Tulokset haulle: working equitation

Hyvä meininki

Hessin-Leevi osaamassa kaiken, niin kuin suomenhevonen vain voi. Kuva: Terhi Paavola

Hessin-Leevi osaamassa kaiken, niin kuin suomenhevonen vain voi. Kuva: Terhi Paavola

Terveisiä täältä hyvän meiningin pesäkkeestä! Olin eilen juontamassa Working Equitation tutuksi -tapahtumassa Järvenpään Ainossa, ja olipa kivaa. Ratsukot olivat niin kivoja ja hemmetin taitavia myös. Ei se ihan helppoa ole, vaikka kuvittelis, että tuosta nyt vaan karautat laukkavoltin tai kipität carrocha-keppi kädessä tynnyriltä toiselle. Hevosethan oli aivan suu auki, että mikä hiton puikko sillä nyt on kourassan, seuraako tästä jotain. WE:hän on TOIMINNALLISTA KOULURATSASTUSTA, joten kyseessä on yksinomaan hevosen saaminen paikasta a paikkaan b halutussa vauhdissa, tahdissa ja muodossa, olipa ympärillä sitten sota tai kinkerit. Yllättävän ihmeellistä kuitenkin! Sen sijaan lusitanoilla on joku rauhallisuusgeeni, niitä ei parit muuttujat juuri hetkauta. Viime vuonnahan me käytiin mm. Riipan kanssa Portugalissa ORIEN kanssa nuorien TAMMOJEN laitumella ihan vaan morjenstamassa. Ei välttämättä onnistu kaikilta roduilta!

Kaverit kohtaavat haastattelun merkeissä. Arvi <3. Kuva: Terhi Paavola

Kaverit kohtaavat haastattelun merkeissä. Arvi <3. Kuva: Terhi Paavola

Brasil ja Xenon ja ihmisiä. Kuva: Terhi Paavola

Brasil ja Xenon ja ihmisiä. Kuva: Terhi Paavola

Rampe ja Mia ihan intsinä. Kuva: Terhi Paavola

Rampe ja Mia ihan intsinä. Kuva: Terhi Paavola

Hyvää meininkiä osa 2: Kavioliiton seuramatkat alkaa revetä liitoksistaan. Ensimmäinen reissuilmo laitettiin tulille pe-iltana, lähes yöllä, ja aamulla reissu oli jo täynnä. Mitä ihmettä! Onko täältä puuttunut tällainen elementti? Ilmeisesti! Aion todellakin ottaa tämän asiakseni. Toista matkaa suunnitellaan hiki päässä, se ajoittuu kesäkuukausille ja kotimaahan. Aivan käsittämättömän hienoa touhuta tämmöisen asian ympärillä!

Hyvää meininkiä osa3: Menin eilen illalla kaiken muun häslingin jälkeen vielä Pullukan tykö. Hän siellä kykki pienenä tyttönä valmiina koitoksiin. Pullukka on niin <3. Mutta kas, kauniista tytöstä löytyikin ihmeellisiä paukuroita. Tai itse asiassa olin löytänyt pahkurat jo pari päivää sitten, mutta nyt ne oli auenneet. Kolmisen pahkuraa lavassa, kaksi poskessa ja kaksi isompaa ja yököttävämpää masun alla. Voihan että. Eläinläkäri kurkkasi ja sanoi onpa ihmeellisiä. Että pese niitä ja kato mitä tapahtuu. Pullukkaa ei tunnu asia haittaavan ollenkaan, niinpä satuloin tyllerön PITKÄSTÄ AIKAA ja hyppäsin selkään. Olen viimeksi mennyt satulalla joskus kaksi viikkoa sitten. Ja kah, siitähän muodostui ihan ehta treeni, ensimmäiset 40 minuuttia mentiin taas väitellen apujen merkityksestä ja loput 20 minuuttia oltiin yhtä mieltä ja hyvässä muodossa. Hiki tuli, minulle. Loppuajaksi lykkäsin Pulden kävelykoneeseen (jota muuten aiemmin vastustin, koska ihmisen pitää jaksaa kävellä hevosensa kanssa ja blääblää), joka on muuten aika hieno keksintö. Siellä se tepsuttaa kunnollista, rivakkaa käyntiä ja samalla minä pesen suitset ja hoidan kaikki lääkintä- ja pahkuranpesuhommat valmiiksi. Sitten eikun huljuttamaan. Pullukka on tod. näk. kasvattanut tahallaan pahkurat, koska tykkäsi niin kovin olla huljutuksessa. Ei, ne eivät kutise. Rouva vaan tykkää olla spassa.

Toiset pistää tissikuvia, me yököttäviä pattikuvia. Vassokuu! Pulden masuyökkö.

Toiset pistää tissikuvia, me yököttäviä pattikuvia. Vassokuu! Pulden masuyökkö.

Samaan aikaan toisessa maailmassa kuulun ihanaan ryhmään, jossa suunnitellaan kovasti tämänvuotista Horse Showta. Ideoita olisi vaikka muille jakaa, mutta Jäähalli tiettyine rajoitteineen ja FEI muutamine määritelmineen jarruttavat sopivasti. Eipä silti, ideoita otetaan vastaan, tätä kautta ne menevät saletisti perille!

Jahas, se on taas kello sen verran, että kuntosali ja PT Jani Hautamäki odottavat. Täältä tullaan, elämä!

Lisää naurua tähän lajiin!

 

dressage-test

Katselin taas kerran videolta Brett Kiddingin häröilyä. Se on mykistävän – tai ei, nimenomaan päin vastoin – räjähtävän hauskaa! Vaikka en liiemmin luisi kouluratsastuksen puolelle (syy: suurpiirteisyys, epätarkkuus, yleinen hosuminen), niin tunnistin silti itseni. Se loputon jäpättäminen ja valmistautuminen väistämättömään, eli karmeaan tyrimiseen. Samaan aikaan pääkopassa väkevä usko ja uskomaton päättäväisyys, että laitojen välissä pysytään ja askellajit esitetään. Tuomareita pelätään jo varmuuden vuoksi, stewardista ei luojan kiitos tarvitse olla huolissaan. Missä muuten luuhaavat stewardit, jotka pitävät ihmispolon puolia? Entäs kun hevonen huumoripäissään vie ratsastajaa kuin mätää kurkkua? Mitäs kun hevonen saa pierupukki- ja yleinen säntäily-kohtauksen jäljiltä ihmisen kyyneliin ja terapiaan? Kuka vastaa ja ottaa ihmisen kiinni, kun hän juoksee baariin vetämään päänsä täyteen?

Puhumattakaan poniluokista! Tunnettu tosiasiahan on, että kirkkaasti kiinnostavinta on seurata ponien estekisoja, mielellään mahdollisimman isolla kentällä. Ponit saavat kunnolla tuulta alleen ja kenties myös ajatuksiinsa, sillä harvassa ovat ne kerrat, kun jokainen poni toimii sääntöjen mukaan. Toisinaan ponien naamasta näkee jo 20 metriä ennen estettä, että tuosta en muuten yli mene. Ikävä juttu tietysti ratsastajalle, koska hänhän ei näe ponin ilmettä sinne selkään. Se tulee monesti yllätyksenä. Mutta katsojalla ei tule aika pitkäksi! Sen sijaan nuoria hevosmiehiä ja -naisia käy sääliksi. Jos ei poni nöyryytä, niin viimeistään äiti menee kirkumaan kipailun johdolle, että miksi meidän Muumieveliinan ei annettu kokeilla toista kertaa? Tai miksi valokuvaaja otti kuvan juuri kun meidän Muumieveliina oli ylittämässä okseria ponillaan Hoorst van der Gubbenjeegel af Kyijkenhaal? Ponin silmäthän häikäistyvät! Samaan aikaan lapsi harjoittelee kulman takana hätäpäissään vaikkapa tupakanpolttoa, jotta äiti suuttuisi ennemmin hänelle kuin nolosti koko maailmalle.

Totuushan kuitenkin on se, että aina voi sattua ja tapahtua. Mikään kisa ei ole niin tärkeä, että sen takia kannattaa suututtaa itsensä, ympäristönsä ja koko kisajärjestelmä, miksei liittokin. Aina tulee uusi päivä, paitsi jos ollaan kuoltu.

Jokaisella osapuolella on jotain opittavaa. Me tädit (tai aikuiset harrastajat) voimme ihan hyvin lakata nöyristelemästä muiden vierellä. Esteporukka voi ihan hyvin lakata tietämästä ihan kaikkea ja kouluporukka voi alkaa avata hevosilleen maailmaa. Pienet lajit voivat lakata itkemästä lajinsa pienuutta ja kattojärjestö porukkansa epäjärjestystä. Jos itselleen oppii nauramaan, ei ole niin perkeleellisen kireä muidenkaan suhteen.

Naura enenmmän, ratsasta paremmin! (Tai ainakin voi yrittää)

PS. Suhteellisen hauska meno voi muuten olla viikon päästä Ratsastuskeskus Ainossa! Siellä nimittäin avataan Working Equitation kunnolla meille ihan tavallisille tallaajille. Juontamassa tapahtumaa eräs Katja Ståhl, jonka voi tavata samaan hintaan! Kavioliiton FB-sivulla arvonta ilmaislipuista! Huutomerkki!

Kavioliitto goes western!

Ei tässä vielä mitään!

Ei tässä vielä mitään!

Jos on joitakin asioita maailmassa, joita en ole kokeillut, niin mainittakoon, että niitä ei ole montaa, mutta yksi niistä on western riding. Siihen tuli tänään muutos. Niin kuin tasapainoinen ja vastuunsa tunteva aikuinen tekee, minäkin lupasin kuskata lapseni Pullukan kanssa kisoihin – ja, kappas kappas, olla samaan aikaan Tampereella Tampere goes western -tapahtumassa ratsastamassa. Elikkä tosissaan siis kärräsin Pulden ja lapsen jo aamuvuoroon kisatallille (kiitos Petralle päivähoidosta) ja läksin itse Tampereeseen.

Paikalla Niihamassa oli nippu asian osaajia neuvomassa minua ja lainaamassa kallisarvoisia tarvikkeitaan ja eläimiään käyttööni. Samassa rallissa myös ainakin yksi kouluratsukko ynnä yksi perinteinen eurooppalainen ratsukko kokeilivat länkkähullujen temppurataa. Sivusta kun seurasin, niin kyllä se vaan on tiedätteko niin, että nuo länkkähevoset ovat aivan tavattoman herkkiä ja erityisen nöyriä ja mukavia elikoita. Avut olivat paikoin suorastaan päinvastaiset eurooppalaiseen menoon verrattuna, mutta ne kun yritti järkeillä (ohjilla ei tehdä about mitään, trailissa pysäytetään laittamalla kannukset kiinni kylkeen), niin hyvin se meni.

Kannustimet on hyvä kiinnittää osaajan läsnäollessa.

Kannustimet on hyvä kiinnittää osaajan läsnäollessa.

Kaiketi huhut poikkeuksellisista kyvyistäni eivät ole saavuttaneet Pirkanmaata, sillä laukkahalujani kysyttiin melko varovasti. Kuulosti hieman siltä, että laukka voisi olla rajua näin yhtäkkiä, 30 ratsastusvuoden jälkeen. Voihan se toki ollakin! Mieluummin näin päin. Laukkasin kuitenkin kuin mikäkin rohkelikko, yli tehtävien ja reittien. Ja nämä hepathan pysähtyy kun sanoo ”hooou”. Ei meillä vaan! Joulupukin kanssa ne eivät siis liiku mihinkään.

Ihan helppo! Osattiin.

Ihan helppo! Osattiin.

Länkkäratsuina tavattiin paitsi tietysti painteja ja quartereita, myös arabi ja suokki. Ihan vallan hienosti kuulemma toimivat länkkähommissa! Maastakäsittelyä (joka on länkkäkuvioiden vakio) suosittelen myös ihan jokaiselle kaviokkaalle ja sen emännälle/isännälle. Ei katso rotua tai käyttötarkoitusta.

Ehkä päivän upein kokemus oli nousta reiningmestari Auli Kuisman Charlien selkään. Sillä hevosella on voitettu Suomen mestaruus ja siltä se kyllä tuntuikin. Ensin katselin miten Auli meni ja sen jälkeen pääsin kokeilemaan itse. Voi penaali, mikä hevo! Aivan pikkurillillä ratsastettava eläin! Kerrassaan keveydessään mykistävää luokkaa, näin euro-kopukoihin tottuneena. Jos jotain vikaa pitää hommasta etsiä, niin on se ehkä harmi, että reining on niin rankkaa takapolville, että eläkkeelle päästään jo 15-vuotiaana. Sliding stoppeja ei reenailtu ollenkaan, sillä Niihaman pohja on liian liukas siihen harjoitteeseen. Voi mennä heppa pyllylleen, siis enemmän kuin on tarvis.

Auli ja Charlie (mukana myös Kavioliiton edustaja).

Auli ja Charlie (mukana myös Kavioliiton edustaja).

Tiedän, kädet liian ylhäällä.

Tiedän, kädet liian ylhäällä.

Lopuksi viiletin vielä kuolaimettomalla systeemillä yhden tehtäväradan läpi, mikähän se oli – ranch trail! Siinä tehdään vähän Working equitationin hengessä erilaisia tehtäviä, mennään yli ”sillan”, kävellään yli pressun, raahataan rengasta perässä ja avataan portti. Siinähän olinkin jo aivan ässä, olinhan harjoitellut WE:ia muutama viikko sitten.

Väliaika! Kanakeittoa ja bändi!

Väliaika! Kanakeittoa ja bändi!

Kaiken kaikkiaan kokemus oli aivan uskomattoman hieno. Erityisesti oli mahtava kokemus ratsastaa ITSE  se joku spin vai spinning. Voi vitja. Nyt sai Pullukka taas uuden harrastuksen. Videon lataan suosiolla Facebookiin Kavioliiton sivuille, kun tänne se aina takkuaa.

Ai niin, lapsi ja Pullukka tulivat sillä aikaa 90 cm:ssä toiseksi (tietty poni meni ohi)! Metrissä tuli yksi kielto ratsastajan möhlittyä hivenen. Mutta vain hivenen. Hyvä Pulde ja lapsi!

Pullukka ja päätön lapsi II

Pullukka ja päätön lapsi II