Rakastaahan rakastamani hevonen minua takaisin?

Rakastaksää mua.

Rakastaksää mua.

Poikani sanoi yhtenä päivänä, että ”Vitsi te ootte äiti naurettavia kun lässytätte ja sössötätte niille hevosille ja tarjoilette jotain namipaloja. Aattele miten miehet ennen vanhaan hoiti hevosensa? Ruokki, sanoi niille välttämättömät ptruu ja noh ja kaikki oli tyytyväisiä. Ja te vaan hössötätte niiden ympärillä. Eiks ne hevoset tuu hulluiks.”

Ensin aloin nauraa, sitten meinasin ryhtyä vastahankaan, ja sitten tajusin. Perkele, se on muuten oikeassa. Eihän hevonen erikseen KAIPAA IHMISTÄ RINNALLEEN. Se pärjää oikein hyvin ilman jumaloivaa sössöttäjää. Toki on yksilöitä: niitä, jotka eivät kestä minkäänlaista tyhjännauramista ja niitä, jotka ovat elementissään, kun ympärillä on lauma ponityttöjä ihastelemassa. Kieltämättä en ole koskaan nähnyt niin palvovaa katsetta hevosen (tai koiran) silmissä, kun harvasanainen isäntä kohdistaa vihdoinkin myönteisen huomionsa eläimeen. Se on nimittäin rakkautta se.

Ja rakkaudenhan voi laittaa testiin! Jos hevonen ihan tosissaan rakastaa sinua, se seuraa sinua ihan minne vaan. Traileriin, pakkopilttuuseen, synkkään yöhön, surmansuuhun. Se antaa sinun piikittää, kengittää ja kaivaa kakkaa pyllystä (ähkytilanne, ei päivittäinen, toivottavasti). Kun sinä olet johdossa, se on rento. Hevosen rakkautta kutsutaan luottamukseksi. Sen ansaitsee olemalla sen arvoinen. Hevosen luotettava kumppani ei jätä hevosta pulaan, on aina ”vahvempi” ja viisaampi jos tulee tilanne. Hevosen kuuluu hämmentyä uuden äärellä, ihmisen kuuluu hoitaa homma. Erityismössöllä tähän ei päästä. Hevonen suhtautuu myönteisesti henkilöön, joka antaa muonaa, mutta ei sitä kokonaan voi ostaa.

Erityismössöt ihmetyttääkin minua ihan kunnolla. Miksi niitä tehdään? Tavallinen hevonen pärjää oikein hyvin tavallisella ravinnolla, ja jos ongelmaa ilmenee, sitten aletaan antaa lisäravinnetta. Sitä en tajua, että silloin tällöin ja tiistaisin turvotetaan valtavia määriä mystisiä sooseja. Etenkin kun on rotuja, joiden pakki ei meinaa kestää liian ravinteikasta  ruokaa. Näitä ovat esim. kitukasvuisilla alueilla kasvaneet barokkirodut ja ponit. Siinä on kuulkaa vaaran paikka ennemminkin kuin rakkaudellinen iltamössö. Suuresti ihailemani Markku Saastamoien painottaa, että kuola pitää saada liikkeelle, ja sen tekee kuiva ruoka. Ei mössö.

Oli aika kun minäkään en tiennyt kaikkea tuota. Olin varma, että jos unohdan antaa sitä tai tätä lisäravinnetta, niin kuolo korjaa. Sittemmin tajusin, että vesi on ehkä kuitenkin se, mitä ei sovi unohtaa, muilla aineksilla ei nyky-Suomessa ole niin väliksi. Pikkusen pontsojahan tuppaa suomalaiset hevoset olemaan, joten vararavintoa riittää. Jos ei siis ole ihan varma onko heppa saanut väkirehua vai ei, jätä antamatta. Ei ole yksi eikä kaksi hevosta, jotka puolen litran ylimääräisellä ruoka-annoksella liikkuvat seuraavana päivänä kuin tyhjenevät ilmapallot. Siellä on paskamaista istua selässä.

Summa summarum: on turvallisinta hankkia kotiin läheisriippuvainen marsu/kissa/koira/fretti/gekko kuin yrittää hellyyden ehdoilla ryöstää hevosen sydäntä itselleen. Hevonen on järeä peli, joka pelaa yksinkertaisilla ja jämpteillä säännöillä. Niistä se tykkää.

t. Nimim. Yritän tässä nyt itse toteuttaa kirjoittamaani, huonosti menee

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tuo ruokinta-kommentti on kyllä totta! Kauhulla saa netistä lukea, kun joku pyytää apua, kun heposen pakki on sekaisin ja toiset listaavat, mitä mössöjä ja lisärehuja sille pitää antaa kaiken muun lisäksi. Kyllä ei lisäruoka oo ratkasu vaan täytyy mennä perusheinän äärelle. Sitä, mitä ei heinästä saa, annetaan sitten pussista. Mutta mash mush mösh ei (välttämättä) ole ratkaisu.

  2. 2

    Hoitzu sanoo

    Olin töissä tallilla, jossa oli noin puolet ratsastuskoulun hevosia (pääosin isoja poneja ja puoliverisiä, osa hienoja ex-kisatykkejä) ja puolet aika tavallisia yksityisratsuja. Tallin puolesta syötettiin väkirehuina kauraa ja paria eri täysrehua. Opetushevoset liikkuivat päivässä pari tuntia ihan tehokkaastikin, yksärit sen tunnin. Yksärit kuitenkin söivät mössäjä noin kymmenestä purkista. Ja kauraahan ei voi antaa! Jos joku keksisi pakata kauran tajuttoman hienoon säkkiin ja myisi sitä jollain erikoisella nimellä älyttömään hintaan, se menisi kuin kuumille kiville. Edullinen kotimainen kaura vanhassa juuttisäkissä on sou lääst siison.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *