Silkkaa satumaista sekoilua Savossa

Taivaaltahan tuo näyttää.

Taivaaltahan tuo näyttää.

Olipa kerran meidän perhe ja meidän perheessä tyttö. Yhtenä päivänä meidän perheen tyttö ilmoitti, että ”menen ratsastusleirille. Se on Keiteleellä.” Mitäpä minä siihen muuta, kuin että ”se on muuten kaukana”. Lapsi päätti aloittaa harrastamisen, ja mikäs sen kätevämpää espoolaiselle, kuin tehdä se Keiteleellä. Hyvät puolet: äiti ei ole sössöttämässä kentän laidalla. Huonot puolet: kaukana.

Montakohan vuotta tästä on, ehkä viisi, kun kurvasin tämän tallin pihaan. Päästin saman tien takapenkin tiikerin irti (pumi) ja se jolkotteli tervehtimään possuja. Talon ovelta huuteli ilmeisesti emäntä, että ”taidat olla Vilman äiti!” Niin taidan, vaikken hetken kuluttua kun näin tyttäreni ollutkaan enää ihan varma. Oli nimittäin eri henkilö lähtenyt viikko sitten kotoa.

Jumppakärpäset pihalla.

Jumppakärpäset pihalla.

Aurinko paistoi, pihassa yritti hiippailla kissa nimeltä Sauli Niinistö (koirani ajoi sen ystävällisesti talon alle). Aitauksessa röhki possu ja lampaat olivat omissa oloissaan. Laitumella retkotti hiljattain syntynyt varsa hanakasti tankkaavan äitinsä kanssa. Kaikki oli minun käsitykseni mukaan paratiisin elementtejä.

Lapseni ei suostunut jättämään paitsi harrastustaan, myöskään leiripaikkaa. Aina piti päästä Savoon, vaikka sinne oli pidempi matka kuin mihinkään ikinä. Siis Espoosta. Kuopiostahan sinne on muurahaiskarhun kusema. Näkökulmakysymys. Melko monena vuonna onnistuin töiltäni kuskaamaan tyttären kavereineen kohteeseen tai tai sieltä pois. Kerran puhkesi rengaskin kotimatkalla. Siis autosta. Joka kerta kun kävin tilan pihassa, minut valtasi mahtava rauhan tunne. Kai sitä ihminen paratiisissa viihtyy?

Osataan siellä lajiakin.

Osataan siellä lajiakin.

Yhtenä vuonna tallin omistajan tytär oli venähtänyt sen verran (ei missään nimessä vielä 9 kuitenkaan), että oli perustanut pihaan kahvilan. Sen nimi oli Kultaranta. Mikäs muu. Sieltä vakavailmeinen kauppias latasi pullaa ja kahvia halukkaille. Ostin kaikkea.

Jokaisella käyntikerralla mietin, että perkule kun pääsis itsekin joskus tänne viikoksi. Että aina kaikki hauska tapahtuu lapsille, ihan tyhmää. Tänä kesänä päätin, että ihmisen on tehtävä asioita saavuttaakseen unelmansa.

"Pullukkaa, tule laitumelleeee..."

”Pullukkaa, tule laitumelleeee…”

Sovin leiriviikon Kavioliiton ja Wanhan Koulun Tallin kanssa. Päätin sillä hetkellä, että Pullukka matkustaa viikoksi maalle ja sinne menee myös Katja. Auton lainaa Helsinki Horse Show (Land Rover) ja kopin Böckmann. Tulen tuulettamaan niiden puolesta varmaan loppuelämäni.

Toistaiseksi ollaan suuniteltu leirille seuraavia elementtejä: ratsastusta (koulu-, este- ja working equitation), käkättämistä, saunomista, joogaa ja ikäihmisille viinilasit käteen. Voiko ihminen muuta toivoa? Pullukka toivoo ainoastaan pääsevänsä laitsalle. Sanoin sille, että katsotaan.

