Pullukan matkassa maailman Savoon

Siinä on apulaiskuljettaja jo kattelemassa kaarrepaikkaa.

Siinä on apulaiskuljettaja jo kattelemassa kaarrepaikkaa.

Kiitos: Land Rover Discovery Sport

Kyllä tätä on odotettu! Loppukesän leiriä, joka sijoittuu tällä kertaa Pohjois-Savvoon. Oltiin ihan hirveästi lähdössä yhdeksän korvilla tallilta, mutta kas, heräsinkin 8.23 tyynynkuva poskessa. Siispä pieni viive (niin, i-phoneen kannattaa laittaa herätys niin, että se herättää joka aamu eikä kaikkina muina aamuina paitsi yhtenä.) Virheistä oppii!

Edellisenä iltana oli onneksi haettu auto ja koppi ja pakattu melkein kaikki. Autoksi saatiin Horse Shown yhteistyökumppanin Land Rover Discovery Sport, joka on siis aivan uskomattoman hieno kärry. En ole tottunut ihan näin hienoon, mutta menkööt! Autosta tuonnempana lissä.

Auto pakattiin piripintaan ja sitten alettiin lastata heppoja. Lapsi halusi lastata Pullukan, mutta hups, eläin päättikin toisin ja luiskahti riimusta ulos ja kirmahti vihreälle. Sivulliset siinä kriisiytyivät, että kun on koiratkin vapaana ja kaikki, eihän tästä mitään tule. Ja hah, sanoin minä ja kävin lassoamassa Pulden takaisin ruotuun. Tässä mitään tarvi herpaantua. Pari kertaa se arpoi, mutta meni sitten ihan sivistyneesti koppiin. Poikaystävä Nalle kiiruhti viereen kuin ei olis muuta koskaan tehnytkään. Hepat kyydissä, jes! Ja vielä maailman tiheäreikäisimmät heinäverkot kiinni ja matka voi alkaa.

Eka pysäkki.

Eka pysäkki.

Ensimmäinen evästauko pidettiin 4,5 minuuttia lähdöstä. Kahvia ja tarkistus, ettei Nalle ole pyörtynyt. Päätettiin virittää Nallelle korvatulpat. Asennus meni hienosti, mutta niin meni irrotuskin, sekä korvahupun, että tulppien.

Nallen ihan hienot viritykset, jotta korvatulpat pysyisivät - hah.

Nallen ihan hienot viritykset, jotta korvatulpat pysyisivät – hah.

Matka jatkui kaikesta huolimatta. Toinen pysähdys suoritettiin Lahden kulmilla. On aina yhtä suuri ilo kurkistaa koppiin ja huomata, että kukaan ei ole hypännyt puomin irti, eikä vertakaan valu mistään – keneltäkään. Körötellessä nimittäin mikään ei tuntunut miltään. Valitsimme kaverin Ifor Williams-kopin, koska se on tukevista tukevin. Koppi ei ole uudenkarhea, mutta se on jämerä ja tilava. Siihen päälle kun ajat autoa, joka a) muistuttaa kaarteissa vilkkuvalolla, että muista, sinulla on kärry perässä ja b) etenee niin tasaisesti, ettei koppia huomaa, on vetämisen riemu suurimmillaan. Sitä ei suinkaan aina ole elämässäni ollut. Ansaitsen tämän.

Mulle on ihan sama mitä te hössötätte.

Mulle on ihan sama mitä te hössötätte.

Toinen evästauko pidettiin Vaajakosken ABC:llä, eikä muuten oltu ainoita. Mukaan olimme kaukaa viisaasti ottaneet myös kaksi koiraa, joten heitän ulkoiluttelin myös siinä kapeahkolla nurmiviirulla. Tytöt menivät ostamaan pikaruokaa, jonka valmistuminen ei kestänyt montaakaan minuuttia yli puolen tunnin. Vaajakoskella ei ole kiire. Ei ollut toisaalta meilläkään. Pienireikäinen heinäverkko on matkaajan paras ystävä: lemmikeillä oli vieläkin naposteltavaa. Pullukka auttoi välillä myös Nallea hänen verkkonsa tyhjentämisessä. Pullukka ajattele myös muita!

Sovittiin, että seuraava stoppi onkin sitten vasta kohteessa. Koska emme osanneet kovinkaan taitavasti käyttää sinänsä helppoa Land Roverin sisäänrakennettua GPS:ää, ajauduimme loppumetreillä hieman hakotiehen. Hätä ei kuitenkaan ollut ensinkään tämännäköinen, sillä latasimme karttaan tarkan osoitteen. Mitä sitten tapahtui, nosti niskavillamme pystyyn. Auton neuvoi meitä kääntymään pienelle hiekkatielle. Ihmis-tytöt hätääntyivät täysin: mitä, jos jäämme hiekkatielle jumiin? Entäs jos ajaudumme liian syvälle suomalaiseen luontoon? Miten hevosten käy? Omien sanojensa mukaan hengittämättä tytöt seurasivat rohkeaa ajoani läpi suomalaisen maiseman, HIEKKATIETÄ PITKIN, kunnes saavuimme takaisin samalle tielle, josta olimme lähteneet. Mitä siis tapahtui oli se, että AUTO NEUVOI MEITÄ HEITTÄMÄÄN PIENEN LENKIN, SILLÄ EIHÄN PERÄKÄRRYN KANSSA VOI TEHDÄ U-KÄÄNNÖSTÄ. Se ajatteli meitä! Se tiesi! Tavattoman helpottuneena ja tytötkin taas happea tulvillaan jatkoimme vielä kymmenisen kilometriä kunnes saavuimme perille Wanhan Koulun Tallille Hamulaan. (Jäi mietityttämään, että pitäisikö ihmistyttöjä viedä useamminkin hiekkatielle?)

www.landrover.fi

www.facebook.com/LandRoverSuomi

www.instagram.com/landrover_suomi/

 

Jatkuu seuraavassa numerossa! Voiko kukolla olla hevitukka? Uskaltaako porukka kohdata esteitä? Kuka on Yrtti-Jyrki? Entä Turve-Satu? Kaikki tämä selviää seuraavassa osassa.

Perillä!

Perillä!

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *