Ostinko väärän hevosen?

Kuvassa kaksi taitavaa synnyttäjää.

Olen nyt omistanut Pullukan reilut neljä vuotta. Tasan yhtä kauan on mennyt ymmärtää miten sitä ratsastetaan. Viimeksi eilen koin aivan uskomattoman hienoja fiiliksiä ratsastaessa. Menin gramaaneilla, mutta vain alkuun. Hevonen oli pikkurillillä, niin kevyt edestä ja takaa. Näitä tuntemuksia olen saavuttanut vuosien saatossa joitakin kymmeniä. Ekoina vuosina en käytännössä ollenkaan. Tällä hetkellä tilanne on myös se, että lapseni hyppää Pullukalla ja yhteistyö toimii moitteetta. Enpä olis arvannut nelisen vuotta sitten.

Näin netissä keskustelun aiheesta ”Kauanko katsotte uuden hevosen käytöstä ennen kuin palautatte sen?” Kysyjä itse oli ostanut hevosen kolme viikkoa sitten ja oli nyt pulassa, koska hevonen kiihtyy liikaa esteillä. Ah, jos samalla logiikalla vaihtaisin vaikkapa poikaystävää, niin ovi kävisi tiuhaan. Koiraakin saisi vaihtaa tämän tästä.

Ammattilaisten olen kuullut sanovan, että kuukauden-puolitoista hevonen toimii vanhoilla säädöillä. Sen jälkeen se tajuaa, että nyt saa kokeilla rajojaan. Vanhan (hyvän) ratsastajan säädöt katoavat ja pitää itse luoda uudet. Se kysyy osaamista, eikä se ole mikään häpeä, ettei sitä löydy itseltä. Tehtävään voi varsin hyvin laittaa osaavan ihmisen, jolle maksaa selvää rahaa. Niin se toimii. Ankeaa on se, että monen hevosenomistajan ylpeys ei anna myöten. Halutaan osata itse tai muka säästetään rahaa. Ikävää  on myös se, että tavattoman moni ratsuttaja suhtautuu hevosen omistajaan alentuvasti. Se on virhe ja se tuntuu paskalta. Hevonen ei ole valinnut omistajaansa ja on kaikkien kannalta hyvä juttu, jos opettaja/ratsuttaja saa omistajan innostumaan hevosen kehittymisestä ja omasta kehittymisestä, mielellään samassa paketissa. Jos hevonen luisuu temppuilun tielle, otetaan taas ratsuttaja apuun. Siksi aivan lyömätön yhdistelmä on ratsuttaja ja opettaja samassa ihmisessä. Hyvin harva epäilee, että ratsuttaja olisi jotenkin huono tai jopa vale-ratsuttaja. Siksipä ratsuttajan ei tarvitse lainkaan korostaa omia kykyjään. Teot puhuvat oikein hyvin puolestaan. Mikäli ratsuttaja tuntuu tarvitsevan kehuja, niitä voi toki mielihyvin antaa. Siitä tulee hyvä mieli, kaikille.

Hevosen omistajaa hävettää, jos hän ei pärjää oman hevosensa kanssa. Sitä ei auta köökkipsykologien remmi, jotka pohtivat hiljaa selän takana mitä kannattaisi tehdä. Siihen auttaa parhaiten oikein hyvän ja maltillishintaisen ratsuttaja puhelinnumero. Ennen kun tutkitaan mitkä kaikki asiat hevosta vaivaavat, koitetaan miten se liikkuu kun sitä ratsastetaan oikein. Moni vaiva häviää kuin pieru saharaan. Se on hirveää, kun seisoo itse hevosenomistajana siinä vieressä ja on luullut koko ajan, että hevonen kuolee kohta kaikkiin vaivoihinsa, vaikka ainut asia mitä se tarvitsi, oli hyvä ratsastus. Kun tästä häpeästä pääsee yli, alkaa ihana uudelleenrakentamisen aika. Kaikki päättyy vielä hyvin. Ensimmäinen askel on oman ylpeytensä nieleminen. Toinen askel on sen tajuaminen, että minä pystyn siihen. Kolmas asia on se, että opettelen pitämään hauskaa kaiken tämän kanssa, enkä sure omaa kyvyttömyttäni. Minä opin.

t.nimim. Neljä vuotta eikä suotta

Ostaisitko sinä hevosen tältä naiselta? Kuva: Anna Aalto/Heasta

Alkutaipaleelta napattua. Kuva: Anna Aalto

Kommentit
  1. 2

    Tuija sanoo

    Kuulostaapa niin tutulta. Meidän kuherruskuukausi, joksi sitä nimitän, kesti noin puoli vuotta ja sitten aloitettiin ihan alusta. Sen jälkeen on koettu monenlaista ja taas aloitettu alusta. Nyt mulla on tosi lutunen, mutta hieman omapäinen senioriratsu, mutta se sopii mulle.

    Ratsutin hevosta aiemmin, kun en itse osannut tai uskaltanut, mutta nyt tarvii enää harvemmin. Löytyy sieltä kyllä askellaji nimeltä rodeo, mutta onneksi se pyrkii pintaan aika harvoin :D.

  2. 3

    Maiju sanoo

    Yleisesti ottaen RATSUKON kehittymiseen AINA kestää vuosia, oli hevonen kuinka osaava tahansa tai ratsastaja. Luottamus ja ymmärtäminen vaatii aikaa.
    Siksi ammattiratsastajatkin tarvitsevat aikaa hevostensa kanssa. Hyvin usein näkee että hevonen osaa tai ratsastaja osaa, mutta se kahden liitto vaatii aikaa.
    Mihin tässä kiire on?
    Harvoin löytyy saman tasoinen hevonen joka ymmärtää ratsastajaa tai toiste päin.

  3. 5

    Liinu sanoo

    Ja jälleen niin asiaa Katjalta, näitä on aina ilo lukea.

    nim. oman yhteisen taipaleensa kuherruskuukautta vielä viettämässä

  4. 6

    Kanada sanoo

    Hei !
    Todella mukavaa luettavaa , aitoa , rehellistä ,
    arkipäiväistä , Maalaisjärkistä tekstiä !!
    Itse ratsuttajana/ valmentajana otan aina huomioon kokonaisuuden , hyvin harvoin kyse on vain yhdestä tekijästä , hevonen ja hänen ihmisensä ovat aina se kokonaisuus ja heidät tulee saada toimimaan samalla sävelellä ❣
    Liian usein tulee vastaan paketteja joissa , hevonen soittaa jo mollisointujen sinfoniaa koska ei ymmärrä sitä mitä häneltä haetaan ⭐️
    Ei se ole vielä ongelma mutta, siinä on se vaara että jos hevosen ihminen ei halua antaa tilaa hevosen itsensä alkaa luottamaan ympäristöönsä ja uusiin ihmisinä , tuosta on mahdollisuus kehittyä niitä riitasointuja …
    Me olemme yksilöitä , omanlaisiaan niin ovat hekin , mennää ja eletään sen mukaan ❣

  5. 7

    Possu sanoo

    Kun olin ostanut omani ei asiantuntevasta avusta ollut pulaa. Reilu puolitoista vuotta lähes koko ajan valvovien silmien alla ja lukuisten mitä mä tän kanssa teen- kysymyksiin vastauksen saatuani yhteistyö sujui koko loppuajan. Ruunan selkään pystyi laittamaan kenet tahansa ja mitään typeryyksiä ei tapahtunut. Paras kuulemani kommentti koulutuksesta oli: tää ei oo koskaan saanut tilaisuuksia olla tuhma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *