Kun laitetaan rahaa menemään, tehdään se kunnolla

Mitä tarviin? Ruokaa!

Mitä tarviin? Ruokaa! (Oho, turparemmi kiinitetty kuvausta varten hiukka vekkulisti.)

Tänään oli taas kerrassaan kokonaisedullinen päivä. Lapsi ja Pulde loikkivat toista päivää Nevalan reeneissä, ja sehän ei suinkaan ole ilmaista vaikka eväät tulevatkin kaupan päälle. Siis ihmisen eväät. Vedinkin saman tien useamman kupin kahvia, että säästö tuntuisi merkittävältä. Pullaakin otin. Aamulle ennen Pullukan ja lapsen reenejä Hilpalla oli koulua. Uskokaa pois, sekin maksaa, ei vähiten siksi, että opettaja on yksi Suomen kovimmista ohjasajo-opeista, mutta myös siksi, että hän ajaa paikalle ties mistä. Niinpä noin puoleen päivään mennessä olin kaivanut kuvetta jo lähes 150 euron edestä.

Ja tapahtuipa niinä hetkinä, että tallin omistaja tuli ilmoittamaan, että ”hei tohon tallin pihaan tuli tyttöjä myymään hevoskamaa mitä niiltä on jäänyt kun hevonen lopetettiin.” Pomps kuului kun ponkaisin siltä istumalta syytämään lisää rahaa pitkin kyliä. Farmariauto oli tulvillaan vaikka mitä hevostavaraa. Katselin kekoja miettien mitä VOISIMME TARVITA. Mukaan tarttui hieno kävelyloimi, hieman paksumpi kuin nykyinen. Tämä oli kolme kertaa käytetty, eli käytännössä uusi. Kaupan päälle uikutin kasasta löytyneen meksikolaisen turpiksen, johon kuului ihana otsapanta. Kas näin sain muutaman kympin menemään.

En mitenkään ehtinyt lähteä tallilta ennen kuin eräs tallikaveri tuli myymään tyttäreltään jääneitä kiskamppeita. Niitähän lapsella ei ole lain. Ja voi miten ne sattuivatkin sopimaan aivan täysin, ja pitäähän lapsella olla kisahousut ja kisapaita. Että. Näin sain taas jonkun kympin vaihtamaan lompakkoa.

Siinä sitten rupateltiin muutaman muun kiilusilmäisen shoppaajan kanssa, että mitäänhän ei varsinaisesti puutu, mutta kummasti sitä tulee silti hankittua yhtä ja toista. Toivottavasti ensi viikolla kukaan ei halua myydä mitään. Minulle.

Mutta mitä me oikeasti tarvitaan? No minäpä kerron: me tarvitaan kevään mukanaan tuomaa kiitolaukkasessiota. Kiitoksena onnistuneesta viikonloppureenistä lupasin Puldelle, että käydään näinä päivinä posottamassa ihan täysillä. Tämä idea saatiin eräältä ponilta, joka sai synttärilahjaksi kiitolaukat. Hyvä idea! Hiekka pölyämään!

Joku kertoi, että hevonen tarvitsee vain korsirehua, vettä, liikettä ja kavereita. Aijaa, muka.

Mikä hevosrotu vastaa saksanpaimenkoiraa? Tai spanielia?

Kukas tuolla menee, näätkö? Onko se Javanainen, miksi se ei oo töissä?

Kukas tuolla menee, näätkö? Onko se Javanainen, miksi se ei oo töissä?

Luin viikolla kammottavan artikkelin: mistä tunnistaa, että koirani rakastaa minua. Minulla on kaksi hurttaa, joista toinen läpäisi kaikki viisi kohtaa, toinen yhden. Toinen haluaa kiehnätä kainalossani joka paikassa. Hän on paimen. Toinen on oman elämänsä Lenita Airisto. Hän menee mihin huvittaa ja milloin huvittaa ja puree tai ainakin haukkuu ohimennen aina jotain. Viihtyy yksin, sänkyni alla, ei päällä. Pitääkö minun romahtaa nyt?

Istu nyt siellä, mutta kohta mun on lähdettävä hallinnollisiin hommiin.

Istu nyt siellä, mutta kohta mun on lähdettävä hallinnollisiin hommiin.

Iloitsen nyt lähinnä siitä, että hevosista en ole löytänyt samanlaista listaa. Koiria on niin helppo miellyttää. Jos tiedät koiran rodun, tiedät sen ominaisuudet. Palveluskoira  saa kiksit palvelemisesta, paimen paimentamisesta ja seurakoira hengailusta kimpassa. En ole kuullut vastaavia hevosista. Onko esim. Oldenburgeilla joku tietty tarve? Tai Selle Francais’lla? No se on ainakin selvää, että Gotlanninrussin päämäärä on saada ratsastaja alas, siksihän niillä ei ole säkää (vieläkö niitä muuten on jossain muuallakin kuin Gotlannissa? Siinäpä vasta viheliäinen eläin, noin niin kuin ratsastajan näkökulmasta) ja Shetlanninponin tehtävänä on hallita universumia yhdessä mäyräkoirien kanssa. Mutta esim. KWPN, jonka ilmentymä meillä seisoo tallissa – onko sillä muitakin tehtäviä kuin katsella ratsastajaansa yläkautta silmiin ja hypätä hyvin esteitä? Ja tuleeko se siitä onnelliseksi? Toteuttaako se jumalallista tehtäväänsä?

Onks tuolla esteitä? Mennäänkö kattomaan? Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Onks tuolla esteitä? Mennäänkö kattomaan? Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Suomenhevosen perimmäinen tehtävä on todennäköisesti tarpoa ikämiehen kanssa metsässä. Onko se onnellinen hypätessään esteitä tai sipsuttaessaan koulua? Onko jalostus tehnyt siitä sisäsiistin? Eikö se kaipaa umpihankeen?

Entäpä meidän kuuluisa FWB:mme. Tällä hetkellä meidän FWB katsoo tehtäväkseen ryhmääntyä. Välillä on ohjelmassa kavereiden takaa-ajamista ja jos joku sattuu kävelemään tarhan ohi, juostaan porukalla katsomaan kuka se on. FWB:hän on päivän selvä maalainen! Meillä ainakin istuttiin Rusutjärvellä aina keittössä ikkunan ääressä ja ratsattiin jokainen ohiajava auto ja satunnainen kävelijä. Että mihis Riikonen on menossa ja onkohan Voutilaisen auto rikki. Tai kukas Lindbergin kanssa tossa menee? Onko niillä vieraita vai onko sillä taas uus nainen?

FWB on eläkeläisrotu! Valveutunut, kiinnostunut ja aina nähnyt ja kuullut kaiken.

Tänään KWPN:mme pääsee toteuttamaan itseään heittäytymällä yli esteiden. Saas nähdä onko korvat törrössä. Huomenna aamulla FWB:mme joutuu rotunsa vastaisesti yksin maneesiin parrakkaan miehen kanssa. Periaatteessa siis suomenhevosen hommiin. Katsotaan kuin käy.

Tyst! Ei enää sanaakaan!

Tyst! Ei sanaakaan enää!

Hevoset vanhenevat eri tahdeissa

Me ollaan ihan hyviä, vaikka ollaankin keski-iässä.

Me ollaan ihan hyviä, vaikka ollaankin keski-iässä.

Ensimmäinen oma hevoseni oli ihana Korppu. Tuo neuvokas kouluruuna hallitsi sekä vaativan liikkeet, että käsistä lähtemisen maastossa yli 25-vuotiaana. Kun sain hänet elämääni, hän oli 21 v. Aivan teini, jos minulta kysytään. Vielä 27-vuotiaan hän kiikutti ihmisiä mihin lystäsi. Kerran jouduin itsekin kävelemään maastosta kotiin, koska Korppu otti hatkat. Laukkasi kilomerin verran kovaa hiekkatietä eikä ollut moinaankaan.

Korppu.

Korppu.

Pullukka on nyt 16 ja puhun hevosesta ikääntyvänä olentona. Aivan hullua. Toki Pulde on synnyttänyt yhden lapsen ja hallinnut kilpa-areenoja 135-tasolla ennen 10 ikävuotta, mutta silti. Nuoreltahan se kuulostaa. Saattaapi olla myös rakenne, joka jäykistää toisinaan. Pullukalla ratsastetaan optimaalisella pohjalla optimaalisin elkein. Liikunta ja lepo pyritään jakamaan maksimaalisen hyvässä suhteessa ja ravintokin vielä. Hänestä välitetään JOKA PÄIVÄ, prhaimpina monta kertaa. Korppu pärjäsi muutamalla lenkillä viikossa.

Muistan aikanaan Korpun kanssa harrastessani törmäsin muinaiseen olympiahevoseen, Pakistaniin. Korppu ja Pakistan olivat saman ikäisiä (tuolloin kai 25) ja Korppu oli aivan nuorikko ja Pakistan totaalinen eläkeläinen. Toki Korppu oli myös pienempi, se vaikuttaa asiaan. Pakistanilla oli ollut rankempi työnkuva, ja tokihan se kuluttaa.

Olen törmännyt suomenhevosiin ja poneihin, jotka ovat raikkaasti yli kahdenkympin ja täysin vedossa. Puoliverisiin moisiin törmää harvemmin. Jotenkin niihin aletaan suhtautua vanhoina jo 15-vuotiaana. Miksi? Minä suutun, jos minulle tarjotaan penkkiä bussissa. En ole vanha, olen keski-ikäinen. Mihin joutui määritelmä, jonka mukaan 16-vuotias hevonen on parhaassa iässä? Eikö se enää pidä paikkansa?

Myös käsite ”nuori hevonen” on muuttunut. Aikanan muistan ratsastelleeni nuoria tuontihevosia, ja ne olivat 7. Ei saanut mennä harjoitusravia, koska selkä ei ollut vielä valmis siihen. Jaahas? Ei varmaan nykyään mielletä sillä tavalla?

Otetaan siis hevoset hevosina, iästä riippumatta. Ja ihmiset myös!

T. Keski-ikäiset Pullukka ja Katja