Takaisin selkään osa 1: suuri yllätys

Jumankauta tekee nimittäin hyvää! T. Paskahousu

Jumankauta tekee nimittäin hyvää! T. Paskahousu

Urheilija ei tervettä päivää näe. Se on nyt ymmärretty kun aloitin liian kovan harjoittelun kuntosalilla. Kyllähän se voima kasvoi merkittävästikin, mutta kun perse alkaa leikata kiinni, ei homma enää etene. Yksi jos toinenkin antoi näkökulmansa siitä missä mennään ja miten tilanne korjataan. Kiitos niistä kaikista. Osteopaattini Vesa Valtonen loppukädessä sorkki kankkuni takaisin kuntoon. Osittain kivun ja säryn takia, osittain kadonneen ratsastuksellisen kykyni takia olin pelkästään höntsäillyt viime viikot. Ei tee mieli soittaa vinssiä nostamaan minua hevon selästä pois (kerran on käynyt niinkin, ei unohdu).

Niin siinä sitten käy, että jossain vaiheessa kohtalo puuttuu peliin.

Lapsi on ratsastanut Pullukkaa ansiokkaasti aidoilla ja tasaisella, ja onhan se oikeus ja kohtuus, sillä hänhän sillä kisaa. No kas, kävipä niinä päivinä, että lapsi sairastui johonkin saakelin kurkkuödeemaan joka vain jatkui ja jatkui. Jouduin yhtäkkiä tilanteeseen, jossa olen pakotettu tuuraamaan lastani KOULUTUNNILLA. Ja mitä nyt ole sivusilmällä kuikuillut, niin siellä ei ole montaakaan käyntiaskelta otettu. KUOLEN.

Mietin, että onneksi siellä on varmaan neljä muutakin, joten häviän kivasti tapettiin ja voin välillä vähän puuskutella jossain nurkassa. Virhearvio. Meitä oli kaksi. Kävi mielessä, että jos lyön sitä toista kivuliaasti naamaan, niin hän ei voi tulla tunnille ja tunti joudutaan perumaan, kosa ei sitä yhdelle järjestetä. Sitten katselin tuntikaverini iloista naamaa ja mietin, että melko vaikea jysäyttää noin kivaa ihmistä turpaan. Että ei kun satulaa selkään ja surman suuhun. Jotkut kai nauttivat tällaisista tilanteista.

Aloitimme vasta-avolla käynnissä. Ope auttoi hiukka taivutuksen suuntaa maasta käsin, joten takakintutkin pääsivät kyytiin. (Muutenhan ne ovat aika lailla kuin ns. sukkahousut tuulessa.) Ja kappas, jännästi hefoinen alkoikin liikkua oikein perin. Siitä sitten jatkettiin samaa paskaa ravissa, ja saakeli soikoon, mehän osattiin! Ei se koko ajan mennyt kympin arvoisesti, mutta idea oli hienosti selvillä koko ajan! Pullukka alkoi ihan tosissaan nostaa pömppömahaa vähän ylemmäs ja siinä meinasi vallan vauhti hidastua, kun niin keskityttiin. Mikrosekunnin tauon jälkeen otettiin samaa laukassa. Voin kertoa, että omistamallani hevosella ja treenien tässä vaiheessa se ei ollut helppoa, mutta koimme silti lukuisia onnistumisen tunteita! Jumankekka, täähän toimii! Ja mä elän! Olisitte heti sanonu!

Lapsi hurrasi potilaana kentän laidalla (olin ottanut hänet tuulettumaan neljän päivän kännykkärallista sisätiloista) ja meikän hymy ei mahtunut naamaan. Ihanaa!

Samaan aikaan tällä viikolla alkoi kevät ja/tai kesä. Pulde pääsi nakupellenä piehtaroimaan ja otti niin onnellisena aurinkoa. Sattumaako? Tuskin.

I love dressage <3

Ai niin! Huomenna menen Working Equitation -kisoihin hevosella nimeltä Boris. Emme ole koskaan tavanneet. Lahjattomat reenaa.

Tulkaa tänne!

 

Ai ei muka ole lahjakkain muotovalio!

IMG_9214 © Anna Aalto, Heasta

No niin, Kyvyt esiin -päivästä selvitty! Ja seuraavastakin, joka oli raskas, koska olisi tehnyt mieli nukkua koko päivä. Lähdetään siitä, että kun ihminen lupaa lähteä neljän 2-vuotiaan hevoslapsen kanssa irtohyppytapahtumaan, kaikki kupit eivät ole kaapissa. Siis kaikki intiaanit eivät ole kanootissa eivätkä muumit laaksossa. On ns. jäänyt tuoremehu pöydälle. Sinne nyt kumminkin läksin.

Päivä alkoi klo 9 Hilpan pesulla. Tämä oli hänen elämänsä toinen vesiboksitilanne, joten rohkenen väittää lasta erityisen viisaaksi, kun  tärisi vain hiukan ja oli paikallaan. Selkeä tamma: kun mainitsin, että kyseessä on SPA, osattiin jo rentoutua.

Kolme varsaa ehdittiin letittää kun kello oli jo sata ja piti lähteä. Oltiin lastaamassa jengiä rekkaan, jossa piti mm. peruuttaa omaan lokeroonsa. Ja en nyt ihan ymmärrä miten, mutta KAIKKI MENIVÄT TÄYSIN JÄRKEVÄSTI OMIIN LOHKOIHINSA. Hilppa luonnollisesti kiipesi autoon kuin tekisi sitä joka päivä. Se on ihmeellisen rento ipana.

Mutta rentous karisi saman tien kun päästiin Saloon. Pojat näytettiin ensin, ja ne hyppäsivät kuin kauriit. Kauniisti ja sivistyneesti. Sitten tuli Hilpero. Sai kävellä ensin puomien yli, ja jo siitä meinasi mennä mielenterveys. Pakarat tiukkenivat järkytyksestä ja laukka ei meinannut lähteä. Lapsiparka esitti hienoimman ravinsa hätäpäissään, eikä kukaan nähnyt. Hyppyjä pyydettiin ja Hilpukka vaan hiihti kauhuissaan ravia pitkin seiniä. Esteiden yli mentiin äärimmäisessä hädässä. Jossain vaiheessa tuomaristo sanoi, että annetaan sen vähän tuumia ja levätä. Silloin hän intoutui käppäilemään ympäri hallia ja kävi mm. tervehtimässä tuomarit ja yleisön, ihan jokaisen erikseen. Noin niin kuin että ei kai tässä se hyppääminen voi olla ainoa tapa tutustua.

IMG_9220 © Anna Aalto, Heasta

IMG_9241 © Anna Aalto, Heasta

IMG_9269 © Anna Aalto, HeastaIMG_9272 © Anna Aalto, Heasta

Ja sitten piti taas hypätä. Sen verran siitä irtosi, että pystyivät analysoimaan Hilpan olevan liian ujo ja varovainen, joka voi toisaalta osoittautua hyväksikin, jos laukka alkaa maistua. Sekä etu- että takajalkojen tekniikka todettiin HYVÄKSI. Sanoivat, että kyllä tästä vielä ESTEHEVONEN VOI IHAN HYVIN TULLA.

IMG_9321-2 © Anna Aalto, Heasta

Ei tässä kukaan ainakaan loukkaannu mistään tuomarin sanoista.

Meinasin jo alkuun lyödä tuomaria, kun hän sanoi jo ovella, että ONPA PIENI TAMMA, KUKAS TÄMÄ ON. Olin, että nyt turpa kiinni tai kerron mikä sulla on pieni. Ei mennyt YHTÄÄN tunteisiin. Olin ihan niin cool, että Petra joutui käydä hieman rauhoittelemassa, että ei tää vielä tarkota mitään. Olin ihan valmis ajamaan väkivallateon jälkeen suoraan kotiin kulkematta lähtö-ruudun kautta. Onneksi en vielä lähtenyt.

En nyt halua leuhkia, mutta KAIKKI LAPSET KIIPESIVÄT AUTOON KUIN VANHAT TEKIJÄT JA KOTIMATKA SUJUI ONGELMITTA! Voidaan siis todeta, että reissu onnistui aivan täydellisesti. Kaikki elävät, eikä kukaan lyönyt ketään!

 

Kaikki kuvat maailman paras Anna Aalto! Puspuspus! huutomerkki!!!11!!

Mistähän tänään raivoisi?

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Kuulopuheiden mukaan tämmöinen sattui kerran Helsingissä: Muinaisaikojen basisti ja elokuvanäyttelijä Silu Seppälä istui kantabaarissaan, kun Pelle Miljoona astui sisään. Silu siitä ilahtui ja kysyi vanhalta toveriltaan: ”Pelle moi! Mitäs tänään vastustetaan?”

Tuli vaan mielen kun selailin Facebookia ja joitakin keskustelupalstoja. Että kun pitää raivota joka asiasta. Siinähän menee terä jos koko ajan vauhkoaa. Lapsillekin neuvoin, että jos on pakko kiroilla, ole tarkka mihin kohtaan kirosanan isket, niin se toimii.

Ikä on siitä ihana asia, että yhä vähemmän jaksaa ottaa nokkiinsa, eikä myöskään herpaannu, vaikka muut eivät tee niin kuin minä. Aikanaan omistin koiran, joka ei elämänsä aikana koskaan tapellut kenenkään kanssa. Se oli aina vapaana. Pari kertaa joku yritti sen syödä, mutta ei se siitäkään traumatisoitunut. Sitten tuli tämä seuraava lemmikki. Sellaista koiraa ei ole, ketä tämä minun pikku kullanmuruni ei ole ainakin katsonut pahasti. Täysin sama kasvatus, ruokinta jne. MITKÄÄN samat säännöt eivät päde. Muun muassa nämä pari kiharapalloa ovat opettaneet minulle, että en voi hirveästi mennä mestaroimaan muiden tilanteita. You’ll never know.

Pullukkahan on metka likka. Siihen on kokeiltu kainelaisia juttuja ja lopulta vain pitkä pinna ja laaja ymmärrys ovat auttaneet. Ja oikeat välineet. Kukkahattu on ollut pakko asettaa välillä päästä kentän laidalle, koska se on ollut hevosen kannalta parempi vaihtoehto. Tällä hetkellä Pullukka on LAIHTUNUT ja muutenkin melko sporttinen likka. Lapsen kanssa tapellaan hirmu vähän ja hepan kanssa vielä vähemmän. Tie on löytynyt. Se on melko kivaa. (Kiimaa odotellessa)

Urheilijatytöt <3

Urheilijatytöt <3

Jos jonkun asian pitää kismittää, olkoon se sitten se, että voipi olla, että Pulde ei pääse tänä kesänä laitumelle. Se lihoaa kahdessa vuorokaudessa niin merkittävästi, että enpä taida uskaltaa. Tai vaihtoehto on tietty, että laitan kuonokopan, mutta kun se tuntuu niin inhottavalta. Tunnen oloni petturisiaksi. Vastapainoksi aion antaa hänen tiinehtyä vielä kerran. Uskon, että hän ymmärtää.

Kyllähän sekin harmittaa, että turparemmi ja muut suitset ovat eri väriset. Tosin niillä suitsilla pärjättiin viime viikonloppuna, joten tuskin uskallan vaihtaa enää ikinä.

Olen tosi pahoillani, mutta en nyt keksi kenenkään valmennuksistakaan mitään sanomista. En myöskään ruokinnoista tai loimittamisesta. Olkoot vaan kaikki semmosia kuin ovat.

Loppuun annan vinkin, jonka sain Outi Mäenpäältä, johon törmäsin missäs muualla kuin huoltoaemalla. Outi kertoi opiskelevansa hevosista niin paljon juttuja, että alkoi jo ahdistaa. Yhden hyvän ohjeen antoi hän: jos hevonen pelkää jotain, sille pitää antaa 14 sekuntia aikaa rekisteröidä tilansa. Sen jälkeen johtajuuttaan voi käyttää vahvistamatta pelkoa. Aion toteuttaa, ellen jopa ole jo toteuttanut.