Kavioliitto Jöötteborissa ja kauden avaus kotosalla

qcxtzpd8rpj0ulqogmh0

Mounted Games: Melko napakkaa menoa!

IMG_4173

Niclas, urheuden etulinjassa, huonolla tuurilla.

 

Siis itse asiassa vietin käytännössä kolme päivää Göteborgin hevoshurlumheissä. Oli melko kivaa olla suomalaisena paikalla, koska: a) ei ollut juurikaan muita, en ainakaan kuullut härmää puhuttavan ja b) SUOMALAINEN Satu Liukkonen menestyi kaikkina päivinä aivan mahtavasti. Oli ihanaa olla se oudokki, joka kirkuu suomenkielellä JEEEEEE! Kyllä siinä Kevin Stautilla meni rytmi sekaisin, kun se istui takanani katsomossa.

Koko Show alkoi jo tiistaina ja heti kolmella koululuokalla. Niissä ruotsalaiset kisasivat parhaimmistaan. Keskiviikkona nähtiin ensimmäinen kans.väl. estekisa, 140 nuorikoille. Torstaina homma jatkui jo kv-esteillä ja GP-koululla. Ja siinähän vaiheessa SATU ”MEIDÄN SATU” LIUKKONEN jo karautti palkintopalleille sijoittuen 140-luokassa sijalle 7. Ja eipä aikaakaan kun Satu otti taas sijoituksen 7-vuotiaiden ralleissa sijoittuen 12. Hevosen omistaja oli merkitty luovasti Katja Kelistilaksi, vaikka onhan hän aiemmin tunnettu Katja Kuistilana. Noo, mitä näitä katjoja nyt on!

Joku siellä viilettää.

Joku siellä viilettää.

Lauantaina näin myös aivan uuden lajin, jonka nimi oli Mounted Games. Siinä oli neljä joukkuetta: Ruotsi, Irlanti, Sussex ja Sropshire. Mutta sanotaan näin että oli mistä oli, niin piakkoin saavat yhden varteenotettavan joukkueen lisää kilpakumppanikseen: meidät. Innostuttiin porukalla lajista niin, että ei kun ponikauppaan. Lajissa siis paahdetaan järkyttävää kyytiä kentän laidasta toiseen ja siinä välissä tehdään tarkkuutta vaativia tehtäviä. Vähän niin kuin agilitya, mutta aivan älytöntä kyytiä. Välillä noustaan ponin selästä pois ja sitten hypätään takaisin – täydessä vauhdissa! Upea laji, kerta kaikkiaan.

Ja sitten sivistyneempiin lajeihin. Gothenburg Trophyssä Satu ”Meidän Satu” Liukkonen taas näytti mistä suomalaiskana virtsaa. Sijoitus hevosella Gurra Hop oli 5.! Taakse jäivät mm. Robert Smith, Kevin Staut, Simon Delestre, Malin Baryard-Johnsson. Ja taas me huudettiin! Perjantain pääluokassa (150) Niclas Aromaa sai vain yhden aikavirheen, jotta putkeen meni sekin. Sunnuntain World Cupissa Aromaalla ei mennyt ihan yhtä hyvin. Pudotuksia tuli sen verran, että viisas mies päätti keskeyttää. Aamun ekassa luokassa Niclakselle sattui myös jonkun valtakunnan laskuvirhe. Istuin tässä vaiheessa vielä hotellihuoneeni puuterointitilassa ovi avoinna, jotta näen telkkarin. Ja kas: yhtäkkiä Aromaa lentää hevosen selästä suoraan päin tolppaa. Ilmeisesti jäivät molemmat eloon, koska sittemin NIclas vielä ratsasti World Cupissa.

Asiantuntijat (tädit) juovat kahvia (syövät frozen yoghurtia).

Asiantuntijat (tädit) juovat kahvia (syövät frozen yoghurtia).

World Cup osui samaan ajankohtaan Pullukan ja lapsen estekisojen kanssa. Hirveää. Voin kertoa, että kakka kurkki pyllystä koko ajan, milloin mistäkin syystä. World Cupin voitti ruotsalainen Henrik von Eckermann, ja arvatkaa mikä huuto! Muistinko mainita, että Rolf-Göran Bengtssonin pitkäaikainen kilpakumppani Casall ASK jäi näyttävästi eläkkeelle, ja silloinkin saatiin kuulla merkittävää ruotsalaishuutoa. Keksinkin siinä samalla, että tuohan on Pullukan seuraava aviomies, kunnes havaitsin, että ups, astutusmaksu 3700. No ei sitten.

JA TÄRKEISIIN: Pullukka hyppäsi kauden avauskisoissa kiireisesti 90-luokan ja täydellisesti 100-luokan! Lapsi ja hefoinen tulivat ykkösiksi! Räjähdän ylpeydestä. Ehkä mun kannattaakin olla aina jossain muualla, kun kotona kisataan.

IMG_4119

Kattokaa miten Pullukka tuijotteli haaveellisesti ikkunasta koko ajan kun mä olin pois.

APUA MITEN HIENOJA NE ON! RAKKAUS!

APUA MITEN HIENOJA NE ON! RAKKAUS!

Pullukka, Arvi, Esko ja muut hevosmiehet. Sydän.

Moikku! Meen hoos shouhun, jos joku kysyy.

Moikku! Meen hoos shouhun, jos joku kysyy.

Kääk ja iik! Nyt se on tehty! Pullukka esiintyi Helsinki International Porsche Horse Showssa! Ja kaikki elää!

Asia meni näin: matkustimme lauantaiaamuna tallille kutsumaan Pullukkaa kyytiin. Hän oli tyylilleen uskollisesti tehnyt pienen reiän sisäviittaansa, ikään kuin ilmoittamaan, että ”tässä ollaan ihan tavallisia hevosia, ei mitään fancya”. Ymmärrän. Harjasin ihan siistin hevoisen ja panin takkia päälle. Meillä oli eilen punainen päivä, koska Radio Nova.

Pullukka kiipesi asiallisesti koppiin, koska eväät, ja ei kun matkaan. Katjaa jännitti niin, että meinas tulla ns. huonot housuun. Matka meni sujuvasti ja sitten päästiin alueelle. Parkkitilaa oli valtavat määrät, joten oli mahdollisuus sössiä ihanteellisen leveästi trailerin kanssa. Pullukka ulos autosta ja kas! Hänestä kuoriutui Helsingin meri-ilmassa kilvanratsastushevonen! Ryhti kohottui ja ilme kirkkeni. Karmea tuuli rankaisi meitä, mutta sitä uhmaten etsimme Pullukalle city-kämpän. Se olikin kivasti lusitano-ori Bergatim Arribasta vastapäätä. Mikäs siellä on rouvan ollessa!

Äiti vie hevosta luolaan. Hevosta ihmetyttää.

Äiti vie hevosta luolaan. Hevosta ihmetyttää.

Ensin Pullukkaa kaipasi Ylen toimittaja Niki Juusela (Arvi haastis kohdassa 2:32). Toinen urheilutoimittaja, Maija Kautto, oli haastanut Nikin kiipaisemaan hevon selkään, ja niinpä Niki keräsi kaiken rohkeutensa ja vinssattiin Pullukan selkään verkka-alueella. Ensimmäinen tehtävä suoritettu! Pikimmiten takaisin talliin Pertsan naapuriin, ja heinää naamaan vähän äkkiä. Alkoi varmasti jo olla verensokeri aivan liian matalalla. Viime tingassa pelastin hevoseni.

Ehkä tapahtuman ainoa ratsukko, joka pääsi verkkaamaan YKSIN.

Ehkä tapahtuman ainoa ratsukko, joka pääsi verkkaamaan YKSIN.

Tässä välissä Pullukka katsoi parhaaksi kakata jännäkakalla (löysä) sisäviittansa hirveäksi liisteriksi. Mukana myös häntä, toki. Pikku apulaiseni onneksi saivat kiillotettua Pulden asianmukaiseen kuntoon. Klo 19.30 oli sovittu, että heppa tuodaan valmiina verkkaan. Veryttelyn sai suorittaa tytär. Suurelle yleisölle ei vielä paljastettu ensinkään, että tilanteeseen liittyy myös Hevosmies Arvi, 11v. Kun Arvi tuli verkkaan valvomaan Pullukkaa, alkoivat päät kääntyä. Nyt tässä on selvästikin jotain meneillään! Ja se oli taivahan näin.

Aikataulu aikaistui lähes kymmenellä minuutilla, joten yks kaks Ståhlin Katja juoksikin kuin näätä paikasta toiseen asentamassa Esko Eerikäiselle mikkiä ja kuskaamassa hevosta areenalle. Ja sitten tuupattiin Esko selkään, ja GO! Esko tepsutteli Pullukan kanssa rennosti ympäri areenaa. Aplodeeraamistakin kokeiltiin, jotta nähtiin mitä Pullukka siihen sanoo. No sehän oli silminnähden mielissään! Sitten Esko näytti mitä hän oli neljän viikon aikana oppinut. Melkein keventämään. Esko ja Pullukka hölkkäsivät ravissa yli maltillisen kavaletin. Sitten Esko totesi, että tässä tämä taito oli, kuulkaa! Enempään en pysty! Niinpä hän pyysi hevosmiestoverinsa Arvin näyttämään, miten Pullukalla ylitetään este. (HUOM! Oku Luukkainen ei päässyt kohteeseen, koska oli keikalla Varkaudessa. Lähetti toki terveiset ja sempit.)

ONKO TUO MIES OIKEALLA ASIALLA.

ONKO TUO MIES OIKEALLA ASIALLA. Kuva: Anna Aalto/Heasta

Ketterästi polkee Unto, Untolla on kova kunto.

Ketterästi polkee Unto, Untolla on kova kunto. Kuva: Anna Aalto/Heasta

Kun Arvi kutsuttiin areenalle, koko yleisö MYLVI. Hän on tähti! Pullukka oli ihan huuli tötteröllä, hieman hämillään, mutta fantastisen järkevä kuitenkin. Arvi karautti laukalle ja ylitti esteen. Vauhti oli sen verran napakka, että Pullukka katsoi parhaaksi hypätä hieman kaukaa ja Arvi jäi hitusen jälkeen hypyssä, mutta pysyi kyydissä hienosti! Sattuuhan sitä paremmissakin porukoissa! Kerran oli Arvi aiemmin Pullukalla harjoitellut, joten se meni oikein hyvin. Jopa niin hyvin, että Arvi alkoi vilkutella laukassa yleisölle ja samalla Pullukka tekikin ovelan sivuloikan, jolloin sankarimme suistui onneksi melko pehmeästi kanveesiin. Ilman erityisiä kyselyjä Arvi ponkaisi pystyyn ja oli saman tien kiipeämässä takaisin hevon selkään. Ja uudestaan esteelle. Tällä kertaa Pullukka varmisti menemällä hiukka liian juureen, ja taas seurasi hassu loikka, mutta Arvi pysyi mahtavasti menossa mukana. Tarinan kauniina loppuna Marko Björs ojensi hevosmieshengessä Arville sairaan hienon Laukka-rannekorun. Katja Ståhl itki kuin Porvoonjoki.

Arvi ja Pullukka <3, kuva: Anna Aalto/Heasta

Arvi ja Pullukka <3, kuva: Anna Aalto/Heasta

Etta Koivula oli napannut superhienon videopätkän, joka on levinnyt jo ympäri Facebookia ja ihmiset ovat TÄYSIN SYYSTÄ AIVAN pyörryksissä kaikesta söpöydestä ja toverihengestä yms. yms. ihanasta. Linkitin sen Kavioliiton fb-sivulle, kun en saanut Etttaa kiinni. Kiitos Etta ja kiitos kaikki ihanat kaltaiseni höyrypäät, jotka tulitte käytävällä vastaan ja kyselitte miten Pullukka voi ja monelta alkaa! Tämä on sitä meininkiä, mitä Suomen hevosmaailmamme kaipaa: iloa, yhteistyötä, rakkautta, hyväksymistä ja kunnioitusta. TÄMÄ EI OLE KENELTÄKÄÄN POIS.

Suurkiitos myös Antti Jurvanen.

RAKKAUS <3

 

Rajaton itseluottamus järjen tiellä

Cao Zhongrong of China falls from his horse ChuChu . Hups.

Cao Zhongrong of China falls from his horse ChuChu. Hups.

