Miten me hevosihmiset kohtaamme Ne Muut?

Maastohommaa!

Maastohommaa!

Oltiin lapsen kanssa pitkällä maastolenkillä. Matkan varrelle mahtui monta tarinaa. Yksi oli se, kun menin kerran ei-kenenkään-maalla rantaan kahlaamaan hevosen kanssa. Naapuritontilta ampaisi äijä juoksujalkaa huutamaan, että vie se hevoses helvettiin siitä paskantamasta. Ei se kyllä paskantanut, mutta tajusin silti, että mies ei vissiinkään halua, että me ollaan siinä rannassa. Olin ottanut selvää, että jos kyseessä ei ole kenenkään ranta eikä myöskään uimaranta, on ihan okei käväistä hepan kanssa siinä huikalla. Tilanne oli kuitenkin se, ettei tehnyt ollenkaan mieli alkaa huutoäänestämään äijän kanssa. Väärässäolija oli tässä tapauksessa niin äksy, ettei kannattanut turhaa alkaa riehuttamaan pulleaa ihmistä. Leikkaisi vielä pumppu kiinni. Muutenkin varmaan ikävä elämä, kun pitää huutaa jollekin tuolla tavalla.

Toinen tarina sijoittuu erään metsäpolun päähän, jossa asuu mies, joka kuulemma kaivaa esiin haulikon, jos pihaan tulee ratsukko. Tästä osasi varottaa miehen naapuri, oikein mukava nainen. En tiedä minkä tyyppinen hevosen ja tiikerin risteytys on joskus tehnyt pahaa miehelle, mutta en kyllä ajatellut mennä kysymäänkään.

Koiria pelkäävät ihmiset vetoavat yleensä siihen, että heitä on purrut koira pienenä. Ok, ymmärrän, vaikka minuakin on koira purrut. Hevonenkin on. Silti tykkään niistä. On minulle ihmismieskin ollut ihan hirveä, mutta tykkään niistä silti. Mikä sitten johtaa hevosvihaan?

Jos juttelet random-miehen kanssa, kuulet todennäköisesti sanat ”onhan se aika iso ja pelottava.” Se on arvatenkin vihan lähtökohta. Ei tiedetä hevosesta mitään, kuvitellaan, että ne jahtaavat ihmisiä ja sotkevat kaikki paikat. Siispä avainasemassa ollaankin me hevosihmiset. Maastoillessamme moikkailen kovaan ääneen kaikkia jotka tulevat vastaan. Pihallaan törröttävien ihmisten kanssa aloitan keskustelun – vaikka säästä. Jos pihalla räksyttää koira, huutelen ”hyvä, hyvä, oltiin just tulossa varkaisiin, mutta ei nyt tulla kun olet niin tehokas vahti.” Useimmiten ihmisiä naurattaa, jotkut haluavat tulla morjenstamaan läheltäkin. Hevosta on kiva taputella kun se on kiltti. Näin lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ihmiset suhtautuvat ratsukoihin myönteisesti ja hevonen suhtautuu tuntemattomaan lähestyjään myönteisesti.

Kiittelen myös autoilijoita aina, jos he menevät ohi alle 80km/h. Sekin on parempi kuin 100km/h. Metsässä vaeltajilta kyselen sienitilannetta ja kenties opastan hyville apajille. Selästä näkee sienet aika hyvin.

Ei voi siis väittää, ettenkö tekisi omaa osuuttani naapurisovun saavuttamiseksi ei-ratsastavien keskuudessa. Lapseni kyselee yhä ”kuka toi oli” kun juttelen, mutta kun vastaan tuhannetta kertaa ”en tiedä, kunhan juttelin”, uskon, että hänellä välähtää. Toivottavasti. Aloittakaamme naapuruuden uusi aika itsestämme. Tämä on haaste eli zälenz.

Kommentit
  1. 1

    Taitu sanoo

    Tämä pitäisi olla jokaiselle hevosella liikkuvalle itsestäänselvyys, mutta kun ei.
    Kun vuosia olet sopinut maanomistajien kanssa missä mennään ja miten, vienyt jouluna pullon kiitokseksi, aina mennyt käynnissä pihojen ohi, potkinut kakat pois tieltä, lirkutellut jokaiselle vastaantulijalle ja aina muistanut hymyillä vaikka olisi karsea päivä, niin naapuriin kun muuttaa uusi tyyppi hevosineen joka ei välitä, kaikki loppuu siihen. Mahtavat maastot ovat supistuneet maantienvarressa köpöttelyyn. Eikä tämä ole yksittäistapaus. Kertoipa eräs maanomistaja että ratsastaja oli näyttänyt keskaria ja poistunut paikalta kun keskustelua oli yritetty avata. Osa näistä ihmisistä onneksi saattaa tajuta asian kun käyt vääntämässä rautalangasta, mutta vasta sitten ja sitten voi olla jo myöhäistä. Ainakin moni vastaantulija on jo ehtinyt saada negatiivisen hevoskokemuksen.

  2. 2

    sanoo

    Siinäpä se hulluus onkin. Minulle ei ole vielä koskaan huudeltu ja aina on heppaa kehuttu ja minä olen muistanut kehua vastapuolen koirat/sienet/marjasaaliit/fillarit/vauvat. Ja olen opastanut eksyneet oikealle reitille. Odotan sitä kauhulla sitä päivää, kun minuakin heitellään kivillä, minulle haistatellaan, minun ylitseni yritetään jyrätä ja tämä kuvitelmani paremmasta maailmasta murenee. Sillä aika hyvin olen minäkin ymmärtänyt, että me hevosihmiset paskannamme kollektiivisesti yhteiseen pesään. Yhdet eivät voi pitää hyvänä niidenkin mainetta, jotka ovat syntymästään sodassa maailmankaikkeutta vastaan.

    Mutta hei, eihän samassa tallissa hevosiaan pitävät ihmisetkään osaa aina toisilleen tervehtiä! Tästäkin on kokemusta! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *