Turistina Kyran klinikalla

IMG_0387

Siinä se menee! Lord of Lennox alla.

Tein taas testin. Kysyin kaveriltani, joka on 42-vuotias eikä ole koskaan harrastanut hevosia, että tiedätkö kuka on Kyra Kyrklund. Ei tiennyt. Puhuin olympialaisistakin, mutta ei. Kun ei tiedetä, niin ei tiedetä. En osaisi itsekään nimetä kovin montaa esim. jalkapalloilijaa, jos nyt ollaan tarkkoja. Puhumattakaan salibandypelaajista.

Noh, nyt oltiin kuitenkin menossa Kyran äärelle, henkilökohtaisesti kolmatta kertaa. Kaveri kysyi missä se klinikka pidetään. Vastasin Ruskeasuolla. Miksi, kysyi kaveri. No kun siellä on semmonen ratsastuskeskus. Aijaa, sanoi kaveri. Että se koko kansan Rusasta.

Näin Rouva K:n kahvion ovella vetämässä röökiä. Ilahduin: hällä on ratsastusvehkeet päällä. Näemme about maailman parasta ratsastusta! Se on kiinnostavaa. Ja olikin. Kyra hyppäsi heti alkuun Peggy Högstenin Lord of Lennoxin selkään. Hevonen lähes nauroi onnesta, koska kerrankin selässä oli NIIIIN taitava ihminen. Se on varmaan hienoa! (Saispa Pullukkakin joskus maistaa moista.) Yhtään siis Peggyä väheksymättä. Hauska oli huomata myös, että koko Rusan porukka oli ihan pyörryksissä siitä, että Madame on tullut moikkaamaan. Ankaralta pokkuroinnilta ei kukaan halunnut välttyä.

Klinikan anti oli sama kuin aina, ja aina silti yhtä kiinnostavaa. Hirveän kiva oli kuulla Kyran kommentit hevosen selässä, ja se, mitä hän teki kun hevonen teki niin tai näin. Putosin kärryiltä monta kertaa, mutta nousin reippaasti aina takaisin kyytiin. Klinikalla oli tällä kertaa ihastuttavan erilaisia hevosia. Kaikki ratsastajat olivat jo lähtöjään taitavia, kenenkään kohdalla ei huokailtu. Kun Lord of Lennoxin jälkeen areenalle pyyhkäisi pieni suomenhevonen, nousi pala kurkkuun. Se oli NIIN suloinen lyhyine jalkoineen ja pulleine mahoineen. Kyra suhtautui suokkiin ihastuttavasti. Kiitteli hevosen asennetta ja kuuliaisuutta ja tajusi heti mihin asti tämän hevosen kanssa nyt mennään. Ei suhtautunut lainkaan ylimielisesti, vaan kertoi arvostavansa tuntihevosia erittäin paljon, sillä se on tie eteenpäin. Liian monesti kuulen TÄHTIratsastaijien puhuvan ei-kilpahevosista ilkeästi. Silloin tekee mieli lyödä satuttaakseen.

Mä oon kuvaajana ihan omaa luokkaani.

Mä oon kuvaajana ihan omaa luokkaani.

Lähikontakti Kyran kanssa, eikä ratsastaja edes pyörtynyt. Ihme porukkaa.

Lähikontakti Kyran kanssa, eikä ratsastaja edes pyörtynyt. Ihme porukkaa.

Kiinnostavimpia ratsuja omalta näkökantiltani olivat Marina Ehrnroothin heppa (erittäin este-) ja Nora Peltolan lusitano. Siinäpä vasta keskenään erilaiset eläimet, ja niin vaan löytyi ratkaisu näidenkin pulmiin. Minkään asian äärellä ei jääty raapimaan päätä. Kaikki pulmat oli jo nähty ekan kerran 70-luvulla tai aiemmin. Jopa loppupään Maarit Raiskio ja Nina Dunder -tyyppisistä huipuista löytyi korjattavaa. Niiden katsominen taas oli moukalle ihan kroohpyyh. Hienot kouluhevoset siinä loikkivat hienosti. Krooh. Ei ongelmia. Kaikki vaan kiiltää. Se on varmaan kivaa, mutta en jaksa katsella kauaa.

Etualan suhru on itse asiassa Marina Ehrnrooth ja hevosen nimeä en muista.

Etualan suhru on itse asiassa Marina Ehrnrooth ja hevosen nimeä en muista.

Kiinnostava hetki koettiin kun joku katsomossa kysyi positiivisesta vahvistamisesta. Kyra vastasi kuuliaisesti, mutta sanoi suoraan, että rauhaan jättäminenkin on kiitos. Tai sanallinen kehu. Uskon, että kysyjä halusi kuulla jotain muuta. Että miten motivoidaan kouluhevonen tekemään kaikki pelkällä motivoinnilla, kuolaimetta, kengättä, kannuksetta. No, onnistuuhan se, mutta ratsastajatta, satulatta ja ratsastamatta. Päästää vapaaksi.

Kyra ei pidä hevosta kukkasena. Hän vaatii hevoselta tiettyä kuuliaisuutta, ja hevoset selvästi viihtyvät, kun joku tietää mitä tekee. Siinä on pähkinä purtavaksi itsellekin.

Menenkö ensi kerralla? Menen. On aina ihanaa katsoa hyvää ratsastusta. Maksoi 53 euroa, mutta oli sen arvoista.

On se.

On se.

Helppo C ei ole kouluratsastusta

Leikkii kouluratsastajaa, vaikka eihän seisominen ole kouluratsastusta.

Leikkii kouluratsastajaa, vaikka eihän seisominen ole kouluratsastusta.

Tällaisen lauseen kuulin viime viikolla. Jäin sitä meittimään, koska minulla ei ole asiasta varsinaista mielipidettä. Ei vähiten siksi, että minulle on ihan sama mikä tulkitaan kouluratsastukseksi. Tuli lähinnä Chrisse Wegelius mieleen, kun näytin hänelle joskus videolta omia hyppytreenejäni. ”Tuohon pystyy kuka tahansa pässi” oli maestron näkemys harjoitteistamme. Kuulostiko hyvältä? Entäs viisaalta? Millaisen kuvan sen perusteella saitte minusta, entäpä itse sanojasta?

Mielipidehän on niin kuin perseenreikä: jokaisella on sellainen. Hirveän harvoin sitä perseenreikää tulee esiteltyä kylillä, mutta mielipidettä sitäkin enemmän. Mikä sitten saa ihmisen lausumaan moisen kommentin? Mietitäänpä. Oletettavasti kyseessä on henkilö, joka on edistyksellisempi kuin helpon C:n harjoittajat. Oletetaan myös, että tämä henkilö haluaa kehittyä ja päästä eteenpäin, mikäli mahdollista, aina vaativiin luokkiin asti. Se on ihailtavaa. Kehittyminen on aina plussaa. Toiset siinä onnistuvatkin. Sitten on niitä, joiden kyvyt tai jopa motoriikka haraavat vastaan. Ja jos kyvyt ja motoriikka olisivatkin myötä, pääkoppa saattaa levitä kisatilanteessa. Usein siihen auttaa vain toisto. Mitä enemmän kisaa, sitä enemmän rutinoituu. Ja mitä enemmän saa hyviä kokemuksia, sitä mieluummin etenee. Sitä kutsutaan varman päälle pelaamiseksi. Toisten mielestä se on väärin. Ei saa mennä helppo C:hen viemään lapsilta tikkareita suista. Pitää suorittaa omalla tasollaan. Kouluratsastuskilpailuja on niin vähän, että pitää mennä mihin pääsee. Jos alkaa nousta päähän ylenpalttinen menestys helppo C:ssä, siitähän voi mainita kaverille. Että pitäiskö sun uskaltaa jo seuraavalle tasolle? Että 80% on jo aika paljon? Ratkaisun tekee lopulta ratsastaja itse. Sehän voi olla jopa kunnianosoitus, kun sanoo ratsastuskaverille, että hei, sähän oot jo vaikka mitä! Liiku eteenpäin, sankari hyvä!

Jostain syystä keskustelua ei näy. Näkyy kyräilyä. Estepuolella moista ongelmaa ei ole (kyräillään sielläkin, mutta eri aiheista!), siellä ennemminkin halutaan isoihin luokkiin jo vuosia ennen kun kyvyt antaisivat myöten. Se on mielestäni (mielipide = perseenreikä) suurempi ongelma, siinähän on jo turvallisuuskin kyseessä. Mistä sitten on kouluratsastuksen napinassa kyse? Onko se sitä, että pitää mennä pohkeenväistöä ennen kuin puhutaan kouluratsastuksesta? Miksi? Minkä ihmeen takia esim. Kyra neuvoo tekemään hevosella siirtymisiä ja käännöksiä kyllästymiseen asti? Miksi hän ei puhu väistöistä mitään? Eivätkö viisaat esteratsastajatkin sano, että kaikki esteiden välillä tapahtuva ratsastamien on kouluratsastusta? (Paitsi Wegelius, joka puhuu hallinnasta.)

Näin tuhat vuotta ratsastaneena voin sanoa, että mikään ei ole niin ihanaa, kuin kevyt ja avuille herkkä hevonen. Silloin voin ratsastajana toteuttaa itseäni sydämeni kyllyydestä: vaihdella laukkoja, avoilla, sulkuilla ja siirtyillä pehmeästi. En lainkaan ymmärrä miksi sillä pitäisi olla nimi, vaikka se kaiketi kouluratsastukseen liittyykin. En uskalla edes miettiä miten hienoa olisi olla kouluradalla, kun hevonen on moisessa vireessä. Sen jäljiltä ilmoittautuisin varmaan olympialaisiin saman tien. Sen jälkeen myös kannustaisin kaikki mahdollisia puskamummoja, keventäjiä ja wanna-be-kouluratsastajia sydämeni kyllyydestä. Hyvä olo generoi ympärilleen hyvää oloa. Jos taas kouluratsastusradan jälkeen olo on paska, se valuu helposti ympärille. Onko liian kivuliasta etsiä tai jopa löytää vika itsestä? Jospa nöyryys olisikin tie hyvään rataan ja kannustamisen ilmapiiriin?

Ja ei, en usko, että ”helppo C ei ole kouluratsastusta” on sanottu läpällä.

 

Ryttareliten

The Fredricsons. Bild: SVT

The Fredricsons. Bild: SVT

Sain kuuman vihjeen: katso SVT Play:lta (Ruotsin Yle Areena) sarja nimeltä Ryttareliten. Siinä seurataan kolmen ratsastajaperheen elämää lähietäisyydeltä. No minähän otin asiakseni. Kaksi vuorokautta myöhemmin: olen tuijottanut läppärin ruutua jokaisen löysän hetken. En ymmärrä sarjasta kuin noin puolet (jossain vaiheessa tajusin laittaa tekstityksen päälle, ruotsiakin ymmärtää paremmin jos näkee MYÖS tekstin), mutta olen AIVAN koukussa. Yksi perheistä (suosikkini) on Peder Fredricsson ja vaimonsa Lisen, sekä heidän lapsensa, hevosensa, koiransa ja kanansa. RAKASTAN TÄTÄ PERHETTÄ, ja haluan muutta heille.

Toinen perhe on Charlotta ja Rasmus Haid Bondergaard lapsineen, hevosineen ja koirineen. Vai oliko siellä koiria? No ainakin on puitteet kunnossa, eikä perheestä puutu kuin mitaleja. Tämä perhe on niin kaukana meikäläisen arjesta, että sitä on jo kiinnostavaa seurata. Iso määrä rahaakaan ei auta, jos haluaa huipulle. Töitä on tehtävä niin, että pää räjähtää.

The Haid Bondergaards.

The Haid Bondergaards.

Kolmas perhe on pojat-Zetterman ja äiti-Zetterman. Siinäpä vasta erikoinen setti. Poikien isä Royne Zetterman (maajoukkue-esteratsastaja hänkin) häippäsi nuoren naisen matkaan ja jätti perheensä. Pojista Daniel ei ole puhunut isänsä kanssa kolmeen vuoteen. Äitikin näyttää vähän kärsineeltä, mutta hommaa jatketaan kaikesta huolimatta. Välillä olen havaitsevinani, että jotain muutakin olisi voinut elämässään tehdä, mutta kun ei oikein ole kykyjä millekään muulle alalle kuin tälle ja ollaan tässä aika hyviäkin.

Perfektionisti-Daniel Z.

Perfektionisti-Daniel Z.

Alkuun mietin, että joo, rikkaat harrastaa. Sitten aloin katsoa sarjaa tarkemmin. Perhana, kyllä siellä on painettava melko pitkää päivää ja nimittäin ihan koko ajan. Jollei kisoissa tule meriittiä, sponssit häipyvät. Jos sponssit häipyy, rahat loppuu. Välillä täytyy aina myydä joku hevonen ja itku tulee rikkaallakin. Työtoveri, rakas ystävä myydään ja se muuttaa pois. Jäljelle jää hirveä tyhjyys ja kisoihinkaan ei enää pääse. Niillä rahoilla tosin rempataan tallia tai rakennetaan autotalli tai kunnostetaan kenttä. Mutta silti. KAIKKI pyörii hevosten ympärillä. Ihan kaikki. Vaihtoehtoja ei ole.

Ennen kun alan kateelliseksi mietin jaksaisinko moista. Tuskinpa vaan. On ihan kiva nukkua välillä pitkään ja lojua ilta sohvalla. Tai piipahtaa baarissa kavereiden kanssa. Mennä teatteriin tai keikalle. Semmoista ei pääse huippuratsastajille tapahtumaan. Koko ajan on painettava.

Jatkan siis sarjan seuraaamista ja alan harrastamista. Tänään menin tallille klo 11.30 koulukisoja kuuluttamaan ja palasin äsken, n. klo 21 kotiin iltatallin jälkeen. Siis melkein kuin Ryttareliten.

Katso siis täältä: SVT Play ”Ryttareliten”.

Suomi 100.

Suomi 100.