Hevosbloggaajan arki

Katsokaas kun rikas kyykkii hevostensa äärellä.

Siinä se istuu ja miettii, että mitäs pirua kirjottais.

Tällä kertaa terveisiä bloggaajien eli VAIKUTTAJIEN piiristä! Olin A-lehtien toimesta bloggari-iltamissa tapaamassa muita moisia. Tosin olin, kuinka ollakaan, ainoa hevosiin suuntautunut. Nauratti kuunnella niitä muita, siellä lifestyle-puolella ollaan nimittäin aika tosissaan. Enkä mä sitä sano, että ohimennen tätä tekisin, mutta kun siellä mietitään teemoja viikkokausiksi jne. Siihen en pysty! On pakko kirjoittaa silloin, kun siltä tuntuu. Ja myös siitä MISTÄ tuntuu. En edes kykene päivittämään VAIN JOTAIN, että saa rivit täyteen. Itteä suututtais liikaa lukea jotain höpölöpöä. En tälläkään tarkoita, etteikö saisi hassuja juttuja olla – pitää olla IDEA. Ja se, että suunnittelisin idean kahden viikon päähän, tuntuu hullulta. Vähän kun miettisi milloin ja monelta antaa puolisolle suukon. Ehkä ei.

Kovasti siellä kannustettiin, että alahan pikaseen tehdä tubettajan hommia. Yritin kysellä, että kukas sitä kuvaa, kun seikkailen hevosen kanssa. ”Asennat telineen sen päähän niihin juttuihin, mitkä sillä on päässä muutenkin!” Joo, hyvä idea. TELINE SUITSIIN, miksei. Joku ideoi, että laita kypärään GoPro, ja se kuulostaa jo joltain. Että ikään kuin dubbaisin Pullukan juttuja, ja sitähän mä teen jo kuitenkin. Mietintämyssyyn se!

Todellisuudessahan ideointi (ihan tällaisten normijuttujen) tapahtuu koko ajan. Kun olen tallilla, saan ideoita vähän väliä. Haasteena onkin muistaa ne kotona. Välillä laitan kännykkään ylös. Tuijottelen muiden ihmisten ratsastusta ja kuuntelen mitä opetteja niille sanoo ja mietin mättääkö itsellä samat asiat. Tai katselen kun joku hevonen temppuaa ja mietin olenko ollut samassa tilanteessa itse. Tai jollekin hevoselle on hankittu uusi satula/uudet suistet/kuolaimet tms. ja mietin niiden vaikutusta. Tai jollain on käynyt kengittäjä ja mitä sitten tapahtui. Puhumattakaan vaivoista! Niistä saisi kirjan väännettyä viikottain. Esim. viimeisimpiä: yhden hevosen selkälihakset olivat olleet niin jumissa niin pitkään, että niissä oli arpikudosta. Ja liikkui silti ihan normaalisti. Tai: yhden polvi on kuin pallo, mutta ei ole yhtään lämmin tai arka, mutta tahdittaa. Tai yhden jaloista ei kukaan ota selvää, ontuilee yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista – paitsi että syy löytyi kaularangasta. Eli jos näistä jaksaa tilittää, niin asiaa riittää. Onneksi ei tosin omista hepoista juuri nyt.

Kiehtovampi asia on kuitenkin se, että meidän tallille tuli uusi hevonen keväisen varsansa kanssa. Viime viikolla sitten aloitettiin vierotus ja äidilla oli tietysti vähän hätä. Jossain vaiheessa kaavailtiin, että pitäisi kai aloittaa ratsastuskin. Sain kunnian olla ensimmäinen, joka menee sen selkään (ja kenties tulee sieltä nopeasti pois). Oli oma lukunsa saada satula osumaan selkään, koska rouvalla oli hämminki ja hässäkkä päällä. Seuraavaksi piti itse osua sinne, ja jouduin käyttämään apujoukkoja. Heti kun joukot päästivät irti, läksi pienimuotoinen rodeo. Hui! Enpä olekaan pitkään aikaan kokenut moista, mutta ei se kauaa kestänyt. Enkä pudonnut. Ja kun onnistuin aloittamaan ratsastuksen HEVONEN OLI FANTASTISIN IKINÄ. Ei herran tähden, onko tällaisiakin? Miksi omat hevoseni eivät ole KOSKAAN olleet näin ihania ratsastaa? (Tai no, ehkä ihan hetkittäin, mutta) Tarjosin saman tien tallinomistajalle molempia hevosiani ja Toytota Priusta (Premium 2010) vaihdossa ja kysyin paljonko pitää maksaa väliin. Hän nauroi. En ymmärrä miksi. Sain palata tämän unelmien ratsun selkään vielä kahtena seuraavanakin päivänä. Olen varma, että hevonenkin jäi kaipaamaan minua. Kuvia kunhan onnistuu!

Rakas Eki-setä, miten tästä eteenpäin?

t.nimim. Kyynel -68

Kuusi vuotta Pullukan kanssa

Ekat kisat, hyvin meni.

Ekat kisat, hyvin meni. Kuva: Anna Aalto

Yhä useampi kysyy mistä olen Pullukan hankkinut, kun se on niin ihana. Naurattaa joka kerta, ihanapa juu. Kuutisen vuotta sitten kaverini soitti ja kysyi onnistuisiko yhden tamman liikuttaminen, itse kun oli kovasti raskaana. Mikäs siinä, totesin ja kapusin selkään. En tiedä olinko todella maailman ankein ratsastaja vai mitä, mutta Pullukka oli ihan hirveä ratsastaa. Katselin suu auki muita ratsastajia ja yritin kysellä, että onko se aina tämmöinen? Ei saa ottaa ohjista kiinni, viilettää pohjetta pakoon ja säntäilee. Kukaan ei tiennyt tai ainakaan kertonut. Jatkoin harjoituksia, tämähän oli haaste! Silloin tällöin, pienen hetken Pullukka näytti miten hieno se voi olla. Se oli sitten sitä myöten selvä. Rakkaus oli syttynyt. Muutaman kuukauden päästä hevonen oli myynnissä.

– Katja, mun pitää myydä tää, osta sä.

– Ei mulla ole rahaa.

On tässä kaikenlaista saanu ruokansa eteen tehdä. Tässä joulupukin porona.

On tässä kaikenlaista saanu ruokansa eteen tehdä. Tässä joulupukin porona.

Tässä tilanteessa tajusin, että tilanne on täysin älytön. Lainaa en halunnut ottaa, koska sitä oli jo ennestäänkin ja lisäksi eihän ratsastettavuudeltaan kauheaa hevosta kannata ostaa. Niinpä universumi ratkaisi asian lähettämällä luokseni kaverin, joka tarjoutui lainaamaan rahaa. Sanoin ehdottoman ein. Samahan se on, laina mikä laina.

– Saat 20 vuotta maksuaikaa.

Menin mykäksi, en vieläkään meinannut suostua. Seuraavana päivänä kaveri laittoi viestin: laita se tilinumero nyt! Ja niin tämä sekoilu sai alkunsa.

Silloin kun me!

Silloin kun me!

Alku oli melkoista, en osaanut ratsastaa Pullukalla yhtään, mutta ei osannut kauheasti kukaan muukaan. Alkoi vikojen kartoitus. Löytyihän niitä, alkaen aaltopurennasta. Sitten käytiin kintut ja selkä läpi, luusto. Kintut ok, selässä satulan aiheuttamaa sanomista sään kohdalla. Saikku nr 1 alkoi, sain ison koiran, jota taluttelin. Suhteemme syveni.

Muka naurattaa!

Muka naurattaa!

Saikun jälkeen jatkui satulanjahtaus. Ostin koulusatulan sovittajalta, joka sanoi, että hevoselle sopii monikin, mutta sinä olet Katja niin huono ratsastaja, että se on ongelma. Ok. Samainen ihminen hämmästeli etukavioiden lyhyyttä. No perhana, lyhyethän ne! Ihmekös ei kulje. Kengittäjä oli höylännyt liian isot siivut huonosti kasvavista tassuista. Alkoi kavionkasvatus ja klinikkakengitykset. Saikku nr 2. Lähennyimme, opettelin ohjasajon, Pullukka vissiin osasi jo. Viikin fyssari, tohtori Hyytiäinen neuvoi maastakäsin hemmetin hyviä lihaskuntotreenejä. Harjoittelimme ankarasti.

Saikun päätteeksi aloitin varmaankin ratsastuksen ja taisin hypätä jokusen kisankin. Sitten hyydyin täysin, homma ei tuntunut olevan vieläkään ihan pulkassa. Päätin teettää varsan, äitiysloma korjaa monesti asioita. Näin kävi. Hilppa, terve ja iloinen tyttö syntyi kaksi viikkoa etuajassa ja teki äitinsä ja pari muuta vähän hiton onnelliseksi. Kavionkasvu löysi aivan uudet urat.

11204832_873646836006082_963825548_o

Pullukka sai viettää täyspainoisen äitiysrupeaman, jonka jälkeen alkoi varovainen reeni. Kävi ilmi, että hevonen hyppäsi paremmin kuin ikinä. Oliko siistiä? Oli. Tuolloin hyppäsin itse. Pikku hiljaa lasta (minun) ruvettiin sisäänajamaan Pullukan ratsastajaksi. Alku oli haastavaa, opettaja ei halunnut, että lapsi tulee enää koulutunnille Pullukalla. Olin samaa mieltä. Lapsi vaihtoi ylisuureen 18-vuotiaaseen suomenhevoseen, joka oli entinen ravuri. Se oli täydellinen. Who knew? Estetunneilla lapsi jatkoi yhteistyön hiomista Pullukan kanssa ja edistyi hienosti. Samalla lapsi sai hyvää kielikylpyä: kouluope oli ruotsalainen ja esteope portugalilainen.

Lapsi oli joskus pieni ja hevonen laiha.

Lapsi oli joskus pieni ja hevonen laiha.

Vaihdoimme tallia. Lapsi alkoi kisata Pullukalla ihan toden teolla. Parivaljakko kasvoi hienoksi ratsukoksi. Kisaaminen aloitettiin 80 sentistä, aika nopeasti noustiin ysikymppiin ja siitä metriin. Sijoituksia on tippunut, myös joku voitto. Pullukka on elementissään. Hevonen on ehjä, mutta sen perslihakset jumittavat toisinaan. Onneksi ne saa auki hieronnalla ja hyvillä neuvoilla.

Ehkä Pullukka-urani huippuhetket ovat olleet Hilpan syntyminen ja HIHS:n Amateur Tourin finaaliin pääsy. En voisi olla ylpeämpi hevosesta, lapsesta tai itsestäni. Ostin älyttömän tamman, josta on kuoriutunut fantastinen ystävä ja hieno ratsu. Tänä päivänä voin sanoa olevani asiantuntija oman hevoseni kohdalla. Tiedän milloin sitä vaivaa joku ja mistä sen huomaa. Osaan iloita jokaisesta terveestä ja onnellisesta päivästä. Pyrin yksinomaan siihen, että me kaikki voidaan mahdollisimman hyvin. Välillä se tarkoittaa napakkaa otetta, välillä kehumista. Näillä eväillä meistä on tullut parhaat kaverit.

Pullukka <3

En ymmärä, rakastan. Kuva: Essi Pasanen

En ymmärä, rakastan. Kuva: Essi Pasanen

Swarovski-kristalleilla heppa kuntoon!

Hyvät tarhassa!

Hyvät tarhassa!

Nykyään ei meinaa löytää tuotetta, johon ei saisi erikseen vielä swarovski-kristalleja. Mistä nämä vaikeanimiset kristallit oikein tulevat? No kuulkaa Itävallasta. Swarovski jakautuu jo moneen haarakonttoriin, joista yksi on mm. Swarovski Movie Entertainment. Ydinosaamisalueena (kai) kuitenkin kristallit ja optiikka. Kuka voi hallita kristallimarkkinoita? Oikeasti? Näin kuitenkin on, että itävaltalainen pulju on sekoittanut ihmisten päät niin pahasti, että jopa hevoselle ostetaan mieluummin Swarovski-killuttimilla koristeltu otsapanta tai satulahuopa ennemmin kuin hieronta. Totta kai, koska hieronnassa ei mikään muu kimmellä kuin hierojan otsa.

