Kuusi vuotta Pullukan kanssa

Ekat kisat, hyvin meni.

Ekat kisat, hyvin meni. Kuva: Anna Aalto

Yhä useampi kysyy mistä olen Pullukan hankkinut, kun se on niin ihana. Naurattaa joka kerta, ihanapa juu. Kuutisen vuotta sitten kaverini soitti ja kysyi onnistuisiko yhden tamman liikuttaminen, itse kun oli kovasti raskaana. Mikäs siinä, totesin ja kapusin selkään. En tiedä olinko todella maailman ankein ratsastaja vai mitä, mutta Pullukka oli ihan hirveä ratsastaa. Katselin suu auki muita ratsastajia ja yritin kysellä, että onko se aina tämmöinen? Ei saa ottaa ohjista kiinni, viilettää pohjetta pakoon ja säntäilee. Kukaan ei tiennyt tai ainakaan kertonut. Jatkoin harjoituksia, tämähän oli haaste! Silloin tällöin, pienen hetken Pullukka näytti miten hieno se voi olla. Se oli sitten sitä myöten selvä. Rakkaus oli syttynyt. Muutaman kuukauden päästä hevonen oli myynnissä.

– Katja, mun pitää myydä tää, osta sä.

– Ei mulla ole rahaa.

On tässä kaikenlaista saanu ruokansa eteen tehdä. Tässä joulupukin porona.

On tässä kaikenlaista saanu ruokansa eteen tehdä. Tässä joulupukin porona.

Tässä tilanteessa tajusin, että tilanne on täysin älytön. Lainaa en halunnut ottaa, koska sitä oli jo ennestäänkin ja lisäksi eihän ratsastettavuudeltaan kauheaa hevosta kannata ostaa. Niinpä universumi ratkaisi asian lähettämällä luokseni kaverin, joka tarjoutui lainaamaan rahaa. Sanoin ehdottoman ein. Samahan se on, laina mikä laina.

– Saat 20 vuotta maksuaikaa.

Menin mykäksi, en vieläkään meinannut suostua. Seuraavana päivänä kaveri laittoi viestin: laita se tilinumero nyt! Ja niin tämä sekoilu sai alkunsa.

Silloin kun me!

Silloin kun me!

Alku oli melkoista, en osaanut ratsastaa Pullukalla yhtään, mutta ei osannut kauheasti kukaan muukaan. Alkoi vikojen kartoitus. Löytyihän niitä, alkaen aaltopurennasta. Sitten käytiin kintut ja selkä läpi, luusto. Kintut ok, selässä satulan aiheuttamaa sanomista sään kohdalla. Saikku nr 1 alkoi, sain ison koiran, jota taluttelin. Suhteemme syveni.

Muka naurattaa!

Muka naurattaa!

Saikun jälkeen jatkui satulanjahtaus. Ostin koulusatulan sovittajalta, joka sanoi, että hevoselle sopii monikin, mutta sinä olet Katja niin huono ratsastaja, että se on ongelma. Ok. Samainen ihminen hämmästeli etukavioiden lyhyyttä. No perhana, lyhyethän ne! Ihmekös ei kulje. Kengittäjä oli höylännyt liian isot siivut huonosti kasvavista tassuista. Alkoi kavionkasvatus ja klinikkakengitykset. Saikku nr 2. Lähennyimme, opettelin ohjasajon, Pullukka vissiin osasi jo. Viikin fyssari, tohtori Hyytiäinen neuvoi maastakäsin hemmetin hyviä lihaskuntotreenejä. Harjoittelimme ankarasti.

Saikun päätteeksi aloitin varmaankin ratsastuksen ja taisin hypätä jokusen kisankin. Sitten hyydyin täysin, homma ei tuntunut olevan vieläkään ihan pulkassa. Päätin teettää varsan, äitiysloma korjaa monesti asioita. Näin kävi. Hilppa, terve ja iloinen tyttö syntyi kaksi viikkoa etuajassa ja teki äitinsä ja pari muuta vähän hiton onnelliseksi. Kavionkasvu löysi aivan uudet urat.

11204832_873646836006082_963825548_o

Pullukka sai viettää täyspainoisen äitiysrupeaman, jonka jälkeen alkoi varovainen reeni. Kävi ilmi, että hevonen hyppäsi paremmin kuin ikinä. Oliko siistiä? Oli. Tuolloin hyppäsin itse. Pikku hiljaa lasta (minun) ruvettiin sisäänajamaan Pullukan ratsastajaksi. Alku oli haastavaa, opettaja ei halunnut, että lapsi tulee enää koulutunnille Pullukalla. Olin samaa mieltä. Lapsi vaihtoi ylisuureen 18-vuotiaaseen suomenhevoseen, joka oli entinen ravuri. Se oli täydellinen. Who knew? Estetunneilla lapsi jatkoi yhteistyön hiomista Pullukan kanssa ja edistyi hienosti. Samalla lapsi sai hyvää kielikylpyä: kouluope oli ruotsalainen ja esteope portugalilainen.

Lapsi oli joskus pieni ja hevonen laiha.

Lapsi oli joskus pieni ja hevonen laiha.

Vaihdoimme tallia. Lapsi alkoi kisata Pullukalla ihan toden teolla. Parivaljakko kasvoi hienoksi ratsukoksi. Kisaaminen aloitettiin 80 sentistä, aika nopeasti noustiin ysikymppiin ja siitä metriin. Sijoituksia on tippunut, myös joku voitto. Pullukka on elementissään. Hevonen on ehjä, mutta sen perslihakset jumittavat toisinaan. Onneksi ne saa auki hieronnalla ja hyvillä neuvoilla.

Ehkä Pullukka-urani huippuhetket ovat olleet Hilpan syntyminen ja HIHS:n Amateur Tourin finaaliin pääsy. En voisi olla ylpeämpi hevosesta, lapsesta tai itsestäni. Ostin älyttömän tamman, josta on kuoriutunut fantastinen ystävä ja hieno ratsu. Tänä päivänä voin sanoa olevani asiantuntija oman hevoseni kohdalla. Tiedän milloin sitä vaivaa joku ja mistä sen huomaa. Osaan iloita jokaisesta terveestä ja onnellisesta päivästä. Pyrin yksinomaan siihen, että me kaikki voidaan mahdollisimman hyvin. Välillä se tarkoittaa napakkaa otetta, välillä kehumista. Näillä eväillä meistä on tullut parhaat kaverit.

Pullukka <3

En ymmärä, rakastan. Kuva: Essi Pasanen

En ymmärä, rakastan. Kuva: Essi Pasanen

Horse Shown lauantai ja Pullukka

Legendaa kerrakseen ja muutama ratsastaja.

Legendaa kerrakseen ja muutama ratsastaja. Kuva: Satu Pirinen

Ihan kun ei olisi ollut tarpeeksi hommaa muutenkin sekä hevosella että omistajillaan, niin tokihan Pullukka kuskattiin lauantai-iltanakin Horse Show’hun. Rouva oli onneksi saanut kökkiä koko päivän tyttärensä kanssa tarhassa ja nauttia kirpeästä lokakuun säästä. Myös heinää kuulemma riitti.

Meikä puski hommia (mediajuttuja ja juontohommaa) halleilla, joten noutajaksi valikoitui luottokaveri mukanaan lapsi. Tulivat sitten illan pimetessä Helsinkiin ja Pullukka sai hetkeksi oman kämpän hienojen kilparatsujen naapurista.

Hänen kämppäns.

Hänen kämppäns.

Viime vuotiset Pullukan kaverit Oku ja Esko from Radio Nova saapuivat hyvissä ajoin hallille ja aloittivat aktiivisen jännittämisen. ”Mitä jos mä en enää osaakaan?” En viitsinyt sanoa, että et sä missään vaiheessa oppinutkaa, joten annoin kavereiden jännittää ihan rauhassa. Toiselle oli sovittu hepaksi joku muu. Tässä vaiheessa Esko ei vielä tiennyt, että hänelle siunaantuisi kärryajelu suomenhevosen kanssa!

Kati Hurme-Leikkonen in action. Kati voitti nuorten Euroopan mestaruuden 1988! Kuva: Satu Pirinen

Kati Hurme-Leikkonen in action. Kati voitti nuorten Euroopan mestaruuden 1988! Kuva: Satu Pirinen

Alkukriiseilyn jälkeen Pullukka ja lapsi pääsivät taas lempipaikkaansa: jäähallin verkkaan. Siellä verkkakavereina oli tällä kertaa nippu suomenhevosia valmiina kilpailemaan 80 cm:n luokassa, selässään kolme kotimaista ratsastuslegendaa ja kolme ulkomaista. Kotimaisista mukaan oli saatu muilutettua Pekka Larsen, Kari Nevala ja Kati Hurme-Leikkonen ja ulkomaisista Francois Mathy Jr, Henrik von Eckermann ja PEDER FREDRICSON. Pyörtyminenhän siitä seuraa. Yhtäkkiä tajuan täysin miksi tytöt aikanaan sekosivat Beatleseista totaalisesti. Olen menettää itsehillintäni kun hengitän samaa ilmaa Pederin kanssa.

Shownumerot menevät hienosti, Oku äityy ravaamaankin Pullukalla, josta Pullukka ei ota lainkaan nokkiinsa. Ei tietenkään, hänhän on itse sivistys. Ja hei: kohta pääsee himaan! Tallikaveri kertoi, että jo torstai-iltana Pullukka nojasi otsalla seinään. Taisi olla vähän poikki.

Lauantaiyönä heppa saadaan kotiin ja meikä kurvaa jäisillä teillä yösydännä hakemaan vielä lapsen kotiin. Sanomattakin on selvää, että alla on kesärenkaat ja mittari näyttää -2. Erityisen sakea usva saa miettimään olenko todellakin auton ratissa yhä vai nukunko, sillä kello on lähemmäs 01.00 ja väsyttää aivan tajuttomasti. Sitten pikku ”yöunet” ja ei kun takaisin hallille. Tällä kertaa jätämme Pullukan rauhaan ja keskitymme World Cupin jännäämiseen. Suunnitelmissani oli kävellä rata läpi Anna-Julia Kontion kanssa (niin kuin olinkin jo tehnyt parin luokan äärellä), mutta teknisistä syistä keikkamme jää väliin. Tyydyn huikkaamaan Juulille, että nähdään ensi vuonna, ja silloinhan sä tuletkin hevosen kanssa, eikö? – Joo, vastaa nti Kontio. That’s a promise! Helsinki Horse Show kuittaa, ja kuolema kuittaa univelat. Ensi vuoteen!

Palanderin Kalle veti keppihevosella yli 80 prossan kouluohjelman! Kuva:Satu Pirinen

Palanderin Kalle veti keppihevosella yli 80 prossan kouluohjelman! Vedäppä itte peerässä. Kuva:Satu Pirinen

Mitä täällä oikein tapahtuu? Pullukka Horse Showssa!

IMG_0947

Pullukka keskittyy oleelliseen.

Siinä on tiettekö semmonen juttu, että ihminen on aika lailla oman roolinsa vanki. Itse olen profiloinut itseni puskaratsastajaksi ja näin muodoin myös hevoseni on ns. puskahtavaa sorttia. Ymmärrän toki, että tarvittaessa kykyni yltävät hieman pidemmällekin, mutta en vahingossakaan kuvittele olevani mikään erityinen. Myöskään hevosellani en arvaa leuhkia ylimääräisiä, paitsi sen luonne on pitkästi yli kympin. Se on fakta.

No, sitten tuli identiteettikriisi.

Päätettiin lapsen kanssa, että josko sitä sitten rypistettäis vielä viimeset ilmat Pullukasta ennen kuin laitetaan hänet lastentekoon taas, mikä onkin hänelle mieluisa tehtävä. Sovittiin keväällä yhdessä, että Amateur Tour hoidetaan niin pitkälle kun se nyt vaan onnistuu. Tähtäimenä oli päästä, huom PÄÄSTÄ Horse Showhun, mutta siinä kaikki. Missään vaiheessa ei kuviteltu, että näillä spekseillä oikeasti tähdättäisiin johonkin MERKITTÄVÄÄN. Kokemusta lähdettiin hakemaan, ja hauskaa meininkiä.

Hevosella ja lapsella on selvästi hauskaa!

Hevosella ja lapsella on selvästi hauskaa!

Ja sitten tulee tämä. Keskiviikkona kaikki itkee jännitystä ja ainoa rauhallinen hahmo perheessä on Pullukka. Radalle mennessään eivät onneksi tienneet, että äiti lakkasi hengittämästä jo hyvissä ajoin. Radan edetessä äidin itku yltyy ja menee naurettavuuksien puolelle. Tämähän on harrastus, ei elämän ja kuoleman kysymys! Ja kun valkenee, että tulos on nolla-nolla, hell breaks loose. Äiti itkee ja huutaa, lapsella ei meinaa naama riittää hymyyn, hevosella on ilme ”vihdoinkin te tajusitte, että paikkani on suurilla areenoilla”.

Sitten kotiin ja krooh.

Aamu kaksi. Matkanteko sujuu jo rutiinilla, jännitys ei ole enää ihan yhtä halvaannuttavaa kuin keskiviikkona. Itse työskentelen tapahtumassa, lapsi valmistautuu kavereineen Pulden kanssa. Radalle tullessa äiti on taas pyörtymäisillään, mutta ei enää itke. Lapsi ja eläin pääsevät vauhtiin – JA VOI KIROSANA MITEN JÄRKYTTÄVÄN HYVIN HE SUORITTAVAT PUHTAAN RADAN! Olen taas menettää tajuni kun valkenee, että Pullukka ja lapsi ovat sijalla 3! JA MENEVÄT FINAALIIN!

Kattokaa ny!

Kattokaa ny!

Okei, tässä tullaan tähän roolitukseen. En IKINÄ voinut kuvitella, että meidän perheessä mennään finaaliin. En siis lainkaan aliarvioi Pullukan ja lapsen kykyjä, vaan lähinnä tuumin, että muut on NIIN kovia. Meillähän on kuitenkin suhtauduttu melko lungisti treenaamiseen, ei mitään hampaat irvessä -hommaa. No, totuushan olikin sitten, että ME OLLAAN MAAILMAN KOVIMPIA.

En ollut LAINKAAN miettinyt esim. kuljetusta perjantaille. Tai hevosenhoitajaa. Tai että ehtisin itse auttaa. Onneksi olen hoitanut lähimmät ihmissuhteet niin hyvin, että hommat hoitui. En voisi olla kiitollisempi valmentajalle, joka ottaa pyytämättä täyden vastuun mun superkaksikosta. Rakkautta Petralle!

Finaaliradan nähdessäni taisin urpo sanoa ääneen, että aha, tohon kympille pysähtyy. No niinhän se teki. Kolmas hyppypäivä oli Pullukalle ihan liikaa ja sen huomasi. Lapsi sai kuitenkin kannettua hepan TODELLA HIENOSTI läpi radan! Lopputulos yhdellä puomilla ja yhdellä kiellolla aikavirheineen 9 virhepistettä. Kerrassaan mykistävä suoritus. HATTU PÄÄSTÄ, HYVÄT NAISET JA…NAISET.

Pullukka jää nyt kisaeläkkeelle ja jatkaa elämäänsä vapaaherrattarena. Miehen metsästys on jo käynnissä, astutus on näköpiirissä keväällä 2018.

Tulokset täällä

LÄÄH <3

Hevosenhoitaja poseeraa Pullukan kanssa Syysmallisto 2017 -kuvissa.

Hevosenhoitaja poseeraa Pullukan kanssa Syysmallisto 2017 -kuvissa. Kuva: Hanna Heinonen.