Kun raha määrää

Fusaichi Pegasus, hinta: 70 miljoonaa dollaria.

Fusaichi Pegasus, hinta: 70 miljoonaa dollaria.

Julkaisin Kavioliiton FB-sivulla linkin, jossa äveriäs amerikkalainen elokuvatuottaja ratsastaa aivan järkyttävän huonosti Inter I -tasolla, ja vieläpä raippa viuhuen, KISOISSA. Sitä taivasteltiin ymmärrettävästi paljonkin. En usko, että Kavioliiton lukijoissa on hirveästikään ammattilaisia, mutta uskon, että ammattilaiselle tilanne on kaikin puolin hirveä. Ratsukostahan vastaa väistämättä monikin: valmenatja, tuomari, stewardi. Miettikääs tätä tarinan kulkua:

Aloitat ratsastuksen, innostut siitä tavattomasti. Kehityt ja lisäät ratsastusmääriä koko ajan. Alat olla melko taitava ja edelleen intoa riittää. Haluat alalle. Menet kouluun, valmistut ratsuttajaksi/valmentajaksi/ratsastuksenopettajaksi. Intoa puhkuen lähdet jakamaan oppejasi oppilaille. Käykin niin, että oppilaat eivät tajua puoliakaan viestistäsi, tai jos tajuavat, eivät siltikään kykene. Sellaisia me tavikset olemme. Mitä jos alatkin profiloitua tietyn porukan opettajaksi, ja alat valmentaa. Osa valmennettavistasi on ihan hyviä, joku on aivan surkea. Sinun tekisi mieli sanoa surkealle, että unohda koko juttu, tai edes, että tarvitset tukiopetusta, mutta olet hiljaa, koska tarvitset rahan ja uskot parasta.

Aivan varmasti on valmentajia, jotka valitsevat oppilaansa, mutta kuinka monella on siihen varaa? Mihin vetää raja? Toinen juttu on tietysti se, että haluat ns. ”rakastaa oppilaasi ehjäksi”, eli saada hänet oppimaan kaikesta huolimatta, vaikka se on mahdotonta. Niin kuin juopon rakastaminen raittiiksi. Not gonna happen. Eikä se ole niin vaarallista, paitsi siinä vaiheessa kun oppilas luulee itsestään liikoja, mikä taas on ihan normaali ilmiö sekin. Vain ERITYISPEDAGOGI saattaa onnistua pitämään ankean valmennettavan omalla tasollaan.

Rahalla saa hienoja hevosia. Jos on paljon rahaa, voi ostaa paljon hienoja hevosia. Silti menestyminen ei ole lainkaan sanottua. Miten tässä vaiheessa toimii hevoskauppias? Myy hevosen tietty, herran tähden. Onhan se parempi könytä laadukkaalla hevosella, kuin jollain peräpihan pallerolla. Rahalle on paha sanoa ei.

Niin suurella ilolla kohtaisin tilanteen, jossa laatu ja taito kohtaavat. Välillä niin käykin. Hirvittävän usein hevosen laatu ja ihmisen taito kuitenkin kulkevat eri junissa. Milloin mitenkin päin. Miten saada ihmiset täyttämään säännöllisesti itsearviointilomakkeen?

Luoja, anna minulle viisautta lottovoiton hetkellä, koska sehän on tulossa, eikö olekin?

Hilppa, satasia.

Hilppa, satasia.

Janni tähtää olympialaisiin

Zipon kanssa niitulla.

Zipon kanssa niitulla.

Toiset meistä ovat hiukka päämäärätietoisempia kuin toiset. Itse kuulun niihin, jotka aina suunnittelevat tavattomasti, mutta sitten aina tulee jotain, ja tekishän sitä jos ehtis! Nyt esittelenkin teille nuoren, joka myös tekee. Voidaan puhua minun kohdallani ihan puhdasverisestä tirkistelystä, sillä en tunne tällaista elämää ensinkään. Siispä asiaan!

Kouluratsastaja Janni Martikainen on 20-vuotias nuori, joka asuu tällä hetkellä suomalaisen kouluratsastajan Fia Lindhin luona Tanskassa. Jannilla on mukananaan kaksi omaa hevosta, Michigan-L ja Cornando V/D Cadzandhoeve. Cornandolla eli Korpulla on saavutettu mm. viime vuonna Nuorten SM-hopeaa. Michiganin eli Michun kanssa henkilökohtaista PM-hopeaa juniorien PM:ssä 2015. Täällä kaikki muut saavutukset so far: Janni

Jannin historiasta löytyy valtava menestysputki ponien Zippo ja Hazelberg’s Macho kanssa.

Macho oli kilpurien kilpuri Jannille!

Macho oli kilpurien kilpuri Jannille!

Niinhän se menee, että aina ei voi voittaa. Jannin kohdalla tämä tuli eteen, kun poneista siirryttiin hevosiin. Ponit olivat aina olleet terveitä, ja hevosten kanssa ei ollutkaan yhtä hyvä tuuri. Siitähän tuolla tasolla on jo kyse – tuurista.

–       Michu tuntui heti testiajossa oikealta, se oli ihana ratsastaa, mutta on sillä kyllä ollut vaikka mitä terveydellistä pulmaa, pohtii Janni.

–       Sillä on semmoinen hassu kalansilmä ja se katsoi mua sillä, ja ajattelin, että toi on kyllä makee heppa.

Ja makeehan se oli, jopa paikoitellen liian makee itselleen. Alussa Jannin ja Michun luottamus oli tietenkin hataralla pohjalla ja sitä piti kasvattaa. Luottamuksen puute näkyi mm. lastausvaikeuksissa.

–       2015 menin Michun kanssa McLeaneille Saksaan. Olin käynyt Warwickin valmennuksissa Suomessakin, koska meillä oli semmoista hakemista se alku. Saksassa sitten asiat loksahtivat kohdilleen. Sekä lastaus- että kyttäysongelmat häipyivät hyvien harjoitusten myötä. Opin, miten ongelmatilanteet ratsastetaan läpi.

Kalansilmäinen kaveri, Michigan-L.

Kalansilmäinen kaveri, Michigan-L.

Ongelmien selättäminen toi uutta varmuutta tekemiseen. Jannin tähtäin on jo vuosia ollut olympialaisissa. Kun tyttö ilmoitti perheelleen, että nyt on näin, perhe istui alas ja keskusteli asiasta. Onko meillä varaa tähän? Onko meillä aikaa tähän? Pitkällisen keskustelun päätteeksi sovittiin, että kyllä, jos likka näkee itsensä olympialaisissa, me autetaan siinä hommassa kaikin tavoin. Vaikka helppo tie se ei ole. Eikä halpa. Ja tosiasia on se, että ennen pitkää rahatkin loppuvat. Olympiatasolla hevosen on oltava niin laadukas, että siihen ei perheellä ole enää resursseja.

Mutta tilanne on hetken vielä hyvä. Tanskassa kaikki on nyt mallillaan. Aiemmin Janni oli Saksassa treenaamassa ja siellä kaikki ei sujunut yhtä upeasti, hevosilla oli yhtä ja toista terveysongelmaa ja koko homman mielekkyys mietitytti. Silloin Janni pohti tosissaan haluaako hevosista ammatin. Joskus tilanne vaatii syvän alhon, että ajatus kirkastuu. Janni päätti, että perhana, täältä noustaan vielä. Hevosten kanssa toimiessa ei kuitenkaan voi koskaan olla varma mistään. Sen sijaan itsensä kanssa voi olla.

– Mulla on tosi hyvä kilpailupää ja olen varmasti enemmän tosissani kuin moni muu. Mulla on myös tosi tarkat rutiinit ja aikataulut, enkä luista niistä koskaan.

Hyvä me!

Hyvä me!

Tällä hetkellä elämä on pelkkää hevosta. Janni aloitti myös Ypäjällä valmentajaopit. Millainen on päiväsi Tanskassa?

–       Herätys on kuuden maissa, siitä sitten hevosia ruokkimaan ja tarhaamaan. Tallissa on hevosia 20-30, en ole ihan varma lukumäärästä. Sitten siivotaan talli ja sen jälkeen ensimmäisen oman hevosen ratsastus. Puolen päivän korvilla vaihdellaan hevosia tarhaan ja ruokitaan hepat. Itse syön vasta 15-16 maissa. Iltapäivällä on vuorossa toisen oman hevosen ratsastus. Sitten laitellaan vielä hevosia kävelykoneeseen ja otetaan vikat tarhoista pois. Iltatalli tehdään jo klo 17. Sen jälkeen hoidan vielä omia hevosia jonnekin seitsemään asti.

Tanskassa homma siis sujuu, mitä valmennuksessa hiotaan juuri nyt? Onko pulmia?

–       Yritän päästä vanhoista ratsastustavoista eroon ja ottaa uudet, Fian neuvomat käyttöön. Nyt tehdään päivästä toiseen pelkkää läpiratsastusta. On ihanaa, kun Fian on opettanut esim. miten piruetissa istutaan! Olen tehnyt sen tähän asti vähän pieleen. Vanhojen tapojen muuttaminen vie kyllä aikaa.

Missä on seuraava tähtäin?

–       Ensi kausi alkaa maaliskuussa. Silloin odotan, että sekä minä että hevoset ollaan tikissä. Haluan, ettei radalle mennä selviytymään, vaan ESIINTYMÄÄN.

Kansainvälisen uran alku on hyvä: neljän startin jälkeen Janni on jo FEI:n tilastossa sijalla 36. Liekö päästään lähivuosina kirkumaan olympialaisiin HYVÄ JANNI! Tosin se vaatii lottovoittoa tai ihan vain jonkun hyvää hevosta. Peukut pystyyn että näin käy! Muuten homma nyypähtää kokonaan.

Kouluhevonen ja ratsastaja rentoina.

Kouluhevonen ja ratsastaja rentoina.

Pitääkö tässä nyt olla mieltä liitosta?

Kuvassa hevonen ja järjestöihmisen vastakohta eli epäjärjestöihminen.

Kuvassa hevonen ja järjestöihmisen vastakohta eli epäjärjestöihminen.

Kerron nyt hieman itsestäni: en ole muistaakseni koskaan ollut yhdenkään järjestön/liiton pj, ja olen muutenkin vältellyt moisia luottamustehtäviä ihan tosissani. Taloyhtiön hallituksessa olin vuoden ja se riitti. Yhden ratsastusseuran hallituksessa olin myös vuoden, sekin riitti. Sanalla sanoen: en ole järjestöihmisiä. Kaikki voivat huoletta nukkua yönsä: en tule missään vaiheessa pyrkimään mukaan ratsastuksen politiikkaan.

Tällä hetkellä keskustelu käy kuumana, hallitukseen on tulossa muutoksia. Puheenjohtaja väistyy eikä suostu astumaan ehdolle enää. Osan mielestä se on hienoa, toiset ovat aivan maansa myyneitä. Voin tuumia, että eihän nämä hommat minua koske, mutta sehän ei välttämättä pidä paikkansa. Hyvinkin monet päätökset valuvat ihan alas asti. Mitä enemmän liitossamme on porukkaa, sitä vahvempia me ollaan, ja se taas tuo pattia esittää kysymyksiä eduskunnalle. Tällä hetkellä liiton jäsenmäärä on laskusuuntainen ja se voi tuoda mukanaan kriisin. Se on ainakin selvää, että jos jengiä ei ole tarpeeksi, me jäljelle jääneet maksamme enemmän per nokka. Sehän ei äveriäitä hetkauta, mutta kun valitettavasti heitä on liian vähän. Suuri osa harrastajista ja ammattilaisista ovat ihan tavallisia ihmisiä.

Kyliltä kuuluu puhetta, että liitto kaipaa uudistusräjäytystä. Että kaikki uusiks vaan! Mikäs siinä, haluankin nähdä kuinka joku osaa rakentaa kaikkien kehuman liiton, joka edustaa rataesteratsastusta, kenttäratsastusta, kouluratsastusta, vikellystä, valjakkoa, issikoita, suomenhevosia, poneja, westerniä, working equitationia, ratsastuskouluja ja polocrossea. Unohtamatta vammaisratsastusta, vaellusta, ratsastusmatkailua ja huippu-urheilua. Ja silti taisi joku jäädä pois. Miten ihmeessä se on edes mahdollista, että kaikki voisivat olla tyytyväisiä? Ei mitenkään. Mutta onko mahdollista, että suuri osa haluaisi liputtaa liiton puolesta? Eiköhän.

Uskon, että hyvässä hallituksen jäsenessä on paljon samaa kuin hyvässä ratsastuksenopettajassa: pitkä pinna, hyvä ihmistuntemus, maltillinen ego, halu saada muut ymmärtämään ja toive onnistuneesta tiimityöstä. En näe, että tilanne vaatisi tuon kummoisempaa settiä. Itselläni on ainostaan halu saada muut ymmärtämään, joten unohdetaan meikä. Eräs kaveri sanoi,että eihän siellä hallituksessa kukaan yksin päätä mitään. Ei niin, ja sehän se vaikeus juuri onkin! Demokratia on haastavinta. Ja vaikka kuinka yrittää olla hevoshullu, niin politiikkaa se on, jopa hevoshommissa.

Yksi on varma: liiton haukkuminen ei auta mitään. Joko tekee jotain asioiden eteen tai pitää suunsa kiinni. Asioita tapahtuu vain jos joku tekee jotain. Jupisemalla mikään ei muutu.