Lähe mukkaan! Vielä on kait kaks paikkaa auki. Saa ottaa omat hepsut mukaan, mutta on siellä hyviä muutenkin.

18519908_1689176061109792_5067066826733161385_n

Hirveät hevosihmiset

Nämä henkilöt eivät ole hirviöitä nähneetkään! Laatuirmoja.

Nämä henkilöt eivät ole hirviöitä nähneetkään! Laatuhenkilöitä.

Juuri kun pääsin äimistelemästä miten joillain talleilla vaan on ankea tunnelma, tulee vastaan erikoisia tarinoita maailmalta. Alan epäillä, että näillä on yhteys. Millaiseksi työ hevosalalla Keski-Euroopassa tekee ihmisen? Menetkö sinne mukavana ja valoisana ja palaat takaisin kyynisenä ilkiönä?

Olen jo pitkään suunnitellut haastattelevani maailmalla olevia tallityöläisiä. Vain osa heistä on KISAHOITAJIA. Suomalainen hevosenhoitaja on maineeltaan erinomainen, mutta liekö syynä se, että meissä asuu valtava määrä sisua ja kyky pitää turpa kiinni. Aina kun olen avannut suuni huippuhevosten hoitajien keskuudessa, heidän suunsa menevät kiinni. Kaikesta puhutaan yleisellä tasolla, ketään ei haukuta tai parjata suoraan. Silti kuulen jatkuvasti ihmeellisiä tarinoita kammottavasta simputtamisesta ja nöyryyttämisestä. Ei kai tie maailman huipulle voi olla niin karmea, että pitää henkisesti/fyysisesti nujertaa kaikki ympärillä olevat?

Vaan niinpä se taitaa olla, että tie huipulle on karu. Muualla maailmassa kilpailu on niin kovaa, että tökeröitäkään keinoja ei kaihdeta. Hyviä ratsastajia on nurkat tulvillaan, mutta oikein hyvät hevoset ovat kortilla. Huippuvalmentajat nousevat asemaan, jossa raha sanelee kaiken. Suuri osa hevosenomistajistakin näkee vain dollareiden keon. Miten ihmisestä tulee hirviö, joka välittää vain rahasta? Formuloiden kohdalla se ei niin haittaa, koska kyseessä on kuitenkin kone. Mutta meillä se on elävä eläin.

Kreiseimpiä tarinoita, mitä olen kuullut, on se, kun eräänä aamuna tallinomistaja herää, ja kauhea määrä tavaraa on kadonnut. Tietokoneita, satuloita jne. Selvästikin yksi tallityöntekijä on ottanut hatkat ja kerännyt ylityökorvaukset mukaansa. Kaupan päälle kyseinen henkilö on tempaissut suihkemaalilla tallin seinään massiivisen kirkkoveneen ja oheen teksti F**CK OFF! Kävi aika selkeästi ilmi, että henkilö ei ollut viihtynyt. Olihan se tietty melko näyttävä ja jonkun mielestä jopa töykeä tapa lähteä, mutta taustalla saattaa olla jonkin asteinen tyytymättömyys. Liekö työtaakka ollut liian suuri? Eivät vissiin tallinpitäjän ja duunarin kemiat kohdanneet? Semmoista se on monessa muussakin työpaikassa, mutta muualla toimintaa sitoo laki. Näissä hommissa se on jostain syystä unohdettu kokonaan. Koko ala on ihan totaalinen villi länsi. Hirveän hyvää tarinaa aiheesta täällä.

Olen kuullut myös hyviä kertomuksia, mutta en riittävän montaa. Yleensä kertoja on itse ollut ihminen, joka ei halua elämäänsä mitään muuta kuin hevoshommia, nukkuu max 5 tuntia yössä vapaallakin ja on ennen kaikkea maailman positiivisin henkilö, jonka kuori on teflonia. Hirveän hyvä horsemanship ja hyvät anturit hevosen kanssa auttavat suojaamaan loukkaantumisilta, joita tulee joka tapauksessa. Ja silti pitää tehdä töitä kuin sekopää, vaikka olisi käsi irti.

Jonkin tapaista järjestäytymistäkin alalla on jo alettu virittää, toivon sille pitkää ikää ja valio-jugurttia. Täältä voi enkunkielen taitoinen löytää hyviä vinkkejäkin!

Laittakaa tarinoita villistä lännestä! Olis kiva lukea kokemuksista.

T. Nimim. Kotimaa foevö

Mistä tunnistaa kivan tallin?

Me viihdytään täällä! T. Hillpa ja Raili. PS: Kuva ois kiva

Me viihdytään täällä! T. Hillpa ja Raili. PS: Kuva ois kiva

Ai kamala. Puhuin kaverini kanssa puhelimessa, hän kertoi vaihtaneensa tallia. Oli kuulemma käynyt sietämättömäksi olo entisessä paikassa. Olinhan itse ihmetellyt paikallista touhua matkan päästä jo pitkään, mutta vihdoin kaveri sai tehtyä ratkaisun. Olen iloinen hänen puolestaan. Hevonen tosin hoidettiin ensin pois vatsahaavasta. Melkoisen nafti päivittäinen heinämäärä oli kaiketi tehnyt tehtävänsä. Kunpa se olisi ollut suurin ongelma. Tällä hetkellä kaveri iloitsee siitä, että saa uudella tallilla olla oma itsensä ja itkeä, nauraa ja jutella muiden kanssa. Kukaan ei halua hyökätä eikä vieritä pahaa oloaan muihin.

Onhan se hullua. Maksat itsesi kipeäksi ja olet surullinen koko ajan, koska tunnelma on paska. Ei semmoinen peli vetele. Surullisintahan on tietysti se, että tallin omistajat eivät ole vielä älynneet katsoa peiliin, vaikka ovi käy niin, että sen voisi vaihtaa pyöröoveksi. Ei kai kukaan voi olla niin oikeassa, että KUKAAN ei ole samaa mieltä? Sellaista on vaikea hahmottaa, etenkin kun itse etsin aina vikaa itsestäni, oli sitä tai ei.

Mitä sitten kivalla tallilla on, jos minulta kysytään?

  1. Hevosia, joilla on hyvä meininki. Ei yhtään hevosta, jota vihataan. Pelkkiä rakastettuaja hevosia, jotka otetaan huomioon yksilöinä.
  2. Ihmisiä, joilla on hyvä meininki. Ei yhtään ihmistä, jota vihataan. Pelkästään ihmisiä, jotka saa olla mitä on. Ei vaadita yhtenevyyttä.
  3. Auktoriteetti, jota uskotaan, mutta jota ei tarvitse juosta itkuisena pakoon.
  4. Tallin omistaja, joka HALUAA pitää tallia, eikä itke aamusta iltaan, että mitä paskaa. Tämäkin on valinta.
  5. Tallin ympäristö, joka ei halua hevosista eroon. Ampumista harrastavat maanomistajat saattavat heikentää harrastusmahdollisuuksia.
  6. Katto, joka ei vuoda ja joku, joka osaa nikkaroida hajoinneita paikkoja kuntoon.
  7. Ei-alkoholisti tallinpitäjä.

Summa summarum: harva meistä vaatii täydellistä ympäristöä. Se on loppujen lopuksi ihan sama onko aidat vitivalkoiset tai karsinan ovet takorautaa. Pääasia, että tallin porukka harrastaa kutakuinkin keskenään samaa lajia, jotta saavat tukea toisistaan. Ja että hevoset ovat riittävän kauan terveitä, jotta voidaan uumoilla, että tallin käytännöt edesauttavat/ylläpitävät hevosen terveyttä.

Ja hei te, jotka pyritte täydellisyyteen! Älkää missään nimessä tarjotko minulle tallipaikkaa tai tulko samalla tallille kanssani. Tulette kokemaan karvaan pettymyksen.

Hyvä talli ansaitsee mielenterveyden edistämismitalin!