Motivaatio hukassa

Luin joku aika sitten suunnistaja Minna Kaupista juttua lehdestä. Minnalla oli palanut päreet koko suunnistukseen ja oli motivaatio hukassa. Olipa ilahduttavaa! Tyyppi on ehkä maailman kaunein ja parisuhteessaan onnellisin ja maailman paras suunnistaja, mutta silti toisinaan korpeaa. Eli ehkä on ihan ok, jos itelläkin toisinaan loppuu ns. virta. Hevonen on viimeisen kuukauden aikana mennyt kolme kertaa hienosti, joka on n. 3 kertaa enemmän kuin viimeisen puolen vuoden sisällä. Käy mielessä, että voisin ratsastella helpommallakin hevosella. Mutta sitten taas tänään, kun menin ennen töihin lähtöä harjailemaan elukkaa ja syöttelin sille pikkusen vihertävää, niin tajusin, että tästä sitä maksetaan. Siitä, kun naama vääntyy hymyyn itsellä ja hepalla. Koira haukotteli vieressä. Life <3

Mutta kun selkäänkin pitäis mennä. Ja siellä alkaa ahdistaa a) oma kyvyttömyyden tunne ja b) pelko siitä, että kopukalla ei oikeasti ole kaikki okei ja se on siksi niin hidas syttymään. Ehkä pitäis vaan hiljentää tunnepuoli ja ratsastaa hiukka riuskemmin.

Lapselleni tuumailin ääneen, että onpa kummallinen toi meidän heppa. Lapsi katsoi mua aivan kyllästyneenä ja totesi: ”No kai se nyt on kummallinen, kun se on yksisarvinen, eikä mikään tavallinen hevonen!” Aivan! Sillä on vaan niin huono kavion laatu, että sarvi on kulunut käytössä (!) pois. Kysyin kengittäjä-Jaskaltakin, että rakentaako hän tarvittaessa uuden sarven. Tuumasi, että jos hinnasta sovitaan, niin uusi sarvi järjestyy. Näin ne asiat lutviutuu.

Apråpåå, olin vkonloppuna katsomassa ponien estekisoja Laaksolla. Päätin, etten enää käy hevosten estekisoja katsomassa ollenkaan. Ponien touhu on huomattavasti mukaansatempaavampaa! Karmea vauhti, aivan yllättävät käänteet, draama, äidit, pikkusiskot, isoveljet, koirat ja tuuheat ponit. Ihan ykköskamaa! Kausikortti tänne ja vähän hitaasti!

Nymmä meen töihin lukeen uutisia. Heippa.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *