Turvallisuus – uhka vai mahdollisuus

I den här Fotograf security spelar ingen rol.

I den här Fotograf security spelar ingen rol.

Suokaa nyt anteeksi kaikki turvallisuusneuroilijat, mutta välillä mulla menee yli. Jos nyt mietin mistä minä ja ikätoverini olemme jääneet henkiin (siitä tuonnempana, siellä turvallisuudella ei ollut sijaa) niin paikoin ihmetyttää tämä tavaton hysterisointi. Tottahan ovat parit asiat: hevonen on iso, juu, sillä on neljä kovaa kaviota, jep, ja se on pakoeläin. Aivan totta. Mikä ei ole totta on se, että joka jumalan sekunti kaikkea voi käydä. Tai on, mutta jos sillä asenteella lähtee hevosten kanssa hengaamaan, voi olla varma, että puree piakkoin pölyä. Jatkuvasti vaaroja etsivä ihminen ei näet ole läsnä. Hän on ”löydä vaarat elinympäristöstäsi” -maassa. Ja se jos mikä, on vaarallista. Jatkuva vaarojen luetteleminen aiheuttaa VAIN jatkuvaa vaarojen tuijottelua ja odottamista. Pelon lietsonta on tyhmintä mitä voi tehdä. Tietoa voi jakaa muullakin tavalla. (Esimerkkinä mainittakoon ohikulkevat autot, avautuvat maneesinovet, koirat jne. Ne ovat kaikki ihan tavallisia asioita tässä maailmassa. Ei niihin kuulu suhtautua. Siihen kuuluu suhtautua, että hevonen VOI ajatella eri lailla asioista kuin me, mutta ei niitä pidä ruveta uskomaan.)

Osaan ihan hyvin olla tässä.

Osaan ihan hyvin olla tässä.

Jos mietin millaisten hevosten kanssa olen ollut tekemisissä (ja miten), voin aika rempseästi sanoa, että vaikka millaisten. Olen myös havainnut sellaisen hassun asian, että ennen vanhaan oli paaaljon enemmän vihaisia ja huonotapaisia hevosia. Oli niitä, jotka potkivat ja niitä, jotka purivat. Käsite ”hevonen, joka vie” on nykyään outo. Tänä päivänä suorastaan hämmästyn jos hevonen ihan muitta mutkitta monottaa tai puremalla puree. Pikku näykkäisyä ei lasketa. Sattuuhan sitä sävyisämmällekin hevoselle virhearviointeja.

Rakastin pienenä tyttönä ponia nimeltä Aapo. Aapo puri. Se ei mitenkään erikseen valinnut ketä se puri ja miksi, se puri kaikkia koko ajan. Paitsi muita hevosia. En pelännyt sitä koskaan, koska tiesin, että se puree. Tarvitseeko siihen sitten mennä kämmentä tai kylkeä tarjoamaan. Toimin niin, ettei se osunut, enkä tarjoillut sille liikaa mahdollisuuksia. Samalla tallilla oli myös hevonen, joka potki erityisesti kavioita otettaessa. Muistan, kuinka keräsin kaiken rohkeuteni (olin n. 12v.) ja menin ottamaan sen takakaviot kaikesta huolimatta. Ylenpalttinen määrätietoisuuteni teki siihen kai vaikutuksen, sillä en saanut monoa. Hokasin myös ihan itse, että jos olen tosi lähellä hevosta koko ajan, enkä pelästytä sitä, se ei saa potkuunsa voimaa, vaan saan napattua jalasta aiemmin kiinni. Jokuhan sitä hevosta tietysti korpesi kun se käyttäytyi niin, mutta enhän minä sitä silloin osannut miettiä. Elimme tuolloin aikoja, jolloin jokaisella hevosella oli mm. valkoiset läntit sään kohdalla merkkinä epäsopivasta satulasta. Paitsi valkoisilla hevosilla ei ollut. Ehhehe.

Tähän hevoseen voi luottaa sataprosenttisesti. (Kyselkää tunteja Hipposportista, myös ylläpito ok.)

Tähän hevoseen voi luottaa sataprosenttisesti. (Kyselkää tunteja Hipposportista, myös ylläpito ok.)

Yhdellä tallilla opin miten pitää toimia, kun hevonen lähtee pinkomaan ympyrää boksissa. Pitää juosta mukana, mahdollisimman keskellä hevosta. Niin ei jää hevosen ja seinän väliin, mikä on melko ikävä paikka. Hevosen takana ei myöskään kannata seistä, vaikka hevonen olisi kilttikin. Kävi kerran niin, että selvittelin oikein kiltin hoitohevoseni häntää, enkä huomannut, että tämä seurusteli viereisen karsinan hepan kanssa. Jotain kai se toinen sanoi, kun Sikellä paloi käämi ja se päätti ilmaista tunteensa potkaisemalla seinää. Muuten ihan ok idea, mutta minun polveni olivat välissä. Humps! kuului polvista kun ne turposivat kolminkertaisiksi. Tallilla sattui olemaan lääkäri, joka komensi laittamaan polviin lunta, ei ne poikki ole. En sen jälkeen viipyillyt hevosen takana. Sen jälkeen opin myös seuraamaan hevosen naamaa. Se kertoo melko paljon siitä, mitä hevosella on mielessään.

Tykkään harjata ja laittaa hevosta kuntoon käytävällä, koska siinä on tilaa ja kengät ei paskiinnu. Monesti käytävällä ei kuitenkaan ole tilaa, joten hoidan homman karsinassa. Siksi asioiden pitää toimia sielläkin. Pitää seistä kutakuinkin paikallaan ja nostella jalat pienestä merkistä. Muutenkin on hyvä testata millaisia merkkejä hevonen kuuntelee kätevimmin. Meillä ne on pieniä kosketuksia eri paikkoihin. (APUA, KOIRA PIERAISI JUURI NOIN PUOLEN METRIN PÄÄSSÄ! JOS TEKSTI VASTEDES ON EPÄSELVÄÄ, KIRJOITAN SITÄ TUONPUOLEISESTA! AAAAAAAA!)

Mitä nyt? Vapautin vain kuumaa ilmaa!

Mitä nyt? Vapautin vain kuumaa ilmaa!

Takaisin asiaan, siis helpoin tapa tehdä hevosen kanssa toimiminen niin turvalliseksi kuin se on mahdollista, on OPETTAA SE TOTTELEMAAN SIMPPELEITÄ KÄSKYJÄ. Uskokaa pois. Mitä pienemmästä se kuuntelee, sitä helpommalla pääsette. Sama pätee koiriin. (Ja lapsiin.)

Tästä on helppo siirtyä ratsastuksen puolelle. Jotkut hevoset ovat syntyjään rohkeita (meidän Hilppa) ja suhtautuvat uusiin asioihin terveen kiinnostuneesti. Toisia pitää opettaa tajuamaan, että jokaiseen uuteen asiaan ei kuolekaan. SEN OPETTAMINEN ON HARVOIN MAHDOTONTA. Nyt siis kysytään vastuullisuutta. Jos minä en kouluta (tai koulututa) hevostani käyttäytymään asiallisesti, se koituu vaaraksi muille. Se on ihan todella ärsyttävää. Siinä ei paljon turväkypärät, turvaliivit ja kaulajotkut auta, kun jonkun muun hevonen ryntäilee pitkin.

En missään nimessä kannusta ratsastamaan ilman kypärää ja viis veisaamaan turvallisuussäädöksistä, mutta ne ovat aivan turhia, jos jokainen ei hoida omaa osuuttaan. OPETTELE TUNTEMAAN MITÄ HEVONEN KOHTA AIKOO. Se ei ole ollenkaan ydinfysiikkaa. Näkeehän teinistäkin kun se valehtelee. KYLLÄ HEVOSESTA PYSTYY AIKA HYVIN NÄKEMÄÄN MITÄ SE PUNTAROI. Toki on niitä, jotka tekevät koko ajan jotain. Viisas osaa suhtautua siihenkin. Se on semmonen, koitetaan pysyä kyydissä! Hirvein virhe on uskoa kaikki mitä hevonen väittää (sininen takki on kauhea tiistaisin, punainen torstaisin, toinen hevonen joka kolmas viikko). Höpöhöpö. Sotaa saa pelästyä. Ja tulipaloa. Ne on ihan okei.

Koska kuitenkin on niin, että me kaikki emme ole ihan yhtä herkkiä hoksaamaan mistä tuulee, on aivan ällistyttävää, että huikein esikuvamme Kyra Kyrklund toteaa, ettei hänen tarvitse käyttää kypärää, koska ”jos hevosen kanssa täytyy käyttää kypärää, jotain on mennyt jo pieleen koulutusvaiheessa.” Hups. Koulutetaanko jossain hevosia olemaan kaatumatta tai kompastumatta? Hankitaan vastedes kaikki hevoset varmuuden vuoksi sieltä.

Potta päässä on hyvä asia, ja joskus järeämpikin varuste. Se ei kuitenkaan suojaa tyhmyydeltä (valitettavasti).

Olen kautta linjan rohkea tyttö.

Olen kautta linjan rohkea tyttö. Rohkeus- ja viisausterveiset teille, Kavioliiton lukijat! T. Hilppa

 

Iloitaan siitä mitä meillä on!

hassu

Kuinka paljon sitä tuleekaan valitettua? Aivan kamalasti, liikaa. Niin helposti sitä narisee eläimensä ominaisuuksista ja miksei omistaankin. Aina on joku piloilla. Valittaminen viittaa siihen, että asiat ovat huonosti. Asiahan ei ole lainkaan niin. Asiathan ovat mitä hienoimmin! Iloitaan siitä mitä meillä on! Perustelen lausuntoni näin.

1. ”Mun hevonen pelkää kaikkea ja hyppii koko ajan.”

– Olisit iloinen, sillä on sentään pulssi. Uskoisitko jos kerron, että samaan aikaan kymmenet tuhannet ratsastajat ympäri Suomen yrittävät pelästyttää hevostaan liikkeelle, koska niitä ei voisi vähempää kiinnostaa koko touhu. Ota ilo irti reaktiivisuudesta! Jotkut jopa yrittävät kasvattaa moisia hullupäitä!

2. ”Mun hevonen ei vaihda laukkaa, tai jos se on vaihtavinaan, se menee ristilaukalle.”

– No hei: jos se pysyy ihan hyvin pystyssä kaarteissa vaikka laukka on mitä sattuu, on hevosella hyvä tasapaino! T.nimim. Voitin Nurmijärven ratsastajien seniorihopeaa ristilaukaten kätytännössä koko radan. Eli ihan sama. Neuvo: älä osallistu koulukisoihin.

3. ”Mun hevonen ei kulje eteenpäin.”

– Vrt. kohta yksi. Iloitse siitä, että tiedät mitä seuraavaksi tapahtuu. Yllätyksiä ei tule. Jos tulee, on se koko perheen yhteinen, iloinen yllätys: hevonen heräsi.

4. ”Mä olen niin tavattoman huono ratsastaja.”

– Olet sentään huomannut sen! Moni viilettää muun muassa koulukisoissa ja ihmettelee, kun aina tulee se 50%, niukasti. Tai sitten esteet tulevat aivan yllättäen eteen ja hevonen menee ohi. Asian hyväksyminen on kaiken kauniin alku.

5. ”Kaikki rahat menee hevosiin.”

– Sinulla sentään on kaikki rahat! Monella ei ole. Jos sinulla ei olisi rahaa, et voisi laittaa sitä hevosiin. Käy paljon kavereilla syömässä. Ota ilolla vastaan kaikki avajais- tms. kutsut, niin pääset joskus naukkaamaan alkoholiakin (k-18).

6. ”Kaikki aika menee hevosiin.”

– Voisit olla myös rapajuoppo! Silloin kaikki aika menisi baarissa. Siitä tulee pysysvästi sairaaksi ja kuoleminen tapahtuu hitaahkosti. Huono vaihtoehto. Ja kivulias. Hevoshommissa lähtö voi tulla ihan yks kaks tai sitten ei kerta kaikkiaan millään, riippuu tietty siitä kuinka mukava olet. Kärttyisimmät meistä elävät vielä kymmeniä vuosia sen jälkeen kun muut jo kasvavat koiranputkea.

7. ”Luen vain Hevosurheilua ja Hipposta, en tiedä maailman menosta mitään.”

– Aina voi kuunnella radiota autossa, kun ajelee klinikalle! Useimmissa radioissa uutiset tulevat tasalta. Radio Helsingissä kuulet allekirjoittanutta ma-to aamuisin klo 7-11. Ja uskotko jos sanon, että on paljon miehiä, jotka ”lukevat” vain pornolehtiä, joten tasoissa ollaan.

8. ”Olen varma, että hevoseni vihaa minua.”

– Niin varmaan vihaakin, mutta omistajaansa ei voi valita. Sori! Vähän sama juttu kuin äidin/isän kanssa. Niillä mennään mitä on annettu. Oppiipahan olemaan. Ja hei: sinähän voit rakastaa sen ehjäksi! Ota se haasteena.

9. ”En koskaan löydä miestä, koska olen aina tallilla.”

– Sehän on hyvä asia. Joku mies voisi olla hyvinkin onneton rinnallasi. On reilua, ettet pakota ketään palelemaan maneesissa, kun sinä hiot laukanvaihtojasi. Miehet kiittävät.

10. ”Eihän tässä oo mitään järkeä.”

– Ei niin. Et ole yksin.