Pohkeen ja ohjan välissä, pyöreänä, prkl

Onnistuminen on hevosesta/opettajasta/ratsastajasta/asenteesta/säästä/kyvyistä kiinni.

Onnistuminen on hevosesta/opettajasta/ratsastajasta/asenteesta/säästä/kyvyistä kiinni.

Palaan taas tähän mieliaiheeseeni, siihen, kuinka hevonen pitää saada pohkeen ja ohjan väliin. Siinä samalla se on saatava pohkeen eteen ja rennoksi, sillä muutenhan ei voi tehdä mitään, koska hevonen ei toimi ollenkaan hyvin jollei se ole rento.

Tarkistetaanpa lähtö: siis et voi ratsastaa koulua, ellei hevonen ole rento ja pohkeen ja ohjan välissä, mutta ei esteitäkään kannata hypätä ellei hevonen ole pyöreä ja rento. Että muistakaa se. Mitä ajattelitte seuraavaksi tehdä?

Näillä eväin joudun omien kykyjeni puitteissa ja omalla hevosellani ratsastamaan kolme varttia ennen kuin voin siirtyä esimerkiksi pohkeenväistöön. Voi ny perkule! Kaikissa ratsastusneuvoissa kerrotaan kyllä miten avo-, pohkeen- tai sulkuväistö tehdään, mutta missään ei täsmennetä miten hevosen saa rennoksi ja pohkeen ja ohjan väliin. Se pitää tajuta itse. Se on vähän kuin kokkaaminen: kyllähän kaikki tietää kauanko perunoiden pitää kiehua tai kauanko pihviä pitää paistaa. No ei tiedä!

Sitten on tämä taivutteluhässäkkä. Hevonen ei meinaa taipua, mutta jotkut opettajat kehottaa vaan taivuttamaan (lue= nykimään ohjasta ja potkimaan sisäpohkeella, ulko-ohjan ollessa tuella), vaikka tilanteesta ei saa muuta irti kuin riidan. Joku opettaja kehottaa ensin ajamaan eteenpäin, jolloin moottori käynnistyy ja veri kiertää ja sitten taipuminen helpottuu. Siis joillain. Meikäläisen hevonen taas yltyy liikkumaan vasta jos sitä yrittää estää liikkumasta. Se alkaa siis haluta itse eteenpäin. Ajamalla saa vain hevosen, jonka takapää roikkuu mukana kuin sukkahousut tuulessa. Ja taipumaan sen saa vasta kun suoruus on saavutettu.

Voiko olla niin, että saamme monesti ympäripyöreitä neuvoja? Ihan niin kuin kaikilla onnistuisi samat niksit? Tyttösellä ratsastaessa kaikki klassiset konstit toimivat moitteetta, Pullukalla ei mikään niistä. Tämän perusteella olen Tyttösellä hyvä ratsastaja, Pullukalla huono. What does that make me?

Ja kertokaapa lukijat, onko oma vartalonhallinta vaikuttanut merkittävästi taitojen karttumiseen? Meikäläisellä on taipumus  etsiä vikoja aina itsestä, joten seuraavaksi yritän siis jotain lihasjumppakuuria. Monesti tunnen olevani hevon selässä ihan loppu vain, koska tohotan siellä liikaa. Se taas saa hevosen nauramaan itsensä uneen. ”Hah, se sohii taas jotain mystistä. Monelta saa lähteä?”

Tältä vuodelta odotan suurta oivallusta, jonka avulla opin ratsastamaan omalla hevosellani. Onhan tässä jo neljä vuotta harjoteltu. lyhytpinnaiselle ihmiselle se on melko pitkä aika.

Kommentit
  1. 1

    anu autio sanoo

    Hahah 😀
    Mulla on ollut sama oma hevonen jo 11 vuotta, ihan ollaan kisoissakin käyty :). Arvaat jo mitä me harjoitellaan…. tähtien olessa oikeassa asennossa, tuulen vireen, ratsastajan vireen ja pohjan optimaalisuuden salliessa hevonen kulkisi suorana ulko-ohjan ja jalkojen välissä, koska silloin se (saattaa) rentoutua ja sitä voi taivuttaa. Kirjoituksesi upposi siis kuin saapas sontaan!
    Mutta varsinaiseen kysymykseesi kehonhallinnasta, itse aloitin ”erimuotoisen” liikunnan pari kertaa viikossa syksyllä, ja huomasin valtavan eron myös ratsastuksessa. Vaikeista tilanteista olikin paljon helpompaa päästä yli, jaksaa siis kertakaikkiaan ratsastaa, säilyttää istunta ja pystyä auttamaan hevosta enemmän!
    Vaikutus omalla kohdalla oli ainakin valtava, verrattuna aikaan, jolloin liikunta koostui vain koirien lenkkeilystä, kottikärryjen työnnöstä ja ratsastuksesta. Aion siis jatkaa hampaat irvessä kuntopiirejä, sen sijaan hevosenselässä aion nauttia, mutta jääräpäisesti tavoittella tilaa, jolloin pääsen ”oikeasti” ratsastaan, siihen saakka haemme sitä rentoutta 🙂

  2. 2

    Tarja JR sanoo

    Pilates ja klassisen ratsastuksen valmennus ovat kohdallani olleet suureksi avuksi. Sen lisäksi vielä osteopaatti ( muitakin tekniikoita hallitseva ja hyödyntävä) on oikonut sekä hevosta että ratsastajaa.

    Meillä yhteinen tie on muutoin vasta aika alussa, mutta työkaluja alkaa pikku hiljaa kertyä.

    Pilates auttaa oman vartalon hallinnassa, etenkin keskivartalo kokee ihmeitä pitkällä ajalla ja sillähän sitä hevosta eniten hallitaan.
    Klassinen taas opettaa sitä pienieleisyyttä – eka(t) tunti on suorastaan tylsä kun ei siellä tehdä oikein mitään, muutaman millin siirtymiä, painonsiirtoja etc mutta on se vaan palkinnut kun käsittämättömän herkäksi osoittautunut mamman mussukka siirtyy käyntiin pelkällä vatsalihasten jännittämisellä tai kulma mennään kauniisti pienenpienillä lonkan oikea-aikaisilla liikkeillä.
    Osteopaatti taas laukoi ne kiristykset ja jännitykset ja kertoi mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Oman käsittelyni lopussa tunsin makaavani pölydällä banaanikierona, vaikka järki (ja osteopaatti) sanoivatkin että ihan suorassa olen 🙂
    Myös hevonen oikeni mukavasti, ero esim. ympyrällä oli huomattava kun se ei enää kaatunutkaan väkisin lapa edellä sisään. Molemmat tarvitsemme kyllä vielä lisää hoitokertoja, hetkessä ei umpivinot muutu täydellisiksi.

    Tässä siis minun lähes vahingossa syntynyt reseptini, josta syksyllä rupesi tuntumaan että tämmöinen viittäkymmentä kovaa vauhtia lähenevä, ylipainoinen täti-ihminenkin voi sittenkin vielä kehittyä!!

  3. 3

    Erin sanoo

    Kahvakuula suosittelen. Itse kun aloitin ratsastuksen uudestaan niin ajattelin (siis ihan itse keksin) että kahvakuula heiluttelusta voisi olla apua. Siinähän kädet huitoo kuulan kanssa minne vain mutta keskikroppa pitää pysyä paikoillaan . Vieläkö olisi jumppapallo jonka päällä istua ja kuulailla. Mun vasenpuoli on niin onneton että epäilin sen olevan vähintään vammautunut kun sen puolen jalat eikä kädet toiminut . No kuulasta sain apua siihenkin – oikea jalka ilmaan ja sitten vain kierrättää kuulaa mahan ympäri siis käsillä Ja pitää
    Siis seistä En tiedä onko tämä joku maallikon ihme luulo ajatus mutta ajattelen niin että vaikka siellä ohjien päässä tapahtuisi mitä niin keskivartalo pysyy jämynä – kahvakuula siis on se hevonen ohjien päässä. Kokeile – kuula on kätevä kun sitä voi nostella kotona ohi mennen palatessa ilman erillistä jumppahetkeä. T. Amatööööööri

  4. 4

    Laura sanoo

    Mulla on aina pyöreä heppa. Turpa jossain satulavyön tienoilla, korvat vilkkuu etujalkojen välistä. Kaikki jalat on tehokkaasti ilmassa ja satulanpaikka on ehdottomasti korkein kohta. Selkä extremepyöreä. Mulle jääkin sit vaan mietittäväksi pyörähtäisinkö alas taka- vai etukautta 🙂 Pohkeet ja ohjatkin löytyy, joten kai me saadaan nyt vähintään seuraavaksi treenata pyhää yrjöä? 😀

  5. 5

    sanoo

    Hahaa!! Jes! Omalla konilla menee kaikki vaikeimman kautta (valmennuksen JÄLKEEN se tuntuu enemmän normaalilta hepolta) vaan kävinpä tässä Suomessa ollessani kaverin FWB-tamman kyydissä 15 asteen pakkasessa jäisellä kentällä ja se uusilla kengilläkin taipui heti, ulko-ohjan pidätteellä tippui kaula ja takajalat puski. Siis heti kun ohjat otti kunnolla käteen! HÄH! Ja sitten issikkakin kokosi käynnin istumalla ja laittoi töltiksi ihan tostnoivaan. Miksei se oma mee?!

  6. 6

    hintalapussa sanoo

    Hevosen hintalapusta saa vinkkiä sen luontaisista liikkumistaipumuksista, notkeudesta jne.

  7. 7

    Kai Strang sanoo

    Tämä on ensimmäinen kerta kun ”puhun” blogiin.

    Tule Herttualan ratsastuskouluun Kangasalle siellä äijätkin saavat hepan peräänantoon ja taipuisaksi. Se vaatii taivuttelua ja työstämistä. Turpa kengänkärkeen kiinni puolin ja toisin aluksi paikallaan sitten asetusta ulos ja sisään. Silloin se tulee kuuliaiseksi!
    Olisi hyvä saada heppa taipuisaksi sen terveydenkin kannalta.
    Käy myös katsomassa Hämeen Eskadroonan sivuja

    t: Kai

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *