Kun Pullukan intiimiin paikkaan vettä meni

Kröhöm.

Kröhöm.

Kiitos: Land Rover Discovery Sport

Kavioliittoleirin alku oli otollista aikaa Pullukalle. Hän lähentyi jo mahdollisen poikaystävänsä kanssa matkalla niin, että sitten olikin ihanaa muuttaa viereisiin laatikoihin. Myös tarhoissa oltiin toki vieretytten. Leirin ensimmäisen päivänä harrastettiin kouluratsastusta joka sujui molemmilta aivan hienosti. Kaveriksi Pullukka ja Nalle saivat tunneille nipun suomenhevosia, ja oli siinä pari muutakin ratsua. Merkille pantavaa täällä Savossa on, että hevosten nimillä ei koreilla. On Elliä, Allia, Emmaa ja Poitsua. Ihania putteja.

Paikka täynnä rakkauen hevosia. Kuvassa Mörvi (nimi muutettu) ja Hevonen (nimi muutettu).

Paikka täynnä rakkauen hevosia. Kuvassa Mörvi (nimi muutettu) ja Hevonen (nimi muutettu). Kuva: Katja Suhonen

Leiriläiset olivat odottaneet innolla näkevänsä kuuluisan Pullukan, joka sitten esiintyikin kuin ääliö ollessaan esimerkkihevosena Marun teoriatunnilla. Hahmota siinä nyt jotain lihaksia ja rankaa kun eräs kipittää ympyrää kuin vatipää. Syy kriisiin oli talliin jäänyt Nalle, joka ei ennen reissua olisi voinut vähempää kiinnostaa. Saa nähdä jatkuuko suhde kotiseudulla.

Yrtti-Jyrki avaa kasvien salat.

Yrtti-Jyrki avaa kasvien salat. Kuva: Tiina Kohonen

Iltapäivällä viisaimmat meistä ampaisivat Yrtti-Jyrkin kanssa lähimetsään. Sieltä koriin kerättiin hyötymielessä erinäisiä aivan tavallisia kasveja, joista Yrtti-Jyrki lupasi uutta meille voimajuoman. Mukaan pääsivät mm. pihasaunio, joka on Suomen vastine kamomillalle. Suuressa roolissa oli mysö siankärsämö, jota on ylenkatsottu liian kauan ja liian paljon. Se on nimittäin aivan verraton kasvi, jos pulmasi osuvat munuaisiin, kilpirauhaseen tahi masennukseen. Yrtti-Jyrki opiskelee hyötykasvihommia ja sekös meille käy. Mies on käynyt alakoulun siinä rakennuksessa, missä yövymme.

Turve-Sadusta ei löytynyt kuvaa, mutta olihan meillä myös aamuisin klo 8 aina Jooga-Johanna!

Turve-Sadusta ei löytynyt kuvaa, mutta olihan meillä myös aamuisin klo 8 Jooga-Johanna! Kuva: Katja Suhonen

Ratsastuksen ohessa ohjelmaan kuului muuten myös turve-jalkahoito. Turve-Satu sujautti halukkaiden jalat pussukoihin, jossa jalat ottivat kontaktia ehtaan turpeeseen. Jalat heräsivät uuteen elämään saadessan lisäksi ihanan hieronnan. Näin ihmisiä pitää kohdella!

Tiistaina oltiin Pullukan ydinosaamisalueella eli hyppyhommissa. Opettajan oli Kuopion fantastinen lahja suomalaiselle esteratsastukselle: Tuomas Jauhiainen. Kerrassaan kannustavin elkein Tuomas siivitti sanoillaan ratsukoiden menoa ellei jopa meininkiä. Osalla meni tavattoman hyvin, osalla vain hyvin. Joku otti tukea maasta omalla ihmisvartalollaan, mutta semmoistahan se toisinaan näissä hommissa on. Kaikki säilyivät hengissä, sieluun saattoi tulla lommo. Kaikki lommot saatiin kuitenkin korjattua perinteisin keinoin: saunomalla. Rantaan oli myös kuskattu palju, johon Yrtti-Jyrki oli kehittänyt kylpypommin. Paljussa ihminen kohenee.

Saunalla asiat oikenee.

Saunalla asiat oikenee.

Keskiviikkona aukeni ensimmäinen ns. kesäpäivä. Sen kunniaksi päätimme lähteä viemään osaa hevosista uimaan. Osa leiriläisistä lähti issikkavaellukselle. Uimaan matkasi myös Pullukka, varmaankin ensimmäistä kertaa elämässään. Tiettävästi myöskään poikaystävä Nalle ei ollut koskaan kokeillut kykyjään uimarina. Enemmän estehevosia he. Veteen molemmat menivät melko reippain mielin, olihan lammikko jo täynnä urheita suomenhevosia ja yksi ponikin oli mukana. Kahlaaminen oli ihan mielekästä, Nalle jopa riemuitsi. Ongelmia Pullukalle muodostui syvemmällä, kun pinppiin alkoi mennä vettä. Eihän semmoinen naiselle sovi. Pullukka tunki häntänsä niin syvälle takajalkojen väliin, että se näkyi melkein etupuolelta. Pullukka ei siis suostunut varsinaisesti uimaan kuin yhden vedon, se rekisteröitiin. Vesi oli n. +17 asteista, joten ymmärtäähän sen.

