Ratsastusihmiset ovat rikasta eliittiporukkaa

Presidentti Reagan ja kuningatar Elizaberh ridaamassa. TÄMÄ on eliittimeininkiä.

Presidentti Reagan ja kuningatar Elizaberh ridaamassa. TÄMÄ on eliittimeininkiä.

Tein omalla Facebook-seinälläni pienen gallupin. Kysyin millaisia mielikuvia herättää Helsinki Horse Show -sanajoukko, ja mitä porukka kuvittelee, että siellä tapahtuu. Suuri osa fb-kavereistani ei TODELLAKAAN ole hevosihmisiä. Vastaukset olivat seuraavanlaisia:

”Kilpailut, jossa nuoret naispuoliset henkilöt katsovat hevosten ja ratsastajien suorituksia ja vanhemmat naispuoliset pistäytyvät shamppanjabaarissa”

”Suomenruotsalaiset hyppivät hevosilla.”

”Hevosversio puudelikoirien ”kauneuskilpailuista” ? Ehkä mukana pientä hyppelyä (esteratsastus kait erikseen) agility-hengessä ?”

 ”Laukkaaminen kielletty?”

 ”Saappaat, ponnarit, nuoria aikuisia naisia kattomassa, raahaavat mukanaan lannistunutta miestä.”

”Ajattelen että siellä kuvioratsastetaan.”

”Ylimystösuvut, brittiläinen luokkayhteiskunta ja ranskalainen raha, kauniit kaukaa rahdatut hevoset, kadettikoulu, plankatut saappaat ja hyvä ryhti. Taito. Ja minne se hiekka viedään kun laukat on laukattu.”

”Sirkushenkinen tapahtuma, jossa hevoset on koristeltu satiininauhoilla. Johtuu siitä että nimessä on sana ”show”. Showpaini, showtyttö. Shööööy.”

”Kentällinen hiekkaa, sliipattuja hevosia ja valkohampaisia ihmisiä tupa täys.”

”Helsinkiläiset hevoset esiintyvät siellä alastomina maksavalle yleisölle.”

”Siellä hevoset hyppii aitojen yli jään päälle tehdyllä hiekkakentällä show-muotoisesti ja sit esitellään varmaan jotain hevosia lähemmin jossain aitauksissa, että tässä on islanninhevonen ja tässä joku toinen hevonen. Osta hevonen!”

”Charme Asserdalin jättämä voittajatunne.”

”Minun mielestäni sotilashenkilö on upea ratsun selässä.”

”Mä luulen, että on joku hiekkakenttä tai esiintymisareena, jossa ratsukot tekee temppuja, tyyliin hyppii esteiden yli. Ja sitten on varmaan joku kilpailu. Yleisössä saa poppareita ja pillimehua.”

No niin, tässä on sitten alan tiedottajalla hommia kerrakseen. Vuosittain Helsingissä käydään esteratsastuksen World Cup -osakilpailu ja porukkaa kerääntyy viikonlopun aikana n. 40 000 tyyppiä katsomaan. Se on millä tahansa mittapuulla iso tapahtuma. Nyt jos mietitään paljonko Suomessa on rikkaita, niin Talouselämä kertoo seuraavaa:

Verottajan tilastoista ilmenee, että vuonna 2014 vain 5 648 suomalaisella oli verottajan mukaan yli 300 000 euron kokonaistulot. Hieman pienempiin 150 000-299 000 euron tuloihin ylsi 22 377 suomalaista, ja 100 000-149 000 euron tuloihin ylsi 53 018 suomalaista.

Tätä taustaa vasten jokainen rikas ihminen olisi Horse Showssa. Eikä kukaan muu. Tuotahan se eliitti käytännössä on!

Ketkä sitten ovat ratsastusihmisiä? Vaikka ketkä. On toki äveriäitä monen hevosen omistajia. Niitä ei hirveästi yli viittäkymmentä kuitenkaan ole. Sillä ei saa hallia täyteen. Itse ole yksinhuoltajan lapsi, joka sai käydä kerran viikossa tunneilla. Uskon, että suuri osa harrastajista on ihan samaa porukkaa. Olen koko elämäni tähdännyt siihen, että minulla on oma hevonen. 30-vuotiaana sen toteutin. En siis pidä itseäni eliittinä. Joku voi pitää, mutta se taas johtuu siitä, että asun Espoossa, jossa kuulemma eliitti asuu.

Mielikuva eliitistä istuu tiukassa ja turhaan. Ei ole kenenkään etujen mukaista, että valtaväestö kuvittelee, että jäähalli täyttyy vuosittain eliitistä, jota ei ole. (Varmaan sama ongelma purjehduksen kanssa?)

Jos Horse Show on mielestäsi kallis tapahtuma, se on ihan totta sinulle. Jonkun toisen mielestä ei. Rahan törsääminen on muutenkin valinta. Jotkut ostelevat kuulemma tonnien käsilaukkujakin. Kylillä kerrotaan, että alkoholiin laitetaan isoja summia. Ne on varmaan eliittiä, jotka sillä tavalla juovat. Käytkö etelässä? Eliitin hommia! Itsellä ei ole varaa, minulla on hevonen. Huomaatteko? Ihan älytöntä rinnastusta. Kukin tyylillään! Ihan turha suuttua kalliille farkuille jos niihin ei ole varaa. Joku, joka todella haluaa ne, hän säästää tai kerää pulloja. Ja on onnellinen kalliissa farkuissaan. Turha sellaista on katsoa vinoon.

Horse Shown lipuista halvin on 16,50 ja koko tapahtuman aikainen lippu 295 euroa (5 päivää). Koripallon FIBA EuroBasket 2017: SLO-POL & ISL-GRE, Afternoon Session näyttäisi maksavan korkeimmillaan 170 euroa. Pyörätuolilla 130 euroa. Robbie Williams -keikan hinnat olivat Aamulehden mukaan 94,50 euroa, 99,50 euroa ja 102,50 euroa palvelumaksuineen. Eliittihommia.

Ehdotan, että ollaan aivan innoissaan siitä, että meillä on Suomessa World Cup-tason kisat ratsastuksessa. Nautitaan hyvän ratsastuksen katsomisesta sydämemme kyllyydestä ja kitistään mieluummin vaikka säästä. Jos rahaa ei ole, se on ihan paskaa, tiedän kyllä. Mutta se ei ole uutinen.

Ehdotan myös, että meistä jokainen avaisi kärsivällisesti läheisilleen mitä se ratsastus oikein on ja miten siinä kilpaillaan. Ihmiset esittävät yhä kysymyksiä Charme Asserdalin merkityksestä ratsastusurheilulle! On meidän aika avat suumme.

Let’s make ratsastus great again!

Pullukka spassa, osa 275: lymfahieronta

Nina näyttää Pullukalle kirjasta mihin kaikkeen lymfahieronta vaikuttaa.

Nina näyttää Pullukalle kirjasta mihin kaikkeen lymfahieronta vaikuttaa.

Muistatteko, kun Pullukka sai kokeilla ihanaa, hierovaa kumisukaa nimetlä Shivers? Siis sitä motorisoitua? No kyllä, sehän oli ihana laite, ja sen perässä tuli ohje, että otahan yhteys Nina Lättiin, niin saat lisävinkkejä laitteen käyttöön. Minähän otin, heti kolme kuukautta myöhemmin. Nina Lätti tuli pihaan ja kysyi: haluaako Pullukka lymfahieronnan, vai neuvonko vain tuon laitteen käytön? MITÄ. En ollenkaan tiennyt, etä Ninalla on moinen osaamisalue! Totta kai otamme lymfahieronnan! (Kaupan päällisenä saimme toki ohjeet, miten tehostetaan hoitoa Shiverillä.) Enhän siitä mitään tiedä, muuta kuin että nesteet kiertoon, eikö? Nina kertoi olevansa ainoa suomalainen, joka on saanut alan korkeakoulututkinnon Saksassa. Ala on siis MELKO tuntematon näillä akseleilla. Jokainenhan toki tietää, että nesteen tulee kiertää, jotta homma toimii.

Pullukalle alkaa valjeta tämä homma.

Pullukalle alkaa valjeta tämä homma.

Nina aloitti kertomalla miten neste hevosessa kiertää ja miten imusolmukkeet kertovat jos jossain on tukos. Pullukan leuan alla on lähes aina pieni turvoke, joka kuulemma voi johtua siitä, että lavat ovat melko jumissa. Aina. Kärsivältä hevosemme ei näyttänyt ja sai paljon kiitostakin. Pullukan rakenne ei tue kovastikaan hänen pyrkimyksiään, joten jokainen terve päivä on kotiin päin.

Jumankekka mun alahuuli irtoo.

Jumankekka mun alahuuli irtoo.

Nina hieroi hassusti, ikän kuin vastakarvaa ja se näytti siltä, että nahka irtoaa alustastaan. Hevonen aloitti massiivisen haukottelun: toimii. Nina selosti koko ajan mikä vaikuttaa mihinkin ja kuinka lymfakierto on ikään kuin kehon oma viemäröintijärjestelmä. Se pumppaa tavaraa koko ajan eteenpäin, ja jos kapasiteetti ylittyy, syntyy turvotusta. Turvotus on kuitenkin merkki siitä, että toimintaa on. Siitä ei pidä huolestua.

Nina painotti, että hoito on ihan todellinen, eikä sitä saa harjoittaa itsekseen fiilispohjalta. Nina: ”Varoituksen sana: kun tietämys lymfajärjestelmästä ja sen hoitamisen eduista kasvaa, samalla lisääntyy myös niiden ihmisten määrä, jotka haluavat tehdä sitä ilman asianmukaista koulutusta. Itse kunnioitan tiedon rajoja niin etten lähde tekemään esim. osteopatiaa ja oletan myös muiden kunnioittavan samoja rajoja. Suutari pysyköön lestissään Hevosen lymfajärjestelmä on monimutkainen kokonaisuus, jolla on merkittävä rooli sekä terveyden että suorittamisen alueella, mutta myös sairauksien ja eloonjäämisen alueella, joten myös kontraindikaatiot ovat merkityksellisiä! ” Ettäs tiedätte! Pidetään ne kädet siellä omalla puolella!

Mitä Pullukalle sitten tapahtui? Nina hoiti Puldea noin 1 1/2 tuntia, samalla toki selostaen kaiken. Pullukka haukotteli niin, että leuat meinas revetä. Peppu sillä oli taas jumissa ja lavat, niin kuin aina kun hieroja tulee. Paikat pehmenivät ihanasti ja hevonen oli onnellinen. Niin myös omistaja. Kysyin Ninalta mitä määrätään hoidoksi. Vastaus tuli ns. apteekin hyllyltä: ”Menkää rämpimään. Olisi hyvä, jos Pullukka joutuisi nostelemaan jalkojaan epämääräisessä maastossa ja samalla vahvistaisi tasapainoaan.” Ihanaa, sehän on juurikin Pullukan ja mun yhteinen harrastus! Jes. Jotain olen tehnyt oikein.

Ja niin kuin Teletapitkin sanovat: UUDESTAAN!

Älä häiritse, rentoudun.

Älä häiritse, rentoudun.

 

Vaihdan tallia, nää on hulluja!

Kuva: Pekka Kärpänen

Kuva: Pekka Kärpänen

Montako kertaa olet törmännyt ihmiseen, joka joutuu vaihtamaan tallia poikkeuksellisen usein, koska tallilla mättää? Joko hevosta kohdellaan huonosti tai ihmiset on muuten hulluja tai juoppoja. Seuraavalla tallilla kerrotaan avoimesti menneistä, koska ollaan niin helpottuneita, kun on pelastuttu hirveyksiltä. Täytyy myöntää, että tarinat kuulostavat kammottavilta. Niitä kuulee myös liiton suunnalta, alkoholismin ja tallinpidon yhdistäminen on hankala paikka kelle tahansa, ei vähiten siksi, että alkoholismin myöntäminen on pirun vaikeaa. Mutta ainahan kyseessä ei ole alkoholi, vaan ainoastaan ihmisten välinen kemia. Kuka silloin onkaan hullu? Se voi olla kuka vaan.

Ensimmäisen oman hevosen hankkiminen on jännää hommaa, ja jollei tunne porukkaa, sopivan tallinkin löytäminen on tuuripeliä. Useimmissa tuntemissani paikoissa homma pelaa ihan okei. Ristiriitoja syntyy maneesin käytöstä tai erilaisten ratsastuskulttuurien kohtaamisesta. Joku tykkää mennä kovaa, toinen ei kestä vauhtia ollenkaan. Yhdelle loimiasiat ovat elämää suurempia, toinen loimittelee suurpiirteisemmin. Joku syyttää itseään kaikesta sattuneesta, toinen taas muita. Samahan se on työpaikoillakin: joidenkin mielestä muut ovat aina kaiken hyvän tiellä.

Törmäsin joitakin vuosia sitten tallillamme henkilöön, joka oli vaihtanut tallia monta kertaa. Henkilö oli tavattoman mukava ja herttainen ja hevonenkin oli ihan asiallinen. Olin tietysti kiinnostunut miksi tallia oli jouduttu vaihtamaan niin usein. Syynä oli se, että muut tallilaiset ja tallin omistajat olivat puhuneet pahaa hänen selkänsä takana. No eihän se kivaa ole! Kyllähän semmoisesta pois haluaa kuka tahansa. Sitten alkoi ihmetyttää, että miten JOKAISELLA tallilla saattoi olla tilanne sama? Etenkin, kun henkilö oli niin mukava. En tiedä mistä kenkä lopulta puristi, mutta epäilen rahan liittyneen tilanteeseen. Jos ei olekaan rahaa maksaa tallivuokria, se on uskomattoman noloa. Vain promille meistä porskuttaa iloisena, vaikka ei ole rahaa. Se hävettää, ja häpeä saa pään keksimään ihmeellisiä venkuroita ja kehittelemään salaliittoteorioita. Se on tapa selviytyä. Eihän se hienoa ole, mutta näin se menee. Ja ennen kaikkea hankala paikka kaikille. Varsinkin tallinpitäjälle, jos hän sattuu olemaan kiltti ja joustava. Saanko ikinä rahojani, hän miettii, eikä henno ajaa mukavaa ihmistä ja hevosta pellolle.

Toinen äärilaita on tietysti ”Minä olen maksanut” -ihmistyyppi. Tallisopimuksessa on usein selkeä määrittely mitä tallivuokraan kuuluu. Tämä ihmistyyppi pitää säännöistä kiinni älyttömyyksienkin uhalla. Saattaa jopa tulkita itse eri kohtia toisin kuin muut. Tämä asiakas vaatii palvelua, eikä siivoile muiden kakkoja, koska se ei ole sopimuksessa. Rohkenen epäillä, että tämä tyyppi olisi kotonaan missään muualla kuin täyden palvelun tallilla, jossa kuukausivuokra hipoo keskivertoihmisen kuukausiansiota. Jos sen kaltainen henkilö osuu tavallisten harrastajien sekaan, syntyy takuuvarmasti konflikteja. Konfliktien seurauksena puhutaan aina pahaa selän takana. Se ei useinkaan paranna tilannetta.

Siellä, missä on ihmisiä, on aina sekavaa. Kun hevoset laitetaan ensimmäistä kertaa yhdessä tarhaan, joku ottaa johtajan paikan ja kaksi muuta yrittävät päästä heinäkasaan osingoille. Toinen hyväksytään ja toinen saa kestää koulukiusaamista aikansa, kunnes sekin hyväksytään porukkaan. Siihen loppuu venkoilu, kaikki ovat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihmisten kanssa on niin pirun vaikeaa. Jollain ei ole pätkääkään pelisilmää ja toinen taas ei tunne itseään. Kolmas esittää ystävällistä ja haukkuu kaikki kun selkänsä kääntää. Olisinpa hevonen! Tai koira! Niin paljon selkeämpää on niillä.

Miten sitten välttää koflikteja? Jos on itse hyvinkin vetäytyvää sorttia, kannattanee mennä pienelle tallille, jossa on vähän porukkaa. Näin saa usein harrastaa rauhassa, eikä joudu kohtaamaan muita, kuin oman hevosensa. Osa talleista on painottunut este- tai koulupuolelle. Ei ole järkevää mennä esteiden sekaan raivoamaan kouluradoista tai päin vastoin. Oma tapa harrastaa on hyvä tajuta ja hakeutua samanlaisiin jengeihin. Useimmille tämä on joukkuelaji!

Ja sitten on vielä se, että kireällä ihmisellä on usein kireä hevonen. Miksiköhän? Muistakaa hengittää!

 

PS. En ole itse koskaan joutunut ”hirveälle” tallille. Jokaisella tallilla olen viettänyt joitakin ihan järkyttävän hauskoja hetkiä! Eikä hevosillakaan ole ollut mitään hätää. Terveiset Elomalle, Hynnään, Kiloon, Nuuksioon, Tampajalle ja Hästbackaan!