Kun synnyttäminen ja esteratsastus kohtaavat

Ei hätää, viel on heinää!

Ei hätää, viel on heinää!

Olipahan sunnuntai! Lähdettiin lapsen kanssa tallille puolilta päivin. Olimme menossa Pullukan kanssa ratsastuskeskus Ainoon, jossa lapsi ja hevonen luokkiin 90cm ja 100cm. Lapsi oli odottanut tätä hetkeä PITKÄÄN. Pullukalle oli periaatteessa ihan sama minne mennään vai mennäänkö minnekään, kunhan ruokatarjoilu vaan pelaa. Matkaan lähti meidän tallilta neljä ratsukon lössi.

Polkaistiin menollensa Evitskogista klo 14 ja niin kuin urheilijat yleensä, käytiin tyttöjen kanssa ensimmäiseksi hampurilaisella. Kyydissäni oli kaksi teini-ikäistä, joista toinen itsesynnyttämäni ja toinen tyttö nimeltä Aimo Helge (nimi muutettu). Autoseura oli siis parasta. Vedettiin siinä kaikessa rauhassa lapioittain rasvaa napaan, kun Aimo (nimi muutettu) yhtäkkiä huomasi, että kisoja on aikaistettu puolella tunnilla. Tulikin yhtäkkiä kiire. Onneksi autoni kulkee tarvittaessa myös liian kovaa. Liiallinen vauhti mahdollisti sen, että tytöt ehtivät niukasti radan kävelyyn. Sen verran touhuissaan ne olivat, etteivät juurikaan kiinnittäneet huomiota esim. esteiden väleihin. Mitäpä niitä tuijottelemaan, pikkujuttuja.

Hepparekan kyydissä oli hevosten ja kuskin lisäksi myös jack russel -rouva, jonka laskettu aika alkoi häämöttää ja siksi hän olikin matkassa. Siis ihan varmuuden vuoksi. Hänelle oli rakennettu oikein mukava pesä IKEA-kassiin ja mikäs siinä oli köllötellessä, rekan nupissa. Lapset kisasivat touhukkaina ja vetivät hienot radat, Pullukka ja lapsi sijoittuivat 90 cm:ssä 8/63! Siinä tuulettelun ohessa valmentaja kurkisti taas kerran miten pikkurouva jakselee pesässään, JA SYNNYTYSHÄN SIELLÄ OLI KÄYNNISSÄ. Yksi pötkylä oli jo ulkona! Ei kun kuumaa vettä ja pyyhkeitä, vai miten se meni, ja koko kisaporukka oli tietty ihan sekaisin. Mitä ihmettä, yks tuolla synnyttää ja me hypätään esteitä, herran tähden! Onneksi valmentaja oli hoidellut koiriensa synnytyksiä noin tuhat kertaa aikaisemminkin, joten siinä se meni kätilöhomma rekannupissa kuin missä tahansa muuallakin. Lämpötilan vuoksi päätimme sittemmin siirtää pikku perheen minun autooni. Tässä vaiheessa lapsia oli syntynyt koko setti eli neljä, ja äiti lähti käymään pissalla. Lapset laitettiin siksi aikaa PIPOON. Eihän siinä mennyt kuin muutama minuutti ja perheelle oli jo rakennettu uusi pesä pyyhkeistä ja mun toppahousuista.

Rouvaa hävettää kun ei saanu pidäteltyä <3

Rouvaa hävettää kun ei saanu pidäteltyä <3

Siellä näkyy pienet piiperot <3

Siellä näkyy pienet piiperot <3

Nyt tuntuu jo naurettavalta raportoida kisasuorituksia, mutta metrin luokassa lapsi ja Pullukka olivat niinikään 8. lähtijöitä ollessa 33. Nolla-nollat siis molemmista radoista! Pullukan mielestä kaikki meni muuten ihan okei, mutta saakelin akka (=minä) turautti jotain hirveen makuista töhnää suuhun luokkien välissä. Päädyin siis tosiaankin truuttaamaan kilparatsuumme pötköllisen triamiinia, koska muuten olisi lössähtämisen riski ollut hirveä. Toimi!

Tässä välissähän toki kävin hakemassa nuoren äitini (76v.) naapurikylästä ja parkkeerasin hänet Ainon kahvioon, joka on muuten erinomainen paikka nimenomaan ikääntyneemmille sukulaisille seurata kisoja. Siellä äiti tuuletti niin, että meinasi taas lähteä olkapää sijoiltaan (lähti kerran uidessa 80-luvulla, leikattiin). Peik Andersin istui viereisessä pöydässä ja tuumattiin äidin ja Peikin kanssa yhteen hengenvetoon, että onhan tää sata kertaa jännempää kuin formulat.

Päivän päätteeksi Ainon putiikki oli jo kiinni kun lapsi oli menossa tuhlaamaan voittamiaan lahjakortteja. Kyllä siinä sitten ihmeteltiin, että olipahan päivä, kauppakin kiinni ja kaikkee!

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *