Varsojen kykyjen arviointi on kamalaa

Eih! Taas Huippumalli haussa!

Eih! Taas Huippumalli haussa!

Lauantaina oli hevosmaailmassa vuorossa lasten vapaaohjelma. Se tarkoitti varsojen kiihdyttelyä pitkin maneesia. Irrottelua on ihana katsella, tarhassa kun ei ihan vielä pääse täysillä. Tukeva maa mahdollistaa valtavat liikesarjat. Yhdellä seinustalla oli taas estekuja, johon sai vapaasti eksyä ja jos sinne ei eksynyt, sinne ohjattiin. Ensimmäisenä hyppäsi nuori hevoinen, joka oli tullut autolla paikalle. Hän ei ollut koskaan hypännyt ilman ihmistä, joten oli aika äimänä omista kyvyistään ihan yksin. Seuraavana vuorossa oli meidän pieni Hilppa. En vieläkään ymmärrä  miten voi olla mahdollista, että minun Pullukkani on itse synnyttänyt jotain niin ihanaa. Ihan oikea hevonen!

Hilppa aloitti laajentamalla sieraimet äärirajoille. Sitten vedettiin sitä kuuluisaa, tahdikasta ravia ensin pari erää, sitten uutena numerona mukaan oli tullut laukka! Meidän lapsi osaa myös laukata, ahaa! Aikaisemmin laukka ei ollut kykyvalikoimassa oikeastaan ollenkaan.

Osaan ravin.

Osaan ravin.

Osaan nykyään laukankin, kattokaa!

Osaan nykyään laukankin, kattokaa!

Nythän mä hokasin miten tää tehdään.

Nythän mä hokasin miten tää tehdään.

DSC_0097 (mini)

Hypyt eivät taaskaan aluksi meinanneet lähteä liikenteeseen. Pikkuhevo toljotti esteitä ja pysähteli jokaisen kohdalla. Yli kyllä tuli, mutta melko nahkeasti. Pari kertaa arvottuaan sille alkoi pikku hiljaa valjeta miten homma etenee. Sitten se laukkasi myönteisin korvin ihan itse kujaan ja hyppäsi koko setin läpi.

Katselin pientä tyttöä haikein mielin. Ollaan ilmoittauduttu Kyvyt esiin -katsastuksiin, mutta ei me kyllä uhata siellä ketään. Tosiasia on se, että meidän nuori nainen on pullea ja söpö tyttö, jonka jalat eivät ole venyneet pituutta, mutta keskivartalo vastaavasti on ihan hyvin kehittynyt. Hänellä on hurmaava, järkevä luonne, eikä hirveä kiire mihinkään. Semmoiset elementit eivät ole toivottuja varsankasvatuksessa. Halutaan skouppia, kinttuja, ravia, laukkaa ja herkkyyttä. Ja mikäli mahdollista, hyvä tekniikka hypyissä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että meidän Hilpalla on vain sopusuhtainen, pienehkö vartalo ja kaunis pää. En usko, että niillä eväillä jäädään historiaan. Minun kohdallani se ei ole kyllä ollut tarkoituskaan, mutta miten käy FWB:n? Ratsujalostusliitto haluaisi tietenkin, että laji kehittyisi ja hevoset olisivat aina vaan hienompia. Mutta kun hienommat on ovat niitä, joilla minä en tee mitään. Ne ovat liian reaktiivisia, liian herkkiä ja liian vaikeita. Ammattilaisen neuvo on, että osta itsellesi sellainen. Minä halusin kasvattaa sellaisen. Haluan tietää, mitä on tutustua hevoseen syntymästä asti. Nyt se tapahtuu.

Meidän kohdalla Kyvyt esiin on siis ihan puhdas opintomatka! On terveellistä käydä jossain nuoren kanssa. Kaikki on kotiinpäin. Hilppa on kuitenkin meille ihan täyden napakympin kimuli.

Meidän oma pikku Kymppi.

Meidän oma pikku Kymppi.

Kiinnostaako ratsastus enemmän kuin hevoset?

En vaihtaisi näitä epeleitä mihinkään, ikinä.

En vaihtaisi näitä epeleitä mihinkään, ikinä.

Minä päädyin kolmisen vuotta sitten ratkaisuun, joka oli laajasti ilmaistuna jokaisen hevosihmisen mielestä tyhmin ajatus ikinä. Päätin astuttaa tammani, enkä tilannut spermaa edes kaikkien aikojen hienoimmalta oriilta jostain Weltenburger Hoffenkuffenista. Valitsin oriin, joka oli ulkoisesti komea ja suoritti Oripäivillä parhaiten. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin se lyhyt aika, jonka sain viettää oriin seurassa. Lissabon oli täydellinen herrasmies ja hyvä huumorintaju.

Miksi sitten ratkaisu oli LÄHES kaikkien mielestä tyhmä? No kun eihän sillä tammalla voi ratsastaa kun se on ensin jättimöhö ja sitten varsalaitumella. Jassoo. En ole niin fanaattinen ratsastaja, että juuri se pätkä elämästäni olisi moisista syistä vajaa. Päin vastoin. Kiinnostuin muustakin kuin ratsastuksesta. Kiinnostuin siitä, mitä hevoselleni tapahtuu kun se alkaa kantaa vauvaa. Tai itse asiassa kiinnostuin siitä mitä se alkaa ajatella ja miten se muuttuu. Se nimittäin muuttui! Pullukasta tuli maailman onnellisin nainen. Suorastaan naurettavan onnellinen. Ja hei: se oli minun ansiotani. Mamma betalar!

Sitten oli tämä peruste, että varsat maksaa. Että lataat tuhansia euroja sen ylläpitoon, etkä PÄÄSE RATSASTAMAAN KUIN VASTA JOSKUS. Minun mielestäni se on kummallisin kommentti ikinä. Eihän se varsajuttu olekaan mikään RATSASTUSJUTTU, vaan siinä on kysymys HEVOSEN ELÄMÄSTÄ. Millainen piltti on kun se syntyy? Millainen siitä tulee kun se kasvaa meidän perheen jäsenenä? Ihan hullu vai maailman hienoin? Millaiset asiat vaikuttavat sen luonteen muotoutumiseen, entäpä kuka se on lauman nokkimisjärjestyksessä? Ja tärkein: mitä mieltä se on minusta ja tunteeko se minut?

Siinä on minun mittapuuni mukaan riittäviä syitä hankkia varsa vaikka joka vuosi.

Samalla (vaikeahkolla) hevosella ratsastaminen vuodesta toiseen saattaa olla myös puuduttavaa. Saattaa olla suoranainen järkiveto heittäytyä vuodeksi peltoon ja palata kun siltä alkaa tuntua. Jos ratsastamaan tekee mieli, voi aina mennä tunneille. Tai pummia kavereilta hevosia lainaan.

Varsan teettämiselle pitää silti olla hyvät perusteet. Miettimisen arvoisia juttuja ovat seuraavat:

  1. Kenelle kaavailen varsasta hevosta? Itselleni? GP-radoille? Myyntiin? – Jos vastaat itselle, tilanne on ihan okei. Silloin kaikki mitä tulee, on kotiin päin. Mikäli meinaat tehdä vauvalla rahaa, olet jo hävinnyt kilpailun. On NIIN hasardia tehtailla huippuvarsa, että lottoaminenkin saattaa olla varmempaa, tai ässäarpa.
  2. Oletko kiinnostunut hevosista ja maltat puuhastella niiden kanssa? Mitä enemmän niiden kanssa hommailee, sitä enemmän niistä oppii. Ja mitä paremmin tuntee varsansa, sitä paremmat lähtökohdat on tulevalle opintielle.
  3. Sulkuväistö ja hevosenhoito ovat tavallaan janan kahdessa eri päässä. Toiset ihmiset viihtyvät toisessa päässä ja toiset toisessa, ja molemmat on ihan okei. Sitten vaan toivotaan, että ne menevät tasan, että joku malttaa hoitaa hevoset.
  4. Kaikki voi mennä varsan kanssa hyvin ja kaikki voi mennä ihan päin persettä. Ihan niin kuin muutenkin elämässä. So what.

Mitä enemmän ratsastan, sitä enemmän tajuan, että kykyni suuntautuvat enemmän hevoskuiskauksen puolelle. Tykkään puuhata ja tutkia hevosten elämää. Homma kunnossa.

 

Hilppa ja lapsi mannekiinikisoissa! Apua! Söpöys-warning!

CALLE MISSÄ SÄ OOT? MISSÄ CALLE ON?

CALLE MISSÄ SÄ OOT? MISSÄ CALLE ON?

Täällä. Mä haluun himaan, täällä on ihan tyhmää.

Täällä. Mä haluun himaan, täällä on ihan tyhmää.

Tänään se sitten oli: päivä jolloin mitattiin virallisesti kuinka kaunis Hilppa oikein on. Siis noin objektiivisesti. Subjektiivisesti katsottunahan Hilppa on maailman kaunein ja älykkäin yksivuotias. Ja jos joku on hirveää, niin se, että olen tästä reissusta pelkän kertomatiedon varassa. En päässyt mukaan, koska olin itse Turussa juontamassa muotinäytöstä. Melkein sama, siis. Hevosten kohdalla kyseessä oli Kasvattajapäivät Ypäjällä, man!

Vein edellisenä iltana lapsen tallille yöksi, koska lähtö mannekiinikisoihin oli kuudelta. Samaisena iltana pesimme Hilpan ja poikaystävänsä Callen ensimmäistä kertaa. Hengenlähtö olisi toki voinut olla lähellä, mutta kun Hilppa on niin kiltti ja viisas, niin me tytöt vaan pestiin hevoiset ja sillä sipuli. Nooo, oli siinä nyt vähän väräjävää takajalkaa ja muljahtelevaa silmää, mutta kaikki pysyivät maan tasalla ja henkilövahingoilta vältyttiin. Sitten vaan varsat ja ihmislapset nukkumaan ja äiti Turkuun.

Aamulla laittelin ensimmäistä viestiä puoli kahdeksan korvilla. ”Miten meni lastaus.” ”Hyvin, Hilppa on niin viisas.” Asia selvä. Tässä vaiheessa läksin itse sovittelemaan vaatteita ja siitä maskiin. Kun ensimmäinen muotinäytös jysähti Hansakorttelissa käyntiin, puhelimeni oli vielä mykkänä. Olin yrittänyt tykittää kysymyksiä, mutta minulle ei vastattu. Näytöksen jälkeen sain kontaktin Ypäjälle. ”Kiitti äiti, suitset oli liian isot, olisit voinu sovittaa, Hilppa sai kakkosen.” MITÄ HERRAJUMALA KAKKOSEN! SEHÄN ON MAHTAVAA! OSASIKO SE KÄYTTÄYTYÄ? ”No joo, no se mies joka esitteli Callen ja Hilpan sano, että toi ori oli oli paljon helpompi käsitellä kuin toi AKKA.” Tässä vaiheessa tuumaan, että olipa onni etten ollut paikalla, olisi voinut jotakin juhaa sattua leukaan. Lapsi oli vaan nauranut ja kuiskannut hiljaa Hilpalle ”Hyvä laps.”

Kuka toi mies on, mihin se vie mua.

Kuka toi mies on, mihin se vie mua.

Totta puhuen ainoa ammattilainen koko kuviossa oli tietystikin se esittelijämies (hänelle suuri kiitos!). Hilpalla ei ollut hajuakaan mistään eikä lapsellanikaan. Siihen nähden siis melko kunnioitettava saavutus: nolla ruumista, varsa pesty ja rusetti poskella. Hilpan ylitsepursuava kauneus ei siis välttämättä saanut tuomareita hapettomiksi, mutta sen ”hirnunta” sen sijaan jäi mieliin. ”Mikä se ihmeellinen ääni oli, mitä se päästeli se teidän varsa,” kuuli kysyttävän. Totuuden nimessä varsamme hirnunta muistuttaa huomattavasti enemmän keuhkovammaista sorsaa kuin hevosta. Olen monta kertaa talutellut häntä kotosalla kun hän on kesken kaiken tajunnut, että perhana nyt on kaverit jääneet johonkin, ja hän on alkanut ”hirnua.” Olen sanonut hänelle, että puhu kunnolla, kukaan ei saa selvää tuommoisesta röhkinnästä, mutta ei ole vielä mennyt oppi perille. Selvästikin tämä yksilö menee motoriikka edellä ja kielellinen kehitys perässä. No, mihis tässä on kiire, valmiissa maailmassa?

Ujostuttaa vähän.

Ujostuttaa vähän.

Loppukaneettina lapseni sanoi, että ai niin äiti, Hilppa voitti sulle sitten rahaa olikohan se satasen. Niin että se menee sitten sun tilille. Se on se kasvattajapalkinto. MITÄ. VARSA ON VASTA YKSI JA ON TIENANNUT MINULLE RAHAA ENEMMÄN KUIN KAIKKI AIEMMAT HEVOSENI YHTEENSÄ.

Suhtaudun avoimesti tulevaisuuteen ja sen tarjoamiin haasteisiin.

Suhtaudun avoimesti tulevaisuuteen ja sen tarjoamiin haasteisiin.

Vastedes kuuntelen vain, jos minua kutsutaan nimellä HEVOSKASVATTAJA STÅHL.

Hilppa, toinen perintöprinsessa.

Hilppa, toinen perintöprinsessa.

Kiitokset: Anne, Petra, Eeva, Anni ja oliko siellä vielä muitakin? Kiitos kaikille teillekin!