Pullukka menee Horse Showhun, apuaaaaa!

Mikä ongelma? Olen täysin valmis.

Mikä ongelma? Olen täysin valmis.

Voi kauhistuksen kanahäkki, mitä olenkaan mennyt tekemään. Olen taas kerran antautunut median alttarille. Olen kehittänyt Radio Novan kanssa kuvion, jossa Oku ja Esko opettelevat ratsastamaan (muka), ja menevät sitten täydessä tällingissä Pullukalla Horse Showhun. Nyt alkaa kauhu nousta kurkkuun. Mutta miksi? Koska la klo 201.5.

  1. Pullukka on nimensä veroinen. Sen satula hieman pyörii, koska se on niin pyöreä. Eläinsuojeluviranomaiset hyökkäävät ovelta kimppuuni, koska hevosellani on vähän massua. Ei sillä mitään ihraniskaa tms. ole, mutta pötsi löytyy.
  2. Pullukka ei ole koskaan täysin puhdas. Jos pesen sen perjantaiyönä (aiemmin en ehdi), se ehtii kevyesti möyrimään itsensä ruskeaksi, vaikka olisi mikä jakku päällä. Ainakin ripaskat voi heittää häntään ja huiskia sillä, jollei muuten.
  3. Mitä jos se alkaa pyörtyä siellä sen yleisön edessä?
  4. Miltä se näyttää, kun rinnalla on kaiken maailman Pacific Des Essartseja sun muita? Takapihan Taunukselta. Kamalaa.
  5. Todellako käyn lainaamassa auton pe-yönä, käyn pesemässä hevosen, ajan kotiin, otan tirsat, ajan tallille, työnnän hepan koppiin, ajan jäähallille, kippaan järkyttyneen Pullukan talliin parkkialueelle, juonnan ja häslään koko päivän, haen hevosen, joku verkkaa sen, vien sen Areenalle, Esko ja Oku hyppää, vien Pullukan takaisin talliin, jatkan juontamista, haen Pullukan, lastaan sen koppiin, vien sen kotiin? Kyllä, näin se menee. Ja saapuu oikea yö.
  6. Meillä on teille yllätys Horse Showssa, miten se menee? Onko se kaikkien mielestä ihana? Vaiko eikö?
  7. Mitä jos minä pyörryn ja luhistun paineen alla? Sähköpostini luhistui jo.
  8. Jos rengas puhkeaa? Myrsky puhkeaa? Flunssa puhkeaa?
  9. Mitä jos?
  10. Mitä?

No niin Katja, nyt kamomillateetä litra. Se rauhoittaa.

Riläks, Katja! Its only Horse Show.

Riläks, Katja! Its only Horse Show.

Kavioliiton lahja lukijoilleen!

Olkaa hyvä! Tässä on linkki kaksi yhden hinnalla-tarjoukseen perjantain Horse Shown päänäytökseen: http://www.ticketmaster.fi/event/173729?CL_ORIGIN=ORIGIN9

Se on nimittäin Kavioliiton ihan oma tarjous teille, hyvät lukijat! Ja eikä siinä vielä kaikki. Kaupan päälle olen koostanut kuvia komeista miesratsastajista, jotka saattavat tulla juuri siihen showhun. Huom. SAATTAVAT TULLA. Ikinä ei niistä varmaksi tiedä, niin kuin ei miehistä muutenkaan. Niin että siitä vaan rastittamaan, kuka on ihanin!

steve-guerdat

Steve Guerdat.

 

eduardo-alvarez-aznar

Eduardo Alvarez Aznar.

Max Kühner.

Max Kühner.

Niclas Aromaa.

Niclas Aromaa.

Julien Epillard.

Julien Epillard.

Kevin Staut.

Kevin Staut.

Scott Brash.

Scott Brash.

Peder Fredricson.

Peder Fredricson.

Leopold van Asten.

Leopold van Asten.

Romain Duguet.

Romain Duguet.

Ja jos teineillä käy tuuri, radalle laukkaa jompi kumpi näistä:

Philppaertsin pojat Henkkamaukoissa.

Philippaertsin pojat Henkkamaukoissa.

 

Olkaa hyvät vaan! Siitä vaan poimimaan mieleinen.

Ja muistakaa: Pullukka esiintyy Horse Showssa lauantaina ennen Six Baria eli noin klo 20!

 

”Jätkä ylitti esteen!”

Yhdessä me onnistutaan!

Yhdessä me onnistutaan! Kuva: Senja Rapila

Sain jokunen kuukausi sitten valtavan hyvän idean: opetetaan Novan Oku Luukkainen ratsastamaan, ja harjoitusten päätteeksi hän ylittää Horse Showssa Radio Novan oman esteen juuri ennen Novan sponssaamaa Six Bar -showta. Olin kai ajatellut, että jos ehtii harjoitella tarpeeksi kauan, niin mahdollisuust ylittää este eikä alittaa sitä, on suurempi. Ja sitten tuli kesä. Kuka nyt kesällä mitään sopii. Tuli syksy. Saatiin asia sovittua Novan ja Horse Shown kesken. Meikäläiseltä sattui löytymään passeli hevonenkin tarkoitukseen. Että ei kun usvaa putkeen! Paitsi että: aikaa oli enää kuukausi ja: mukaan halusi myös Okun radiopari Esko Eerikäinen. Hups. Pointtina koko hässäkässä tietysti se, että karvahatuille valkenee Okun ja Eskon myötä kuinka vaikea laji oikeasti on, ja vaikka estehyppy näyttää ihan iisiltä, ei se välttämättä olekaan sitä.

Pojat varustehuumassa @hipposport.

Pojat varustehuumassa @hipposport.

Ja sitten.

Ja sitten.

Ei meillä tilanteita pelätä! Vastoin päin, niin kuin lapsellani oli pienenä tapana sanoa. Marssimme porukalla ensin Hipposportiin hankkimaan pojille asianmukaiset varusteet. Esko halusi myös ratsastustakin. Sehän on tärkeä noin aloitusvaiheessa. Silinteristä hän myös haaveili, mutta se päätettiin vielä jättää kauppaan. Ehtiihän tuota suuntausta vielä miettiä.

Ensimmäisellä kerralla jäbät laitettiin vuorotellen Pullukan selkään kokeilemaan miltä hevosen liike tuntuu. Olivat aivan pyörryksissä. Ja koska Pullukka on niin kreisi ja raju, pojat saivat myös kokeilla puomin ylittämistä käynnissä. ”OKU MENI ESTEEN YLI! JÄTKÄ MENI YLI ESTEEN!!” huusi kannustava Esko Okun löntystellessä Pullukan kanssa puomin yli. Kyllä siellä selvästi ollaan motivoituneita asiasta.

Mistä mä piän kii.

Mistä mä piän kii. Kuva: Senja Rapila

Mistä ne ohjat meni.

Mistä ne ohjat meni. Kuva: Senja Rapila

Eskon vuoro tuli seuraavaksi. Hän oli sonnustautunut verkkareihin ja lenkkareihin. ”Missä on äijän ratsastushousut? Entä kengät?” ”En viiti käyttää niitä täällä tallilla kun ne tulee likaseks.”Ok. Ohjeistin, että housut voi pestä ihan hyvin pesukoneessa ja ratsastuskengät voi putsata satulasaippualla. ”Aijaa! Okei.” Hän oli miettinyt, että säästetään varusteita sinne Horse Showhun. Toisella harjoituskerralla Eskolla oli jo ratsastushousut ja kouluratsastustakki (!) päällä. Kengät vielä säälitti, niitä ei raaskinut laittaa jalkaan. Ratsastushousuja mies kehui mukaviksi. Se on positiivista plussaa! Monet ovat morkanneet ridahousuja homoeroottisiksi. Vaikka mitä vikaa siinäkään on.

Iloinen heppapoika.

Iloinen heppapoika. Kuva: Senja Rapila

pojat5

Kun käännetään, käännetään kunnolla. Kuva: Senja Rapila

Kaikki elää, jee!

Kaikki elää, jee! Kuva: Senja Rapila

Siispä, tähän mennessä tapahtunutta: molemmat osaavat ohjata hevosta haluttuun suuntaan lähes halutussa vauhdissa. Molemmat ovat jo ravanneet omaehtoisesti. Taluttajaa ei ole ollut missään vaiheessa. Perjantaina juoksutin epeleitä, jotta saivat roikkua selässä hervottomina. Se teki hyvää! Saivat ihan ehtoja oivalluksia. Samaisena perjantaina (siis eilen) kipaisin myös katsomassa Korumies Arvin treenejä Keravalla. Jurvasen Antin ohjaama Arvi haastoi pojat reeneihin kanssaan. Saas nähdä kuinka käy! Jos saamme kellot synkronoitua ja aikataulut osumaan, tulemme näkemään kiehtovan spektaakkelin. Sitä kohti!

Pullukan kommentit männäviikkoon: ”ihan sama. Anna ruokaa.”

Tänään käytiin lapsen kanssa lassoamassa Hilppa ja ystävänsä Raili laitumelta traileriin ja kotiin. Tytöt käyttäytyivät NIIN esimerkillisesti, että jäi voimaa auttaa seuraavaan kyytiin yksi emä ja yksi maitovarsa. Sanotaanko näin, että varsa ei mennyt koppiin omin jaloin ja kinttua oli kaikkiin ilmansuuntiin. Ei tarvi paljon kahvakuulailla tänään!