Jokainen on varmaan joskus törmännyt tähän kummalliseen ilmiöön: siihen, että ratsastetaan korkeammalla tasolla kuin mihin rahkeet riittävät. Itse törmään ilmiöön silloin tällöin kisoissa ja hyvinkin usein kisatuloksia seuratessani. Mikähän lienee saa ihmisen uskomaan omiin kykyihinsä kerta toisensa jälkeen, vaikka aina saa lähteä luppakorvana kisoista kotiin? Ja nyt en missään nimessä puhu ratsukoista, jotka eivät ole palkintopalleilla pudotusten, hitauden tai satunnaisten kieltojen takia, vaan niistä, jotka hylätään aina uudestaan ja uudestaan, koska hevonen ei kerta kaikkiaan uskalla hypätä kyseisen ihmisen komennoilla.

Jutustelin aiheesta tänään ammattilaisen kanssa. Hän totesi, että säännöt sallivat nykyään kaikenlaisten häröilijöiden pääsyn ylemmälle tasolle. Ihan niin kuin pääsy ylemmälle tasolle automaattisesti tarkoittaisi sitä, että olet kuule pikkusen parempi nyt, paas poksauttaen kuohuvaa. Sehän kuulostaa ihan nuorisolaisten höpinöiltä! Aina jos nuorisolta kysyy mitä olet hypännyt, vastauksena tulee ”120cm yksittäisenä”, sen kummemmin määrittelemättä missä, milloin ja missä olosuhteissa moinen suoritus on tehty. En nyt ehkä vielä varaisi lentoja olympialaisiin sen perusteella. On totta, että joskus kun hyppää oikein osuvasti sarjaa, jonka viimeinen okseri on vaikkapa 120, se nousee päähän saman tien. Yhtäkkiä kuvittelen aivan kevyesti olevani taitava. Taitavuus-illuusio onneksi romahtaa aika kovaa seuraavalla tunnilla, kun aivan helppo kaarevalla uralla tehtävä kavalettisarja ei taitu sitten millään. Ja niin sen kuuluukin mennä. On aivan oikein, että välillä nousee päähän ja välillä putoaa naamalleen – siis noin henkisesti. Silloin pysyy keskimäärin puoliväliää, eikä luiskahda luulemaan itsestään liikoja. Mikään ei ole parempaa kuin onnistua paremmin kuin kuvitteli.

Muistan jonain vuonna lukeneeni ulkomaisen koulutuomarin kommentteja Pyhää Yrjöä kisanneista ratsukoista: ”Hyvin monen täällä ratsastaneen ei edes pitäisi vielä startata Pyhää Yrjöä.” Kommentista nousi hirveä haloo. Kai jokaisella on oikeus yrittää? No periaatteessa miksei, mutta missä järki? Moni perusteli omaa suoritustaan huonolla päivällä tai hermostuneella hevosella, mutta eikö se taito paista läpi kaikista näistä? Että näkee ratsastajan tekevän oikeita asioita ja hevonen vaan sekoilee. Silloinhan hevonen ei kenties ole vielä valmis vaikka ratsastaja olisikin.

Esteratsastuksessa väitän, että 110 on se maaginen raja. Nuorisolaiset hihkuvat onnesta, kun siirtyvät metrin luokkiin. 110-luokkiin siirryttäessä pitääkin alla olla jo kunnon opetusmestari tai sitten pitää itse osata tähdätä. Sillä korkeudella alkaa stop-nappula painua pohjaan, jos kuski ei osaa. Sitä näkee kiusallisen paljon. Ponit ovat monesti niin touhukasta kansaa, että ne lentävät vaikka pienen asuinalueen yli jos maalissa on ruokaa tarjolla. Hevosissa tilanne onkin jo kinkkisempi. Ne ovat harkitsevia ja laukkaavat askel kerrallaan.

Kerran kysyin yhdeltä valmentajalta, että kannattaako esteitä lähteä hyppimään reippaasti, jollei osaa tasaisella mitään. ”Ehdottomasti,” totesi tämä valkku. Hän oli sitä mieltä, että ensin rohkeus, sitten taidot. Eilisen Hevosurheilussa Sanna Backlund tuntui painottavan ihan toista laitaa. Että pitäisi ensin oppia ratsastamaan tasaisella, sitten vasta viilettää yli aitojen. Tuppaan olemaan samaa mieltä. Vähemmän loukkaantumisia lupaa tämä tekniikka. Arvioisin, että myös vähemmän stop-nappulaa.

Eikö kaiken kaikkiaan ole paljon kivempi olla 60 sentin aitojen kruunaamaton kuningas, kuin 110-ratojen ikuinen hylsy? Exactly.