Ihmiset tekevät kisat ja valmennukset

Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Nyt on tullut käytyä erilaisissa kisoissa. On ollut prameaa kohdetta ja vähemmän prameaa. On ykköstasoa ja kakkostasoa. On törmätty huippuihin ja ihan tavallisiin harrastajiin. On siis perspektiiviä sanoa, että: siellä on kivaa, missä on ihmisten mielestä kiva painaa duunia. Tunnetustihan kisoista palkkaa saa vain tuomari ja joskus ei sekään. Saattaapi olla, että joku stewrdikin tienaa roposen. Siksi ilmapiiri tuntuukin voimakkaasti, jos vapaehtoisvoimin on saatu kisat kasaan. En nyt lähde nimeämään paikkoja, kukin voi sitten päätellä tykönään tai olla jopa eri mieltä.

Kanslia on melko tärkeä paikka. Ei pelkästään siksi, että sitä kautta koko kisat alkavat. Kansliaan mennään ihan ensimmäiseksi, ja jotkut jopa ensimmäistä kertaa. Tyhmiäkin kysymyksiä siis esiintyy. On hyvä jos kanslisti haluaa, että jengi onnistuu. Silloin ei tarvitse raivota jokaisesta vaihtorahasta tai jälki-ilmoittautumisesta. Useimmiten hommat järjestyvät, vaikka kaikki eivät ajattelekaan samoin. Sen sijaan tympeä kansliahenkilö muistetaan pitkään ja siitä kerrotaan muillekin.

Toinen juttu on hommien rullaaminen. Jos homma ei etene, henkilökuntaa on liian vähän tai huonosti organisoituna. Siinä palaa joskus jollain käpy. Kisaajat ovat muutenkin sekoamaisillaan jännityksestä, joten kaikki sähläämisestä johtuva viivytys kiristää pinnoja. Ihan käy mielessä, että jos henkilökuntaa ei ole, niin miksi ei? Miksi tallin/seuran porukka ei halua kantaa korttaan yhteiseen kekoon? Kaiketi siksi, että se ei tunnu yhteiseltä? Ja mistähän semmoinen taas johtuu? Etenkin jos on hienot puitteet, oikein harmittaa. Hyvällä porukalla tulos olisi jopa upea.

Hyvissä kisoissa on mukavaa porukkaa ja riittävästi hyvää evästä. Yleensä aina on liian kylmä tai liian kuuma, mutta jos tunnelma on hyvä, se ei haittaa. Jopa väsymys purkautuu holtittomana käkättämisenä. Eihän siinä jaksa kisajännittääkään, jos porukka vaan hymyilee ja tsemppaa ympärillä.

Pienet kisaajat katsovat ihaillen OIKEITA RATSASTAJIA. Ymmärrän, että esikuvan paikkaa harva erikseen valitsee, mutta se nyt vaan on sillä lailla, että OIKEIDEN RATSASTAJIEN lausumat sanat jäävät mieleen ikuisiksi ajoiksi, sekä hyvässä että pahassa. OIKEA RATSASTAJA, voit saada iänikuisen fanin (josta voi tulla isona vaikka miljonäärikoodari) oltuasi ystävällinen nuorelle ratsastajalle. Vaikka Cajus Aminoff viruukin yhä kaiketi tyrmässä tekemästään virheestä, muistan silti miten hän 70-luvulla ehti antaa minulle nimikirjoituksensa joissan SM-kisoissa Aulangolla. Ja miten hän vielä kysyi, että laitanko tähän hevostenkin nimet. Sanoin joo ja meinasin pyörtyä onnesta. Muut sen aikaiset tähdet eivät ehtineet antaa nimmareita.

Entäs vieläkö Emile Faurie seikkailee keskuudessamme? Toivottavasti, sillä siinäpä oli semmoinen kaveri, joka ei nyrpistellyt ihmiselle, joka ei ole itse GP-tsaolla. Taidankin ensi kerralla pyytää nimmaria. Ja toinen on Hervé Godignon, jonka kanssa saattaa rupatella ihan sivistyneesti, vaikkei olekaan sisäpiirissä. Toivon, että he ovat jossain tekemisissä vielä Suomen kanssa. Ihan noin niin kuin ilmapiirin vuoksi jollei muuten.

 

Kuka osaa kaikki säännöt? En ainakaan minä

Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Viikko sitten istuin kotikisoissamme koko päivän tuomaritornissa kuuluttamassa. Eihän se kuuluttaminen radiotoimittajalle nyt niin erityisen ihmeellinen tehtävä ole, mutta herran tähden miten paljon pitääkään asioista tietää! Opin sen päivän aikana kisoista enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ihmettelin miksi. Ehkä siksi, että säännöt on pirullisen raskas setti lukea SRL:n sivuilta ja lisäksi ne muuttuvat koko ajan.

Säännöt, yleinen osa I:ssä on 42 sivua. Sama setti muutosmerkinnöin 42 sivua. Kilpailusäännöt, esteratsastus I kiehtovat 65 sivua, muutoksineen sama setti myös 65 sivua. Ja huhupuheiden mukaan muutoksia saattaa tulla useinkin, joten jos kisaat kerran kuussa, koko litania on hyvä lukea kerran kuussa. Melkoinen panos. Kävi mielessä, että olisikohan hyvä idea tehdä kisatapahtumasta video, jossa esiintyvät kaikki säännöt? Ei varmaan tulisi niin hirveän pitkä vidukka, ja huonot lukijatkin saisivat ideasta kiinni. Lähdettäisiin tallilta ja päädyttäisiin radalle, ja siihen kaikki kuvalla ja tekstillä mitä pitää osata.

Otetaan esimerkki. Vuoden alusta tuli voimaan sääntö, jonka mukaan YKKÖSTASON kisoissakin pitää olla kisanumero kiinni hevosessa NIIN, ETTÄ STEWARDI NÄKEE SEN. Eli jos se on esim. kävelytysloimen alla, ei saa starttilupaa. Ihan vaan tiedoksi. Periaatteessa kuulemma kisa-alueelle ei saa edes tulla ilman näkyvillä olevaa numeroa. Näin alkuun varmaan monikin paikka katsoo hommaa läpi sormien, mutta on myös paikkoja, jossa ei katsota. Siksi se on hyvä ottaa huomioon esim. NYT. Meidän kisoissa sai lainata tallilta avuksi koottuja kisanumeroita vitosen panttia vastaan. Ensi kerralla meikä tekee bisnestä: myyn unohtaneille numerolippuja viidellä kympillä (normihinta 3-10€). Niitä oli nimittäin paljon! Jopa puoliammattilaisten keskuudessa.

Semmoistakaan en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että kun hevosta kuljetetaan, sillä pitää aina olla passi mukana. Siis heti kun astutaan autoon. Tämänkin opin. Ei ole ikinä nimittäin ollut.

Sitten opin, että jos ratsukko hylätään radalla ja sille annetaan lupa hypätä perusrata loppuun, ratsastaja ei saa käyttää raippaa sen loppupätkän aikana KERTAAKAAN. En ollut ikinä edes kuullut moista. Ja nyt tiedän senkin.

Nykyään on melkein kaikissa paikoissa tapana, että seuraava ratsukko on radalla valmiina odottamassa vuoroaan. Tiesittekö, että sääntöjen mukaan tämä toinen ratsukko ei saa mennä kuin käyntiä? Kuulemma joissain paikoissa saa. No oikeasti ei saa. Taaskin törmättiin tilanteeseen, jossa puoliammattilainen laukkailee radalla kaikessa rauhassa (ei häirinnyt ketään millään tavalla) kun toinen vielä suoritti. Hänelle huomautettiin asiasta.

Verisääntö on sitten verisääntö, vaikka voissa paistaisi. Verta ei saa tulla suusta eikä kyljestä eikä muualtakaan. Sitä pohdittiin tuomareiden kanssa, että mitä jos ihmisestä tulee verta. Kukaan ei osannut ottaa kantaa siihen.

Kesäpäivä Kangasalla! Jeeeee!

 

Este numero 3. Tarkennus kohdistuu tällä kertaa peilikuvaan.

Este numero 3. Tarkennus kohdistuu tällä kertaa peilikuvaan.

No ei kyllä ole sinne päinkään. On päivä, joo, mutta ei Kangasalla vaan Tampajalla ja ei ole kyllä kesäkään vaan kevät, mutta kun oli tuommoinen fiilis! Ihan mahtava, siis. Kisapäivä Tampajalla. Sain loikattua henkisesti sellaisen virtsanpylvään elämässäni, että jumankekka. Olen jo vuosia hyppinyt metrin luokkia ikään kuin maksimikorkeutena. Nyt hyppäsin elämäni ensimmäisen kerran 110 radan niin, että osa esteistä oli tosiaan sen 110. Hyvä ihme! Mää elän! Hevonenhan hyppää moiset vaikka vasemmalla takajalalla, mutta että minä!

Herraisä!

Herraisä! Sarjan ykkösosa.

kisa4

kisa2

Kun oikein nauttii, niin silmät vaan menee kiinni.

Olin jo lähdössä aivan piipussa, koska esteitä oli jotain sata. Pienemmissä luokissa oli kymmenen estettä, ja tässä oli perusradalla 8 ja siihen kuusi uusintaa. Hirvee määrä! Kuka niitä muistaa? Asennoiduin siis niin, että onko pakko mennä uusinta jos pääsee sinne asti. Näin sitten kävi: Viipotin (Pullukka viipotti) kuin tuulispää esteeltä toiselle (pieni maneesi, hankalat tiet) hengittämättä ja ajattelematta. Hengitin ensimmäisen kerran esteen nro 8 jälkeen. No siinäpä lähtikin sitten voimat. Ei olis kannattanut hengittää, koska laukkasin ysille jalat irti ja siihen se sitten pysähtyi. Höh. Olin ihan huojentunut, että jes, nyt ei tartte mennä uusintaan, mutta sitten ne siat muistutti, että ysi on uusintaa! Ai saamari, niin muuten onkin. Edelleen täysin hapettomana porhallettin kohti ysiä uudestaan, ja töks. Ei jaksettu. Kerta vielä, jumalalta lahjaksi saadulla erityisvoimalla heilahdettiin yli, mutta pudotettiin. Sehän oli toki jo ohi meidän osalta, mutta pitihän se hypätä. Olin kyllä hitokseen tyytyväinen, koska a) minä olin ohjastanut hevoseni läpi 100-110 -radan ja b) perusrata oli paitsi puhdas, myös kuulemma aivan kelvollisen näköinen.

Pullukan oli lämmitellyt lapseni, joka hyppäsi 80-90-luokan. Yksi kielto tuli, muuten jees. Unohdin mainita lapselle, että Pullukka ehdottaa AINA laine-esteen kohdalla, että voinko mennä ohi kun en noista tykkää. Sille pitää vaan jalalla sanoa napakasti, että et voi. Sitten se menee yli. Mikähän siinä laineessa on, että se on niin tyhmä? Ei meillä esim. vesiestettä juuri katsella, mutta lainetta kyllä. Se on OUTO.

Jos Pullukka olisi ollut ihan yhtä tikissä kuin keskiviikon reeneissä (tai minä), niin olisin vaatinut, että saanko osallistua ylimääräisenä 150-luokkaan, jota ei ollut. Niin hyvä se oli silloin. Nyt se oli ihan okei, mutta pikkusen oli heinänkuvat silmissä. Että monelta saa lähtee ja onks koht ruoka.

Pyllystäni tuli sanomista.

Pyllystäni tuli sanomista.

Johan hän sitten pääsi loikoilemaan. Jopa niinkin konkreettisesti, että sain niukin naukin satulan pois, ennen kuin rouva rentoutui piehtaroimalla turpeessa.

No niin, ja sitten purku:

  1. Tämä kaikki onnistuisi paremmin, Katja, jos kävisit lenkillä ja punttisalilla ja meditoisit. Näin hallitsisit hermosi paremmin ja et edes luulisi, että kuntosi loppuu kesken. Vaikkei se lopu.
  2. Opettele hengittämään radan aikana. Se helpottaa, jos joutuu uusintaan.
  3. Älä riitele oman lapsesi kanssa hevoseen liittyvistä asioista. Leiki mieluummin kuuroa ja sokeaa.
  4. Ilmoittaudu HETI seuraaviin kisoihin, koska se on sairaan hauskaa.
  5. Älä luule itsestäsi liikoja tai liian vähiä. Menet vaan.
  6. Haluan kiittää isäni (RIP) vanhoja saappaita, jotka ovat pari vuotta minua vanhemmat. En uskalla enää ikinä hypätä millään muilla kun niillä menin noin hyvin. (Saappaiden ikä siis jotain 50v.)

Ei tässä sitten muuta kuin että JEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!