Miksi hevoshulluja on niin vaikea ymmärtää

Moi! Hevosmuijat on ihan hulluna meikäläiseen.

Moi! Hevosmuijat on ihan hulluna meikäläiseen.

Vanhimmat meistä saattavat muistaa J.Karjalaisen kappaleen ”Olet runo niin vaikea ymmärtää”. Harva tietää, että se kertoo hevosmuijista. Joku meidän intohimossamme ei kerta kaikkiaan aukene muille. Mikähän siinä voisi olla? Sanastokin on ihan loogista. Otetaanpa katsaus kielenkäyttöön.

HARJOITUSRAVI – tätä ei suinkaan mennä harjoitusmielessä ennen kun opitaan ratsastamaan, vaan ihan loputtomiin. Ja siis harjoitusravi tarkoittaa tietty sitä, ettei kevennetä ravissa, vaan istutaan (yritetään istua) satulassa.

KEVENTÄMINEN – tämä ei tarkoita sitä, että syödään hiilarittomia iltapaloja, vaan tietenkin sitä, että noustaan ravissa hevosen satulasta ylös joka toisella askeleella. Ihan päivänselvää. Monesti kevyt ravi (kevennetty) on helpompaa kuin harjoitusravi. Ihan loogisesti!

KANNUKSET – ihminen kiinnittää ne ratsastuskenkiinsä/saappaisiinsa itse. Niitä ei tarvitse ansaita, eivätkä ne varsinaisesti kannusta yhtään mihinkään, saavatpahan hevosen reagoimaan nopeammin pohjeapuun.

POHKEET – ihmisellä ne sijaitsevat siinä säären vastapuolella. Ne ovat ne pehmeät tyynyt. Kun annetaan hevoselle pohkeita, mätkitään niillä pehmeillä tyynyillä hevosen kylkiä ihan normaalisti. Ei siis ojenneta niitä pohkeita kenellekään. Tässä vaiheessa. Lääkärille niitä voi esitellä pyydettäessä.

YÖNSILMÄ – nimestään poiketen hevonen ei näe sillä pimeässä. Se on täysin hyödytön kuiva kokkare hevon kintussa. Joskus se kasvaa niin isoksi, että sitä pitää vähän napsia poikki. Yönsilmä on jäänne muinaisesta varpaasta, joka hevosellakin joskus oli. Kai.

SÄDE – ei ole mitään ympyrää, johon säde muodostuisi, vaan on kavio, jonka pehmeä keskiosa on tietenkin säde. Sitä ei saa tökkiä terävällä.

KUOLAIMET – liittyvät aika vähän kuolaamiseen, tai ainakaan niiden tehtävä ei ole saada kuola valumaan. Ne ovat hevosen suuhun asennettava suitsien metallinen/kuminen/nahkainen/muovinen osa, jolla saadaan mm. ohjattua ja jarrutettua hevosta. Joskus kuolakin saattaa valua kyllä.

HELPPO A – ei siinä ole mitään helppoa. Jos meinaa kisata helppoa A:ta, pitää kyllä jo osata vähän kouluratsastaa. Tästä EI voi aloittaa, toisin kuin nimi antaa ymmärtää. Tästä alemmat luokat (loogisesti B ja C) eivät monien mielestä edes ole kouluratsastusta. Voidaan kuitenkin yhdessä olla sitä mieltä, että ratsastusta ne ovat kuitenkin eivätkä esim. raveja.

Tässä vain jokunen sana, joka on mukamas harhaanjohtava. En kyllä ymmärrä ollenkaan. Ihan selkeätä puhetta.

 

 

 

 

Hevosmaailman Selviytyjät

Tämähän oli ihan pelleilyä tosielämään verrattuna. Kuva: Nelonen Media

Tämähän oli ihan pelleilyä tosielämään verrattuna. Kuva: Nelonen Media

Niin kuin Hevosurheilussa kirjoitin, todelliset Selviytyjät löytyvät lumisesta/loskaisesta Suomesta. Aloinkin saman tien pohtia, millaisen konseptin tästä saisi luotua. Ei kun ohjelma pystyyn vaan! Se menisi näin:

  1. Kerätään kilpailuhenkisiä hölmöjä kasaan, vaikkapa 16 kappaletta. Miehiä ja naisia ja kaikkia siltä väliltä. Toinen porukka reenaa ravureita, toinen ratsuja. Loimienkuivatushuonetta ei ole.
  2. Valitaan kuvauspaikka. Sehän on luonnollisestikin mahdollisimman vaikeassa paikassa keskellä peltoja ja metsiä niin, ettei aura-auto ainakaan viikoittain pääse kohteeseen. Kuvausajankohta sydäntalvi, mahdollisimman pohjoisessa. Lumivaatimus min. 50cm.
  3. Talli on vanha ja putket jäätyvät heti kärkeen. Kylmää, mutta sentään juoksevaa vettä saa lähimmästä talosta, joka on 300 metrin päässä. Käytössä on 10 l:n ämpärit, ei kärryjä. Taloon kuljetaan lumeen tamppaututta polkua pitkin.
  4. Tallin ovi jäätyy toisinaan kiinni. Isolla porukalla ryskyttäen sen saa kyllä auki.
  5. Hevosten kuivikkeet ovat pressun alla pihalla, ja ovat jäätyneet kokkareeksi.
  6. Heinä on paikoin homeessa, terveitä paalejakin on, ne selviävät tutkimalla. Uutta heinää saa hyvällä tuurilla/suhteilla/jollain muulla, millä.
  7. Kengittäjä eivät löydä kohteeseen ja kun löytävät, eivät suostu kengittämään, koska on liian kylmä. Selkä menee.
  8. Tarhojen aidat kaatuvat tykkylumen ansiosta ja varsat karkaavat kirkonkylälle, joka on 4 km:n päässä.
  9. Auto ei käynnistykään/jää hankeen juntturaan. Tarktoria odotellaan vuorokausi.
  10. Voittaja on se, joka jää eloon.

Ideana on siis tehdä tallia ja treenata ravi- ja ratsuhevosia ulkona. Kuukauden pestin jälkeen olisi kisat molemmilla. Varsat pitäis olla tässä vaiheessa valmiita kärryjen eteen/ratsutettu. Ihmisruokaa on pakkasessa, sitä saa sulattaa parhaakseen katsomalla tavalla, mikroa ei ole. Varusteina ovat pilkkihaalari ja kumisaappaat, jossa huopasaappaat sisällä. Kumisaappaassa on reikä, mutta sitä ei löydy. Se vaan vuotaa. Päässä on kypärä. Käsissä on poronnahkahanskat, jotka jäätyvät ohjien ympärille koukuiksi.

Tervetuloa mukaan! Kokeile rajojasi! Voittaja saa palkinnoksi saunan lämpömittarin ja Ässä-arvan! Lisäksi internet repeää liitoksistaan, koska kaikki hevosihmiset tietävät paremmin, miten homma pitää hoitaa.

Hevoskasvatus kannattaa aina! (ja maapallo on litteä)

Oppilas ja opettaja. Oppilas vasemmalla.

Oppilas ja opettaja. Oppilas vasemmalla.

Nämä on taas niitä päiviä kun hevoskasvatuksen mielekkyys mietityttää ihan kunnolla. Hilppa on siinä iässä, että JOIDENKIN asioiden voisi kuvitella jo sujuvan ihan muikeasti. Ja tottahan se on: Hilpan kävelyttäminen riimussa on täysin vaaraton tapahtuma, hän myös pysähtyy heti kun ihminen pysähtyy. Ei nyhdä eikä tempoile KOSKAAN. Yön pimeydessä on hiippailtu pitkin lumisia peltoja niin, että koira juoksee jaloissa ja tuuli vinkuu korvissa – ei mitään. Täysin tyyni ja sivistynyt. Hyvä ettei hyräile kävellessään. Umpimetsässä on tahkottu sekä vierekkäin, että polulla peräkanaa, kaikki käy. Kaviot Hilppa osaa nostaa vuorotellen niin, että koputat sormella kevyesti nostettavan jalan sääreen. Kaikki hoitotoimenpiteet onnistuvat, jopa suihkepullo, joka vaanii äitiänsä kai hautaan asti. Saa leikellä, rapsutella ja ränklätä, mikään ei Hilppaa haittaa.

Ja sitten on koulupäivä. Haen Hilpan kämpästään hetkeksi ulos, se kirmahtelee muutaman kerran tarhaa ympäri kaverinsa Tikun kanssa. Sitten otan se kiinni ja vien hoitoon. Eläin vaikuttaa touhukkaalta, ihmettelen sitä. Ei se yleensä ole. Hilppahan on koko kolmevuotisen elämänsä aikana ollut aina rauhallisin, viisain ja ennen kaikkea NOPEIN OPPIJA koko varsaretkueessa, ja AINA käyttäytynyt asiallisesti. En hätäänny, vaan harjaan neidon.

Menen katsomaan poikaystävän (3v) reenejä. Poikkis vetää kuin vanha tekijä, valtavan hienoa laukkaa juoksuttaessa. Poikakaveri on yleensä ollut se, joka porsastelee. Olen aiemmin päässyt lohduttamaan poikaystävän omistajaa (”kyllä se siitä”) ja ollut toki hirmu ylpeä omasta pallerosta. MUTTA NYT ONKIN TÄNÄÄN.

Make kävelyttää neitiä aivan normaalisti ja sitten juoksutetaan. Ravi menee hienosti, niinhän se usein ravi- ja kouluhevosilla menee (tästä piti tulla estehevonen). Laukkaa Hilppa malttaa mennä maksimissaan neljä askelta, sen jälkeen alkaa venkoilu ja sikailu. Porsastelu yltyy, neiti pysähtelee ja pötkylöi kaikin puolin. Ihan kuin äiti käskisi siivota, ja teet mitä vaan, ettei tarvi. Aivan sama tunnelma. Oudosti tuli oma äitiys mieleen. Sitten muistan, miten taistelen teinien sekoilu vastaan: nauramalla. Alkaa naurattaa ihan hulluna. Tokihan se varsa NYT alkaa venkoilla, kun se olisi voinut turvallisesti törkeillä esim. elämänsä kaksi edellistä vuotta. Sehän on selvä! Nyt, kun pitää OIKEASTI alkaa tehdä jotain, työmoraali tallautuu ensimmäisillä askelilla jalkoihin. Ei käy, en tee. Hyvä, ettei polje jalkaa. Juoksutusvyötä kiristettäessä sanon Makelle, että en ikinä uskalla kiristää sitä kauheen kovaa, johon Make sanoo ”ihan hyvä, ne voi nimittäin heittää kyljelleen, jos menee liian tiukalle”. Sehän tästä tavallaan puuttuisikin.

Koira seisoo matkan päässä, yllään puhekupla: ”Mitä mä sanoin. Hevoset on paskoja. Äiti mitä mä sanoin.” Ja kävelee hiljaa pois, murtuneena.

Make on kokenut varsanikkari, ei anna minun vaipua synkkyyteen. ”Tämä oli tämmöinen päivä,” toteaa ja nauraa päälle. Voihan perkele.

Vaihdetaan kolmivuotias FWB puolentoista litran maitotölkkiin. Av, yv, mm.

Äiti ja lapsi. Vasemmalla äiti. Siis hevosen, ei minun.

Äiti ja lapsi. Vasemmalla äiti. Siis hevosen, ei minun.