Häsläämällä kesäkuntoon!

Nalle, Pulde, Masa.

Nalle, Pulde, Masa.

Lähdettiin tänään porukalla maastoon. Meni kaverin Masa-hevosella, lapsi Pullukalla ja Aimo (nimi muutettu) Nallella eli Nalbertilla. Pulukkahan on tunnetusti maailmannainen, ei hötkyile uusista tilanteista ja suhtautuu maastoiluun säyseästi. Masasta ei varsinaisesti ollut hajuakaan, mutta ajattelin, että minä jos kuka uskallan kyllä koittaa. Ja sitten porukkamme loose cannon: Nallukka. Hänellä oli kiire jo heti kärkeen. Turvallisuuden nimissä Pullukka meni etunenässä. Hän valitsee reitit ja vauhdin viisaasti. Nallen mielestä ratkaisu oli huono, sillä hänellä olisi ollut kiire. Katselin parivaljakon pyllyjä sieltä takarivistä ja tuumasin, että onpa Nallukalla kiinteä ahteri. Sittemmin tajusin miksi. Aina, kun Nalle pysähtyi, se jätti jalat vähän haralleen, jotta olisi täydessä valmiudessa singota eteen- tai ylöspäin, jos tilanne vaatii. Ei vaatinut, mutta Nalle pelasi varman päälle.

Osastossa suoritetttu ravi meni ihan mallikkaasti. Kukaan ei paennut/kaatunut/riehaantunut ja Nallekin meni ravia useamman askeleen. Jos nyt vaihtaa laukalle, niin keltä se on pois, mietti Nalle. Onneksi Masa suhtautui asiaan kovin pitkämielisesti.

Vaatimattomassa ylämäessä päätimme Pullukka etunenässä heittäytyä laukalle. Nallen mielestä idea oli hyvä, ja hänellä olikin ajatuksena olla ensimmäisenä perillä. Pullukka on kuitenkin niin nopea likka, että ei siitä ihan miten vain ohi mennä. Niinpä Nalle myöntyi paikoin napakoillekin pidätteille ja lähes pysähtyi, jolloin me Masan kanssa meinattiin tussahtaa Nallen pyllyyn. Jouduimme käyttämään amerikkalaisia piilolihaksia pysyäksemme tasapainossa ja ennen kaikkea laukassa, vaikka välillä pysähdyttiinkin laukkaamaan paikalla. Vaan mitäpä sitä ei kesälihasten eteen mies tekisi, mietti kaiketi Nalle, joka pinkaisi taas uuteen nousuun. Koko tämän ajan Pullukka oli kyntänyt tasaisella vauhdilla, avoimin korvin kohti tulevaisuutta ja mäennyppylää. Siellä vauhtiin pistettiin stoppi. Ja taaskaan kukaan ei kaatunut/romahtanut/pudonnut/kuollut! Maastoilu on ihanaa.

Kotimatka tultiin samaa reittiä, joten voitte kuvitella mitä pyöri Nallukaisen päässä: ”Olen myöhässä. Saan potkut. En ehdi. Pitäis olla jo. Tästä ei tule mitään. Miksette päästä minua kotiin. Minun on mentävä.” Muut hevoset nauttivat kevään tuoksuista ja Masa lisäksi kannoista, jotka olivat hänelle jännyyden huippu. Ei niistäkään jaksettu riehaantua, mutta sentään katsoa tarkemmin. Että oikein kanto! Jopas nyt! Kas kas! Pullukka vihelteli äänettömästi ja tod.näk. mietti, että harvoin sitä on näin vatipäisten poikien kanssa liikenteessä. Että mihin tollakin lihaskimpulla on kiire ja toi toinen toljottaa kantoja. Pliis.

Summa summarum: Nalle on hyvässä lihaksessa, koska ei jätä käyttämättä yhtäkään lihasta maastoretken aikana. Pullukka ja Masa taas osaavat nauttia elämästä kevyesti hengitellen, joten lihas jää saamatta. Voi meidän pulleita, ihania, tyyniä eläimiä!

Näkymä Pullukan seljästä.

Näkymä Pullukan seljästä.

Mistähän tänään raivoisi?

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Kuulopuheiden mukaan tämmöinen sattui kerran Helsingissä: Muinaisaikojen basisti ja elokuvanäyttelijä Silu Seppälä istui kantabaarissaan, kun Pelle Miljoona astui sisään. Silu siitä ilahtui ja kysyi vanhalta toveriltaan: ”Pelle moi! Mitäs tänään vastustetaan?”

Tuli vaan mielen kun selailin Facebookia ja joitakin keskustelupalstoja. Että kun pitää raivota joka asiasta. Siinähän menee terä jos koko ajan vauhkoaa. Lapsillekin neuvoin, että jos on pakko kiroilla, ole tarkka mihin kohtaan kirosanan isket, niin se toimii.

Ikä on siitä ihana asia, että yhä vähemmän jaksaa ottaa nokkiinsa, eikä myöskään herpaannu, vaikka muut eivät tee niin kuin minä. Aikanaan omistin koiran, joka ei elämänsä aikana koskaan tapellut kenenkään kanssa. Se oli aina vapaana. Pari kertaa joku yritti sen syödä, mutta ei se siitäkään traumatisoitunut. Sitten tuli tämä seuraava lemmikki. Sellaista koiraa ei ole, ketä tämä minun pikku kullanmuruni ei ole ainakin katsonut pahasti. Täysin sama kasvatus, ruokinta jne. MITKÄÄN samat säännöt eivät päde. Muun muassa nämä pari kiharapalloa ovat opettaneet minulle, että en voi hirveästi mennä mestaroimaan muiden tilanteita. You’ll never know.

Pullukkahan on metka likka. Siihen on kokeiltu kainelaisia juttuja ja lopulta vain pitkä pinna ja laaja ymmärrys ovat auttaneet. Ja oikeat välineet. Kukkahattu on ollut pakko asettaa välillä päästä kentän laidalle, koska se on ollut hevosen kannalta parempi vaihtoehto. Tällä hetkellä Pullukka on LAIHTUNUT ja muutenkin melko sporttinen likka. Lapsen kanssa tapellaan hirmu vähän ja hepan kanssa vielä vähemmän. Tie on löytynyt. Se on melko kivaa. (Kiimaa odotellessa)

Urheilijatytöt <3

Urheilijatytöt <3

Jos jonkun asian pitää kismittää, olkoon se sitten se, että voipi olla, että Pulde ei pääse tänä kesänä laitumelle. Se lihoaa kahdessa vuorokaudessa niin merkittävästi, että enpä taida uskaltaa. Tai vaihtoehto on tietty, että laitan kuonokopan, mutta kun se tuntuu niin inhottavalta. Tunnen oloni petturisiaksi. Vastapainoksi aion antaa hänen tiinehtyä vielä kerran. Uskon, että hän ymmärtää.

Kyllähän sekin harmittaa, että turparemmi ja muut suitset ovat eri väriset. Tosin niillä suitsilla pärjättiin viime viikonloppuna, joten tuskin uskallan vaihtaa enää ikinä.

Olen tosi pahoillani, mutta en nyt keksi kenenkään valmennuksistakaan mitään sanomista. En myöskään ruokinnoista tai loimittamisesta. Olkoot vaan kaikki semmosia kuin ovat.

Loppuun annan vinkin, jonka sain Outi Mäenpäältä, johon törmäsin missäs muualla kuin huoltoaemalla. Outi kertoi opiskelevansa hevosista niin paljon juttuja, että alkoi jo ahdistaa. Yhden hyvän ohjeen antoi hän: jos hevonen pelkää jotain, sille pitää antaa 14 sekuntia aikaa rekisteröidä tilansa. Sen jälkeen johtajuuttaan voi käyttää vahvistamatta pelkoa. Aion toteuttaa, ellen jopa ole jo toteuttanut.

Kun synnyttäminen ja esteratsastus kohtaavat

Ei hätää, viel on heinää!

Ei hätää, viel on heinää!

Olipahan sunnuntai! Lähdettiin lapsen kanssa tallille puolilta päivin. Olimme menossa Pullukan kanssa ratsastuskeskus Ainoon, jossa lapsi ja hevonen luokkiin 90cm ja 100cm. Lapsi oli odottanut tätä hetkeä PITKÄÄN. Pullukalle oli periaatteessa ihan sama minne mennään vai mennäänkö minnekään, kunhan ruokatarjoilu vaan pelaa. Matkaan lähti meidän tallilta neljä ratsukon lössi.

