Onko ratsastajainliitto meitä varten?

Seurakisoissa on lähes aina hyvä meininki!

Seurakisoissa on lähes aina hyvä meininki!

Minä kuulun Ratsastajainliittoon. Olen kuulunut jo vuosikymmeniä. Ensimmäinen seura, johon halusin liittyä, oli E-VR, Etelä-Vantaan Ratsastajat. Tuntui tärkeältä kuulua joukkoon. Aiemmin en ollut edes älynnyt, että semmoisiakin on kuin ratsastusseura, puhumattakaan, että ne kuuluvat liittoon. Seuran puitteissa tehtiin kaikkea kivaa – käytiin reissuilla, kisattiin, tehtiin lehteä. Kameran puuttuessa piirsin kuvia tapahtumista. Sain muistaakseni hihamerkinkin.

Olen ollut pitkään myös Nurmijärven ratsastajien jäsen. Yhtenä vuonna saavutin seniorimestaruushopeaakin estekisoissa. Mikä tykki!

Tämän hetkinen seurani on Evitskogin ratsastajat. Seura on yksi osasyy tallin vaihtoon. ER on niin aktiivinen ja puuhakas yhteisö, että usein ei tarvitse lähteä tallinpihasta mihinkään, niin on tapahtumien keskipisteessä. Siksi ihmettelenkin mitä ihmeen hyötyä Ratsastajainliitosta on tälle kokonaisuudelle.

Olen ymmärtänyt, että Ratsastajainliitto on etujärjestö. Se ajaa meidän etujamme. Eduiksi katsotaan esimerkiksi liiton alaisten tallien valvominen. Vakuutukset on toinen mikä tulee mieleen. Ne ovat ihan hyviä asioita. Oneglma vaan on se, että ei tule mieleen mitään muuta. Paitsi se, että liiton useissa alajaostoissa on niin huono henki, etteivät komiteat pysty toimimaan. Riidankylväjien nimet ovat kaikilla tiedossa, mutta itse riidankylväjät eivät koe olevansa millään muotoa yhteistyökyvyttömiä. Huippu-urheilupuoli on naama nurinpäin vuodesta toiseen ja harrastaja ihmettelee mistäs tässä taas maksetaankaan korotettua kisamaksua.

Arvostan yli kaiken ihmisiä, jotka jaksavat olla positiivisia ja yrittää tehdä asioita, vaikka niiden eteneminen on mahdotonta henkilökemioiden takia. Tässä mallissa demokratia on järjettömin mahdollinen ratkaisu. Se johtaa siihen, että jokaisella on oikeus, mutta kenelläkään ei ole velvollisuutta. Suurinta mahdollista rohkeutta osoittaisi ihminen, joka ilmoittaisi olevansa liian kiivas, liian jästipäinen tai liian kova murjottamaan voidakseen jatkaa liiton porukoissa. Semmoisia siellä nyt on niin että riittää. Asioista suututaan, mutta sitä ei sanota kohteelle, vaan se ilmoitetaan maailmalle. Ja huom: kyse ei ole ekaluokkalaisista, vaan AIKUISISTA IHMISISTÄ. Murjottaminen on uusi musta.

Tätä menoa koko liitto invalidisoituu täysin. Asioita tehdään liiton puitteissa vain siksi, että sejase ei suutu ja siksi, että sejase saa myös joskus päättää jostain. Iso kuva hämärtyy ja ennen kaikkea maksaja – liiton jäsen – on täysin äimänä mistä maksaa.

Miten ihmeessä voi olla mahdollista, että JOKAINEN henkilö, joka on ollut hallituksen jäsen tai puheenjohtaja ja jonka kanssa olen jutellut, sanoo, että se on aivan sekopäiden hommaa. Järjellä ei ole sijaa niissä bileissä, pelkällä tunteella. Voiko olla, että siellä liiton päätöksenteossa mättää joku homma? En tiedä mistä tuli mieleen.

Kerronpa ihan kreisin jutun: avioeron voi hoitaa sivistyneesti, lasten huoltajuuden voi hoitaa sivistyneesti ja jopa uhkaavan maailmanrauhan voi hoitaa sivistyneesti. Miten ihmeessä yhtä ratsastajainliittoa ei voida hoitaa niin, että ME HALUAISIMME OLLA SEN PUOLELLA?

Ihanaa liittoa kaivaten,

Katja.

Motivaatio, myydäänkö sitä jossain?

Älä sinä siinä valita, hirnu niin kuin minä!

Älä sinä siinä valita, hirnu niin kuin minä!

Juuri kun pääsin keuhkoamasta, että nyt lähtee, niin motivaatio kyykkäsi. Tai itse asiassa se on kyykännyt jo jonkun aikaa. Joku teistä lukijoista kommentoi, että pitääkö aina olla niin hyvä, eikö voi vaan mennä niin, ettei hevoselle tule hirveän huono olo. Varmaan voi, mutta en minä. Minä haluan saada itsekin hyvän olon! Semmoisen, että olen tehnyt jotain oikein. En välttämättä koko ajan, mutta edes lopuksi. Ja joskus sekään ei vaan riitä ja sekin pitää hyväksyä. Silloin on hyvä ottaa etäisyyttä lajiinsa, ettei ala puristaa mailaa.

Tällä hetkellä ongelmani on se, että jo kevyessä ravissa alkaa tuntua siltä, että jotenkin kampean sitä hevosta liikkeelle. En tiedä johtuuko se istunnastani, hevosesta, satulasta vai kaikista edellä mainituista, mutta ikävä on fiilis. Pitäisi ikään kuin ravata hevosen hengityksen mukana, mutta minä jotenkin oudosti KAMPEAN. Välillä saavutan hetken rentouden, mutta sitten taas kadotan kontaktin.  Hevonen tuntuu olevan ns. levällään. Ja kas, niin olen minäkin. Ja kun hevonen on oma, ei ole pakko ratsastaa sillä. Voi pistää lapsen selkään useammin ja juoksuttaa ja mitä kaikkea. Lupasin Pullukalle, että huomenna menemme luontoon. Se on onneksi kivaa sekä minusta että hänestä.

Onhan se tietysti myös rahakysymys, tämä urheilu. Laitan kaikin mokomin rahaa siihen, että lapsi kehittyy, mutta sehän on itseltä pois. Jos tunnit maksavat nyt jotain 165 kuussa, niin siihen kun pistäisit meikäläisenkin tunnit, niin onhan se tyyristä. Ja toki hevoisten ylläpito siihen päälle, reilu tonni. Toisaalta, rahalla on helppo perustella vätystely. Ihan varmasti jos haluaisin käydä tunneilla, keksisin tavan, miten se onnistuu järkihintaan. Mutta kun se motivaatio tosiaan…saako sitä nykyään Hipposportista? Pitääpä kysyä. Kaikkea muuta siellä jo onkin. Itse asiassa viime viikolla kävin juuri Hipossa hienon keskustelun nahkaniekka-Samin kanssa, joka siis korjaa satulat ja muut nahkavermeet. Pohdittiin, että missä tapauksessa kannattaa korjata nahkasaappaaita ja missä tapauksessa ostaa uudet. Minullahan on tunnetusti isäni n. 50 vuotta vanhat saappaat, jotka hän on teettänyt itselleen Puolassa. Pitäisikö tässä itkeä vai nauraa, kun ne on mulle sopivat? No kumminkin, niin ne on TODELLA hyvää nahkaa ja ällistyttävän hyvässä kunnossa. Rohkenen väittää, että harvat nykysaappaat ovat niin laadukasta kamaa. Sami nyökkäili, niinhän se menee. Kyllä semmoisiin saappaisiin kannattaa vielä satsatakin. Jos nahka ei ole kummoista, kannattaa ehkä hankkia uudet. Kerron teille heti kun mun saapasprojekti alkaa!

Ja kuntouutisia! Ensimmäinen, HELVETILLINEN kuntoviikko takana! Käytännössä olen heilutellut kahvakuulaa ja kyykkäillyt henkeni edestä Helsingin Kisahallissa, jossa reenaavat muutkin ikämiehet. Jalkavoimani ovat ala-arvoiset, mutta kehitystä taivaan kiitos on jo näköpiirissä. Avaan tarinani muodossa ”KATSO MITEN HÄN TEKI SEN” heti kun PT lähettää mulle kuvia ja oman sivunsa osoitteen. Täältä tullaan elämä!

Ahneus on kaiken pahan ydin

Minua saa silittää käypää taksaa vastaan.

Minua saa silittää käypää taksaa vastaan.

En onneksi itse ole osunut kovinkaan ahneiden henkilöiden uhriksi, mutta valitettavan moni tuttuni on. Ja voi itku se tuntuu pahalta. Määritelläänpä tässä alkuun mitä ahneus minun silmissäni tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että jokaiselle asialle lasketaan rahallinen arvo. Siis JOKAISELLE.

Otetaan esimerkki 1: Ihminen x on ostanut hevosen, mutta hevonen sairastuu, eikä sillä voikaan treenata vähään aikaan, koska pitää parannella ensin. Ahne ihminen suuttuu myyjälle, sillä hevosella olisi pitänyt pystyä treenaamaan ja kisaamaan JUURI NYT, JUURI TÄLLÄ KAUDELLA. Muuten on mahdollista, että hevosen arvo laskee jne. Myyjän olisi pitänyt tietää, että ähky voi väijyä nurkan takana. Minä tulkitsen tilanteen kyllä ahneudeksi. Miten niin kaikki pitää saada juuri tässä ja nyt heti? Ja ETENKIN hevosten kanssa?

Esimerkki 2: Hevoset seisovat työttöminä tallissa, mutta niillä ei saa ratsastaa, siis edes käppäillä maastossa, ellei maksa. Jos kukaan ei maksa, hevoset jäävät liikuttamatta. Missä järki?

Esimerkki 3: Ratsastajalla ja valmentajalla on kuukausisopimus. Valmennuksia on x määrää kuussa ja summa siitä on y. Valmentaja lähtee matkalle, mutta valmennuksista pitää silti maksaa täysi hinta. En ollenkaan ymmärrä. Jos vuokraajani ei pääse ratsastamaan, en minä häneltä rahaa pyydä. Onko tässä taas joku logiikka, mitä en vaan huomaa?

Esimerkki 4: Ihminen x hinnoittelee oman hevosensa niin korkealle, että ei saa sille vuokraajaa, ja hevonen seisoo seisomasta päästyäänkin. Kuka tässä voittaa?

Ja suosikkini, kaiken huippu, esimerkki 5: Valmennettavan x hevosia ei pidetä tarhassa, vaan hevosten kävelyttämisestä otetaan erikseen rahaa. Moiccu. Ei sanoja.

Sitten joku ihmettelee miksi ihmiset on niin penseitä. No tällaisten ahneiden höyrypäiden takia tietysti! Vähemmästäkin tulee säikyksi! Minut on kasvatettu niin, että kaveria autetaan ja rahaa saa pankista tai työtä tekemällä. En ymmärrä muun päälle. Vai olenko niin kertakaikkisen kelkasta pudonnut, että en vaan ymmärrä nykymenoa? Onko nykyään niin, että kaikesta maksetaan sokkona, eikä oleteta, että kukaan tekee mitään ilman korvausta? Suren. Ja voin samaan hengenvetoon sanoa: ihan varmasti jeesaan ja ilmaiseksi.

Vanha viisaushan menee niin, että mitä parempi ystävä, sitä tiukempi sopimus on hyvä laatia. Näin eripuralle ei jää sijaa. Kaikki on sovittu etukäteen. Kamalaa.