Ratsastuksenopettajan painajainen

Tämä opettaja jaksaa selittää suomi-ruotsi-enkku-sekamelskallakin!

Tämä opettaja (keskellä) jaksaa selittää suomi-ruotsi-enkku-sekamelskallakin!

Meneekö ihan pieleen jos arvaan, että hirveintä mihin ratsiopettaja voi törmätä, on tätiratsastaja, joka haluaa AVATA DIALOGIN. Ei siitä kauaa ole kun Jepa Idman, kunnianarvoisa emeritaopettaja, avautui Hevosurheilussa, että ei semmoinen peli vetele. Minua ei alkanut yhtään ottaa päähän, koska ymmärrän häntä ihan hyvin. Onhan se perkeleellisen rasittavaa jos kaikki haluavat AVATA DIALOGIN opettajan kanssa. Etenkin jos on opettanut oppilaita ihan menestyksekkäästi noin sata vuotta. Mutta arvaa mitä, Jepa? Meille ei nykyään riitä pelkkä komento. Me vaaditaan, että me tajutaan mitä meille sanotaan. Joskus se vaatii dialogia.Joskus se vaatii opettajaa kertomaan asia toisella tavalla. Jospa sitten ymmärrettäisiin.

Minähän en tunnetusti ole mikään epäinhimillisen hyvä ratsastaja. Olen kuitenkin innokas oppimaan. Olen myös lyhyellä pinnalla varustettu, ja se on aika tuskainen yhdistelmä. Tekisi mieli tajuta mitä tarkoitetaan, ja järki sen kyllä oivaltaakin, mutta ei mene motoriikkaan asti. Se on kamalan inhottavaa kun ei saa komennettua kroppaansa haluttuun malliin. Ja arvatkaa opettajat mitä: ei se mene yhtään nopeammin perille, vaikka huutaa kovempaa. Se on ihan sama kuin puhuisi vähän selkeämmin suomea eskimoille. Ei ne siltikään tajua, että haluat avata inuiittipankkiin tilin.

Onko sitten niin, että jos haluaa kysyä opettajalta mitä oikeastaan tarkoitat, pitää ottaa yksityistunti? Jepa sanoi neuvokkaasti, että älkää te puhuko siellä satulassa mitään, tehkää vain niin kuin minä sanon. Ei kaikki opi sillä tavalla. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun on komennettu ajamaan se sisäpohje läpi, enkä ainakaan potkimalla sitä läpi saa. Ja usein vika onkin siinä, että kroppa on jo kiertynyt antamaan hevoselle ristiriitaisia neuvoja. Sitähän ei moni tiedä, kun ei suuta saa avata, eikä jokainen opettaja jaksa marmattaa istunnasta. Ymmärrän senkin.

Nyt ehdotankin seuraavaa: mitä jos oepttaja ja oppilaat yhdessä päättäisivät ennen tuntia mikä on ykköstärkeää ja mikä tulee vasta sen jälkeen. Jos ykköstärkeää on, että hevonen kulkee tasapainossa ja hyvin, oma asento ei ole niin millilleen. Jos taas opetellaan istumaan oikein ja työskentelemään sitä kautta, hevonen saattaa ainakin alkutunnista mennä ihan miten sattuu. Suuri osa meistä ei saa kaikkia osia hallintaan ainakaan yhden tunnin aikana. Ne pitää priorisoida.

Niin että hyvää yötä vaan kaikille!

Kommentit
  1. 1

    Laura P. sanoo

    Näin opettajan näkökulmasta sanoisin että dialogi pitää saada avata, mutta oppilaan on myös otettava huomioon muiden tunnilla olevien määrä. Ne muutkin kaipaavat neuvoja, ja vaikka opettaja kuinka haluaisi käydä pitkää, syvällistä keskustelua yhden kanssa, se ei vaan käy.
    Toisekseen; joskus varsinkin kiivaimpien tapausten kohdalla tahtoo käydä niin että oppilas tahtoo keskustella, keskustella ja keskustella kun todennäköisesti tuottavampi vaihtoehto olisi ratsastaa eteenpäin, yrittää, erehtyä monta kertaa ja lopulta onnistua.
    Sen allekirjoitan kyllä täysin että oppilaan pitää saada kysyä ja sanoa jos ei ymmärrä. Asiaa korjataan kyllä ajan ja mahdollisuuksien puitteissa, näytän vaikka kädestä pitäen aina kun se vain on mahdollista.

    ”eikä jokainen opettaja jaksa marmattaa istunnasta. Ymmärrän senkin.”
    Minä en ymmärrä. Mitä sitten voi korjata jos ei jaksa puuttua asiaan joka on suorassa suhteessa siihen kuinka hevonen pääsee liikkumaan ja kuinka ratsastaja pystyy hevoseen vaikuttamaan?

    ”Jos ykköstärkeää on, että hevonen kulkee tasapainossa ja hyvin, oma asento ei ole niin millilleen.”
    Kokemukseni mukaan; kun ratsastajan istunta korjataan millilleen, hevonen alkaa liikkumaan tasapainossa ja hyvin.

  2. 2

    Satulaan palannut sanoo

    Hyvä kirjoitus! Olen palannut satulaan pitkän tauon jälkeen, yli kaksi vuosikymmentä lienee pitkähköksi ajanjaksoksi luokiteltava?

    Parempien tuntihevosten ja varusteiden lisäksi pidän siitä, että opettajamme oikeasti selittää asioita. Kävin aikoinaan emerita-Jepankin tunneilla kesäleirillä, ja en kyllä saanut niistä mitään irti. Se jäi mieleen, että lihalientä syötiin ja säännöt oli just prikulleen 😉 Mutta sellaista käskyttämistä se oli ratsastuskouluissa 1980-luvulla. Ei uskallettu kysyä, ja helponkin asian tajuaminen saattoi vaatia pitkän ajan.

    En ymmärrä, miksi esimerkiksi alku- tai loppukäyntien aikana ei voisi opettajalta kysyä, jos jokin askarruttaa? Siis toki kaikki oppilaat tasapuolisesti huomioiden? Meinaan, jos ei jotain kertakaikkiaan tajua, niin tuskinpa ne seuraavat tunnit paremmin menee. Toki nykyisin internetsin maailma on täynnä jelppiä, itsekin löysin konkreettista apua mm. pehmeämpään & joustavampaan ohjasotteeseen.

  3. 3

    Maarit sanoo

    Mulle riitti ihan hyvin n.v 1972 muuan Jepan ohje ( monet muutkin iskostuneet takaraivoon ): ” Älä käännä sitä hevosen päätä. Se ei ole mikään Suomi-makkara” 😀 😀

    Ja jos putosit, ja jäit pillittämään vaikkei mitään sattunut, etkä kömpinyt takaisin satulaan, ei tarvinnu tulla enää uudelleen tunneille 😀

  4. 4

    sanoo

    Olen ollut Jepan tunneilla. Ottanut yksityistunteja ja viimeksi heinäkuussa. Oman onnettomuuden ja hevosen sairasloman jälkeen meiltä ovat nämä tunnit jääneet. Mutta yksi parhaimmista opettajista tällaiselle puskatason köpsöttelijälle. Tykkäsin paljon. Tosin hevonen tiesi kun Jepa kaartoi autollaan kentänlaitaan, että tunti on töitä ja useimmiten se näkyi peräpäästäkin löysänä läjänä kentällä.

    Jepa vei meitä eteenpäin ja kyllä hermostuikin välillä ja taisi ne prkleet jäädä puoliksi sanomatta, vaikka välillä hän varmaan mietti, että oi näitä aikoja. Kaikkia ei ole tarkoitettu hevosen selkään, mutta edelleenkin ratsastamme tyytyväisinä puskissa. Ja kiitokset Jepalle, hyvän pohjan saimme hänen opeistaan.

    • 4.1

      katjastahl sanoo

      Hyvähyvä! En epäile Jepaa yhtään, yhdelle sopii yksi, toiselle toinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *