Pullukka Ypäjällä

IMG_0657

Useimmiten meihin törmää metsässä tai omalla kentällä, joskus harvoin kisoissa tai erityisissä valmennuksissa. Nyt on tilanne outo, sillä lapsi ja Pullukka päättivät yhdessä haluta Amateur Tourille. Siitä olikin jo puhetta. Kevään mittaan piti siis haalia neljä nollarataa, jotta tie Ypäjän semifinaaleihin olisi auki. Homma hoitui jo hyvissä ajoin keväällä.

Tänä viikonloppuna sitten lainattiin auto ja vuokrattiin koppi ja lähdettiin tien päälle. Nuija ja tosinuija hevoshommissa. En tajunnut kuinka nuijia me edes oltiin, ennen kuin saavuttiin kohteeseen. Ihmisten oli hyvin vaikea ymmärtää, että me emme lainkaan tienneet missä on nelostalli tai Haimi-halli. Ei myöskään oltu ikinä oltu asuntoloissa. Samaan aikaan oli pimeää. Se on jännä, miten vaikea on ymmärtää, että KAIKKI EIVÄT OLE KÄYNEET YPÄJÄLLÄ KISOISSA. Kuulemma on myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole KOSKAAN OLLEET MISSÄÄN KISOISSA. Hyvä ihme sitte.

Hölmöläiset keskellä tiimellystä. Kuva: Tom Gordin

Hölmöläiset keskellä tiimellystä. Kuva: Tom Gordin

Noo, kohde löytyi, kiitos viisaampien. Itse menin lähikylään kaverille yöksi (kiitos Tiedät Kyllä Kuka) ja rentouduin illan surmatarinoiden parissa. Seuraavana päivänä jännitys uhkasi nousta yli äyräiden, mutta säilyi maltillisena, koska olin saanut flunssan. Kurkkukipu katkaisee kivasti jännitystä! Kokeilkaa. Lapsi ja Pullukka suorittivat joskus kolmen jälkeen ja se oli kyllä karmeaa. Siis ei rata, vaan se saakelin jännittäminen. Parivaljakko pärjäsi erinomaisesti, sijoitus 11./69 (luokka oli 100cm). Taitoarvosteluissa ei kiitelty, koska kaksi lähestymistä olivat vähän nykiviä, joten kauneuskisoissa ei pärjätty niin hyvin. Ruusuke kuitenkin tuli niin, että heilahti!

Illalla käytiin kävelyttämässä Pullukkaa kavereineen. Maisema oli seesteinen ja maaseutuinen ja MYKISTÄVÄN KAUNIS. Laitumilla hengailevat hevoset olivat kuin maalauksesta. Oma veistoksellisuus saattoi jopa jäädä kakkoseksi. Pullukka vaikutti viihtyvän.

Tässä vaiheessa huomio! Tallissa oli KUVAUS KIELLETTY, joten en sitten uskaltanut kuvata oikein missään. Sorit siitä. Mutta mun kuvat on muutenkin niin ankeita, että ette te olis saaneet mitään selvää niistä kumminkaan.

Kuvasin salaa tän kyltin, vanhimmat ymmärtää miksi!

Kuvasin salaa tän kyltin, vanhimmat ymmärtää miksi!

Yöksi minä menin Villa Emiliaan, jonka omistaa – kukas muu kuin – vanha ystäväni yhtyeestä XL5 (vaimoineen toki)! Ymmärrän, kuulostaa uskomattomalta. No näin se kumminkin on. Tutustuimme vuonna 1995, kun itse juonsin Jyrki- TV-ohjelmaa ja XL5-poikabändi ramppasi siellä yhtenään. Olivat vallan kivoja poikia. Sitten nähtiinkin jo seuraavan kerran heti 2015 Ypäjällä, Finnderbyn aikaan. Lupasin, että jos olen yöpymismielessä tulossa kylälle, majoitun heidän Villaansa, ja näin tein. Huone oli IHANA, joskin alakerrassa oli rempseä illanvietto meneillään heti klo 21 jälkeen, ja kuulin aika montakin pianolla säestettyä ikivihreää. Silleä ne hevosmiehet ottivat toisistaan mittaa laulun keinoin! Onneksi olivat niin taitavia laulajia, etteivät häirinneet viihtymistäni lain.

Seuraavana päivänä Pullukka suoritti toisen kerran. Taisi olla pikkuisen väsy jo rouvalla päällä, kun pudotti yhden puomin. Lapsi ohjasti Pulden sarjalla vinoon, joten heppa ohitti b-osan, joten yhteensä 9 virhettä siitä tuli. Sunnuntain menestys jäi siis haaveksi, mutta tulipa lauantaina niin hyvä potti, että sillä elää pitkään.

Ypäjällä havaittua: juttelin todella monen TODELLA KAUKAA REISSANNEEN lapsen/nuoren kanssa,  je nepäs olivat valloittavia ihmisiä! Bondasin myös monen muun äidin kanssa ja tuimme aktiviisesti toisiamme, sillä olihan osamme hirveä. Maksetaan ja pyörtyillään. Jatkuva, hirveä jännitys ja kauhu. Tallissa oli aivan ihana tunnelma, melkein kaikki olivat ystävällisiä ja joku jopa aloitti keskustelun ennen kuin minä. Huonoimmat ihmiskokemukset sijoittuivat ”oikeiden” kisojen puolelle, siis sinne, missä on isoja autoja ja kireitä ihmisiä. Mikä niitä puoli/kokoammattilaisia oikein aina vituttaa? Huonoja hevoskokemuksia ei ollut yhtään kappaletta.

Keskiviikkoon mennessä selviää pääseekö Pullukka Horse Showhun! (Johon muuten 24 päivää.)

Kommentit
  1. 1

    Saara sanoo

    Tsemppiä HIHS-’valintoihin’, toivottavasti tie vie Areenalle!

    Se on tuo Ypäjä kyllä jännä paikka – ilmeisesti kaikkien pitäisi opiskella siellä ja sitä kautta tietää, mistä paikat ja asiat löytyy, muita ei niin vaan niihin salaisuuksiin päästetäkään kiinni. Upea ympäristö(!) ja puitteet, mutta koskaan ei ketään ”paikallista” opastamassa tai näkyvissä edes, ja siinähän palloilet arpoen talleja ja maneeseja. Pakolliset kyltit sentään jossain mutta jos yhden (paikan) löydät, et vielä tiedä mistä hakisit niitä muita. Tai se kun pari vuotta sitten tallien ovet laitettiin alkuillasta lukkoon vaikka oli tiedossa että ulkomaan eläviä tulee vielä myöhään illalla, ja ketään ei tietty saa kiinni…oh well, onneksi kavioeläimet mahtui sitten ihmisten ovista sisään :p
    Ihme juttu.

    • 1.1

      katjastahl sanoo

      eikä! vitja kun tässä hevoshommassa auttais meedion kyvyt ihan tosi paljon. voikohan niitä hankkia näin myöhemmällä iällä?

  2. 3

    Tiia sanoo

    Mä niin tiedän ton tunteen! Mekin oltiin viikonloppuna ekaa kertaa Ypäjällä kisaamassa ja tunne oli sama, hirveesti kaikkee ja mä en tiedä mistä löytyy mitäkin. Kun oot päässyt aloilles ja hevonenkin on vielä hengissä, niin kämmenet hiessä jännittämään lapsen suoritusta. Uuh, me aloitettiin vaan yhden päivän reissulla, mä en ehkä olis kyennyt enempään. Ens kerralla sitten enemmän. Onnea teille hienosta suorituksesta!

    • 3.1

      Monika sanoo

      Todella hyvä kirjoitus, sai oikein nauraa ääneen!
      So true! Ja onnea HIHS paikasta – siellä nähdään!
      T. Ontuva Traksutamma Paraisilta! 😉

    • 3.2

      katjastahl sanoo

      kiitos ja rohkeesti vaan syvään päähän! ei siitä voi flunssaa pahempaa seurata. vaikka on tää aika kova flunssa.

  3. 4

    Johanna sanoo

    No nyt alkoi minuakin jännittämään teidän puolesta Horse show’hun pääseminen ja siellä meneminen. Peukut on pystyssä!

  4. 5

    Ansku sanoo

    Ensinnäkin, Villa Emilia on ihana paikka. Täydellinen pelastus keskellä 80-lukulaista hevosopisto kokemusta, kurssikeskuksen edelleen vapaana vipeltävät sokeritoukat mukaan lukien. Toiseksi, Villa Emilian Minnan hyväksi on luettava sekin, että nykyään saamme hyvää ja monipuolista ruokaa Ratsumestarissa, ja ihania kahvilatuotteita Ypäjän kahviloissa. Mutta siihen ponimamman pöllähdykseen Ypäjälle, sen hämmennyksen muistaa vieläkin varsin hyvin kuuden vuoden jälkeen. Onneksi oli tuttuja auttamassa ja neuvomassa silloin. Jos ei olisi ollut, ponin karsina olisi siivottu viikonlopun aikana todennäköisesti vain lähtiessä. Missäänhän ei lue, että hintaan kuuluu sataprosenttinen itsehoitotalli. Eikä missään lue sitäkään, että kuinka kauan 3-tallista kävelee Ypäjä halliin. Juoksuksi meni eka kerta. Nyt osaa jo lähteä 15 min aiemmin. Neuvojen tarve realisoitui taaksejääneenä viikonloppuna todella hyvin. Oltiin ties monennettako kertaa Ypäjällä, ja ensikertalainen otti yhteyttä perjantaina, koska ei ymmärtänyt mistään mitään. No en ihmettele, koska tiedän montako kysymystä ja yhteydenottoa ypäjämaisterin tutkinto vaatii. Viikonloppu sisälsi lopulta 11 yhteydenottoa puhelimitse, ja 2,5 h puhelimessa vietettyä aikaa häntä neuvoen, tukien, kannustaen ja käsittämätöntä kilpailujärjestelmää hänelle avaten. Jännittäminen, eksyksissä palloilu, pyörtyily, lapsen tukeminen ja kallis ylläpito Ypäjällä realisoitui heidän kohdallaan kahteen asiaan: ei tullut paikkaa HIHS:iin, eivätkä osaa toimia Ypäjällä vieläkään. Voihan turkanen. Voisiko joku Katjan kaltainen kynäniekka kirjoittaa näille ensikertalaisille (huumoria sisältävän) manuaalin? Miksi heitä pitää joka paikassa juoksuttaa ja saada heidät tuntemaan itsensä tyhmiksi?

    • 5.1

      Saara sanoo

      Viimeinen lause tiivistää jutun juonen kyllä täysin. Niin, miksi? (Ja kuten sanoit, ei se välttämättä rajoitu edes ihan ensikertalaisiin, vaan useamman kerran sen saa käydä läpi.)

    • 5.2

      katjastahl sanoo

      justiin! ja vaikka olisin kuinka sanaseppo, niin voi taivas sitä ohejistusten määrää, kuka niitä onnistuu sanoiksi pukemaan? ei kukaan. voin kyllä yrittää.

  5. 7

    Någon Annan sanoo

    Tämä tarina on tosi: vuonna 2000 oli Helsingin Sörnäisten metroasemalla (Piritorin sisäänkäynnillä) valokuvateos Mistyn kunniaksi. Olin lähdössä kotoa jonnekin, kun huomasin teoksen (siinä oli kuvan lisäksi myös kauniita sanoja, valitettavasti en muista, mitä) ja purskahdin spontaanisti itkuun. Kyllä vain! Kun sitten odottelin laiturilla metroa ja pyyhin silmiäni, joku afrikkalainen mies tuli kysymään, miksi itken. Siinäpä sitä oli selittämistä!

    Misty tosiaan kuoli vasta vuonna 2000, tarkistin vielä Sukupostista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *