Ratsastus vai terveys – onko se joku valinta

Ihan karmeeta. Selkään sattuu aina ratsastamisen jälkeen. Tätä on nyt jatkunut puolisen vuotta. Olen itse diagnosoinut itseni lopullisesti menetetyksi ihmisraunioksi, pelkäksi kuvaksi ihmisestä. Ja hevosparka, mitä luulette meneekö se hyvin, kun selässä vaikeroi vanha, vammainen ihminen? Ei mene ei. Kyllä, käyn säännöllisesti osteopaatilla, joka on maailman paras. Itse asiassa aion piakkoin muuttaa osteopaatin luo. Hänen vaimonsa, kaksi lastaan ja kaksi koiraansa eivät varmaan pane hanttiin. Tai omat lapseni, jotka jäävät yksin asumaan. Hyvin ne pärjää! Suomihan tämä on. Pitää omistaan huolta.

Haha! Luulitte tietenkin, että tähän jäi. Ei jäänyt. Jatkoin satulan etsintää. Ja kah: sopiva kai löytyikin. Laajan gallupin myötä hevoselle hyvä ja, herra paratkoon, taivaallinen minulle. Mutta ongelmat ovat edelleen olemassa. Edellinen penkki väänsi persukseni jotenkin niin ihmeelliseen asentoon, että olen edelleen ihan vamokki. Valmentaja kimittää, että miks ei sun lantio jousta. Mistä minä tiedän, kysy siltä. Annan koko ajan komentoja, mutta ei se jousta. Ehkä sitä ei vaan enää ole. Arvatkaa miten tyhmältä tuntuu paiskautua satulassa sinne tänne, kun lantio ei jousta. Tosi tyhmältä.

Ja ei kun toimeen: tuli kaunis sunnuntai ja minulla oli kutakuinkin 20 karsinaa siivottavana. Sehän on hyvää jumppaa! Kunto kohoaa! Hiki lentää! Ja siihen päälle puolentoista tunnin estetreenit. Tiedän, teidän HC-hevosammattilaisten mielestä se on alkulämmittely, mutta muistutan tässä, että olen sisätyötä tekevä 45-vuotias ihminen. Jotenka. Oli ns. mehut poissa sen päivän jäljiltä. Illalla makasin tahdottomana soffalla, kunnes huomasin, että enhän pääsekään enää pois sieltä. Kappas, että selkä oli jämähtänyt. Mikä yllätys. Lihasrelaksanttia suupieleen ja zzz. Aamulla tilanne oli parempi, mutta ei missään nimessä hyvä. Hain lääkäriltä 5000000000 milligrammaisia buranoita ja tein niistä kakkuja. Tuli parempi olo. Organisoin hevoselle ratsastajan. Hän viestitti: ihana hevonen! Upeassa peräänannossa jo karsinassa ja blääblääblää. Selvä. Ymmärrän.
Kuka ostaa hevosen? Saa satulan kaupan päälle. Itse muutan selkäparantolaan loppuelämäksi ja alan kirjoittaa runoutta. Kuulemiin.

(Tämän jälkeen tapahtunutta: osteopaatti kyllästyi suoristelemaan minua ja antoi henkilökohtaisen kahvakuulaohjaajan numeron. Tulee loppuviikosta neuvomaan miten selkä alkaa kestää. Kerron sitten tuonnempana ketä sattuu ja mihin, moi.)

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *