Jos oma hevonen ei tunnukaan hyvältä

Näkymä Pullukan seljästä.

Pullukka katsoo onnellisena, että ihanaa kun Katja löysi ton ruskean hevosen, jolla voi ratsastella.

Terveisiä hevosen selästä! Siitä onkin 6 viikkoa kun viimeksi harrastin. Ensin kekkailoimme Pullukan kanssa ilman satulaa metsässä, ja se oli tietysti täydellistä. Nyt tulee se iso MUTTA. Seuraavana päivänä ratsastin kaverini hevosella, joka on jo kokonsa puolesta kerta kaikkiaan sopivampi minulle. Alku oli tietty omalta osaltani jonkinmoista paikan etsintää, mutta kunhan kotiuduin satulaan, niin voi veikkonen, että oli hienoa! Osasin siis ratsastaa, voidaan sanoa. Samaan aikaan kentällä puursi lapsi Pullukan kanssa. Niillä näytti menevän aivan täydellisesti.

Niin. Olenhan Pullukan kanssa kokenut yhtä ja toista, osannut ratsastaa ja ollut totaalinen nuija. Monta kertaa on käynyt mielessä, että mitä helvettiä teen pienellä tammalla, joka osaa kyllä hypätä, mutta jonka omistaa kisakauhuinen akka. Hyppäämistä en pelkää yhtään, mutta kisaamista kyllä. Jo vuosia sitten Virtas-Ville lohkaisi käydessään testaamassa Pullukkaa, että ”tästähän tulee oiva kisatykki lapselles!” Miten oikeassa olikaan karismaattinen näyttelijämme. Sorjonen tietää. Se on kerta kaikkiaan totuus. Minä olen siis onnekas, että en joudu luopumaan Pullukasta vain, koska en itse ole kovin hyvä sen ratsastamisessa. Ja vieläpä koska kaverilla on ihana hevonen, joka tarvitsee liikuntaa aina silloin tällöin.

Vitsi piileekin siinä, milloin pitää antaa periksi. Missä vaiheessa huomaa, että vituttaa jo selkään nousu? Ahdistaako jo tieto siitä, että takapää lepattaa kuin sukkahousut tuulessa? Eivätkö ihmiskäsi ja hevossuu kohtaa pehmeästi? Se korpeaa ja julmetusti. Vielä pahempaa siitä tekee se, jos muut osaavat ratsastaa SINUN HEVOSELLASI paremmin kuin sinä. Se ei sinänsä ole huono asia ollenkaan, mutta jos et nauti, tilanne on paska.

On täysin mahdollista, että tallillasi (tai lähipiirissäsi) on joku, jolla on sama probleema. Jos hevoset ja ihmiset kohtaavat, saattaa syntyä antoisia kavioliittoja, joissa RAHAN EI TARVITSE VAIHTAA OMISTAJAA. Hevosen myyminen on aina niin hiton penseä tapahtuma. Parempi aina niin, että omistussuhde säilyy, niin ei kun palautat vaan hepan ja otat omasi takaisin. End of discussion. Ei lakipykäliä. Ja mulkkujen kanssahan ei vaihtaria kannata tehdäkään.

Mutta, mutta. Ehdottomasti neuvon yrittämään ns. viimeiseen oljenkorteen asti, että valkenee oletteko sopiva match. Se on nimittäin niin, että mikään ei ole antoisampaa, kuin löytää yhteinen sävel miljoonien harjoitusten jälkeen.

Jaaha, ja sitten seuraa tiedotus! Seuraava Kavioliiton seuramatka Unkarin El Broncoon onkin jo varattu! Kuka lähtee mukaan? Ajankohta on 2.-5.11. ja hinta 420. Lentonsa jokainen hoitaa itse. Paikka on VERRATON! Kerron lisää kohta.

Ostaha sie hevoine! Uskallanko?

"Hyppää ainakin 160 talossa ja puutarhassa."

”Hyppää ainakin 160 talossa ja puutarhassa.”

Lähipiirissäni ollaan käymässä hevoskauppaa. Tällä tarkoitan, että yksi perhe on myymässä ja toinen ostamassa. Hyvällä tuurilla saan heidät saman pöydän ääreen ja siitä kaupat. Ja silti asia ei ole sillä kunnossa. Mitä tahansa voi tapahtua. Vähän niin kuin että vinkkaat kaverille työpaikasta, jossa pomona on tuttusi ja sitten he vihaavatkin toisiaan. Mutta eivät välttämättä.

Kaveri siis soitti ja kysyi onko hullun hommaa lähteä ostamaan hevosta Virosta. Ei se ole yhtään sen hullumpaa kuin mistään muualtakaan, vastasin. Koska se on totta. Kyllä, varmasti joku hevoskauppias tahi muu ammattilainen älähtää tähän, että hanki hevosesi Suomesta, se on ongelmatonta. Ehkä on, ehkä ei. Molemmista löytyy esimerkkejä. Jos ihmisellä on viitseliäisyyttä lähteä reissun päälle hevosta etsimään, niin miksi ei! Onhan se opettavaista ja parhaassa tapauksessa hauskaakin.

Onhan se ihanaa, jos ammattilainen hakee sinulle jostain valmiiksi katsotun hevosen hyvin ratsastettuna. Hintaan toki pitääkin tuolloin kuulua ammattilaisen palkkio. Silti ei ole takuuta siitä mitä sieltä tulee. On vain ihmisen sana. Ammattilainen voi aivan yhtä vilpittömästi olla sitä mieltä, että nyt on hyvä ja ehjä ja kaikin puolin fantsu, ja sitten kuitenkin joko jotain sattuu tai kemiat vaan eivät kohtaa. Se on täysin mahdollista. Itsehän esim. luulin välittäneeni aivan ihanan hevosen henkilölle A, joka tykkäsi hevosesta kovin ja ratsasti sillä nätisti, mutta kotopuolessa homma ei toiminutkaan. Ei kerta kaikkiaan, vaikka kuinka yritettiin. Ei siinä muu auta kun vaihtaa suuntaa – sekä hevosen, että ihmisen.

Hevosen ostaminen siis on AINA sika säkissä, joten muutama asia on hyvä ottaa huomioon jo alussa. Yksi on se, että kaikkea voi sattua, mutta silti sinua ei pyritä aina huijaamaan. On täysin mahdollista, että kaikki ei mene putkeen, vaikka kaikki olisivat rehtejä. Toinen on se, että hevosen omistamiseen kuuluu ostovaiheen jälkeenkin monta juttua. Esimerkiksi se, että hevonen voi käyttäytyä uudessa paikassa aivan eri tavalla kuin edellisessä. Se ei ole kenenkään syy. Myös ruoan erilaisuus voi vaikuttaa. Kuin myös käsittelyn erilaisuus. Puhumattakaan ratsastamisesta. Hirveän paljon kaikenmoista saa anteeksi, jos osaa ratsastaa pirun hyvin. Melko harva meistä osaa. Siksipä on syytä testata jollain hyvällä ratsastajalla onko hevonen todella hullu ennen kuin hyökkää myyjän kimppuun. Se voi olla kivulias tieto, että oletkin itse vain melko keskinkertainen. Mutta hei: aina voi oppia lisää! Itse näen hevosen haasteellisuuden mahdollisuutena oppia! Onhan se ihan helvettiä toisinaan, mutta entäs sitten? Se on semmosta ja tää on tämmöstä, eikö ne niin sano.

Kuten jo Chrisse Wegeliuskin sanoi, puhtaat röntgenit eivät ole välttämättä tae mistään. Tai ovat: siitä, että luusto on ehjä. Hevosessa on niin valtaisa määrä muutakin, että ei se autuaaksi tee. Joku voi lisäksi olla täysin terve ja ehjä, mutta hirveä ratsastaa sileällä ja lyömätön esteillä. Tai tuuppaushommissa vertaansa vailla mutta esteet saavat raivohulluuden valtaan. Kuka niistä selvän ottaa?

Ainoa tapa selvittää omat ja hevosen rajat on viettää sen kanssa paljon aikaa ja pitää aistit auki. Niitä oppii melko hyvin lukemaan kun vain malttaa katsella. Joskus rumasta rotiskosta voi hyvällä hoidolla ja ratsastuksella sukeutua verraton suorittaja, toisinaan taas kiivas ja kiiltävä kisaratsu saattaa teloa itsensä kuoliaaksi jo ekana tarhapäivänä. It happens. Ei pidä myöskään murehtia pitkistä saikuista. Siinäkin oppii aina jotain. Jos ei muuta, niin omaa pinnaa ehtii venyttää.

Bottom line: Etsi hevosta, joka tuntuu sielussa, älä syyllistä, joka löysi vääränlaisen. Jos sinulla ei ole sielua, luota ammattilaiseen.

Paljonko hevoset maksaa?

En ole yhtään myynnissä. Eikä hevonenkaan.

En ole yhtään myynnissä. Eikä hevonenkaan.

Tämä on yleisin kysymys, minkä kuulen ns. karvahatuilta. Kun vastaan siihen, että voi kuule, niitä saa ilmaiseksikin, ollaan aivan äimänä. Eikö ne olekaan pirun kalliita? No voi ne olla sitäkin! Kun sitten selitän, että hevosilla voi olla esim. suku, joka määrittää jo mihin siitä on, alkaa päänraavinta. Ja että ensimmäinen hevoseni oli minulle ”ilmainen”, ei sen paperit koskaan minulle päätyneet, mutta pidin sitä sen elämän viimeiset 8 vuotta kuin omaani, ollaan jo aivan kujalla. Mitä ihmettä? Mistä niitä saa? Mistä siinä maksetaan? Väristä? Joskus myös siitä.

Kun tirkistää myytäviin hevosiin, hinnat lähtevät kolmen tonnin korvilta. Silloin ollaan useimmiten vielä Puolassa tai Virossa tms. Monesti sillä hinnalla tuodaan jo ovelle. Ongelmat tuontikopukoissa saattavat olla ankeamman ravinnon aiheuttamat kasvuprobleemat ja niihin liitetty kova reeni. Äkkiä satula selkään ja nopeasti hevo kaupaksi. Sitähän se voi isossa maailmassa joskus olla, mutta ei ollenkaan oletusarvo. Esim. ensimmäinen hevoseni tuli ylijäämänä Puolasta tyyliin ”ottakaa toikin”, ”ei me haluta kun se on niin ruma”, ”no ottakaa nyt, se tulee kaupan päälle”, ”no okei.” Siis yhtenä isosta laumasta, ei minään kruununjalokivenä. Siitä tuli vaativien luokkien kouluhevonen, joka rakasti matkustamista ja osasi helpon A:n, kun sille kuiskasi korvaan ”Helppo A.” Paul-Erik Sultsi kertoi kisanneensa sillä aikanaan, eikä ole kuulemma sen koommin saanut lisätystä ravista kasia. Ei siis huonompi ylijäämäksi. Ostohintaa en tiedä, mutta tuskin se hirveästi oli. Hevonen eli 29-vuotiaaksi.

Laadukkaat, nuoret hevoset näyttävät olevan siinä 15 tuhannesta eteenpäin. Itse tuskin koskaan ostan sellaista, koska odotukset sen kohdalla ovat jo olemassa. Ratsastajan on hyvä olla joko a) taitavahko tai b) kunnianhimoinen. Näin hevonen saa arvoistaan seuraa. Itse en ole juuri kumpaakaan. On kiva toisinaan istahtaa hienon hevosen selkään, mutta en kyllä haaveile isosta liikkeestä enkä ylenpalttisesta reaktiivisuudesta.

Me mannekiinit saatamme olla kalliimpia.

Me mannekiinit saatamme olla kalliimpia.

Kun hevoskauppias ja valmentaja Karolina Liuksiala esitteli minulle liiketoimintaansa, hän kertoi hintaan sisältyvän vaihtomahdollisuuden. Kuulemma pätevän (paremman) harrasteratsun saa 15 tonnilla, ja jos se ei sovi, haetaan toinen tilalle. Sama pätee toki kalliimpiinkin. Se kuulostaa ihan järkevältä, tosin kalliilta.

Eräs hevoskauppias kyllästyi naiseen, joka kävi aina sovittamassa kaikkia juuri tulleita hevosia ja tarjosi niistä sitten puolet pyyntihinnasta. Kerran hevoskauppias kyllästyi naisen temppuiluun ja toi jostain hevosen, jonka hinnaksi laittoi 10 000 euroa, vaikka ei varsinaisesti halunnut siitä enempää kuin 5000. Nainen sovitti ja tarjosi tietty 5000. ”Myyty!” sanoi hevoskauppias riemuissaan ja rouva meni ihan mutkalle. Haha! Ihan oikein.

Hevoskauppiaiden kanssa saattaa joskus olla vaikeaa toimia, jollei ole itse ammattilainen. ”Kyllä se hevonen menee jos osaa ratsastaa” ei välttämättä ole paras argumentti heiltä. Kerran kävin itse kokeilemassa yhtä ”parempaa harrastehevosta” ja se ei liikkunut pohkeesta ainakaan eteenpäin. Tai ehkä se liikkui henkisesti muttei fyysisesti. Kun kyselin liikkumisen perään, myyjä kysyi ”mihin sen pitäisi liikkua?” No ei ilmeisesti minnekään. En ostanut hevosta ja saatoin tuntea kuinka kauppias kuiski selkäni takana, että tommosille pitäis vielä hevosia myydä. Jep.

Minun omalla rahalla ostamani hevonen nr 1 maksoi 7500. Siitä pyydettiin 10 000. Hinta perustui kilpailutuloksiin ja monikäyttöisyyteen. Sillä oli menty kenttää ihan menestyksekkäästi ja se oli myös aluerankingissa kolmosena. Istuin hevosen selässä 5 minuuttia ja asia oli selvä. Soitin omistajalle ja tingin minkä ehdin. Säästämäni 2500 laitoin satulaan. Satula oli ihan horror, hevonen hauska kuin mikä. Muistuttaisin, että ostin hevosen ihmiseltä, jolla oli molemmat ranteet poikki. Krhm. (Tässä kohdassa täytän itsearviointilomakkeen)

Toisen hefoiseni ostin lainatulla rahalla. Se maksoi 8000 euroa, koska oli voittanut Hollanissa 135-luokkia. Myöskin hän on tamma, jolla ihan okei suku. Kyseessä on Pullukka. Olihan se monen mielestä vähän kallis, mutta kyllä minä siitä a) hyppykyvystä ja b) lapsentekokyvystä maksoin ihan mielelläni. Arvioisin, että tänä päivänä olen sen verran viisaampi ja omaan niin paljon suuremman kontaktiverkoston, että voisin saada hevosen halvemmallakin. Voisin ostaa jopa hieman keskeneräisen, koska minulla on maailman paras ruåtsinkielinen apu lähellä, eli Ope Niccolina Oscarsson.

Liian halpaa hevosta ei kannata ostaa jos on itse vähän tollo. Liian halvassa hevosessa on monesti joku jännyys, jonka saa ruotuun jos osaa. Jos ei osaa, saa vain ihottumaa ja närästystä. Ei kannata. Olisi ihanaa osata lassota hevonen niitulta ja kesyttää se sitten helppo A -tasoiseksi, mutta melko harva osaa sen. Hiljattain yksi puolituttu osti oikein kiva näköisen nuorehkon hepan. Se oli heittänyt siihen mennessä kaikki selässään olleet (ammattilaisetkin) valtavassa kaaressa alas. Kysyin miksi nainen osti hevosen. ”Koska se hyppää irtona 160.” Mahtaako siitä olla hyötyä jos kukaan ei pysy siellä selässä? Onneksi nainen myöhemmin hokasi, ettei Musta Ori -tyyppinen menestystarina ole mitenkään välttämätön kokemus kaikille. On ihan okei sanoa, että ei perkule, ei tästä tule mitään.

Yksi asia on hyvä selvittää oli hevonen minkä hintainen hyvänsä, tai jopa kokonaan hinnaton: onko se terve. Ilmaiseen hevoseen saa menemään melko paljon rahkua jos sillä on krooninen vaiva. Myös kalliiseen. Eläinlääkäri on samanhintainen kalliille ja halvoille hevosille. Vakuutus kattaa nykyään niin vähän, että senkin kannattavuutta sopii tosissaan miettiä. Jotkut eivät käytä halpoja hevosia lainkaan ostotarkastuksessa. Mielestäni se on kaikin puolin huono idea.

Siitä vaan sitten hevoskauppaan! Voin tulla mukaan olemaan hieman ääliö. Tässä joitakin linkkejä ensihätään:

http://www.ratsut.fi

http://www.nikaequestrian.com

http://www.hevosia.com

http://www.tuontihevoset.fi

http://markkinat.hevostalli.net

http://www.hevosnetti.com

myynti3