Kavioliitto goes western!

Ei tässä vielä mitään!

Ei tässä vielä mitään!

Jos on joitakin asioita maailmassa, joita en ole kokeillut, niin mainittakoon, että niitä ei ole montaa, mutta yksi niistä on western riding. Siihen tuli tänään muutos. Niin kuin tasapainoinen ja vastuunsa tunteva aikuinen tekee, minäkin lupasin kuskata lapseni Pullukan kanssa kisoihin – ja, kappas kappas, olla samaan aikaan Tampereella Tampere goes western -tapahtumassa ratsastamassa. Elikkä tosissaan siis kärräsin Pulden ja lapsen jo aamuvuoroon kisatallille (kiitos Petralle päivähoidosta) ja läksin itse Tampereeseen.

Paikalla Niihamassa oli nippu asian osaajia neuvomassa minua ja lainaamassa kallisarvoisia tarvikkeitaan ja eläimiään käyttööni. Samassa rallissa myös ainakin yksi kouluratsukko ynnä yksi perinteinen eurooppalainen ratsukko kokeilivat länkkähullujen temppurataa. Sivusta kun seurasin, niin kyllä se vaan on tiedätteko niin, että nuo länkkähevoset ovat aivan tavattoman herkkiä ja erityisen nöyriä ja mukavia elikoita. Avut olivat paikoin suorastaan päinvastaiset eurooppalaiseen menoon verrattuna, mutta ne kun yritti järkeillä (ohjilla ei tehdä about mitään, trailissa pysäytetään laittamalla kannukset kiinni kylkeen), niin hyvin se meni.

Kannustimet on hyvä kiinnittää osaajan läsnäollessa.

Kannustimet on hyvä kiinnittää osaajan läsnäollessa.

Kaiketi huhut poikkeuksellisista kyvyistäni eivät ole saavuttaneet Pirkanmaata, sillä laukkahalujani kysyttiin melko varovasti. Kuulosti hieman siltä, että laukka voisi olla rajua näin yhtäkkiä, 30 ratsastusvuoden jälkeen. Voihan se toki ollakin! Mieluummin näin päin. Laukkasin kuitenkin kuin mikäkin rohkelikko, yli tehtävien ja reittien. Ja nämä hepathan pysähtyy kun sanoo ”hooou”. Ei meillä vaan! Joulupukin kanssa ne eivät siis liiku mihinkään.

Ihan helppo! Osattiin.

Ihan helppo! Osattiin.

Länkkäratsuina tavattiin paitsi tietysti painteja ja quartereita, myös arabi ja suokki. Ihan vallan hienosti kuulemma toimivat länkkähommissa! Maastakäsittelyä (joka on länkkäkuvioiden vakio) suosittelen myös ihan jokaiselle kaviokkaalle ja sen emännälle/isännälle. Ei katso rotua tai käyttötarkoitusta.

Ehkä päivän upein kokemus oli nousta reiningmestari Auli Kuisman Charlien selkään. Sillä hevosella on voitettu Suomen mestaruus ja siltä se kyllä tuntuikin. Ensin katselin miten Auli meni ja sen jälkeen pääsin kokeilemaan itse. Voi penaali, mikä hevo! Aivan pikkurillillä ratsastettava eläin! Kerrassaan keveydessään mykistävää luokkaa, näin euro-kopukoihin tottuneena. Jos jotain vikaa pitää hommasta etsiä, niin on se ehkä harmi, että reining on niin rankkaa takapolville, että eläkkeelle päästään jo 15-vuotiaana. Sliding stoppeja ei reenailtu ollenkaan, sillä Niihaman pohja on liian liukas siihen harjoitteeseen. Voi mennä heppa pyllylleen, siis enemmän kuin on tarvis.

Auli ja Charlie (mukana myös Kavioliiton edustaja).

Auli ja Charlie (mukana myös Kavioliiton edustaja).

Tiedän, kädet liian ylhäällä.

Tiedän, kädet liian ylhäällä.

Lopuksi viiletin vielä kuolaimettomalla systeemillä yhden tehtäväradan läpi, mikähän se oli – ranch trail! Siinä tehdään vähän Working equitationin hengessä erilaisia tehtäviä, mennään yli ”sillan”, kävellään yli pressun, raahataan rengasta perässä ja avataan portti. Siinähän olinkin jo aivan ässä, olinhan harjoitellut WE:ia muutama viikko sitten.

Väliaika! Kanakeittoa ja bändi!

Väliaika! Kanakeittoa ja bändi!

Kaiken kaikkiaan kokemus oli aivan uskomattoman hieno. Erityisesti oli mahtava kokemus ratsastaa ITSE  se joku spin vai spinning. Voi vitja. Nyt sai Pullukka taas uuden harrastuksen. Videon lataan suosiolla Facebookiin Kavioliiton sivuille, kun tänne se aina takkuaa.

Ai niin, lapsi ja Pullukka tulivat sillä aikaa 90 cm:ssä toiseksi (tietty poni meni ohi)! Metrissä tuli yksi kielto ratsastajan möhlittyä hivenen. Mutta vain hivenen. Hyvä Pulde ja lapsi!

Pullukka ja päätön lapsi II

Pullukka ja päätön lapsi II

Lähes viisikymppinen hevostyttö

Miten tämä näin meni? Pikkutyttönä haaveilin hevosista niin hanakasti, että seurasin hiekkatiellä kavionjälkiä pyörän kanssa. Löysin tallin ja ilman muuta ensimmäinen kysmys oli, että saanko alkaa hoitaa noita. En edes tiennyt mitä hevosia siellä asui.

Tässä välissä katselin telkkarista mm. LA Law -nimistä sarjaa ja tuumasin, että alan juristiksi. Toisin kävi. Olen puuhannut yhtä ja toista, ehkä kirsikkana kakun päällä kaksi lasta. Kaikesta huolimatta tieni on hassusti valunut takaisin tallille. Kun kävi ilmi, että meidän tallilla saa tehdä tallitöitä, ilmoittauduin heti. Otan silloin tällöin tallivuoroja ILOKSENI. Saan suurta tyydytystä, kun karsinat on siivottu ja lattia lakaistu minun toimestani.

Hevosenhoitaja kurkistaa lahjahevosen suuhun.

Hevosenhoitaja kurkistaa lahjahevosen suuhun.

Kun lapseni menee ratsastamaan, laittelen hevoselle mössöjä ja siivoilen kaappia. Ratsastuksen jälkeen putsaan touhuissani kamoja ja välillä hevostakin. Välillä käyn toki rapsuttamassa kopukkaakin ja sössötän sille jotain mielenvikaista. Auttelen muita tallilla olijoita ihan kuin 10-vuotiaanakin, päästäkseni mukaan kuvioihin. Vai mitä muuta se voi olla?

Tallimme kruununjalokivi, suomenhevosori Pimun Vilske osallistuu Suomenhevosten Kuninkaallisiin ensi viikonloppuna Ypäjällä. Kukas sinne ryysää hoitajaksi, muiden 14-vuotiaiden sekaan? Perheenäiti Espoosta. Koirat hoitoon ja kisahessuksi!

MItä? Joudunko mä johonkin hoitoon? Miksi?

MItä? Joudunko mä johonkin hoitoon? Miksi?

 

Kävelyttelen heppaa kun ratsastaja on kiertämässä rataa. Siivoilen kakkoja traikusta ja pesen kamoja. Muistutan ratsastajaa hengityksen tärkeydestä henkiinjäämisen kannalta, ja joskus sen muistaminen voi vaikuttaa myönteisesti myös tuloksiin. Pidän yleistä tunnelmaa korkealla laskettelemalla vitsiksi luokiteltavia lohkaisuja. Samalla haaveilen siitä, että jonain päivänä kisaisin itsekin oikea kisatakki päällä oikeita esteitä hypäten, oikeasta palkinnosta taistellen. Ihan niin kuin silloin 10-vuotiaana. Ilmeisesti kehitys kehittyy, mutta minä en.

Silti nautin joka hetkestä.

No onhan se kyllä komee jätkä. Pimun Vilske.

No onhan se kyllä komee jätkä.

 

Miten Pullukka tuli minulle

Moni on kysellyt mikä on Pullukan tarina. No, hän on kotoisin Hollannista, nyt 14-vuotias. Elämänsä kiihkeimmät vuodet hän vietti Keski-Euroopassa esteitä hypellen. Omistajia on papereiden mukaan Pullukalla ollut kolme ennen minua. Viimeisenä oli kaunis nuori tyttö, joka kisasi Pullukalla 135-tasolla. Ja voitokkaasti!

Pullukka voittamassa 135-luokkaa. Selässä Charlotte Andrea.

Pullukka voittamassa 135-luokkaa. Selässä Charlotte Andrea.

9-vuotiaana Pullukka tuli Suomeen ystäväni toimesta. Samaan aikaan ystävä alkoi pikku hiljaa synnytellä, joten hän tarvitsi kopukalle liikutusapua. Minä olin tikkana paikalla. Pullukka oli 5/5 vaikea ratsastaa, olin ensimmäiset viikot enimmäkseen suu auki. Joko se pomppi pitkin seiniä tai sitten ei mennyt mihinkään. Silloin tällöin se väläytteli taitojaan ja rakkaus oli valmis. Kun ystävä sitten ehdotti hevosen ostamista, olin valmista kauraa.

On tässä kaikenlaista saanu ruokansa eteen tehdä. Tässä joulupukin porona.

On tässä kaikenlaista saanu ruokansa eteen tehdä. Tässä joulupukin porona.

Seuraavat kaksi vuotta opettelin ratsastamaan omalla hevosellani. Kulutin monia opettajia loppuun ja lähes itsenikin. Hevosesta löytyi lopulta pari vikaa, jonka ansiosta oltiin puolisen vuotta saikulla. Sinä aikana opettelin hevoseni uudestaan.

Maailman Hienoin Hevonen.

Maailman Hienoin Hevonen.

Terveen vuoden aikana mietin, että jos meinaan teettää Pullukalle varsan, se on tehtävä nyt, sillä hevosen nelikymppisyys häämöttää. Done. Hilppa syntyi 21.4.2015. Raskausaikanaan Pullukka oli maailman onnellisin ja ratsastettavin hevonen.

Lokakuussa pitäis aloitella taas harrastusta. Kävimme ennen raskautta parit pikkukisat tasolla 90-100, ja oispa kiva päästä taas. Sitä kohti.