Hilppa ja lapsi mannekiinikisoissa! Apua! Söpöys-warning!

CALLE MISSÄ SÄ OOT? MISSÄ CALLE ON?

CALLE MISSÄ SÄ OOT? MISSÄ CALLE ON?

Täällä. Mä haluun himaan, täällä on ihan tyhmää.

Täällä. Mä haluun himaan, täällä on ihan tyhmää.

Tänään se sitten oli: päivä jolloin mitattiin virallisesti kuinka kaunis Hilppa oikein on. Siis noin objektiivisesti. Subjektiivisesti katsottunahan Hilppa on maailman kaunein ja älykkäin yksivuotias. Ja jos joku on hirveää, niin se, että olen tästä reissusta pelkän kertomatiedon varassa. En päässyt mukaan, koska olin itse Turussa juontamassa muotinäytöstä. Melkein sama, siis. Hevosten kohdalla kyseessä oli Kasvattajapäivät Ypäjällä, man!

Vein edellisenä iltana lapsen tallille yöksi, koska lähtö mannekiinikisoihin oli kuudelta. Samaisena iltana pesimme Hilpan ja poikaystävänsä Callen ensimmäistä kertaa. Hengenlähtö olisi toki voinut olla lähellä, mutta kun Hilppa on niin kiltti ja viisas, niin me tytöt vaan pestiin hevoiset ja sillä sipuli. Nooo, oli siinä nyt vähän väräjävää takajalkaa ja muljahtelevaa silmää, mutta kaikki pysyivät maan tasalla ja henkilövahingoilta vältyttiin. Sitten vaan varsat ja ihmislapset nukkumaan ja äiti Turkuun.

Aamulla laittelin ensimmäistä viestiä puoli kahdeksan korvilla. ”Miten meni lastaus.” ”Hyvin, Hilppa on niin viisas.” Asia selvä. Tässä vaiheessa läksin itse sovittelemaan vaatteita ja siitä maskiin. Kun ensimmäinen muotinäytös jysähti Hansakorttelissa käyntiin, puhelimeni oli vielä mykkänä. Olin yrittänyt tykittää kysymyksiä, mutta minulle ei vastattu. Näytöksen jälkeen sain kontaktin Ypäjälle. ”Kiitti äiti, suitset oli liian isot, olisit voinu sovittaa, Hilppa sai kakkosen.” MITÄ HERRAJUMALA KAKKOSEN! SEHÄN ON MAHTAVAA! OSASIKO SE KÄYTTÄYTYÄ? ”No joo, no se mies joka esitteli Callen ja Hilpan sano, että toi ori oli oli paljon helpompi käsitellä kuin toi AKKA.” Tässä vaiheessa tuumaan, että olipa onni etten ollut paikalla, olisi voinut jotakin juhaa sattua leukaan. Lapsi oli vaan nauranut ja kuiskannut hiljaa Hilpalle ”Hyvä laps.”

Kuka toi mies on, mihin se vie mua.

Kuka toi mies on, mihin se vie mua.

Totta puhuen ainoa ammattilainen koko kuviossa oli tietystikin se esittelijämies (hänelle suuri kiitos!). Hilpalla ei ollut hajuakaan mistään eikä lapsellanikaan. Siihen nähden siis melko kunnioitettava saavutus: nolla ruumista, varsa pesty ja rusetti poskella. Hilpan ylitsepursuava kauneus ei siis välttämättä saanut tuomareita hapettomiksi, mutta sen ”hirnunta” sen sijaan jäi mieliin. ”Mikä se ihmeellinen ääni oli, mitä se päästeli se teidän varsa,” kuuli kysyttävän. Totuuden nimessä varsamme hirnunta muistuttaa huomattavasti enemmän keuhkovammaista sorsaa kuin hevosta. Olen monta kertaa talutellut häntä kotosalla kun hän on kesken kaiken tajunnut, että perhana nyt on kaverit jääneet johonkin, ja hän on alkanut ”hirnua.” Olen sanonut hänelle, että puhu kunnolla, kukaan ei saa selvää tuommoisesta röhkinnästä, mutta ei ole vielä mennyt oppi perille. Selvästikin tämä yksilö menee motoriikka edellä ja kielellinen kehitys perässä. No, mihis tässä on kiire, valmiissa maailmassa?

Ujostuttaa vähän.

Ujostuttaa vähän.

Loppukaneettina lapseni sanoi, että ai niin äiti, Hilppa voitti sulle sitten rahaa olikohan se satasen. Niin että se menee sitten sun tilille. Se on se kasvattajapalkinto. MITÄ. VARSA ON VASTA YKSI JA ON TIENANNUT MINULLE RAHAA ENEMMÄN KUIN KAIKKI AIEMMAT HEVOSENI YHTEENSÄ.

Suhtaudun avoimesti tulevaisuuteen ja sen tarjoamiin haasteisiin.

Suhtaudun avoimesti tulevaisuuteen ja sen tarjoamiin haasteisiin.

Vastedes kuuntelen vain, jos minua kutsutaan nimellä HEVOSKASVATTAJA STÅHL.

Hilppa, toinen perintöprinsessa.

Hilppa, toinen perintöprinsessa.

Kiitokset: Anne, Petra, Eeva, Anni ja oliko siellä vielä muitakin? Kiitos kaikille teillekin!