IMG_6440

Kuva: Aila Roivainen

IMG_6296

Kuva: Aila Roivainen

Pariskunta. Kuva: Aila Roivainen

Pariskunta (huomaa hännän tiiviys!). Kuva: Aila Roivainen

Olis ollu kypärä ilman muuta, mutta kun tuli tilanne yllättäen eteen ja. Kuva: Aila Roivainen

Olis ollu kypärä ilman muuta, mutta kun tuli tilanne yllättäen eteen ja. Kuva: Aila Roivainen

Saaga jatkuu! Seuraavassa numerossa mm. Miksi Olavi pysäytti automme ja väänsi ikkunansa auki? Mitä navetalta löytyi? Kuka osasi Working Equitationia ja kuka ei?

Jos oma hevonen ei tunnukaan hyvältä

Näkymä Pullukan seljästä.

Pullukka katsoo onnellisena, että ihanaa kun Katja löysi ton ruskean hevosen, jolla voi ratsastella.

Terveisiä hevosen selästä! Siitä onkin 6 viikkoa kun viimeksi harrastin. Ensin kekkailoimme Pullukan kanssa ilman satulaa metsässä, ja se oli tietysti täydellistä. Nyt tulee se iso MUTTA. Seuraavana päivänä ratsastin kaverini hevosella, joka on jo kokonsa puolesta kerta kaikkiaan sopivampi minulle. Alku oli tietty omalta osaltani jonkinmoista paikan etsintää, mutta kunhan kotiuduin satulaan, niin voi veikkonen, että oli hienoa! Osasin siis ratsastaa, voidaan sanoa. Samaan aikaan kentällä puursi lapsi Pullukan kanssa. Niillä näytti menevän aivan täydellisesti.

Niin. Olenhan Pullukan kanssa kokenut yhtä ja toista, osannut ratsastaa ja ollut totaalinen nuija. Monta kertaa on käynyt mielessä, että mitä helvettiä teen pienellä tammalla, joka osaa kyllä hypätä, mutta jonka omistaa kisakauhuinen akka. Hyppäämistä en pelkää yhtään, mutta kisaamista kyllä. Jo vuosia sitten Virtas-Ville lohkaisi käydessään testaamassa Pullukkaa, että ”tästähän tulee oiva kisatykki lapselles!” Miten oikeassa olikaan karismaattinen näyttelijämme. Sorjonen tietää. Se on kerta kaikkiaan totuus. Minä olen siis onnekas, että en joudu luopumaan Pullukasta vain, koska en itse ole kovin hyvä sen ratsastamisessa. Ja vieläpä koska kaverilla on ihana hevonen, joka tarvitsee liikuntaa aina silloin tällöin.

Vitsi piileekin siinä, milloin pitää antaa periksi. Missä vaiheessa huomaa, että vituttaa jo selkään nousu? Ahdistaako jo tieto siitä, että takapää lepattaa kuin sukkahousut tuulessa? Eivätkö ihmiskäsi ja hevossuu kohtaa pehmeästi? Se korpeaa ja julmetusti. Vielä pahempaa siitä tekee se, jos muut osaavat ratsastaa SINUN HEVOSELLASI paremmin kuin sinä. Se ei sinänsä ole huono asia ollenkaan, mutta jos et nauti, tilanne on paska.

On täysin mahdollista, että tallillasi (tai lähipiirissäsi) on joku, jolla on sama probleema. Jos hevoset ja ihmiset kohtaavat, saattaa syntyä antoisia kavioliittoja, joissa RAHAN EI TARVITSE VAIHTAA OMISTAJAA. Hevosen myyminen on aina niin hiton penseä tapahtuma. Parempi aina niin, että omistussuhde säilyy, niin ei kun palautat vaan hepan ja otat omasi takaisin. End of discussion. Ei lakipykäliä. Ja mulkkujen kanssahan ei vaihtaria kannata tehdäkään.

Mutta, mutta. Ehdottomasti neuvon yrittämään ns. viimeiseen oljenkorteen asti, että valkenee oletteko sopiva match. Se on nimittäin niin, että mikään ei ole antoisampaa, kuin löytää yhteinen sävel miljoonien harjoitusten jälkeen.

Jaaha, ja sitten seuraa tiedotus! Seuraava Kavioliiton seuramatka Unkarin El Broncoon onkin jo varattu! Kuka lähtee mukaan? Ajankohta on 2.-5.11. ja hinta 420. Lentonsa jokainen hoitaa itse. Paikka on VERRATON! Kerron lisää kohta.

Ikääntyvän kisahevosen elämä

 

old but not unhealthyOlipa muinoin aika, jolloin vasta yli kaksikymppistä hevosta kutusttiin vanhaksi. Liekö tieto vai hevosten heikentyminen tahi molemmat vaikuttaneet siihen, että nyt jo 16v. hevosista aletaan puhua vanhoina. Pullukkahan tulee vuoden vaihteessa kääntymään 17. Se on aika paljon, mutta toisaalta se on ihan vedossa. Jotkut viisaammat sanovat, että hevosen ei kuulu vertyä hitaasti, sen kuuluu olla heti  säpäkkä. Kyse on kuulemma siitä, että hevonen on altistettu löysille avuille, ja näin hevonen onkin alkuun löysä. Sanoisin, että saattaapi olla, vaan saattaapi olla olemattakin. Olen nyt seikkaillut Pulden elämässä sen – ootas nyt – kuutisen vuotta, ja voin kertoa, että säpäkkyys ilmenee nykyään vain ulkoisen ärsykkeen ilmaannuttua. Ulkoinen ärsyke voi olla hassu henkilö ovensuussa tai suihkepullo ihmisen kädessä. Se voi olla myös kävelykoneen väliseinä. Se ei ole riippuvainen ratsastamisen laadusta, valitettavasti. Jos siis ulkoisia ärsykkeitä ei ilmaannu, puurramme nivelten ja lihasten vertymisen eteen puolisen tuntia. Toisinaan esteradalle vertyminen tapahtuu YHTÄKKIÄ, henkisen valveutumisen myötä. Yks kaks ollaankin kovin ketteriä. Otamme sen ilolla vastaan. Kiitämme myös aina, jos hevonen hieman riehaantuu – onhan se pulssin merkki!

Muistan toverini Marko Björsin joskus lohkaisseen kerrassaan hienosti jostain laiskahkosta hevosesta, että ”se on niin laiska, että se pitää pelästyttää liikkeelle.” Ymmärrän täysin mitä hän tarkoittaa. Pullukka ei tosin ole laiska vaan rakenteensa, työnsä ja ikänsä johdosta hieman tahmea tyttö. Itsekin olen helvetillisen hidas pääsemään käyntiin. Se kuulemma taas voi johtua ”kärsimästäni” kilpirauhasen vajaatoiminnasta (seis kaikki sääli! en koe olevani lainkaan sairas!).

Muistan aikanaan kun seilasin peltoja ensimmäisen hevoseni Korpun kanssa. Se oli 21v kun aloin vuokrata sitä. Sittemin omin sen kokonaan. Kutakuinkin 25 vuoden korvilla törmäsimme toisinaan maneesissa ikätoveriin, huippukouluratsu Pakistaniin. Korppu ja Pakistan eivät, vaikka molemmat kouluhevosia olivatkin, olleet ihan samalla akselilla. Korppu oli startannut elämänsä aikana lukuisia vaativiakin luokkia (ja Paul-Erik Sultsin mukaan osasi helpon A:n ulkoa), mutta Pakistan oli sentään olympialaisissa vuonna 1988, ratsastajanaan Tutu Sohlberg. Toinen kaviokas oli siis antanut ns. kaikkensa ja toinen vain joitakin kymmeniä prosentteja. Pakistan siitä pikku hiljaa siirtyikin loputtomille nurmikentille, kun taas puolalaiskääpämme jatkoi mummojen viemistä metsälenkeillä aina 29 ikävuoteen saakka. Ei siihen kykene, jollei ole voimat mitoitettu pituussuunnassa.

No mutta, tämä asiakokonaisuus pulpahti mieleeni, kun eräs tallikaverini ilmoitti tänään lunastaneensa lempihevosensa itselleen. Hevonen on jo 18, mutta saakelin hieno. Estehevonen alkujaan, mutta nyttemmin kouluhevosena mainetta niittänyt. Tuli ihan a) oma menneisyys mieleen (Korppu ja se ekan hevosen huuma) ja b) valtava ilo, kun tietää, että ainakin yksi hevonen elää taas maksimaalisen onnellisen loppuelämän hysteerisen onnellisen naisen kainalossa. Miten mahtavaa! Ja hevosen ei tarvitse muuttaa mihinkään, saa jatkaa elämäänsä kotosalla, ihan niin kuin ennenkin.

Lisää näitä! Ja näitähän tietty tulee, kun yhä useampi siirtyy vuokrahevosesta omaan. Pullukkakin toivottaa tervetulleeksi uuden vuokraajansa Eevan, jolla myös siintää näköpiirissä joskus oman hankinta. Sitä ennen pitää kuulemma hankkia taitoa. No siihen Pullukka on juuri oiva kaveri.