Hevoskasvatus kannattaa aina! (ja maapallo on litteä)

Oppilas ja opettaja. Oppilas vasemmalla.

Oppilas ja opettaja. Oppilas vasemmalla.

Nämä on taas niitä päiviä kun hevoskasvatuksen mielekkyys mietityttää ihan kunnolla. Hilppa on siinä iässä, että JOIDENKIN asioiden voisi kuvitella jo sujuvan ihan muikeasti. Ja tottahan se on: Hilpan kävelyttäminen riimussa on täysin vaaraton tapahtuma, hän myös pysähtyy heti kun ihminen pysähtyy. Ei nyhdä eikä tempoile KOSKAAN. Yön pimeydessä on hiippailtu pitkin lumisia peltoja niin, että koira juoksee jaloissa ja tuuli vinkuu korvissa – ei mitään. Täysin tyyni ja sivistynyt. Hyvä ettei hyräile kävellessään. Umpimetsässä on tahkottu sekä vierekkäin, että polulla peräkanaa, kaikki käy. Kaviot Hilppa osaa nostaa vuorotellen niin, että koputat sormella kevyesti nostettavan jalan sääreen. Kaikki hoitotoimenpiteet onnistuvat, jopa suihkepullo, joka vaanii äitiänsä kai hautaan asti. Saa leikellä, rapsutella ja ränklätä, mikään ei Hilppaa haittaa.

Ja sitten on koulupäivä. Haen Hilpan kämpästään hetkeksi ulos, se kirmahtelee muutaman kerran tarhaa ympäri kaverinsa Tikun kanssa. Sitten otan se kiinni ja vien hoitoon. Eläin vaikuttaa touhukkaalta, ihmettelen sitä. Ei se yleensä ole. Hilppahan on koko kolmevuotisen elämänsä aikana ollut aina rauhallisin, viisain ja ennen kaikkea NOPEIN OPPIJA koko varsaretkueessa, ja AINA käyttäytynyt asiallisesti. En hätäänny, vaan harjaan neidon.

Menen katsomaan poikaystävän (3v) reenejä. Poikkis vetää kuin vanha tekijä, valtavan hienoa laukkaa juoksuttaessa. Poikakaveri on yleensä ollut se, joka porsastelee. Olen aiemmin päässyt lohduttamaan poikaystävän omistajaa (”kyllä se siitä”) ja ollut toki hirmu ylpeä omasta pallerosta. MUTTA NYT ONKIN TÄNÄÄN.

Make kävelyttää neitiä aivan normaalisti ja sitten juoksutetaan. Ravi menee hienosti, niinhän se usein ravi- ja kouluhevosilla menee (tästä piti tulla estehevonen). Laukkaa Hilppa malttaa mennä maksimissaan neljä askelta, sen jälkeen alkaa venkoilu ja sikailu. Porsastelu yltyy, neiti pysähtelee ja pötkylöi kaikin puolin. Ihan kuin äiti käskisi siivota, ja teet mitä vaan, ettei tarvi. Aivan sama tunnelma. Oudosti tuli oma äitiys mieleen. Sitten muistan, miten taistelen teinien sekoilu vastaan: nauramalla. Alkaa naurattaa ihan hulluna. Tokihan se varsa NYT alkaa venkoilla, kun se olisi voinut turvallisesti törkeillä esim. elämänsä kaksi edellistä vuotta. Sehän on selvä! Nyt, kun pitää OIKEASTI alkaa tehdä jotain, työmoraali tallautuu ensimmäisillä askelilla jalkoihin. Ei käy, en tee. Hyvä, ettei polje jalkaa. Juoksutusvyötä kiristettäessä sanon Makelle, että en ikinä uskalla kiristää sitä kauheen kovaa, johon Make sanoo ”ihan hyvä, ne voi nimittäin heittää kyljelleen, jos menee liian tiukalle”. Sehän tästä tavallaan puuttuisikin.

Koira seisoo matkan päässä, yllään puhekupla: ”Mitä mä sanoin. Hevoset on paskoja. Äiti mitä mä sanoin.” Ja kävelee hiljaa pois, murtuneena.

Make on kokenut varsanikkari, ei anna minun vaipua synkkyyteen. ”Tämä oli tämmöinen päivä,” toteaa ja nauraa päälle. Voihan perkele.

