Tulokset haulle: working equitation

Silkkaa satumaista sekoilua Savossa

Taivaaltahan tuo näyttää.

Taivaaltahan tuo näyttää.

Olipa kerran meidän perhe ja meidän perheessä tyttö. Yhtenä päivänä meidän perheen tyttö ilmoitti, että ”menen ratsastusleirille. Se on Keiteleellä.” Mitäpä minä siihen muuta, kuin että ”se on muuten kaukana”. Lapsi päätti aloittaa harrastamisen, ja mikäs sen kätevämpää espoolaiselle, kuin tehdä se Keiteleellä. Hyvät puolet: äiti ei ole sössöttämässä kentän laidalla. Huonot puolet: kaukana.

Montakohan vuotta tästä on, ehkä viisi, kun kurvasin tämän tallin pihaan. Päästin saman tien takapenkin tiikerin irti (pumi) ja se jolkotteli tervehtimään possuja. Talon ovelta huuteli ilmeisesti emäntä, että ”taidat olla Vilman äiti!” Niin taidan, vaikken hetken kuluttua kun näin tyttäreni ollutkaan enää ihan varma. Oli nimittäin eri henkilö lähtenyt viikko sitten kotoa.

Jumppakärpäset pihalla.

Jumppakärpäset pihalla.

Aurinko paistoi, pihassa yritti hiippailla kissa nimeltä Sauli Niinistö (koirani ajoi sen ystävällisesti talon alle). Aitauksessa röhki possu ja lampaat olivat omissa oloissaan. Laitumella retkotti hiljattain syntynyt varsa hanakasti tankkaavan äitinsä kanssa. Kaikki oli minun käsitykseni mukaan paratiisin elementtejä.

Lapseni ei suostunut jättämään paitsi harrastustaan, myöskään leiripaikkaa. Aina piti päästä Savoon, vaikka sinne oli pidempi matka kuin mihinkään ikinä. Siis Espoosta. Kuopiostahan sinne on muurahaiskarhun kusema. Näkökulmakysymys. Melko monena vuonna onnistuin töiltäni kuskaamaan tyttären kavereineen kohteeseen tai tai sieltä pois. Kerran puhkesi rengaskin kotimatkalla. Siis autosta. Joka kerta kun kävin tilan pihassa, minut valtasi mahtava rauhan tunne. Kai sitä ihminen paratiisissa viihtyy?

Osataan siellä lajiakin.

Osataan siellä lajiakin.

Yhtenä vuonna tallin omistajan tytär oli venähtänyt sen verran (ei missään nimessä vielä 9 kuitenkaan), että oli perustanut pihaan kahvilan. Sen nimi oli Kultaranta. Mikäs muu. Sieltä vakavailmeinen kauppias latasi pullaa ja kahvia halukkaille. Ostin kaikkea.

Jokaisella käyntikerralla mietin, että perkule kun pääsis itsekin joskus tänne viikoksi. Että aina kaikki hauska tapahtuu lapsille, ihan tyhmää. Tänä kesänä päätin, että ihmisen on tehtävä asioita saavuttaakseen unelmansa.

"Pullukkaa, tule laitumelleeee..."

”Pullukkaa, tule laitumelleeee…”

Sovin leiriviikon Kavioliiton ja Wanhan Koulun Tallin kanssa. Päätin sillä hetkellä, että Pullukka matkustaa viikoksi maalle ja sinne menee myös Katja. Auton lainaa Helsinki Horse Show (Land Rover) ja kopin Böckmann. Tulen tuulettamaan niiden puolesta varmaan loppuelämäni.

Toistaiseksi ollaan suuniteltu leirille seuraavia elementtejä: ratsastusta (koulu-, este- ja working equitation), käkättämistä, saunomista, joogaa ja ikäihmisille viinilasit käteen. Voiko ihminen muuta toivoa? Pullukka toivoo ainoastaan pääsevänsä laitsalle. Sanoin sille, että katsotaan.

Lähe mukkaan! Vielä on kait kaks paikkaa auki. Saa ottaa omat hepsut mukaan, mutta on siellä hyviä muutenkin.

18519908_1689176061109792_5067066826733161385_n

Törmäsin Kari Vepsään

Rampen kans tutustumassa WE-puistoon. Kuva: Terhi Paavola

Rampen kans tutustumassa WE-puistoon. Kuva: Terhi Paavola

Tänään piti olla jännä päivä. Laitoin kellon soimaan että kerkiän. Ratsureima Ranchin avajaiset alkoivat klo 12 ja paikalla piti olla hyvissä ajoin. Oli tarkoitus, että ratsastan läpi Suomen esnimmäisen Working Equitation-puiston. Toisin kävi. Hevonen, jolla minun piti ratsastaa, katsottiin liian virmaksi (oli vasta tullut Suomeen, arabiori), joten siirryinkin oloneuvosten puolelle. Niinpä kulutin aikaani hengailemalla ranchilla ja jeesailemalla Kainulaisen Miaa, joka oli Rampensa kanssa tullut kokemaan puiston tuoreeltaan.  Puiston avasi itseoikeutetusti EM-mitalisti Miguel Da Fonseca, joka alkaakin olla tuttu naama näillä leveyksillä.

Kun avajaisseremoniat oli ohi, törmäsinkin Ranchin melkein-naapuriin, Kari Vepsään. Olemme vanhoja tuttuja musabisneksestä, mutta tänä pänä puhe kääntyy heittämällä ihahaa-puolelle. Kaverini kertoi vieneensä hevosensa joskus Vepsälle, koska hevo oli oppinut huonoille tavoille. ”Voi että niitä on nykyään paljon”, sanoi Kari. Kyselimme miksiköhän. ”No kun ihmiset ei nykyään tiedä hevosista mitään. Ne tietää ratsastuksesta, mutta ei hevosista. Ei ne tiedä miten hevoset käyttäytyy tai mitä ne syö. Eikä ne ymmärrä kuinka paljon hevosen kuuluu liikkua. Jos hevosta liikuttaa pikkuisen pari kertaa viikossa, ei pidä ihmetellä miksi se poukkoilee.” Lisäsin siihen, että oletko Kari huomannut, että ihmiset pelkäävät myös hevosiaan aika paljon. ”Juu näin on”, sanoi Kari.

Tämähän on ikävää. Samaan aikaan kun iloitaan, että yhä useampi ihminen hankkii hevosen ja/tai alkaa ratsastaa, yhä useampi on pihalla kuin mustin koppi siitä mitä sillä hevosella kuuluu tehdä. Ja neuvoja satelee satoihin suuntiin. Toisaalta on ihanaa, että on ammattilaisia, jotka auttavat jos tilanne lähtee kätösestä. Ongelmahevosten kouluttajat auttavat monesti myös ihmisiä. Siellähän se ongelma usein piilee.

Voi meitä ihmisiä. Me ollaan niin kujalla.

Pääsin myös pussailemaan erään kanssa.

Pääsin myös pussailemaan erään kanssa. Kuva: Terhi Paavola

Takaisin selkään osa 1: suuri yllätys

Jumankauta tekee nimittäin hyvää! T. Paskahousu

Jumankauta tekee nimittäin hyvää! T. Paskahousu

Urheilija ei tervettä päivää näe. Se on nyt ymmärretty kun aloitin liian kovan harjoittelun kuntosalilla. Kyllähän se voima kasvoi merkittävästikin, mutta kun perse alkaa leikata kiinni, ei homma enää etene. Yksi jos toinenkin antoi näkökulmansa siitä missä mennään ja miten tilanne korjataan. Kiitos niistä kaikista. Osteopaattini Vesa Valtonen loppukädessä sorkki kankkuni takaisin kuntoon. Osittain kivun ja säryn takia, osittain kadonneen ratsastuksellisen kykyni takia olin pelkästään höntsäillyt viime viikot. Ei tee mieli soittaa vinssiä nostamaan minua hevon selästä pois (kerran on käynyt niinkin, ei unohdu).

Niin siinä sitten käy, että jossain vaiheessa kohtalo puuttuu peliin.

Lapsi on ratsastanut Pullukkaa ansiokkaasti aidoilla ja tasaisella, ja onhan se oikeus ja kohtuus, sillä hänhän sillä kisaa. No kas, kävipä niinä päivinä, että lapsi sairastui johonkin saakelin kurkkuödeemaan joka vain jatkui ja jatkui. Jouduin yhtäkkiä tilanteeseen, jossa olen pakotettu tuuraamaan lastani KOULUTUNNILLA. Ja mitä nyt ole sivusilmällä kuikuillut, niin siellä ei ole montaakaan käyntiaskelta otettu. KUOLEN.

Mietin, että onneksi siellä on varmaan neljä muutakin, joten häviän kivasti tapettiin ja voin välillä vähän puuskutella jossain nurkassa. Virhearvio. Meitä oli kaksi. Kävi mielessä, että jos lyön sitä toista kivuliaasti naamaan, niin hän ei voi tulla tunnille ja tunti joudutaan perumaan, kosa ei sitä yhdelle järjestetä. Sitten katselin tuntikaverini iloista naamaa ja mietin, että melko vaikea jysäyttää noin kivaa ihmistä turpaan. Että ei kun satulaa selkään ja surman suuhun. Jotkut kai nauttivat tällaisista tilanteista.

Aloitimme vasta-avolla käynnissä. Ope auttoi hiukka taivutuksen suuntaa maasta käsin, joten takakintutkin pääsivät kyytiin. (Muutenhan ne ovat aika lailla kuin ns. sukkahousut tuulessa.) Ja kappas, jännästi hefoinen alkoikin liikkua oikein perin. Siitä sitten jatkettiin samaa paskaa ravissa, ja saakeli soikoon, mehän osattiin! Ei se koko ajan mennyt kympin arvoisesti, mutta idea oli hienosti selvillä koko ajan! Pullukka alkoi ihan tosissaan nostaa pömppömahaa vähän ylemmäs ja siinä meinasi vallan vauhti hidastua, kun niin keskityttiin. Mikrosekunnin tauon jälkeen otettiin samaa laukassa. Voin kertoa, että omistamallani hevosella ja treenien tässä vaiheessa se ei ollut helppoa, mutta koimme silti lukuisia onnistumisen tunteita! Jumankekka, täähän toimii! Ja mä elän! Olisitte heti sanonu!

Lapsi hurrasi potilaana kentän laidalla (olin ottanut hänet tuulettumaan neljän päivän kännykkärallista sisätiloista) ja meikän hymy ei mahtunut naamaan. Ihanaa!

Samaan aikaan tällä viikolla alkoi kevät ja/tai kesä. Pulde pääsi nakupellenä piehtaroimaan ja otti niin onnellisena aurinkoa. Sattumaako? Tuskin.

I love dressage <3

Ai niin! Huomenna menen Working Equitation -kisoihin hevosella nimeltä Boris. Emme ole koskaan tavanneet. Lahjattomat reenaa.

Tulkaa tänne!