Pitkää pinnaa ja valiojogurttia

Tästä Pullukka haaveilee.

Tästä Pullukka haaveilee.

Terveiset taas sanonko mistä. Tänään vihasin myös koiriani. Melko harvoin vihaan kaikkia eläimiä, mutta tänään se oli juurikin niin. Heppa oli eilen loman jälkeen ekaa kertaa hyppyhommissa. Pullucca oli oikein näpsäkkä, lapsi hyppäsi. Ihan pientä menivät, vähän niin kuin lämmittelyä tulevia reenejä varten. Hyppy oli sulava ja perskannikkaakin käytettiin ponnistushommissa. Meillä kun hypätään sillä keinoin, että pannaan hevonen odottamaan sitä hyppyä. Ei suinkaan vedetä ohjista kuin viimeistä tai toisiksi viimeistä päivää, vaan istutaan laukka hiljaiseksi ja viedään heppa suurella maltilla esteelle. Aina kun mietitään, että vieläkö menisi yksi askel, niin valkku sanoo, että menee. Näin ne oppivat ponnistamaan. Se on kyllä totta. Aivan uusi näkemys näihin hommiin! Toimii meillä.

No sen siitä saa kun intoilee liikaa. Jumala rankaisee. Tänään olimme sitten koirien ja Pullukan kanssa luontoretkellä, ei siinä mitään. Kaikki hyvin siihen asti kunnes yritin jallittaa koiria autoon luontoleirin päätteeksi, että pääsen itse hiukka ravailemaan ja kenties laukkimaankin. Kas kun tämä toinen ”koira” äityy jahtaamaan kentällä ravaavia ja laukkaavia ”hevosia.”. No nyt se äityi hippasille. Voin kertoa, että kun on ollut sateessa maastossa ja yrittää juksata maailman paskaisinta (=paskinta) koiraa autoon, eikä se mene, alkaa huumori kuolla sukupuuttoon. Sitten joku MUU IHMINEN kelpasi laittamaan hänet autoon. Tapan. Sitten hevon kanssa kentälle vähän hölkkimään. Ei mene mihinkään. (Muistinko jo mainita, että Pullukka oli piehtaroinut itsensä RUSKEAKSI?) Yritän ”motivoida” häntä liikkeelle ja paikoin jo onnistuukin, kun innostummekin vaihtamaan naapurin kanssa heppoja. Saan alleni ihanan Lotte-nimisen tamman, joka suostuu myötäämän vasta kun hänen mielestään aika on kypsä. Ja believe me, se oli kypsä tuntia ennen kuin omani. Samaan aikaan tämän Loten ihminen harrastaa Pullukan kanssa ja ihmettelee kun se on niin paksu. Pullukka toki alkaa myödätä kutakuinkin heti. Voi penaali että mä joskus vihaan esimerkiksi itseäni, hevostani ja koiriani. Haluan lähteä muukalaislegioonaan, tänään.

Noinkohan auttaisi jos aloittaisin taas tunnit Pullukan kanssa. Vaiko eikö. En tiedä. Synkät pilvet laskeutuvat ylleni. Menen vuokraamaan videon (Zoolander II) ja ostan karkkia lähes neljällä eurolla (irtareita). Pitäkää eläimenne. Huomenna mennään lapsen kanssa ihanalle ponitilalle Kahvimaalle. Olen täysin varma, että sieltä tullessani tunnelma on toinen. Moiccu.

Anteeks, Katja. En minä tahallani.

Anteeks, Katja. En minä tahallani.

Kommentit
  1. 1

    Sarianne sanoo

    No kuule – ymmärrän hyvin ketutuksesi tason. Mutta mites, oletko ajatellut tämän ilkiökoiran kannalta asiaa? Paimenkoira kun on, se kaipaa tekemistä, ei pelkkää mukana notkumista. Ootkos satsannut yhteiseen laatuaikaanne miten? Se nyt ehkä vaan päätti, että otetaas tästä tällainen kiva yhdessä tekemisen hetki pikkuhipan muodossa, kun ei sitä aikaa ja huomiota muuten ole herunut… Olisko noin?
    Eikä nyt siis tarkoituksena millään tavoin syyllistää eikä lisätä paskafiilistä 😀 – ihan vaan sen yhden karvakamun puolestapuhujana tässä. Kivojahan ne kuitenkin ovat, ja ikävä sun niitä tulee viimeistään silloin, kun niitä ei enää ole. Peace and love <3 🙂

    • 1.1

      katjastahl sanoo

      No siis sähän olet maailman eniten oikeassa! Tää on just tällasta kun haalii liikaa eläimiä, niin välillä joku jää vaan toljottamaan. Olen kyllä pyrkinyt elävöittämään paimenen elämää välillä, mutta paino sanalla välillä. Näillä helteillä en ole jaksanut elävöittää yhtään mitään enkä ketään. 😀

      • 1.1.1

        Sarianne sanoo

        Hyvähyvä (ja peukku tähän!) 🙂
        – Siis ei helteille vaan sille, että edes välillä. Enempään en pysty paimeneni kanssa itsekään, ja sekös itseruoskituttaa – välillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *