Paremman istunnan jäljillä, vol 14 765

In the alku of jotain todella deep.

In the alku of jotain todella deep.

Ai miksikö aloitin salilla käynnin? No tietenkin siksi, että Hippoksessa sanottiin, että niin pitää tehdä. Joka paikassa tohotetaan, että ratsastajan tulee harrastaa muutakin kuin ratsastusta. Etenkin tavoitteellisen ratsastajan. No, minä tavoittelen parempia kykyjä. Olen nyt kyykännyt kuin sekopää Janin valvonnassa ja kieltämättä oloni alkaa olla tiukempi. Onko se vaikuttanut ratsastukseeni mitenkään? Ei ole. Uskonkin, että ratsastuksestani tulee parempaa jos ratsastan enemmän. Jaksan varmasti paremmin jos olen lihaksikkaampi ja kovakuntoisempi. Nyt takana…ööö…kuukausi jumppausta! Jeee! Suosittelen kaikesta huolimatta, ehdottomasti.

MUTTA. Suurin ongelma useimmilla meistä onkin se, että teemme LIIKAA hevosen selässä. Etenkin nyt tuntuu siltä, kun Janin patistamana kävin tutustumassa Alexander-tekniikkaan. Tervetuloa uusi elämän, tervemenoa yliyrittäminen.

Alexander-Jyri kysyi minulta ensiksi tiedänkö mitään tekniikasta. Luulin, että osasin sössöttää asiasta jotain, mutta enpäs osannutkaan. Niinpä Jyri kertoi minulle missä mennään. Ihminen käyttää selkäänsä, niskaansa ja ylipäätään kaikkia osiaan ihan turhaan ja liikaa. Erityisesti selän ja niskan liika jännittyneisyys saa aikaan erilaisia vaivoja. Uskon kyllä. Niinpä ihan ensin Jyri laittoi minut istumaan tuolille, jonka hän on itse modannut. Siinä tunsin istuvani kuin mäkihyppääjä – etukenossa. Jyri oli hieman kauhuissaan, sillä hänen mielestään olin ennemminkin hieman takakenossa. Great! En edes tiedä miten päin olen! Sitten Jyri alkoi varovasti hivuttaa minua kohti istuma-asentoa, jossa selkäni ja niskani saavat olla rennosti. Se tuntui IHAN OIKEASTI USKOMATTOMALTA. En voinut uskoa, miten kevyeltä ja tasapainoiselta voi ihan pelkkä istuminen tuntua. Saattaapi olla, että te muut istutte aina suorassa, mutta minä näemmä en. Sitten Jyri kehotti minua nousemaan seisomaan niin, etten käytä oikeastaan mitään lihaksia. Mitä ihmettä. ”Joojoo, nouset vaan reflekseillä, kyllä jalat kantaa” sanoi Jyri, ja niin teki.

Sama toistettiin penkillä, jossa oli ehta Hubertus-satula arviolta 70-luvulta. Tuttu tuote siis alkeis-, jatko I- ja jatko II-kursseilta. Hyvin toimi edelleen! Jyri kehotti olemaan työntämättä ristiselällä yhtään eteenpäin. Se oli mullistavaa. ”Jätä selkä taakse” sanoi hän tajuamatta, että maailmani kääntyi raiteiltaan.

Tänään kokeilin uutta tekniikkaani turvallisesti Pullukan kanssa maastossa. Aivan upeaa! En kertaakaan joutunut ns. etsimään hyvää kohtaa satulasta tahi tasapainottelemaan yhtään millään. Ihan varmasti joku on aiemminkin selittänyt tämän minulle, mutta niin, etten tajunnut. Jyri sanoi, että vatsalihaksia pitää käyttää vain tarvittaessa, ei koko ajan. Jos jatkuvasti jännittää jotain, hengitys pienenee ja jousto kropasta katoaa. Ihan varmasti!

Onpa hienoa. Tämä nimenomainen Jyri on pitänyt kursseja ratsastajille yhdessä ystävänsä Tanja Kortelaisen kanssa, joka on Centered riding -opettaja. Eläköön! Minulla on toivoa!

Loppukevennyksenä laitan lähes-onnistuneen kuvan Hilpan suusta. Yksi hammas on lähtenyt, Hilpalla on ns. ekaluokkalaishymy. 🙂

Tirsk!

Tirsk!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *