Onko peräänanto ratsastuskyvyn mittari?

Kaksi kuukautta on naishevonen ollut nyt raskaana. Saman verran hän on ollut pelkällä laidunravinnolla. Laidunranvinto on hänelle riittävää. Kun valitan, että hevoseni lihoo laitsalla muodottomaksi, viisaammat sanovat, että kyllä se laihtuu kun heinä vähenee. No ei laihdu. Ja että muka laitumella juostessa haihtuu läski. Ei haihdu, kun ei juokse. Hänellä ei ole kiire. Hän on ympyrän muotoinen eläin. Käpylehmä. Mutta niin onnellinen!

Kun ihmiset näkevät tyttäreni höntsäävän kopukalla ilman satulaa, ne alkavat nauraa. Siinä on niin onnellinen parivaljakko, että ei voi kuin ihailla, sanovat. Vertailukohtaakin löytyy, ei tamma aina ole ollut niin happy. Välillä on näytetty penseää naamaa, milloin mistäkin syytä. Siksipä ero onkin niin suuri.

Tamman loma on siirtynyt hiukka vielä eteenpäin, koska on ollut niin kuuma. Ai, eikö teistä? Mun mielestä 31 astetta on vähän liikaa. Ainakaan lihavalla hevosella kouluratsastamiseen kentällä. Maastoon ei voi mennä, koska paarmat. Hypätä ei voi, koska jalat menee poikki heti. Joten: missä päin pidetään ”Onnellistuta hevosesi elämänlaatua maksimaalisesti niin, että saat kuitenkin myös ratsastaa sillä” – kurssit? Ilmoittaudun heti.

Ensimmäinen askel onnellisempaan huomiseen oli selvästi suora kumipelham. Se hyväksyttiin mukisematta ja siihen nojattiin kuin vanhaan kaveriin. Ei ollut tarvetta kysyä yläkautta kelloa. Te, joiden hevonen kulkee aina ns. periksessä, ette voi tietää miten kivaa on saada hevonen TOISINAAN kulkemaan könkässä. Tekee heti mieli ottaa kuvia.

Se on muuten melkoinen juttu se peräänanto. Ihmiset arvioivat kolleegoidensa ratsastusta hyvinkin paljon juuri sen perusteella. Jollet saa hevostasi peräänantoon, olet huono ratsastaja. Suuri osa ratsastajista soimaa myös itseään hanakasti, jollei eläin ymmärrä heti vetäytyä virkkuukoukuksi, kun pomppaa selkään ja ottaa narut käteen. Väitän, että on myös eläimiä jotka eivät siihen taivu. Täytyy siis aina muistaa huudella mahdolliselle yleisölle, jos sattuu ratsastamaan semmoisella kurjella, että ”tää on vähän tämmönen, en tiedä miks se on AINA tällanen”. Ettei kukaan vaan luule, että olen huono. Jos olen huono, minusta kuiskitaan selän takana, mutta harva tulee neuvomaan ääneen. On sitäkin kyllä kuultu. Että ratsasta tosiaan sen hevosen takapää alle, niin kyllä se pää sieltä tulee perässä. Okei, kiitti.

Siitä ei tunnuta olevan ollenkaan niin huolissaan, kun hevonen vedetään väen vängällä könkkään. Että jos päästät narut irti, naama pompsahtaa takasin ylös. Mikäs peräänanto se on, kun hevonen vaan odottaa milloin pääsee ottamaan kanan uunista, kun se jäi sinne karsinaan muhimaan. En arvosta. Äänestetään! Kumpi on parempi: a) pakkoperis, eli erikseen nyhdetty peräänanto vai b) naama pitkänä kulkeminen.

Vastaajien kesken arvotaan vanhat, lähes ehjät minichapsit, väri musta!

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Termit peräänanto ja muoto ymmärretään ja opetetaan usein väärin: juttu ei ole se muoto, mihin pyritään, vaan peräänanto on henkinen tila. Hevonen siis kirjaimellisesti antaa ratsastajalle periksi, antaa päättää pienin avuin suunnan, vauhdin, tahdin ja asennon (taipuminen, asetus). Peräänannon asteen näkee hevosen hännästä ja takajalkojen liikkeen suuruudesta. Jos hevonen kantaa häntää korkealla (eli itseasiassa polkee takaset syvemmälle alleen, jolloin näyttää siltä että häntä nousee), on se hyvässä peräänannossa kun se myös on pohkeelle ja ohjalle kevyt.

    Muoto on se, mitä teinit tuijottavat: halutaan vääntää eläin pakettiin ja otetaan kuvia joissa takajalat on Tiibetissä ja selkä notkolla -ei siis peräänannossa! Harva tietää, että hevonen on koko ajan muodossa! Tallissa/tarhassa/laitumella ja pitkillä ohjilla ratsastetun käynnin aikana muoto on VAPAA. Matkaratsastuksessa ja länkkärissä haetaan matalaa & pyöreää muotoa, kouluratsastuksessa pyöreää ja korkeaa muotoa, ja esteillä korkeaa ja lyhyttä muotoa. Mutta muoto ei tee peräänantoa, joka on SE juttu.

    Olen nähnyt teidät usein kentällä, olette upea pari! Tamma on rento, tyytyväinen ja halukas tekemään töitä. Ja mikä parasta, aina kun olen nähnyt, niin hyvässä peräänannossa. Tsemppiä treeniin!

    Raika

  2. 2

    sanoo

    Raikan kanssa samoilla linjoilla muodon ja peräänannon sekoittamisesta.

    Mun heppa kulkee pää nyökyssä, "muodossa", tai "kuolaimella" joka ratsastuksella, se on vuosien yhteiselon jälkeen alkanut tulla aika automaattisesti, ilman mitään vemputuksia tai kummempia taidonnäytteitä. Mutta peräänanto.. Siinä heppani kulkee joskus ja jouluna. Ihan maksimissaan kerran kuussa ja vain minuutteja kerrallaan 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *