Ratsasta niin kuin kukaan ei näkisi!

Tältä luulen sen näyttävän.

Tältä luulen sen näyttävän.

Mikä siinä on, että kirkkaasti parhaimmat hetket hevosen kanssa tulevat aina silloin, kun kukaan ei näe ja kuvia ei saa otettua, eikä videota, koska koko kroppa on yhtä hevosen kanssa. Olen muutenkin yökyntäjä, koska pääsen töistä kuudelta ja tallilla tunnit loppuvat monesti 21.00, joten odottelen rauhassa, että saan melskata mielin määrin väistelemättä ketään. olen pikkusen säikky muiden ratsastajien kanssa, koska olen ollut niin pitkään talleilla, jossa jollain palaa käämi jos joku tulee vastaan esim. laukassa. En sitten loppujen lopuksi uskalla oikein muuta kuin hiippailla nurkissa.

Urheilupsykologi Anna Andersén taisi kommentoida jonkun FB-sivulla, että tokihan silloin onnistuu, kun on kaksin hevosensa kanssa, eikä ole ulkoisia paineita. Senkö takia jotkut sitten ovat niin kireitä, kun joku laukkaa vastaan? Kun on niitä paineita?

Käsi ylös se, joka ei ole koskaan seissyt kentän laidalla taivastelemassa miten paskasti tuokin menee, eikö se ikinä opi. Niinpä. Ja kun on itse siihen joskus syyllistynyt, voi olla varma, että on joutunut kohteeksikin. Kysmys kuuluukin miksi sillä on niin paljon väliä. osa meistä pitää apuohjiakin katsomon vuoksi. Eikö se ole vähän turhamaista?

Ylivoimaisesti hienoimmat hetket (maastoilun lisäksi) olen kokenut maneesissa ilman satulaa. Fokuksena on ottaa se aika, mikä siihen kuluu, että kumpikaan ei enää pinnistele ja ponnistele. Hirveän monta kertaa siihen on kulunut kolme varttia – tunti. Koko se aika on mennyt sekä hevosen, että ratsastajan rentouden ja tasapainon etsimiseen. Eikä sitä edes tajua miten jännittynyt on enne kuin se rentous valtaa koko ratsukon. Kun avut alkavat olla höyhenenkeveitä ja ohjasote ihanan kevyt ja imeskelevä. Paino on määräävn voima, ja sillä voi tehdä melkein mitä vain – jarruttaa, kiihdyttää, väistää ja pysäyttää. Eihän sitä fiilistä voi sanoin kuvailla. Normaali-Pullukalla ei ole mitään tekemistä sen hevosen kanssa, eikä normaali-Katjalla mitään tekemistä sen ratsastajan kanssa. Se on ylimaallinen tila. Ja ymmärtääkseni sellaisessa tilassa oikein kovat kouluratsastajat työskentelevät ON A DAILY BASIS. Voi hyvä ihme.

No mutta, koska moisista seikkailuista ei ole mitään todistusaineistoa, se voi olla myös omaa mielikuvitustani. Suoraan sanoen, unta tai ei, se oli niin ihanaa ettei sillä ole mitään väliä.

PS: Eräs ammattilainen kommentoi tippuneensa jonkun selästä keskellä päivää ja kiittäneensä luojaa, ettei kukaan nähnyt. Pics or didn’t happen. Ammattilaisilla on ammattilaisten ongelmat 😀

Tältä se näyttää.

Tältä se näyttää.

Vätykset lepäävät viikonloppuisin

IMG_4256

Olen niin järkyttynyt, että pistin silmät kiinni.

IMG_4257

Ei sul mittää huikopalaa siinä olis?

Perjantai alkoi kauan odottamallani hetkellä: ystäväni Niina saapui tallillemme mukanaan kaksi hula-vanteen näköistä metallista rengasta. Niiden läpimitta oli mittaamani 133 cm. Verkko oli haettu postista. Varmuuden vuoksi olin tilannut verkkoa PALJON. Se ei myös ole suinkaan hevostarvikkeeksi suunniteltua verkkoa, vaan jotain kalastushommaa. Siis TODELLA kestävää. Oli aika asentaa Pullukalle laihdutusviritykset tarhaan!

Aluksi vein rouvan pois alueelta sotkemasta. Sitten Teräs-Harri nosti paalin puolikkaan draktorilla heinätelineeseen. Sitten ujutimme kehikot paikoilleen, mutta ei ihan pohjaan asti. Pujottelin verkon putkiin kiinni. Sitten toinen samanlainen päälle: kaksinkertainen verkko varmistaa ahmimisen loppumisen siihen paikkaan. Ainakin vähäksi aikaa.

Ja eikun rouva takaisin tarhaan. Ensin hän keskittyi imuroimaan kaikki mahdolliset heinänmuruset ympäriltä, sitten ukaltautui kurkistamaan itse telineeseen. Ensin muutama hämäysheinä verkon päältä kitusiin, sitten – IIK – peljästyi verkkoa. Tai ehkä ennemminkin tyrmistyi. OOTTEKO TOSISSANNE? ETTEN SAA SYÖDÄ SUU LEVEÄNÄ KOKO PÄIVÄÄ? MITÄ PELIÄ TÄMÄ ON? Loukkaantuneena lähti tutkimaan joko maasta pilkottaisi kevään vihreää tai jotain, ihan sama mitä.

Puolen tunnin kuluttua palasin katsomaan, ja siellähän se ihan touhuissaan kehitteli tekniikoita miten verkon läpi saisi mahdollisimman paljon kerralla.

IMG_4259

Senkin viheliäiset nikkaroijat, kyllä mä vielä keinot keksin.

Lauantain olikin vuorossa kisat! Laihtumista ei ollut tapahtunut vielä tavoitesatulavyön vertaa, joten Pullukka tepsutti kohteessa melkein koko päivän PERÄÄNANNOSSA JA VATSA SISÄSSÄ. Me naurettiin hänelle salaa aika paljon, koska yleensä hänellä ei ole kovin suurta intohimoa peräänantoa kohtaan. Kisoihin matkattiin isolla ja menestyksekkäällä porukalla, mutta menestys ei tällä kertaa kohdannut lasta ja Pullukkaa. Pudotus ja yksi ahneudesta johtuva kieltokin, mutta hyvä kokemus, eikö ne niin sano! Päivän pituudeksi tuli 12 tuntia ulkoilmaa. Kotiin palattuamme Pullukka ei suostunut juomaan eikä oikein syömäänkään. Perkele, ei kai se ähkyä puske? Tuikattiin häneen kipulääke ja mentiin kävelemään. Kävellessä rouva virkistyi ja vein sen takaisin laatikkoonsa. Siellä se sitten jo keskittyikin oleelliseen: heinän syömiseen. Uskalsin jättää hänet ja lähteä yön selkään. Korvaamaton tallinomistaja oli käynyt yöllä katsomassa häntä kaksi kertaa. Pullukka oli kysynyt silmät sirrillään onko jo aamu ja joko syödään. Kaikki hyvin <3

Aijoo, PS: Eräs kavioliittolainen ohjasi minut kisapaikalla vessaan ja kertoi myös omistavansa valkean pullukan. Vessakeikan jälkeen kävin katsomassa ja kas: näinpä olikin! Ihan ku meidän Pulde, siellä ne verkassa hiippaili isot pyllyt vipattaen. Ihanat lemmikit!

Siellä menee!

Siellä menee!

Kaikki puolet samassa hevosessa

Etsin ystävää ja löysin!

Etsin ystävää ja löysin!

Kerrinko jo, että Pullukka löysi uuden vuokraajan? No näin kävi, ja se on kyllä ihanaa. Vaikeinta on yleensä se, kun yrittää selittää mistä tuossa hevosessa on kyse. Ja lähestulkoon saa pyydellä anteeksi koeratsastuksessa. Että joo, se on vähän tuommonen välillä. Se vaan kerta kaikkiaan on niin monitahoinen heppa! NAINEN.

Otetaan nyt vaikka viikko, jolloin sää on koostunut suojasta ja pakkasesta. Suojasäällä ei paljon mikään kiinnostele – ehkä. Ollaan lähestulkoon laiskoja, tai no ainakaan ei anneta mitään pyytämättä. Kun ei sillai huvita. Ollaan vinossa ja uupuneita tai mitä lie. Toki sitten kun ollaan vertyneitä, ylletään ällistyttäviin suorituksiin. Ja se on usein siinä vaiheessa kun ratsastaja on jo aivan piipussa.

Sitten tulee pikku pakkanen. Hevonen viilettää jo alkukäynnissä. Ei turhaan odotella mitään komentoja, halutaan mennä jo! Taivuttelu mielletään ihme hieromiseksi, nyt mennään! Jos oikein riehaannutaan, nakellaan niskoja pariin otteeseen. Jumankekka, kyllä täältä kuulkaa pesee. Mahan alus on täynnä jalkoja ja lisätty ravi löytyy jo verkkavaiheessa. Yleensä sitä ei ole kuin laitumella. Lämpenemisen edistyessä ehdotellaan jo itsenäisiä laukannostoja ja tarjotaan eri laukkoja noin niin kuin vaihtoehtomielessä. Kunhan nyt jotain tehdään! We want toimintaa!

Yhtenä iltana saattaa löytyä myös ns. unelmien hevonen, joka keinahtaa peräänantoon jo heti alkuun, tarjoaa selän nostoa ja takapään moottoria. Siinä meinaa tulla itku. Yleensä silloin maneesissa ei ole tietenkään KETÄÄN. Kukaan ei usko kun kerron, että nyt se oli sitten taivaallinen, koko ajan. Seuraavana päivänä se sen sijaan vierastaa kuolaimia, omia jalkojaan, pohkeita jne. Ei ymmärrä ratsastuksen ideaa, penseilee. Ok.

Niin sitä vaan, että tarjoa siinä sitten käypää pakettia jollekin. Tai no: saat monta hevosta samassa paketissa! Kerää koko sarja! Ikinä et tiedä kuka odotaa tallilla! Elä äärirajoilla, valitse Pullukka!

Ainahan se toki on kiltti ja ystävällinen. Sanoo heti jos harjaat väärin väärästä paikasta ja neuvoo perään mistä pitää raapia. Vastahoitaa jos rapsutat hyvästä kohdasta. Nostaa korvat pystyyn kun huudat ”heppa!” Nostelee kaviot pyytämättä oikeassa järjestyksessä. Maastoilee IHAN MISSÄ VAAN, ihan kenen kanssa hyvänsä. Koira, kissa, hevonen, ihminen, kärppä. Pullukka hoitaa homman himaan.

Olisikohan niin, että ihmisellä on juuri semmoinen hevonen, kuin minkä se ansaitsee?

Rakastan sinua, Katja.

Rakastan sinua, Katja.