odotellessa)

Urheilijatytöt <3

Urheilijatytöt <3

Jos jonkun asian pitää kismittää, olkoon se sitten se, että voipi olla, että Pulde ei pääse tänä kesänä laitumelle. Se lihoaa kahdessa vuorokaudessa niin merkittävästi, että enpä taida uskaltaa. Tai vaihtoehto on tietty, että laitan kuonokopan, mutta kun se tuntuu niin inhottavalta. Tunnen oloni petturisiaksi. Vastapainoksi aion antaa hänen tiinehtyä vielä kerran. Uskon, että hän ymmärtää.

Kyllähän sekin harmittaa, että turparemmi ja muut suitset ovat eri väriset. Tosin niillä suitsilla pärjättiin viime viikonloppuna, joten tuskin uskallan vaihtaa enää ikinä.

Olen tosi pahoillani, mutta en nyt keksi kenenkään valmennuksistakaan mitään sanomista. En myöskään ruokinnoista tai loimittamisesta. Olkoot vaan kaikki semmosia kuin ovat.

Loppuun annan vinkin, jonka sain Outi Mäenpäältä, johon törmäsin missäs muualla kuin huoltoaemalla. Outi kertoi opiskelevansa hevosista niin paljon juttuja, että alkoi jo ahdistaa. Yhden hyvän ohjeen antoi hän: jos hevonen pelkää jotain, sille pitää antaa 14 sekuntia aikaa rekisteröidä tilansa. Sen jälkeen johtajuuttaan voi käyttää vahvistamatta pelkoa. Aion toteuttaa, ellen jopa ole jo toteuttanut.

Kommentit
  1. 1

    Elina sanoo

    Me hankittiin Green Guard-kuonokoppa niin sai laiduntaa osan vuorokautta..suosittelen lämpimästi:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *