Hierova kumisuka on todiste siitä, että Jumala on olemassa

Voihan venäjä, mä sanon. On nyt nähty sekin päivä, että mies X otti yhteyttä Feisbukitse. Asia oli seuraava: haluatko sovittaa Pullukalle kumisukaa, joka hieroo? AI HALUANKO? Ihan sama kun kysyisi haluatko salkullisen rahaa! TODELLAKIN! Niinpä X laittoi paketin postiin ja ilmoitti palailevansa asiaan. Olin tyytyväinen eli tyytis.

Mikäs toi nyt taas on?

Mikäs toi nyt taas on?

Tuli päivä sitten se päivä, jolloin postista tuli kirjekuori. En ymmärtänyt ollenkaan miksi postista tulee KIRJEKUORI, joten lykkäsin sen vaan johonkin kasaan. Mikä lie. Siitä heilahti vielä ainakin viikko, kun matkasin city-polkupyörällä Hevoset Kaivarissa -tapahtumaan pällistelemään hevosia. Siellä yhtäkkiä törmään kyseiseen mieheen ja hänen Shivers-kojuunsa. Ai perhana! Nyt yhdistänkin sen postista tulleen kuoren ja tämän asian! Posti ei jostain syystä enää lähetä pakettikortteja, vaan KIRJEKUORIA. Ääliöt. Hätäännyin täysin ja sanoin miehelle, että voi kamala, se laite on edelleen postissa! Haen sen heti! Ja niin tein. Avasin paketin ja lykkäsin vehkeen saman tien seinään. Tallille lähtiessäni otin ladatun laitteen mukaan.

Ja voihan että. Miten kivalta tuntui ratsastuksen jälkeen jo omasta mielestäni ajatus hieromisesta, mutta niin oli Pullukkakin mielissään! Hieroskelin häntä ihan fiilispohjalta niistä lihaksista, jotka hänelle on tapana jumittaa. Ristiselkää ja takareisia. Kovin oli onnellinen ratsu! Vehkeessä on kaksi erilaista hierontapintaa: kumisukamainen ja piikkisukamainen. Itse käytin pelkkää kumisukamaista. Laitteen voi myös laittaa vyöllä hevoseen kiinni, näin voi itse esim. syödä eväitä. Surinan vahvuuksia on viisi.

IMG_4575

Hieno laite.

Hieno laite.

Tärkeintähän tässä on se, mitä tapahtui seuraavana päivänä. HEVONEN OLI RATSASTETTAVUUDELTAAN HIENO! Onko tässä syy ja seuraus? Liittyvätkö asiat toisiinsa? Jäämme seuraamaan tilannetta. Kesällä luoksemme saapuu myös henkilö, joka neuvoo mitä suraavalla sualla oikeasti kannattaa tehdä. Kerron sitten!

Vihdoinkin! Evästauko.

Vihdoinkin! Evästauko.

Horse shown ja eläinten hyvinvoinnin äärellä

Jotenkin näin, Eskon kanssa?

Jotenkin näin, Eskon kanssa?

Olin aamulla Radio Helsingissä kertomassa a) hevosista ja b) Horse Showsta. Juontamassa oli ihana Johanna, joka ei ole varsinainen hevosihminen. Hän halusi ensimmäisenä tietää, että nähdäänkö siellä Horse Showssa sitten sitä SUITSISTA REPIMISTÄ, mikä oli esillä SEY:n mainoksissa. Että voiko sinne edes mennä. Rauhotin Johannaa, että kyllä sinne voi mennä, mutta kyllä siellä myös valvotaan aika tiukkaan mitä siellä tehdään. Itse asiassa kisoissahan ei pääse kovinkaan mahdottomia ylilyöntejä tapahtumaan, koska stewardit. Joka paikkaan ei toki stewardinkaan silmä ehdi, jotta kaikkea sattuu. Harvemmin kuitenkaan kisoissa. Suurimmat ongelmat ovat kuulemma siellä, missä ollaan a) kännissä tai b) uupuneita, eikä tallinpito vaan enää luista. Asioita jää tekemättä. Sehän on ihan sama tilanne lastensuojelussa. Lätkämutsit ja -faijat on periaatteessa ihan hulluja, mutta onko ne vielä hullumpia, jotka makaa kännissä kylppärissä? Niinpä. Epäkohtia löytyy niin kauan kun ihmisiä ja eläimiä on, mutta se, miten niihin puututaan, ratkaisee. Että tuntuuko se auttamiselta vai tuomitsemiselta. Toisesta syntyy kiitollisuutta, toisesta vastahanka. Perkeleen kyttääjät. Molempia on nähty.