Vaihdetaan kolmivuotias FWB puolentoista litran maitotölkkiin. Av, yv, mm.

Äiti ja lapsi. Vasemmalla äiti. Siis hevosen, ei minun.

Äiti ja lapsi. Vasemmalla äiti. Siis hevosen, ei minun.

Erimuotoiset hevoset ovat ratsastuksen suola

Saatan olla tynnyri, mutta olen silti ihana muia.

Saatan olla tynnyri, mutta olen silti ihana muia.

Yhtenä päivänä, vuosia sitten, satuin olemaan Pullukan kanssa kentällä samaan aikaan kun eräs kilparatsastaja testasi myynnissä olevaa ratsua. Katselin kaihoisasti, kun ihminen otti hevosen hallintaansa nopeasti ja mutkattomasti. Hevoselle kaikki oli jotenkin heti selvää, näinhän me mennään. Hyppäsivät siinä melko isoakin ja hienosti. Ajattelin, että tuolla parilla ei ole mitään ongelmaa radalla. Sitten ratsastaja avasi suunsa:”Hyvin tää menee, ei siinä, mutta mä haluan kyllä enemmän hevosta tänne eteen.” Yritin siinä kuikuilla, että mitä, ja tajusin, että hevonen oli kaulastaan hyvin ohut ja myös melko lyhyt. Ymmärsin yskän. Itsekään en halua, että hevonen loppuu kesken.

Olen aina ihastunut hevosiin niiden kokonaisvaikutelman takia, hyvin harvoin niiden yksittäisien ominaisuuksien vuoksi. Joillain hevosilla osaan ratsastaa hyvin, ja niillä tykkään tietysti mennä. Pullukalla en ratsasta mitenkään ihmeellisesti, mutta sitäpä satunkin rakastamaan. Pullukan kanssa kaikki on väärin: hevonen on minulle liian pieni (160,5cm), se on helvetillisen leveä ja lyhyt. Minulla on pitkät, ohuet kintut, jotka on melko vaikea asetella estesatulaan hevosella, joka on kuin pieni tynnyri. Siis riippumatta siitä sattuuko se olemaan lihavassa vai laihassa kunnossa. Sen muoto on tynnyri. Tynnyrillä ei ole lainkaan yhtä helppo ratsastaa kuin silakalla. Olen aina jankannut, että tykkään, että hevosella on vähän runkoa. Olen alkanut miettiä onko se sittenkään kiva. Silakan selässä on niin paljon helpompi istua ympärillä ja ohjata istunnalla. Pullukalla on kiva mennä vasta silloin, kun se oikeasti nostaa selkänsä ylös ja alkaa kipittää myös takajaloillaan. Silakalla on kiva mennä muutenkin.

Kaula on kieltämättä myös hassu juttu. Jos kaula on hirveän ohut, tuntuu, että se on jotenkin heiveröinen. Erityisesti esteillä on ihanaa, jos on kaulaa, jonka päälle voi jysähtää juuri ennen kuin tippuu selästä.

Lapsena vedeltiin russ-poneilla ilman satulaa pitkin maita. Silloin oli oletusarvoista, että sieltä suistutaan, sillä jos poni laski päätään vähänkään alemmas, se hävisi kokonaan maisemista, eikä mikään estänyt naaman ja maaperän kohtaamista. Oli muuten melko ärsyttävää. (Ilmeisesti ei kuitenkaan tarpeeksi ärsyttävää, koska jatkoin lajin parissa.)

Sitten on niitä hevosia, jotka näyttävät esim. taluttaessa aivan hirveiltä klonkuilta, mutta puhkeavat ratsastettaessa kukkaan. Juuri siksi ulkonäön ei pidä antaa hämätä. Kauniilla hevosella ei tee mitään, jos sen ratsastettavuus on huono. Melkein kaikilla hevosilla on joku kohta, mikä menisi uudelleenvalinnassa vaihtoon. Se voi olla kovinkin omituinen: purentavika (parrot mouth), aivan kierot kintut tai notkoselkä. Silti siltä voi taittua temppu poikineen ja vieläpä hymyssä suin. Vertaan aina vanhoihin maratoonareihin. Katsokaapa joskus minkämoista hiihtäjää vaikka Helsinki City Marathonissa ylittää maalilinjan. Jos ne olisivat hevosia, moisella askelluksella ne lopetettaisiin heti. Pahimmat kenottajat ovat yleensä niitä, jotka ovat juosseet yli 100 maratoonia. Kroppa tottuu kyllä omiin omituisuuksiin, jos lihaskunnosta pidetään hyvää huolta.

Kavioliiton vuoden parhaat 2017

Olipahan vuosi! Kavioliitto on noussut menneen vuoden myötä aivan omiin sfääreihinsä. Teitä eli meitä on nyt Facebook-tykkääjinä jo yli 10 tuhatta. Kavioliittoleirit polkaistiin käyntiin, ja näin kolmen reissun jälkeen voin todeta, että paras idea ikinä. Ensimmäinen Kavioliittoleiri tehtiin keväällä Unkariin, toinen kesällä Keiteleelle ja kolmas taas syssyllä Unkariin. Vai voiko marraskuuta sanoa syksyksi? Unkarissa oli kaikesta huolimatta +15 astetta lämmintä ja me köllöteltiin aurinkotuoleissa. Aivan parasta. Brad Pitt muisti minut, tietenkin. Reissujen teko jatkuu!

Nyt voisin summata koko vuoden ihan kuukausi kerrallaan.

TAMMIKUU

Brasil ja Xenon ja ihmisiä. Kuva: Terhi Paavola

Brasil ja Xenon ja ihmisiä. Kuva: Terhi Paavola

Tässä kuussa keskusteltiin raipankäytöstä. Taisi olla se hetki, kun maajoukkuereeneissä syntyi jupakka raipan käytöstä. Pohdin sitä myös postauksen verran, mutta en jäänyt siihen makaamaan, niin kuin moni teki. Tammikuulle osui myös Working Equitation -tapahtuma Ratsastuskeskus Ainossa. Uusi laji aukesi monelle kertaheitolla!

HELMIKUU

Tangokuningatar, Pullukka, äite ja Markus.

Tangokuningatar, Pullukka, äite ja Markus.

Helmikuussa vein työtoverini radiosta tallille, ja laitoin kaikki halukkaat hevosen selkään. Kaverit olivat niin tohkeissaa, etteivät puhuneet viikkoihin muusta kuin Pullukasta. Piipahduksesta virisi myös vekkuli postaus, johon kokosin yleisiä väärinymmärryksiä hevosista. Melko hilpeää kamaa kaiken kaikkiaan!

MAALISKUU

IMG_4222

Maaliskuussa poniäitiys sai minut avautumaan, eikä vähiten siksi, että olen itse juuri sellainen. Hilpan irtohypyttely pääsi kunnolla käyntiin ja Kyvyt esiin alkoi häämöttää. Kouluratsastuksesta keskusteltiin sillä kulmalla, että pelkäävätkö kouluratsastajat hevosiaan. Se oli muuten suosittu aihe, hyvässä ja pahassa!

HUHTIKUU

IMG_9272 © Anna Aalto, Heasta

Ooh, tässä kuussa aiheutettiin pahennusta ihan kunnolla, kun kisareissun melskeessä sattui koira synnyttämään autoon. Hirveä haloo. Nyt voin paljastaa, että sekä äiti, että lapset ovat kaikki ihan kunnossa. Olleet siis koko ajan.

Ollenkaan yhtä suurta haloota ei aiheuttanut Hilpan Kyvyt esiin -keikka, vaikka olisi ollut syytä. Hilppa nimittäin käyttäytyi hyvin ja oli kaunis, vaikkakin pieni ja vähän ujo. Joten se siitä sitten, kai.

TOUKOKUU

Koko jengi huusi kerää jätkä luusi.

Koko jengi huusi kerää jätkä luusi.

Uujeah, vihdoin se koitti: maailmankaikkeuden ensimmäinen Kavioliittoleiri! Unkarissa hosuttiin porukalla muutama päivä, ja jestas, että oli hyvä reissu. Aivan ikimuistoinen! Samassa kuussa löimme lapsen kanssa lukkoon, että kyllä, Amateur Tour kutsuu Pullukkaa ja lasta. Tähtäimenä oli päästä Horse Show’hun asti. Lopputuloksesta viis!

KESÄKUU

Up to heaven. Kuva:Nea Levonius

Up to heaven. Kuva:Nea Levonius

Meikä joutui yllätysreissulle Filippiineille, siellä kuvattiin Selviytyjät-sarjaa. Koko viisi viikkoa, jonka siellä luuhasin, lapsi hoiti Pullukkaa esimerkillisesti, ja nappasi parit ruusukkeetkin siinä ohessa. Respect!

HEINÄKUU

Pariskunta. Kuva: Aila Roivainen

Pariskunta. Kuva: Aila Roivainen

Meinasi elämä lipsahtaa liian ihanaksi! Kavioliittoleiri numero 2 järjestettiin Suomen Keiteleellä, ja se oli parasta mitä tämä maa voi tarjota. Etelästä lähteneeseen ruokakuntaamme kuuluivat lapsi, lapsen kaveri Aimo Helge (nimi muutettu), sekä Pullukka ja poikakaveri. Matka sujui hienosti, kiitos Land Roverin, jonka saimme lainaksi Horse Showlta. Keiteleellä meitä helli Wanhan Koulun Tallin porukka ja nippu parhaita leiriläisiä.

ELOKUU

Tämmöset ku ois saanu!

Tämmöset ku ois saanu!

Tässä kuussa Horse Show alkoi jo häämöttää, ja se tiesi kiirettä minulle ja jännitystä Pullukalle ja lapselle. Kavioliitossa käytiin myös keskustelua siitä, onko helppo C kouluratsastusta vaiko eikö. Menneiden vuosikymmenien ratsastusmuoti herätti myös keskustelua, koska onhan se kuumaa. Tein myös omalla FB-sivullani kyselyn millaisia mielikuvia herättää Horse Show. Vastaukset olivat viihdyttäviä.

SYYSKUU

IMG_0657

Pullukan Horse Show -kunto alkoi olla jo hiomista vaille valmis. Laihdutusurakka oli jo hyvällä mallilla, eikä kunnostakaan tarvinnut valittaa. Jännitys oli hirveä. Ypäjän semifinaaleista selvittiin rimaa hipoen, vaikka ensimmäisenä päivänä sijoituttiinkin 9. sijalle. Viikonloppu oli ns. kiihkeä. Horse Show’hun pääseminen varmistui! JUHUU!

LOKAKUU

Kattokaa ny!

Kattokaa ny!Kuva: Roosa Roth

Eihän tähän kuuhun oikein muuta mahtunut, kun Horse Showta vaan. Emme olisi ikinä voinut uskoa, että Horse Show’n kisaviikko menisi niin hienosti. Ensimmäisenä päivänä niukka nolla-nolla(4.sija), toisena kirkas nolla-nolla(3.sija). MITÄ HELV? Meidän pötkylät MENI FINAALIIN! Kuolin, monta kertaa. Finaalissa hevosparka oli jo liian piipussa, mutta väliäkös sillä. Saatiin enemmän kuin ikinä osattiin toivoa!

MARRASKUU

Luonto kiittää luonnonystävää!

Luonto kiittää luonnonystävää!

Pullukka sai ansaitun lomansa, meikä pääsi vieraan selkään. Olipa hauskaa! Etenkin kun kyseessä oli Anniinan Ruuhkavuosihevonen eli Päde. Pieni ja kerrassaan sievä kaveri. Ja niin mukava ratsastaa! Oli ilo ja kunnia tutustua hevoseen, jota olen etsinyt metsästä puolitoista vuorokautta. Tässä kuussa summattiin myös elettyä elämää Pullukan kanssa. Kuusi vuotta tuli täyteen kavioliittoa. Kavioliittoleiri numero 3 suoritettiin Unkarissa, ja taas oli maha kipeänä naurusta. Ihan huima matka.

JOULUKUU

Kanttarellitytöt.

Kanttarellitytöt.

Hilppa todettiin lihavaksi ja niin myös äitinsä. Aloitimme molempien kuntokuurit. Joulun korvalla Pullukka ja lapsi esiintyivät niin hienosti kanttarellissa, että liikutuin. Kaiken kaikkiaan vuosi oli saakelin hieno. Lisää tällaisia, mutta pikkusen enemmän rahaa, jota voi näihin käyttää, kiitos!

Verratonta uutta vuotta kaikille kavioliittolaisille! Olkoon kaviokoukkunne tukeva tänäkin vuonna. Bottoms up!