Hierova kumisuka on todiste siitä, että Jumala on olemassa

Voihan venäjä, mä sanon. On nyt nähty sekin päivä, että mies X otti yhteyttä Feisbukitse. Asia oli seuraava: haluatko sovittaa Pullukalle kumisukaa, joka hieroo? AI HALUANKO? Ihan sama kun kysyisi haluatko salkullisen rahaa! TODELLAKIN! Niinpä X laittoi paketin postiin ja ilmoitti palailevansa asiaan. Olin tyytyväinen eli tyytis.

Mikäs toi nyt taas on?

Mikäs toi nyt taas on?

Tuli päivä sitten se päivä, jolloin postista tuli kirjekuori. En ymmärtänyt ollenkaan miksi postista tulee KIRJEKUORI, joten lykkäsin sen vaan johonkin kasaan. Mikä lie. Siitä heilahti vielä ainakin viikko, kun matkasin city-polkupyörällä Hevoset Kaivarissa -tapahtumaan pällistelemään hevosia. Siellä yhtäkkiä törmään kyseiseen mieheen ja hänen Shivers-kojuunsa. Ai perhana! Nyt yhdistänkin sen postista tulleen kuoren ja tämän asian! Posti ei jostain syystä enää lähetä pakettikortteja, vaan KIRJEKUORIA. Ääliöt. Hätäännyin täysin ja sanoin miehelle, että voi kamala, se laite on edelleen postissa! Haen sen heti! Ja niin tein. Avasin paketin ja lykkäsin vehkeen saman tien seinään. Tallille lähtiessäni otin ladatun laitteen mukaan.

Ja voihan että. Miten kivalta tuntui ratsastuksen jälkeen jo omasta mielestäni ajatus hieromisesta, mutta niin oli Pullukkakin mielissään! Hieroskelin häntä ihan fiilispohjalta niistä lihaksista, jotka hänelle on tapana jumittaa. Ristiselkää ja takareisia. Kovin oli onnellinen ratsu! Vehkeessä on kaksi erilaista hierontapintaa: kumisukamainen ja piikkisukamainen. Itse käytin pelkkää kumisukamaista. Laitteen voi myös laittaa vyöllä hevoseen kiinni, näin voi itse esim. syödä eväitä. Surinan vahvuuksia on viisi.

IMG_4575

Hieno laite.

Hieno laite.

Tärkeintähän tässä on se, mitä tapahtui seuraavana päivänä. HEVONEN OLI RATSASTETTAVUUDELTAAN HIENO! Onko tässä syy ja seuraus? Liittyvätkö asiat toisiinsa? Jäämme seuraamaan tilannetta. Kesällä luoksemme saapuu myös henkilö, joka neuvoo mitä suraavalla sualla oikeasti kannattaa tehdä. Kerron sitten!

Vihdoinkin! Evästauko.

Vihdoinkin! Evästauko.

Pullukan matka Amateur Tourilla

Hyppää, Pullukka, hyppää! Kohta pääset vuodeksi lomalle. Ja siitä eläkkeelle.

Hyppää, Pullukka, hyppää! Kohta pääset vuodeksi lomalle. Ja siitä eläkkeelle.

Helmikuussa se taidettiin tehdä: päätös siitä, että lapsi ja Pullukka kilpailevat tänä vuonna niin kuin vaan rahje riittää. Osasyy ratkaisuun oli se, että iskä lupasi osallistua lapsen kisakustannuksiin. Ryhmätyöllä siis alettiin tehdä Puldesta ja lapsesta kilparatsukkoa.

Onhan tässä muuttujia, paljonkin. Yksi kysymys on helmikuussa 16 vuotta täyttäneen neidon motivaatio. On nimittäin vetoa muuallekin kuin tallille. Toistaiseksi motivaatio on pysynyt kun on reenattu koko ajan ja tuloksiakin on saatu. Suuri merkitys oli Amateur Tourille ilmoittautuminen. Lapsen tallikaveri kertoi helmikuussa, että jos nyt ilmoittautuu, se on vielä halpaa. Pohdittiin sitä porukalla ja päädyttiin lähtemään mukaan. Amateur Tour on siis Horse Shown kisa, jossa hankitaan ensin kvaalit (neljä perusradan nollaa missä tahansa kisoissa) haluamalleen estekorkeudelle (Pullukalla ja lapsella 100cm) ja sitten kun ne on haalittu, päästään Ypäjälle semifinaaleihin. Matkan varrella saattaa eteen vielä tulla kisoja, joista on mahdollisuus päästä ohi semifinaalin suoraan finaaliin HORSE SHOWN AREENALLE. Onhan se siistiä kerran elämässä. Itsehän en voi kuvitellakaan kisaavani moisessa paikassa kakkaamatta housuun, mutta lapsi meinaa voida. Kvaalit on jo kasassa, nyt vaan odotellaa syksyä ja Ypäjää. Lupasin ostaa lapselle (!) Freejumpit, mikäli pääsevät finaaliin.

Neiti Määrätieto ja hänen hevosensa Monélt Syödää.

Neiti Määrätieto ja hänen hevosensa Monélt Syödää.

Pullukan kohdalla tilanne on vähän sama kuin lapsella. Ikää on 16 vuotta ja se on vähän niin kuin now or never. Mikäli Pullukalla haluaa vielä mitellä, niin hirveän montaa vuotta se ei enää loiki puhtaasti yli aitojen. Niinpä momentum on nyt. Lupasin Puldelle, että hän saa siemenet ensi keväänä sisäänsä jos kiskausi menee putkeen. Luulisi motivoivan. Ensi vuonna Pullukka on 17, joten on erittäin hyvä hetki siirtyä äityispoliklinikan kautta telakalle. Sen jälkeen eläkepäivät on jo ansaittu.

Vuoden päästä Hilpan selkään tyrkätään jo satula. Hjälp. Siinä vaiheessa meidän perheen hevostelu saa taas aivan uuden käänteen.

Niin, viime viikonloppunahan Pullukka ja lapsi niittivät mainetta taas voittamalla oman tallin 90cm -luokan ja tulemalla kakkoseksi 100cm -luokassa. Mainittakoon, että metrin luokassa jäivät voittajalle VAIN joitakin kymmenesosasekunteja. Pääasia oli kuitenkin se, että sekä ykkönen, kakkonen että kolmonen olivat meidän tallista. Ai niin, niin kuin neuvokas hevosnainen tekee, lapsi myi palkintonsa heti kättelyssä eniten tarjoavalle. Meillä oli jo satulasaippuaa ja ELEKTRONYYTTEJÄ, joten kaupaks vaan. Vastedes lapsi saa hoitaa kaikki talousasiamme.

"Äitiys is my thing." -Pullukka

”Äitiys is my thing.” -Pullukka

 

Elvis nähty unkarilaisella ranchilla

Koko jengi huusi kerää jätkä luusi.

Koko jengi huusi kerää jätkä luusi.

Suokaa anteeksi päivitysten hitaus! Oli nimittäin niin, että Unkarissa, kansallispuiston keskellä oli surkea wifi. Eikö olekin törkeää? Millä sitä Netflixiä muuten katsotaan, ellei wifillä? Kyllä minä niin pahoitin mieleni. Ihan unohdin, että aurinko paistoi, maastot olivat järkyttävän kauniita ja seura oli ihan luokattoman hyvää. Se olikin kiinnostavaa: aika randomisti kokosin 14 ensimmäistä Kavioliitto-seuramatkalle ilmoittautunutta ja toivoin parasta. Oikein pelottaa tulevat reissut, koska tämä oli niin hieno ja jengi oli SAIRAAN HAUSKAA. Vatsalihakset sai kipeäksi nauramalla ja ratsastamalla. Mutta ei hätää! Kielitaidoton hieroja hoiti homman ANTI-STRESS OIL -hieronnalla.

Tämmöstä tää on, kun ei anneta ihmiselle vaihtoehtoja!

Tämmöstä tää on, kun ei anneta ihmiselle vaihtoehtoja!

Toisena päivänä maastossa (vai oliko se kolmantena) iski perhanallinen allergia. Joku kasvis siellä ärsytti nenää niin, että meinasi harmittaa. En tiedä mikä kasvi siellä ärsytti, koska normaalisti allergisoidun vasta keskikesällä. Epäilen kuitenkin, että syypää pärskimiseen oli kasvi nimeltä Orphan’s hair. (Ihan en seuraavana päivä muistanut nimeä oikein, vaan puhuin Köyhien poninhännästä.)

Niin! Aamuisin aloitettiin ratsastus 9.30, ja ensin harjoiteltiin taas kentällä. Tein myös mm. spinningin Brad Pittillä. Tietenkin. Aina kenttäreenin jälkeen mentiin luontoon laukkaamaan. Ihan täysillä ei vedetty kuin pari kertaa, mutta saakelin pitkiä laukkoja kyllä.

IMG_4682

Vasemmalla Elvis, oikealla Brad Pitt.

Ratsastuksen jälkeen otettiin lähes poikkeuksetta neuvoa-antavat oluet/rose-viinit ja sitten olikin ruoka. Ruoan jälkeen lojuttiin auringossa tai käytiin katselemassa kun Robert-niminen nuori nero ratsutti nuoria hevosia. Siinäpä vasta oli taitava kaveri! Seurasin yhden kolmivuotiaan koulutusta suu avoimena. Nyt tiedän täsmälleen mitä teen Hilpan kanssa.

Seuraava ratsastus oli aina klo 14. Taas opeteltiin kentällä lisää lännenhommaa. On se nimittäin melkoisen vaikeaa olla kiskomatta ohjista. Siihenhän siellä koko homma perustuu! Ei niitä ohjia tarvita kuin viime tingassa. Kovasti tuli pohdittua sitä, kuinka paljon omaa hevosta tulee nyhdettyä suusta, vaikkei kovaakaan, niin silti. Miksi se kuolainTUNTUMA on niin tärkeä? Miksi lännenhepat ei sitä tarvitse? Muutama muukin ohje oli käytännössä päinvastainen kuin mihin meillä on totuttu, mutta se taas johtuu käyttötarkoituksesta. Lännenhevosen on oltava nopea, reaktiivinen ja nöyrä, sillä lehmät ei anna armoa.

Näimme luontoreissuilla myös lehmiä. Ja jotkut peurojakin (niin varmaan, en nähny yhtään!), ja opemme Gabor näytti kuoppaa, jossa oli risoja pieniä munia. ”Siinä on rosvottu kilpikonnan pesä!” Kyllä kai se niin oli, mutta en uskonut siltikään. Kai kilppareita kasvaa muuallakin kuin Madagaskarilla ja terraarioissa?

Tässä Riitta ja kukalie. Riitan reissublogista näet lisää kuvia meidän retkestä!

Tässä Riippa ja kukalie. Riitan reissublogista näet lisää kuvia meidän retkestä!

Iltaruoka meillä oli kuudelta, sitä ennen heitettiin hepat laitsalle. Siellä ne piehtaroivat paskat pois selästä ja lampsivat vihreälle. Oli ilo katsella kun hepat eli hyvää elämää. Sitten olikin taas jo aika neuvoa-antavan tahi muun höpöhöpö-homman. Opeteltiin iltasella myös mm. lassoamista! Ja arvatkaa onnistuinko? KYLLÄ! Villi länsi on menettänyt meikämannessa melkoisen pyssysankarin.

On se ihme, että 16 hengen ryhmä hoituu noin hienosti, että kaikki ratsastaa tosi paljon, hevoset ei ole ollenkaan nääntyneitä (hienot lihakset oli suurella osalla) ja meillä on hitokseen hauskaa.

Illatkaan ei venähtäneet liian pitkiksi, koska aamiainen kutsui jo klo 8. Kummasti sitä kuitenkin ehti porekylpyyn ja infrapunasaunaan.

Tämän matkan mahdollisti ruotsalainen ratsastusmatkavirma Horsexplore, ja sen suomalainen AKENTTI on juuri tämä meidän Riitta. Että jos alkaa innostuttaa, niin ei kun Riitalle viestiä.

Köyhän poninhäntä (Orphan's hair)

Köyhän poninhäntä (Orphan’s hair)