Pullukalta terveisiä, hän valmistautuu Horse Shown koitokseen syömällä kunnolla ravitsevia aterioita, joita hän pitääkin kaiken kulmakivenä. Kyllä hän jaksaa myös suorittaa, tänäänkin viiletti kavaletteja hipaisemati, toki pitäen mielessä, että tallissa odottaa ruoka. Korvat pystyasennossa hän suhtautuu tulevaisuuteen. Korvista tulikin mieleen, että korvahuppu hankittu! Aavistuksen tontulta näyttää pieni  pullea hevoseni, mutta viehättävältä tontulta. Punainen huppu, punainen huopa. Itkettää, se on niin sievä. Ei oo kuvia, näette sitten.

Voidaanko sopia, että menen nyt nukkumaan, sillä jäähallilla pitää olla huomenna klo 07.50. Raportoin huomenna jäähallin tunnelmat ekalta päivältä!

 

Kaunein kohteliaisuus, minkä hevosenomistaja voi saada

Enhän mä vaihtais noita mihinkään.

Enhän mä vaihtais noita mihinkään.

Heippa kaikki. Niin kuin varmaan olette huomanneet, olen hevosenomistaja. Se on huikeinta ikinä, mutta on siinä pirullinen homma myös. Etenkin henkinen osio on paha: milloin on hevosella asiat hyvin, milloin ei, ja vai onko. Joitakin vuosia sitten epäilin, että hevosessani on jotain pielessä, mutta en mitenkään hahmottanut mitä. Hevoset ovat niin tavattoman erilaisia. Yksi on ihan normaali pökkelönä, toinen taas kuolemansairas. Ota siitä sitten selvää missä mennään, kun olet omistanut hevosen puolisen vuotta. No, ongelmat on Pullukan kanssa enimmäkseen selätetty, sanomista oli etukavioissa ja selkärangassa. Toinen hoitui kasvattamalla kavioita, toinen hankkiutumalla eroon vinorunkoisesta satulasta.

Nythän meillä on mennyt kivasti ja luonto kertoi missä vaiheessa varsaa kannatti lähteä teettämään, koska se onnistui ns. suitsait. Olen täysin varma, että osumatarkkuus johtui nimenomaan sisäisen ääneni kuuntelemisesta. Aivan vastaavasti kuin sisäinen ääneni kertoi, että varsa on ori. No sehän oli tamma, mutta eteenpäin. Vielä silloin tällöin sisäinen ääneni yrittää äännellä. Toisinaan se on jäljillä, toisinaan aivan metsässä. Tutkimattomat ovat tamman ajatuksenjuoksut.

Männä viikolla Pullukka sylkäisi toisen etukenkänsä metsään. Tunsin sen heti selkään. Nyt on jotain kummaa. Tulin alas ja huomasin, että perhana, emännältähän uupuu puoli kaviota kengän lisäksi. Ikävä homma. Pehtoori Jaska nakutteli siihen varaosan suojaamaan kaviota, mutta ei tehnyt sen kummempia taikoja. Kengittäjä tuli loppuviikosta nikkaroimaan, huolestunut ilme kasvoillaan. Joutui vetämään kavion melko lyhyeksi. Kääk. Taasko se alkaa? Puolen vuoden kasvatusprosessi? Mutta ei. Pullukka on liikkunut ihan hienosti. Tänään oltiin ihan kahteen maijaan puolentoista tunnin maastossa. Kyllä mä sanon, että jos se ei paranna hevosta ja ihmistä, ei paranna mikään. Viinaa ja tervaa en tietenkään ole kokeillut.

Ennen maastoa kävin uuden hevosihmistuttavuuden kanssa kaffella. Juteltiin niitä näitä hevosista ja viinaan kuolleista isipapoista. On se yhtä perkelettä, uskotteko. Hevosasiat oli paljon kivempiä. Näytin sitten kuvia Pullukasta, tuossa se hyppää, tuossa se seisoo asennossa. Kaveri sanoi, että näkee hevosen naamasta, että se voi hyvin. Meinasin alkaa itkeä, olin niin onnellinen. Sanoin, että Pullukka on hyvin toimelias eukko, sillä on koko ajan jotain meneillään. Kaveri sanoi, että sen huomaa, että sä annat Pullukan olla sellainen hevonen kun  mikä se on. Et estä sitä olemasta oma itsensä. Huutomerkki, huutomerkki, huutomerkki! Ette ikinä ymmärrä miten ihana on kuulla moiset sanat. Me ollaan Pullukan kanssa melkonen parivaljakko, aina ollaan ihan täysillä suossa tai olympialaisissa. Ilmeisesti elämän kuuluukin olla semmoista. Mä niin rakastan Pullukkaa, eikä se vihaa mua. Miten se edes voisi? Vien sille namupaloja, melkein joka kerta. Syrän.

Vedetään maksimeita.

Vedetään maksimeita.