Nobel sille, joka keksi tunkea Swarovskia joka paikkaan!

Kuulin eilen, että muoviset turvajalustimet eivät kestä putoamista. EIVÄT KESTÄ PUTOAMISTA, RATSASTUSVARUSTE? Kuulemma ne voivat haljeta ja kukaan ei korvaa. En voi uskoa korviani. Siirryn takaisin valurautajalustimiin asap. Samaan aikaan jalustimiin saa sopivalla hinnalla KRISTALLIKORISTEITA. Kenelle näitä tehdään? Tai siis kenen hevonen on syntynyt ja kasvatettu koristeeksi, ja sen eläimelle tyypilliset ominaisuudet on karsittu pois? Esim. yllättävä käytös, likaantuminen tms. Kaikkea siis saa nykyään kristallikoristeilla, mutta mitä saa enää kestävänä? Vai eivätkö ihmiset halua enää kestäviä vehkeitä? Haluaako jengi ostaa joka vuosi uudet tavarat?

Olenko outo? Itse tykkään hankkia ihan jokaisella elämänalueella kestävää stuffia, ihan farkuista alkaen ja sitä kautta talvikenkiin. En ole vuosi(kymmen)in enää kuvitellutkaan ostavani joka talvi uuden pompan. Miksi ihmeessä, vanhahan on ehjä ja hyvä! Samalla aatteella painan hevospuolellakin. Juuri eilen kimitettiin kilpaa näistä jalustimista. Sanoin lapselle, että et saakaan niitä MUOVISIA, JOTKA VOIVAT LOUKKAANTUA, vaikka olin luvannut. Hän jankkasi, että kylläpäs saan, koska lupasit. Onhan se totta, lupaus on pidettävä. Miten sitten pidän naaman pokerilla, kun laitamme aina harrastamisen jälkeen JALUSTIMET johonkin peevelin humidoriin, etteivät ne murru? Tai millä naamalla kerään lapsen talteen, kun hän on jäänyt TURVAjalustimesta roikkumaan hevosen kyljelle? Mikä osa minulta puuttuu, millä ymmärretään?

Olenhan vissiin keuhkonnut tästä ennenkin. Ratsastushousut olivat ennen semmoiset, joiden kanssa vietettiin yhdessä vuosipäiviä. Nykyään se on ennemminkin hautajaiskarnevaalit vuosittain. Mikä tolkku? Tai kai se tolkku on sama kuin vaikkapa puhelinvalmistajilla: tehdään MELKEIN hyvää niin, että tuote kestää melkein kaksi vuotta ja sitten uutta pesäkkeeseen.  Itse en millään jaksaisi rampata kaupassa vuosittain. Ruokaa joutuu kuitenkin hakemaan yhtenään.

Huomio! En siis lainkaan soimaa niitä, jotka harakan lailla tykkäävät kaikesta kimmeltävästä. Soimaan sitä ajatusmaailmaa, että varusteita ostetaan näön, eikä käyttötarkoituksen vuoksi. Ja kaikkea niin pirusti liikaa.

Arvojärjestys on hyvä miettiä etenkin jos jää itselleen kiinni rahattomuudesta valittamisesta. Mitä oikeasti tarvitsen? Montako loimea, huopaa ja jalustimen koristetta? Pärjääkö ratsu yhdellä riimulla vai pitääkö olla koristeltu ja plain? Entäs suojat, onko niiden paras ominaisuus KIILTO? Ja auttaako se?

Ja kyllä, jään toisinaan itsekin kiinni siitä, että ostan jotain älytöntä, koska se nyt vaan oli siinä, tyrkyllä. Lompakkoni kuitenkin kiittää, että sitä tapahtuu enää melko harvoin. Sen sijaan varsan koulutukseen, hepan hierontaan ja tallimatkojen bensoihin laitan koko ajan enemmän rahaa. Uskon nimittäin, että se kannattaa. (Luonto saattaa olla eri mieltä viimeisestä, sorit siitä.)

Ei tartte enää synkissä varusteissa kulkea!

Ei tartte enää synkissä varusteissa kulkea!