Jännä on tässä ja nyt

Niin se heittelee, ihmisen tunnetila! Yhdessä hetkessä kaulailen rakkaan ratsuni kanssa kun hän ottaa zetaa. Köllöttelee iltapäivän loppumetreillä omassa kodissaan raukeutta huokuen. Kun menen luokse, ratsu nuuhkii heti: anna namunen, muija. Ai et, no rapsutellaanko vastavuoroisesti? Ja joka kerta kun katson tätä kuvaa, meinaan räjähtää onnesta. Mikä siinä on niin uskomatonta, onnellisesti köllöttävässä hevosessa? Itku pyrkii nytkin.

Rakkauden hevonen.

Rakkauden hevonen.

Seuraavassa hetkessä samainen ratsu viilettää lapsen kanssa yli esteiden, selvästi touhuissaan. Kaksikko on yksikkö, kun lähdetään viikonloppuna Ypäjälle Amateur Tourin semifinaaleihin. Jos Pullukka ja lapsi suorittavat tehtävänsä muitta mutkitta, matka (ja jännitys) jatkuu Horse Showssa. Jos taas tulee mutka, kisakausi päättyy siihen ja aloitamme rentoilun. Molemmat vaihtoehdot ovat okei. Toisen kohdalla kuolen jännitykseen, toisen kohdalla hevonen kuolee lihavuuteen. Että. JA EI, EN SYÖTÄ HEVOSTANI LIIKAA, se lihoaa pelkästä heinän näkemisestä yhdistettynä siihen, ettei treenata koko ajan mitalinkuvat silmissä.

Silmässäni kimmeltää mitali.

Silmässäni kimmeltää mitali.

Jännä on myös se mitä tapahtuu tämän syksyn jälkeen, kävi miten kävi. Pullukka kääntyy vuoden vaihteessa 17, eikä se ole enää ihan teini. Hilppa sisäänajetaan keväällä ja sen jälkeen perheessä on kaksi aikuista hevosta – ja sitä lompakkoni ei kestä. Pitää keksiä plan B. Ykkösideana oli pistää Pullukka kantavaksi. Jos joku haluaa varsan tästä hienosti hyppäävästä muijasta, se onnistuu. Itselläni ei taida olla enää varaa teettää lisää perhettä. Toinen vaihtis on, että Pulde muuttaa maalle ja alkaa lönköttelijäksi. Kolmas vaihtis on, että Pulde jatkaa siellä missä nytkin, mutta joku vuokraa sitä useamman kerran viikossa maastokaveriksi. Sen isompiin töihin en sitä enää halua usuttaa.  Onneksi tiedän, että sellaisia ihmisiä on, jotka haluavat nimenomaan varmajalkaisen maastokaverin, jonka kanssa tepsutella pitkin maita ja nuuhkia metsää.

Hilpan kouluttajaa kävin jo morjestamassa. Iik ja kääk. ”Jos Hilppa on kiltti, laitetaan sinne heti sinut tai lapsi selkään!” sanoi Ope. Ääk ja iik. Tässäpä asia jota en ole koskaan kokenut.

No mutta, kohta se Hilppa tulee laitumelta, joten palataan sitten sen kouluhommiin.

Ja hei: ostakaas viimeisin Hevosurheilu! Siellä kolumnini! Meet the new kolumnisti by Hevosurheilu!

Dynaaminen duo.

Dynaaminen duo.

 

 

Nuorisossa on tulevaisuus?

Siinä harjoitellaan kommunikointia. Yli ikä- ja lajirajojen.

Siinä harjoitellaan kommunikointia. Yli ikä- ja lajirajojen.

Juteltiin tuossa taannoin lapseni kanssa moikkaamisesta. Hän ihmetteli kun vielä löytyy aikuisia, jotka eivät moikkaa tai juttele lapsille tai nuorille. Arvioin kyseisten ihmisten olevan lapsettomia ja näin tottumattomia vähä-ikäisiin. Sitten aloin pohtia – hetkinen, tunnehan itsekin aikuisia, jotka eivät juttele nuorille. Miksikö? Epäilen, että samasta syystä kuin miksi heillä ei ole juurikaan asiaa minulle. (Paitsi jos ketään muuta ei ole nurkilla) Nuoret ja minä ollaan liian tyhmiä! Ei me tajuta! Näin lähes 50-vuotiaana ja kaksi lasta synnyttäneenä oikein naurattaa ajatus. Mutta nauru pois, sillä tottahan se taitaa olla. Toiset aikuiset eivät tajua, että nuorikin osaa puhua ja ajatella. Monesti jopa enemmän ja paremmin kuin vanhemmat esimerkit.

Samaan aikaan toisaalla kuulen, että eräässäkin hevostelijaperheessä lapsi sanelee mitä tehdään ja milloin ja mitä ostetaan ja miksi. Vanhemmat eivät USKALLA sanoa varhaisteinille vastaan, ettei se suutu. Onneksi en ole itse törmännyt moiseen ja voin leikkiä, että sitä ei tapahdu. Minulle tosin vakuutettiin, että tapahtuu kyllä, eikä ole edes yksittäistapaus. Mikä helvetti aikuisia vaivaa? Ovatko vaihtoehdot siis olla kokonaan puhumatta asioista tai myötäillä joka asiaan?

Minä sain ensimmäisen kasvatusvinkkini synnytyslaitoksella ykköstä imettäessä. Se ei meinannut oikein sujua, niin kätilö ilmoitti: ”Kuule Katja, se rajojen vetäminen alkaa niinku nyt.” Ymmärsin heti. Ei olekaan sellaista ikää, kun lasta RYHDYTÄÄN neuvomaan ja komentamaan. Se on saman tien tai muuten menee vaan vaikeammaksi. Helpommalla pääsee jos pitää kanavat auki koko ajan. Ei jää vaivaamaan, että miksi en sanonut ja sanoinko pahasti. Kyllä ne sitten ilmottaa.

Miksi nuoriso sitten vetäytyy kuoreensa? Rohkenen väittää, että me aikuiset ollaan välillä HIEMAN pelottavia. Toiset enemmän kuin toiset. Eräs kaveri kertoi juuri, että tunnin jälkeen, taluttaessaan hevosta sisään, jostain ampaisi paikalle nainen, joka huusi kuin palosireeni, että HEVOSTA EI TALUTETA NOIN, MIKÄ HEVOSIHMINEN SINÄ MUKA OLET. Aikuisena ihmisenä ystävääni tietty nauratti koko tilanne, koska mitään TILANNETTA  ei ollut. Joku HENKILÖ vaan halusi ilmaista ylemmyytensä hiukka jyrkällä tavalla. Näillä konsteilla saa hiljaisemman ihmisen mykkenemään ikihyviksi.

Ei kai kukaan enää kaipaa aikaa, jolloin ratsastuksenopettajalle puhumisesta meni yöunet? Kuinka aina sai huutoa joka helvetin asiasta. Edelleen on talleja, joiden ilmapiiri riippuu yhden ihmisen läsnäolosta tai poissaolosta. Tiedätte kyllä, työpaikoillakin on sama juttu.

Minä uskon, että puhuminen on pitkässä juoksussa helpompaa, vaikka olisi vaikeakin asia. Puhumalla se ikään kuin loppuu se venkoilu ja elämä jatkuu. Sen kun uskoisi sitten itse näin ensialkuun.

Hei ja arvatkaa mitä! Tajusin juuri, että tämähän pätee myös varsankasvatukseen! Kummunikoidaan ajoissa! Jee!

Kun Pullukan intiimiin paikkaan vettä meni

Kröhöm.

Kröhöm.

Kiitos: Land Rover Discovery Sport

Kavioliittoleirin alku oli otollista aikaa Pullukalle. Hän lähentyi jo mahdollisen poikaystävänsä kanssa matkalla niin, että sitten olikin ihanaa muuttaa viereisiin laatikoihin. Myös tarhoissa oltiin toki vieretytten. Leirin ensimmäisen päivänä harrastettiin kouluratsastusta joka sujui molemmilta aivan hienosti. Kaveriksi Pullukka ja Nalle saivat tunneille nipun suomenhevosia, ja oli siinä pari muutakin ratsua. Merkille pantavaa täällä Savossa on, että hevosten nimillä ei koreilla. On Elliä, Allia, Emmaa ja Poitsua. Ihania putteja.

Paikka täynnä rakkauen hevosia. Kuvassa Mörvi (nimi muutettu) ja Hevonen (nimi muutettu).

Paikka täynnä rakkauen hevosia. Kuvassa Mörvi (nimi muutettu) ja Hevonen (nimi muutettu). Kuva: Katja Suhonen

Leiriläiset olivat odottaneet innolla näkevänsä kuuluisan Pullukan, joka sitten esiintyikin kuin ääliö ollessaan esimerkkihevosena Marun teoriatunnilla. Hahmota siinä nyt jotain lihaksia ja rankaa kun eräs kipittää ympyrää kuin vatipää. Syy kriisiin oli talliin jäänyt Nalle, joka ei ennen reissua olisi voinut vähempää kiinnostaa. Saa nähdä jatkuuko suhde kotiseudulla.

Yrtti-Jyrki avaa kasvien salat.

Yrtti-Jyrki avaa kasvien salat. Kuva: Tiina Kohonen

Iltapäivällä viisaimmat meistä ampaisivat Yrtti-Jyrkin kanssa lähimetsään. Sieltä koriin kerättiin hyötymielessä erinäisiä aivan tavallisia kasveja, joista Yrtti-Jyrki lupasi uutta meille voimajuoman. Mukaan pääsivät mm. pihasaunio, joka on Suomen vastine kamomillalle. Suuressa roolissa oli mysö siankärsämö, jota on ylenkatsottu liian kauan ja liian paljon. Se on nimittäin aivan verraton kasvi, jos pulmasi osuvat munuaisiin, kilpirauhaseen tahi masennukseen. Yrtti-Jyrki opiskelee hyötykasvihommia ja sekös meille käy. Mies on käynyt alakoulun siinä rakennuksessa, missä yövymme.

Turve-Sadusta ei löytynyt kuvaa, mutta olihan meillä myös aamuisin klo 8 aina Jooga-Johanna!

Turve-Sadusta ei löytynyt kuvaa, mutta olihan meillä myös aamuisin klo 8 Jooga-Johanna! Kuva: Katja Suhonen

Ratsastuksen ohessa ohjelmaan kuului muuten myös turve-jalkahoito. Turve-Satu sujautti halukkaiden jalat pussukoihin, jossa jalat ottivat kontaktia ehtaan turpeeseen. Jalat heräsivät uuteen elämään saadessan lisäksi ihanan hieronnan. Näin ihmisiä pitää kohdella!

Tiistaina oltiin Pullukan ydinosaamisalueella eli hyppyhommissa. Opettajan oli Kuopion fantastinen lahja suomalaiselle esteratsastukselle: Tuomas Jauhiainen. Kerrassaan kannustavin elkein Tuomas siivitti sanoillaan ratsukoiden menoa ellei jopa meininkiä. Osalla meni tavattoman hyvin, osalla vain hyvin. Joku otti tukea maasta omalla ihmisvartalollaan, mutta semmoistahan se toisinaan näissä hommissa on. Kaikki säilyivät hengissä, sieluun saattoi tulla lommo. Kaikki lommot saatiin kuitenkin korjattua perinteisin keinoin: saunomalla. Rantaan oli myös kuskattu palju, johon Yrtti-Jyrki oli kehittänyt kylpypommin. Paljussa ihminen kohenee.

Saunalla asiat oikenee.

Saunalla asiat oikenee.

Keskiviikkona aukeni ensimmäinen ns. kesäpäivä. Sen kunniaksi päätimme lähteä viemään osaa hevosista uimaan. Osa leiriläisistä lähti issikkavaellukselle. Uimaan matkasi myös Pullukka, varmaankin ensimmäistä kertaa elämässään. Tiettävästi myöskään poikaystävä Nalle ei ollut koskaan kokeillut kykyjään uimarina. Enemmän estehevosia he. Veteen molemmat menivät melko reippain mielin, olihan lammikko jo täynnä urheita suomenhevosia ja yksi ponikin oli mukana. Kahlaaminen oli ihan mielekästä, Nalle jopa riemuitsi. Ongelmia Pullukalle muodostui syvemmällä, kun pinppiin alkoi mennä vettä. Eihän semmoinen naiselle sovi. Pullukka tunki häntänsä niin syvälle takajalkojen väliin, että se näkyi melkein etupuolelta. Pullukka ei siis suostunut varsinaisesti uimaan kuin yhden vedon, se rekisteröitiin. Vesi oli n. +17 asteista, joten ymmärtäähän sen.

IMG_6440

Kuva: Aila Roivainen

IMG_6296

Kuva: Aila Roivainen

Pariskunta. Kuva: Aila Roivainen

Pariskunta (huomaa hännän tiiviys!). Kuva: Aila Roivainen

Olis ollu kypärä ilman muuta, mutta kun tuli tilanne yllättäen eteen ja. Kuva: Aila Roivainen

Olis ollu kypärä ilman muuta, mutta kun tuli tilanne yllättäen eteen ja. Kuva: Aila Roivainen

Saaga jatkuu! Seuraavassa numerossa mm. Miksi Olavi pysäytti automme ja väänsi ikkunansa auki? Mitä navetalta löytyi? Kuka osasi Working Equitationia ja kuka ei?