Polkaistiin menollensa Evitskogista klo 14 ja niin kuin urheilijat yleensä, käytiin tyttöjen kanssa ensimmäiseksi hampurilaisella. Kyydissäni oli kaksi teini-ikäistä, joista toinen itsesynnyttämäni ja toinen tyttö nimeltä Aimo Helge (nimi muutettu). Autoseura oli siis parasta. Vedettiin siinä kaikessa rauhassa lapioittain rasvaa napaan, kun Aimo (nimi muutettu) yhtäkkiä huomasi, että kisoja on aikaistettu puolella tunnilla. Tulikin yhtäkkiä kiire. Onneksi autoni kulkee tarvittaessa myös liian kovaa. Liiallinen vauhti mahdollisti sen, että tytöt ehtivät niukasti radan kävelyyn. Sen verran touhuissaan ne olivat, etteivät juurikaan kiinnittäneet huomiota esim. esteiden väleihin. Mitäpä niitä tuijottelemaan, pikkujuttuja.

Hepparekan kyydissä oli hevosten ja kuskin lisäksi myös jack russel -rouva, jonka laskettu aika alkoi häämöttää ja siksi hän olikin matkassa. Siis ihan varmuuden vuoksi. Hänelle oli rakennettu oikein mukava pesä IKEA-kassiin ja mikäs siinä oli köllötellessä, rekan nupissa. Lapset kisasivat touhukkaina ja vetivät hienot radat, Pullukka ja lapsi sijoittuivat 90 cm:ssä 8/63! Siinä tuulettelun ohessa valmentaja kurkisti taas kerran miten pikkurouva jakselee pesässään, JA SYNNYTYSHÄN SIELLÄ OLI KÄYNNISSÄ. Yksi pötkylä oli jo ulkona! Ei kun kuumaa vettä ja pyyhkeitä, vai miten se meni, ja koko kisaporukka oli tietty ihan sekaisin. Mitä ihmettä, yks tuolla synnyttää ja me hypätään esteitä, herran tähden! Onneksi valmentaja oli hoidellut koiriensa synnytyksiä noin tuhat kertaa aikaisemminkin, joten siinä se meni kätilöhomma rekannupissa kuin missä tahansa muuallakin. Lämpötilan vuoksi päätimme sittemmin siirtää pikku perheen minun autooni. Tässä vaiheessa lapsia oli syntynyt koko setti eli neljä, ja äiti lähti käymään pissalla. Lapset laitettiin siksi aikaa PIPOON. Eihän siinä mennyt kuin muutama minuutti ja perheelle oli jo rakennettu uusi pesä pyyhkeistä ja mun toppahousuista.

Rouvaa hävettää kun ei saanu pidäteltyä <3

Rouvaa hävettää kun ei saanu pidäteltyä <3

Siellä näkyy pienet piiperot <3

Siellä näkyy pienet piiperot <3

Nyt tuntuu jo naurettavalta raportoida kisasuorituksia, mutta metrin luokassa lapsi ja Pullukka olivat niinikään 8. lähtijöitä ollessa 33. Nolla-nollat siis molemmista radoista! Pullukan mielestä kaikki meni muuten ihan okei, mutta saakelin akka (=minä) turautti jotain hirveen makuista töhnää suuhun luokkien välissä. Päädyin siis tosiaankin truuttaamaan kilparatsuumme pötköllisen triamiinia, koska muuten olisi lössähtämisen riski ollut hirveä. Toimi!

Tässä välissähän toki kävin hakemassa nuoren äitini (76v.) naapurikylästä ja parkkeerasin hänet Ainon kahvioon, joka on muuten erinomainen paikka nimenomaan ikääntyneemmille sukulaisille seurata kisoja. Siellä äiti tuuletti niin, että meinasi taas lähteä olkapää sijoiltaan (lähti kerran uidessa 80-luvulla, leikattiin). Peik Andersin istui viereisessä pöydässä ja tuumattiin äidin ja Peikin kanssa yhteen hengenvetoon, että onhan tää sata kertaa jännempää kuin formulat.

Päivän päätteeksi Ainon putiikki oli jo kiinni kun lapsi oli menossa tuhlaamaan voittamiaan lahjakortteja. Kyllä siinä sitten ihmeteltiin, että olipahan päivä, kauppakin kiinni ja kaikkee!