Kesäpäivä Kangasalla! Jeeeee!

 

Este numero 3. Tarkennus kohdistuu tällä kertaa peilikuvaan.

Este numero 3. Tarkennus kohdistuu tällä kertaa peilikuvaan.

No ei kyllä ole sinne päinkään. On päivä, joo, mutta ei Kangasalla vaan Tampajalla ja ei ole kyllä kesäkään vaan kevät, mutta kun oli tuommoinen fiilis! Ihan mahtava, siis. Kisapäivä Tampajalla. Sain loikattua henkisesti sellaisen virtsanpylvään elämässäni, että jumankekka. Olen jo vuosia hyppinyt metrin luokkia ikään kuin maksimikorkeutena. Nyt hyppäsin elämäni ensimmäisen kerran 110 radan niin, että osa esteistä oli tosiaan sen 110. Hyvä ihme! Mää elän! Hevonenhan hyppää moiset vaikka vasemmalla takajalalla, mutta että minä!

Herraisä!

Herraisä! Sarjan ykkösosa.

kisa4

kisa2

Kun oikein nauttii, niin silmät vaan menee kiinni.

Olin jo lähdössä aivan piipussa, koska esteitä oli jotain sata. Pienemmissä luokissa oli kymmenen estettä, ja tässä oli perusradalla 8 ja siihen kuusi uusintaa. Hirvee määrä! Kuka niitä muistaa? Asennoiduin siis niin, että onko pakko mennä uusinta jos pääsee sinne asti. Näin sitten kävi: Viipotin (Pullukka viipotti) kuin tuulispää esteeltä toiselle (pieni maneesi, hankalat tiet) hengittämättä ja ajattelematta. Hengitin ensimmäisen kerran esteen nro 8 jälkeen. No siinäpä lähtikin sitten voimat. Ei olis kannattanut hengittää, koska laukkasin ysille jalat irti ja siihen se sitten pysähtyi. Höh. Olin ihan huojentunut, että jes, nyt ei tartte mennä uusintaan, mutta sitten ne siat muistutti, että ysi on uusintaa! Ai saamari, niin muuten onkin. Edelleen täysin hapettomana porhallettin kohti ysiä uudestaan, ja töks. Ei jaksettu. Kerta vielä, jumalalta lahjaksi saadulla erityisvoimalla heilahdettiin yli, mutta pudotettiin. Sehän oli toki jo ohi meidän osalta, mutta pitihän se hypätä. Olin kyllä hitokseen tyytyväinen, koska a) minä olin ohjastanut hevoseni läpi 100-110 -radan ja b) perusrata oli paitsi puhdas, myös kuulemma aivan kelvollisen näköinen.

Pullukan oli lämmitellyt lapseni, joka hyppäsi 80-90-luokan. Yksi kielto tuli, muuten jees. Unohdin mainita lapselle, että Pullukka ehdottaa AINA laine-esteen kohdalla, että voinko mennä ohi kun en noista tykkää. Sille pitää vaan jalalla sanoa napakasti, että et voi. Sitten se menee yli. Mikähän siinä laineessa on, että se on niin tyhmä? Ei meillä esim. vesiestettä juuri katsella, mutta lainetta kyllä. Se on OUTO.

Jos Pullukka olisi ollut ihan yhtä tikissä kuin keskiviikon reeneissä (tai minä), niin olisin vaatinut, että saanko osallistua ylimääräisenä 150-luokkaan, jota ei ollut. Niin hyvä se oli silloin. Nyt se oli ihan okei, mutta pikkusen oli heinänkuvat silmissä. Että monelta saa lähtee ja onks koht ruoka.

Pyllystäni tuli sanomista.

Pyllystäni tuli sanomista.

Johan hän sitten pääsi loikoilemaan. Jopa niinkin konkreettisesti, että sain niukin naukin satulan pois, ennen kuin rouva rentoutui piehtaroimalla turpeessa.

No niin, ja sitten purku:

  1. Tämä kaikki onnistuisi paremmin, Katja, jos kävisit lenkillä ja punttisalilla ja meditoisit. Näin hallitsisit hermosi paremmin ja et edes luulisi, että kuntosi loppuu kesken. Vaikkei se lopu.
  2. Opettele hengittämään radan aikana. Se helpottaa, jos joutuu uusintaan.
  3. Älä riitele oman lapsesi kanssa hevoseen liittyvistä asioista. Leiki mieluummin kuuroa ja sokeaa.
  4. Ilmoittaudu HETI seuraaviin kisoihin, koska se on sairaan hauskaa.
  5. Älä luule itsestäsi liikoja tai liian vähiä. Menet vaan.
  6. Haluan kiittää isäni (RIP) vanhoja saappaita, jotka ovat pari vuotta minua vanhemmat. En uskalla enää ikinä hypätä millään muilla kun niillä menin noin hyvin. (Saappaiden ikä siis jotain 50v.)

Ei tässä sitten muuta kuin että JEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!

 

Sopiiko huumori ratsastukseen

Ei mitään kikattelua nyt, täällä suoritetaan.

Ei mitään kikattelua nyt, täällä suoritetaan.

Monesti kuulee puhuttavan, että sillä ja sillä koiralla/hevosella on hyvä huumorintaju. Pitääköhän se paikkansa? Kenties joku asia, mitä koira/hevonen tekee, on sen mielestä ihan järkevää tai nokkelaa, mutta me kuollaan nauruun. Laskettakoon se huumoriksi. (Ei nyt lähdetä sille linjalle, että ”hevonen kärsii, siksi se pakenee karsinasta.”) Omasta mielestäni tallilla on hauskempaa, jos katselen elukoita huumoririllien läpi. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki käytös sallitaan tai hevosilla pelleillään. Se ei myöskään tarkoita, että inhimillistän hevosia. SE VAAN ON HAUSKEMPAA, KUN MIETTII, ETTÄ HEVOSET AJATTELISIVAT KUIN ME.

Näin youtubessa ihan sairaan hauskan videon, tekin olette varmaan nähneet sen. Kyseessä on Tristan Tuckerin alter ego Brett Kidding, joka sipaisee läpi korkean koulun ohjelman niin mehukkaasti, että espoolainen perheenäiti meinaa tukehtua pannukakkuunsa, jonka päällä on hieman jäätelöä ja mustikoita. Tämä kyseinen video on saanut minut tajuamaan miten urpoja me ollaan kaikki kiristelyidemme kanssa. Mitä ihmettä me oikein väännetään? Senhän pitää olla HAUSKAA! Ja suuttuuko hevonen, jos me nauretaan?

Olen miettinyt pitkään erilaisia show-elementtejä, joilla tekisi vitsikkäitä ratsastusesityksiä. Vitsailisi sille, kuinka me niin yritetään osata, eikä osata. Tai kuinka me niin luullaan olevamme niin tavattoman hyviä, mutta ehkei sittenkään lla. Eräs tuttuni ilmaisi huolen, että kouluratsastajat suuttuvat, koska se on vakavaa hommaa. Onko? En siis missään nimessä kiellä lajin urheilullista puolta, mutta eikö siinä kaikessa ole kuitenkin koominenkin puolensa? Kaikki höyrypäinen kiillottelu, helmikorvikset ja mitä vielä. Eikö se ole vähän hassua?

Entäs estefriikit. Voitteko väittää, ettei pikkuisen naurata ne kaikki maailman merkkituotteet ja idioottimaiset, uudet kypärämallit? Tai suitset, jossa on sadat ohjat, viidet kuolaimet jne. Tai se hevosen nenäkarvojen leikkely ja karvan neuroottinen klippailu, ”ettei tule hiki.” Ihan kun itse kulkisi koko ajan tekninen paita päällä siltä varalta, että tulee hiki.

TAAS HALUAN PAINOTTAA, että itse urheilu on sinänsä hienoa ja kunnioitettavaa, mutta se kaikki oheissekoilu on aivan hupaisaa. On se kyllä golfissakin: ei saa kiroilla, ei saa olla sortseja ja teis mitä komentoja. Yhtä suurta huumoria!

Mitä mieltä jengi? Saako nauraa? Tuutteko katsomaan jos teen stand uppia hevosen kanssa?

Onko tämä porukka mielestäsi vakavalla asialla?

Onko tämä porukka mielestäsi vakavalla asialla?

Ole lapsellinen ja älytön, pysyt nuorena!

Afro1

Täysii! Kuvissa lapseni ja poni Afrodite. Kuva: Emmi

Ollapa vielä nuorisolainen! Muistan vieläkin miten oli maailman makeinta, kun laukattiin. Kun oli ensimmäiset kymmenet kertaansa mennyt ravia ja käyntiä ja kun sitten koki ensimmäiset laukkansa. En unohda sitä ikinä. Paikka oli Aulangon ratsastustalli Hämeenlinnassa, vuodesta en voi olla varma, mutta 70-lukua se oli. Oltiin muistaakseni oltu jollain pienellä porukalla maastossa, kun marisin siellä Aapo-ponin selässä, että miksei me laukattu. Ilmeisesti opettaja sitten kyllästyi kuuntelemaan vikinääni ja ohjasti meidät tallin viereiselle niitylle. Siellä minulle annettiin laukannosto-ohjeet ja kehoitettiin ryhtymään hommiin. Poni kipitti aikansa kiitoravia ja luiskahti sitten vahingossa laukalle. Opettaja huusi ”nojaa taakse!” ja kun nojasin, pääsin ensimmäisen kerran elämässäni mukautumaan laukan rytmiin. Se oli hienointa mitä on. En ole vieläkään kunnolla toipunut siitä.

Afro2

Afroditen lainasta kiitokset Helille, Iipulle ja Riikalle! kuva: Emmi

Laukan hurma jatkui pitkään. Tunneilla tuli kitistyä aina jos ei laukattu. Se oli huono tunti. Yhdellä tallilla me hoitajat päästiin open kanssa usvattamaan hepoilla oikein kunnolla. Saatoimme laukata jopa kilpaa kotiin (!). Sen jälkeen kaikki vähäisempi tuntui ihme nössöilyltä. Seuraavassa vaiheessa kuvaan astuivat esteet. Se oli seuraava rakkauteni, vaikka monesti esteradalla vaikein pointti olikin pitää poni laukassa.

Sitten tulin aikuiseksi ja aloin jahdata peräänantoa. Melko monet kerrat kadotin ratsastamisen riemun yrittäessäni näyttää muille miten makeasti tässä mennään. Ei käynyt mielessäkään, että ehkä se ei vaan tänään onnistu, minä en välttämättä ole syypää. Ratsastinhan tuntsareilla, jotka saattoivat hölkätä neljäkin tuntia päivässä (ilman että tuli edes hiki).

Hevosen kanssa saatava ilo muuttui hoitopuolelle siinä vaiheessa, kun omien kykyjen rajat NÄYTTIVÄT tulevan vastaan. Olin sitä mieltä, että en ole paras, joten olkoon koko paska, minä alan loistaa hoitajana. Ja loistinkin! Jestas sitä hoitamisen määrää. Ja uhrautumisen. Ei huonoja fiiliksiä siitäkään ajasta.

Afro4

Huppis. Huhupuheiden mukaan kun poni oli tulossa perheeseen, eräs perheen lapsista kysyi oliko ponin nimi Antikristus. Ei ollut.

Tänä päivänä seuraan melkein samaa kuviota tyttäreni puolelta sillä erotuksella, että hänen ei ole koskaan tarvinnut etsiä hevosia hiekkatiellä näkyvien kavionjälkien perusteella. Niitä on ollut käsillä koko ajan. Juuri tänään kertoilin tyttärelle, kuinka me kaverin kanssa pakattiin pikkutyttönä harjat kassiin ja lähdettiin fillareilla etsimään hevosia. Jos joku löydettiin, kysyttiin saadaanko harjata se ja usein saatiin. ”Ettekö te tehneet mitään muuta?” kysyi tyttäreni. No ei, ne oli monesti ravureita. Harjaaminen riitti. se oli ihanaa.

Afro5

”Mikä meni pieleen?”

Olen vakaasti sitä mieltä, että aikuisten pitäisi enemmän hiippailla ilman satulaa ja laukata täysillä (siis jos uskaltaa, jollei uskalla, niin ei tarvi). Pienimuotoinen kreiseily tuo väistämättä uutta väriä koko touhuun. En voi uskoa, että heppa pahastuisi jos joskus tehtäisiin vähän toisin. Enkä toistaiseksi ole törmännyt hevoseen, joka ei haluaisi laukata täpöllä. Ja jos itse on liian aikuinen moiseen, niin antakaa niiden nuorisolaisten häröillä! Se kehittää tasapainoa, järkeä ja harkintaa. Ensin pitää kokeilla, että osaa sitten varoa, isona.

Afro6

”Laita yks sellanen kuva missä me mennään hyvin, eikä pelkkiä sekoilukuvia.” kuva: Emmi