Kuka osaa kaikki säännöt? En ainakaan minä

Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Viikko sitten istuin kotikisoissamme koko päivän tuomaritornissa kuuluttamassa. Eihän se kuuluttaminen radiotoimittajalle nyt niin erityisen ihmeellinen tehtävä ole, mutta herran tähden miten paljon pitääkään asioista tietää! Opin sen päivän aikana kisoista enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ihmettelin miksi. Ehkä siksi, että säännöt on pirullisen raskas setti lukea SRL:n sivuilta ja lisäksi ne muuttuvat koko ajan.

Säännöt, yleinen osa I:ssä on 42 sivua. Sama setti muutosmerkinnöin 42 sivua. Kilpailusäännöt, esteratsastus I kiehtovat 65 sivua, muutoksineen sama setti myös 65 sivua. Ja huhupuheiden mukaan muutoksia saattaa tulla useinkin, joten jos kisaat kerran kuussa, koko litania on hyvä lukea kerran kuussa. Melkoinen panos. Kävi mielessä, että olisikohan hyvä idea tehdä kisatapahtumasta video, jossa esiintyvät kaikki säännöt? Ei varmaan tulisi niin hirveän pitkä vidukka, ja huonot lukijatkin saisivat ideasta kiinni. Lähdettäisiin tallilta ja päädyttäisiin radalle, ja siihen kaikki kuvalla ja tekstillä mitä pitää osata.

Otetaan esimerkki. Vuoden alusta tuli voimaan sääntö, jonka mukaan YKKÖSTASON kisoissakin pitää olla kisanumero kiinni hevosessa NIIN, ETTÄ STEWARDI NÄKEE SEN. Eli jos se on esim. kävelytysloimen alla, ei saa starttilupaa. Ihan vaan tiedoksi. Periaatteessa kuulemma kisa-alueelle ei saa edes tulla ilman näkyvillä olevaa numeroa. Näin alkuun varmaan monikin paikka katsoo hommaa läpi sormien, mutta on myös paikkoja, jossa ei katsota. Siksi se on hyvä ottaa huomioon esim. NYT. Meidän kisoissa sai lainata tallilta avuksi koottuja kisanumeroita vitosen panttia vastaan. Ensi kerralla meikä tekee bisnestä: myyn unohtaneille numerolippuja viidellä kympillä (normihinta 3-10€). Niitä oli nimittäin paljon! Jopa puoliammattilaisten keskuudessa.

Semmoistakaan en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että kun hevosta kuljetetaan, sillä pitää aina olla passi mukana. Siis heti kun astutaan autoon. Tämänkin opin. Ei ole ikinä nimittäin ollut.

Sitten opin, että jos ratsukko hylätään radalla ja sille annetaan lupa hypätä perusrata loppuun, ratsastaja ei saa käyttää raippaa sen loppupätkän aikana KERTAAKAAN. En ollut ikinä edes kuullut moista. Ja nyt tiedän senkin.

Nykyään on melkein kaikissa paikoissa tapana, että seuraava ratsukko on radalla valmiina odottamassa vuoroaan. Tiesittekö, että sääntöjen mukaan tämä toinen ratsukko ei saa mennä kuin käyntiä? Kuulemma joissain paikoissa saa. No oikeasti ei saa. Taaskin törmättiin tilanteeseen, jossa puoliammattilainen laukkailee radalla kaikessa rauhassa (ei häirinnyt ketään millään tavalla) kun toinen vielä suoritti. Hänelle huomautettiin asiasta.

Verisääntö on sitten verisääntö, vaikka voissa paistaisi. Verta ei saa tulla suusta eikä kyljestä eikä muualtakaan. Sitä pohdittiin tuomareiden kanssa, että mitä jos ihmisestä tulee verta. Kukaan ei osannut ottaa kantaa siihen.

Kun synnyttäminen ja esteratsastus kohtaavat

Ei hätää, viel on heinää!

Ei hätää, viel on heinää!

Olipahan sunnuntai! Lähdettiin lapsen kanssa tallille puolilta päivin. Olimme menossa Pullukan kanssa ratsastuskeskus Ainoon, jossa lapsi ja hevonen luokkiin 90cm ja 100cm. Lapsi oli odottanut tätä hetkeä PITKÄÄN. Pullukalle oli periaatteessa ihan sama minne mennään vai mennäänkö minnekään, kunhan ruokatarjoilu vaan pelaa. Matkaan lähti meidän tallilta neljä ratsukon lössi.

Polkaistiin menollensa Evitskogista klo 14 ja niin kuin urheilijat yleensä, käytiin tyttöjen kanssa ensimmäiseksi hampurilaisella. Kyydissäni oli kaksi teini-ikäistä, joista toinen itsesynnyttämäni ja toinen tyttö nimeltä Aimo Helge (nimi muutettu). Autoseura oli siis parasta. Vedettiin siinä kaikessa rauhassa lapioittain rasvaa napaan, kun Aimo (nimi muutettu) yhtäkkiä huomasi, että kisoja on aikaistettu puolella tunnilla. Tulikin yhtäkkiä kiire. Onneksi autoni kulkee tarvittaessa myös liian kovaa. Liiallinen vauhti mahdollisti sen, että tytöt ehtivät niukasti radan kävelyyn. Sen verran touhuissaan ne olivat, etteivät juurikaan kiinnittäneet huomiota esim. esteiden väleihin. Mitäpä niitä tuijottelemaan, pikkujuttuja.

Hepparekan kyydissä oli hevosten ja kuskin lisäksi myös jack russel -rouva, jonka laskettu aika alkoi häämöttää ja siksi hän olikin matkassa. Siis ihan varmuuden vuoksi. Hänelle oli rakennettu oikein mukava pesä IKEA-kassiin ja mikäs siinä oli köllötellessä, rekan nupissa. Lapset kisasivat touhukkaina ja vetivät hienot radat, Pullukka ja lapsi sijoittuivat 90 cm:ssä 8/63! Siinä tuulettelun ohessa valmentaja kurkisti taas kerran miten pikkurouva jakselee pesässään, JA SYNNYTYSHÄN SIELLÄ OLI KÄYNNISSÄ. Yksi pötkylä oli jo ulkona! Ei kun kuumaa vettä ja pyyhkeitä, vai miten se meni, ja koko kisaporukka oli tietty ihan sekaisin. Mitä ihmettä, yks tuolla synnyttää ja me hypätään esteitä, herran tähden! Onneksi valmentaja oli hoidellut koiriensa synnytyksiä noin tuhat kertaa aikaisemminkin, joten siinä se meni kätilöhomma rekannupissa kuin missä tahansa muuallakin. Lämpötilan vuoksi päätimme sittemmin siirtää pikku perheen minun autooni. Tässä vaiheessa lapsia oli syntynyt koko setti eli neljä, ja äiti lähti käymään pissalla. Lapset laitettiin siksi aikaa PIPOON. Eihän siinä mennyt kuin muutama minuutti ja perheelle oli jo rakennettu uusi pesä pyyhkeistä ja mun toppahousuista.

Rouvaa hävettää kun ei saanu pidäteltyä <3

Rouvaa hävettää kun ei saanu pidäteltyä <3

Siellä näkyy pienet piiperot <3

Siellä näkyy pienet piiperot <3

Nyt tuntuu jo naurettavalta raportoida kisasuorituksia, mutta metrin luokassa lapsi ja Pullukka olivat niinikään 8. lähtijöitä ollessa 33. Nolla-nollat siis molemmista radoista! Pullukan mielestä kaikki meni muuten ihan okei, mutta saakelin akka (=minä) turautti jotain hirveen makuista töhnää suuhun luokkien välissä. Päädyin siis tosiaankin truuttaamaan kilparatsuumme pötköllisen triamiinia, koska muuten olisi lössähtämisen riski ollut hirveä. Toimi!

Tässä välissähän toki kävin hakemassa nuoren äitini (76v.) naapurikylästä ja parkkeerasin hänet Ainon kahvioon, joka on muuten erinomainen paikka nimenomaan ikääntyneemmille sukulaisille seurata kisoja. Siellä äiti tuuletti niin, että meinasi taas lähteä olkapää sijoiltaan (lähti kerran uidessa 80-luvulla, leikattiin). Peik Andersin istui viereisessä pöydässä ja tuumattiin äidin ja Peikin kanssa yhteen hengenvetoon, että onhan tää sata kertaa jännempää kuin formulat.

Päivän päätteeksi Ainon putiikki oli jo kiinni kun lapsi oli menossa tuhlaamaan voittamiaan lahjakortteja. Kyllä siinä sitten ihmeteltiin, että olipahan päivä, kauppakin kiinni ja kaikkee!

Mistä kaikesta luovun, koska minulla on hevosia

Kuka näitä voi olla rakastamatta?

Kuka näitä voi olla rakastamatta?

Olen tätä kirjoittaessani reissun päällä. Kyse on tienaamisesta. Olen yksineläjä, jonka taloudessa syövät kaksi lasta, kaksi koiraa ja puolitoista hevosta. En villeimmissä unelmissakaan kuvitellut koskaan kykeneväni tähän, mutta jännästi kaikesta selviää jos haluaa. Ja jos kaikki leviää, niin ei siihenkään kuole. Oli miten oli, tienattava on, ja rutosti. Teen radiotyötä neljänä päivänä viikossa ja kirjoitan ne loput päivät. Sen lisäksi teen erilaisia puhekeikkoja sun muita, jotta pinkka riittää raspauksiin ja kengityksiin.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että hevosiin menee ilman mitään ylimääräistä kulunkia n. 1100 euroa kuussa. Siihen sitten Kari Nevalan valmennukset, kisat, tavalliset tunnit ja repaloituneet loimet. Tervetuloa kesä ja loimisäästö! Viime kesänä päädyin köyhyyspuuskassani heittämään Pullukan laitsalle kuukaudeksi. Siinä säästin monta sataa. Tuloksena oli melko lihava ja maailman likaisin, mutta tyytyväinen elikko. Kaikki valmentaja-alkuiset ihmiset soimasivat ratkaisuani. Senkin tyhmä, kesällä kisataan, mitä sä jätät sun kilpurin heitteille. Ihan kaikille en jaksanut selittää, että juuri siihen hetkeen ei ollut osunut riittävän massiivista kolmen päivän juontokeikkaa, jolla olisin kustantanut ns. kisakesän. Tänä kesänä se pitäisi hoitua JOLLAIN KEINOLLA, koska lapsi ja Pullukka ovat ilmoittautuneet Amateur Touriin. Käytännössä pohdin koko ajan erilaisia kirjoitushommia millä saisin kustannettua kisaviikonloput. Toistaiseksi se on onnistunut, mutta ajankäyttö on haastavaa.

Tallitöihin päin en todellakaan irvistä! Sitä tekisin enemmänkin jos se olisi kustannustehokkaampaa. Kuntoilun kannalta se on jo kotiinpäin jokainen kärryllinen paskaa.

Hevosiin lätkimäni summan takia en käy ulkona enkä ostele vaatteita käytännössä ollenkaan. Kauneudehoitoni perustuu valtavan karisman ja hymyn ylläpitoon. Meikata en jaksa ja meikkipussini on laiha ja väsynyt. En haaveile etelänmatkoista, koska siellä tulee ikävä eläimiä. Ja rahaakin menee. Autosta en tingi: se mahdollistaa koko pelleilyn. Jos minulla ei olisi ehjää autoa, en pystyisi a) tehtailemaan mammonaa ja b) huolehtimaan hepoista. Siihen kannattaa siis panostaa. Asumismuotoni on edullisehko, tyttären kanssa asuttaisiin ihan suruttaa hevosautossakin, mutta poikani jostain syystä karsastaa ajatusta.

Olisi mahdollista tehdä vielä enemmänkin rahaa työstämällä juttuja sinne tänne, mutta aikaa ei ole. Luovun siis myös mahdollisuudesta lisätienisteihin, koska haluan antaa aikaa hevoilleni. Ja koirilleni. Myöskään yöunista en tingi. Ja kas: luonto keksii keinot. Kun jotain ihan oikeasti haluaa, hommat usein etenee oikeaan suuntaan. Ja jos ei kulje, siihenkin on yleensä joku syy ja se pitää ymmärtää. Ehkä vielä ei ole aika.

Mä elän hirmuisen yksinkertaista elämää, mutta rikkaammpaa kuin ikinä. Hevosille, koirille ja lapsille siitä kiitos. Parasta!