Pullukan matka Amateur Tourilla

Hyppää, Pullukka, hyppää! Kohta pääset vuodeksi lomalle. Ja siitä eläkkeelle.

Hyppää, Pullukka, hyppää! Kohta pääset vuodeksi lomalle. Ja siitä eläkkeelle.

Helmikuussa se taidettiin tehdä: päätös siitä, että lapsi ja Pullukka kilpailevat tänä vuonna niin kuin vaan rahje riittää. Osasyy ratkaisuun oli se, että iskä lupasi osallistua lapsen kisakustannuksiin. Ryhmätyöllä siis alettiin tehdä Puldesta ja lapsesta kilparatsukkoa.

Onhan tässä muuttujia, paljonkin. Yksi kysymys on helmikuussa 16 vuotta täyttäneen neidon motivaatio. On nimittäin vetoa muuallekin kuin tallille. Toistaiseksi motivaatio on pysynyt kun on reenattu koko ajan ja tuloksiakin on saatu. Suuri merkitys oli Amateur Tourille ilmoittautuminen. Lapsen tallikaveri kertoi helmikuussa, että jos nyt ilmoittautuu, se on vielä halpaa. Pohdittiin sitä porukalla ja päädyttiin lähtemään mukaan. Amateur Tour on siis Horse Shown kisa, jossa hankitaan ensin kvaalit (neljä perusradan nollaa missä tahansa kisoissa) haluamalleen estekorkeudelle (Pullukalla ja lapsella 100cm) ja sitten kun ne on haalittu, päästään Ypäjälle semifinaaleihin. Matkan varrella saattaa eteen vielä tulla kisoja, joista on mahdollisuus päästä ohi semifinaalin suoraan finaaliin HORSE SHOWN AREENALLE. Onhan se siistiä kerran elämässä. Itsehän en voi kuvitellakaan kisaavani moisessa paikassa kakkaamatta housuun, mutta lapsi meinaa voida. Kvaalit on jo kasassa, nyt vaan odotellaa syksyä ja Ypäjää. Lupasin ostaa lapselle (!) Freejumpit, mikäli pääsevät finaaliin.

Neiti Määrätieto ja hänen hevosensa Monélt Syödää.

Neiti Määrätieto ja hänen hevosensa Monélt Syödää.

Pullukan kohdalla tilanne on vähän sama kuin lapsella. Ikää on 16 vuotta ja se on vähän niin kuin now or never. Mikäli Pullukalla haluaa vielä mitellä, niin hirveän montaa vuotta se ei enää loiki puhtaasti yli aitojen. Niinpä momentum on nyt. Lupasin Puldelle, että hän saa siemenet ensi keväänä sisäänsä jos kiskausi menee putkeen. Luulisi motivoivan. Ensi vuonna Pullukka on 17, joten on erittäin hyvä hetki siirtyä äityispoliklinikan kautta telakalle. Sen jälkeen eläkepäivät on jo ansaittu.

Vuoden päästä Hilpan selkään tyrkätään jo satula. Hjälp. Siinä vaiheessa meidän perheen hevostelu saa taas aivan uuden käänteen.

Niin, viime viikonloppunahan Pullukka ja lapsi niittivät mainetta taas voittamalla oman tallin 90cm -luokan ja tulemalla kakkoseksi 100cm -luokassa. Mainittakoon, että metrin luokassa jäivät voittajalle VAIN joitakin kymmenesosasekunteja. Pääasia oli kuitenkin se, että sekä ykkönen, kakkonen että kolmonen olivat meidän tallista. Ai niin, niin kuin neuvokas hevosnainen tekee, lapsi myi palkintonsa heti kättelyssä eniten tarjoavalle. Meillä oli jo satulasaippuaa ja ELEKTRONYYTTEJÄ, joten kaupaks vaan. Vastedes lapsi saa hoitaa kaikki talousasiamme.

"Äitiys is my thing." -Pullukka

”Äitiys is my thing.” -Pullukka

 

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *