Janni tähtää olympialaisiin

Zipon kanssa niitulla.

Zipon kanssa niitulla.

Toiset meistä ovat hiukka päämäärätietoisempia kuin toiset. Itse kuulun niihin, jotka aina suunnittelevat tavattomasti, mutta sitten aina tulee jotain, ja tekishän sitä jos ehtis! Nyt esittelenkin teille nuoren, joka myös tekee. Voidaan puhua minun kohdallani ihan puhdasverisestä tirkistelystä, sillä en tunne tällaista elämää ensinkään. Siispä asiaan!

Kouluratsastaja Janni Martikainen on 20-vuotias nuori, joka asuu tällä hetkellä suomalaisen kouluratsastajan Fia Lindhin luona Tanskassa. Jannilla on mukananaan kaksi omaa hevosta, Michigan-L ja Cornando V/D Cadzandhoeve. Cornandolla eli Korpulla on saavutettu mm. viime vuonna Nuorten SM-hopeaa. Michiganin eli Michun kanssa henkilökohtaista PM-hopeaa juniorien PM:ssä 2015. Täällä kaikki muut saavutukset so far: Janni

Jannin historiasta löytyy valtava menestysputki ponien Zippo ja Hazelberg’s Macho kanssa.

Macho oli kilpurien kilpuri Jannille!

Macho oli kilpurien kilpuri Jannille!

Niinhän se menee, että aina ei voi voittaa. Jannin kohdalla tämä tuli eteen, kun poneista siirryttiin hevosiin. Ponit olivat aina olleet terveitä, ja hevosten kanssa ei ollutkaan yhtä hyvä tuuri. Siitähän tuolla tasolla on jo kyse – tuurista.

–       Michu tuntui heti testiajossa oikealta, se oli ihana ratsastaa, mutta on sillä kyllä ollut vaikka mitä terveydellistä pulmaa, pohtii Janni.

–       Sillä on semmoinen hassu kalansilmä ja se katsoi mua sillä, ja ajattelin, että toi on kyllä makee heppa.

Ja makeehan se oli, jopa paikoitellen liian makee itselleen. Alussa Jannin ja Michun luottamus oli tietenkin hataralla pohjalla ja sitä piti kasvattaa. Luottamuksen puute näkyi mm. lastausvaikeuksissa.

–       2015 menin Michun kanssa McLeaneille Saksaan. Olin käynyt Warwickin valmennuksissa Suomessakin, koska meillä oli semmoista hakemista se alku. Saksassa sitten asiat loksahtivat kohdilleen. Sekä lastaus- että kyttäysongelmat häipyivät hyvien harjoitusten myötä. Opin, miten ongelmatilanteet ratsastetaan läpi.

Kalansilmäinen kaveri, Michigan-L.

Kalansilmäinen kaveri, Michigan-L.

Ongelmien selättäminen toi uutta varmuutta tekemiseen. Jannin tähtäin on jo vuosia ollut olympialaisissa. Kun tyttö ilmoitti perheelleen, että nyt on näin, perhe istui alas ja keskusteli asiasta. Onko meillä varaa tähän? Onko meillä aikaa tähän? Pitkällisen keskustelun päätteeksi sovittiin, että kyllä, jos likka näkee itsensä olympialaisissa, me autetaan siinä hommassa kaikin tavoin. Vaikka helppo tie se ei ole. Eikä halpa. Ja tosiasia on se, että ennen pitkää rahatkin loppuvat. Olympiatasolla hevosen on oltava niin laadukas, että siihen ei perheellä ole enää resursseja.

Mutta tilanne on hetken vielä hyvä. Tanskassa kaikki on nyt mallillaan. Aiemmin Janni oli Saksassa treenaamassa ja siellä kaikki ei sujunut yhtä upeasti, hevosilla oli yhtä ja toista terveysongelmaa ja koko homman mielekkyys mietitytti. Silloin Janni pohti tosissaan haluaako hevosista ammatin. Joskus tilanne vaatii syvän alhon, että ajatus kirkastuu. Janni päätti, että perhana, täältä noustaan vielä. Hevosten kanssa toimiessa ei kuitenkaan voi koskaan olla varma mistään. Sen sijaan itsensä kanssa voi olla.

– Mulla on tosi hyvä kilpailupää ja olen varmasti enemmän tosissani kuin moni muu. Mulla on myös tosi tarkat rutiinit ja aikataulut, enkä luista niistä koskaan.

Hyvä me!

Hyvä me!

Tällä hetkellä elämä on pelkkää hevosta. Janni aloitti myös Ypäjällä valmentajaopit. Millainen on päiväsi Tanskassa?

–       Herätys on kuuden maissa, siitä sitten hevosia ruokkimaan ja tarhaamaan. Tallissa on hevosia 20-30, en ole ihan varma lukumäärästä. Sitten siivotaan talli ja sen jälkeen ensimmäisen oman hevosen ratsastus. Puolen päivän korvilla vaihdellaan hevosia tarhaan ja ruokitaan hepat. Itse syön vasta 15-16 maissa. Iltapäivällä on vuorossa toisen oman hevosen ratsastus. Sitten laitellaan vielä hevosia kävelykoneeseen ja otetaan vikat tarhoista pois. Iltatalli tehdään jo klo 17. Sen jälkeen hoidan vielä omia hevosia jonnekin seitsemään asti.

Tanskassa homma siis sujuu, mitä valmennuksessa hiotaan juuri nyt? Onko pulmia?

–       Yritän päästä vanhoista ratsastustavoista eroon ja ottaa uudet, Fian neuvomat käyttöön. Nyt tehdään päivästä toiseen pelkkää läpiratsastusta. On ihanaa, kun Fian on opettanut esim. miten piruetissa istutaan! Olen tehnyt sen tähän asti vähän pieleen. Vanhojen tapojen muuttaminen vie kyllä aikaa.

Missä on seuraava tähtäin?

–       Ensi kausi alkaa maaliskuussa. Silloin odotan, että sekä minä että hevoset ollaan tikissä. Haluan, ettei radalle mennä selviytymään, vaan ESIINTYMÄÄN.

Kansainvälisen uran alku on hyvä: neljän startin jälkeen Janni on jo FEI:n tilastossa sijalla 36. Liekö päästään lähivuosina kirkumaan olympialaisiin HYVÄ JANNI! Tosin se vaatii lottovoittoa tai ihan vain jonkun hyvää hevosta. Peukut pystyyn että näin käy! Muuten homma nyypähtää kokonaan.

Kouluhevonen ja ratsastaja rentoina.

Kouluhevonen ja ratsastaja rentoina.

Ihmiset tekevät kisat ja valmennukset

Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Nyt on tullut käytyä erilaisissa kisoissa. On ollut prameaa kohdetta ja vähemmän prameaa. On ykköstasoa ja kakkostasoa. On törmätty huippuihin ja ihan tavallisiin harrastajiin. On siis perspektiiviä sanoa, että: siellä on kivaa, missä on ihmisten mielestä kiva painaa duunia. Tunnetustihan kisoista palkkaa saa vain tuomari ja joskus ei sekään. Saattaapi olla, että joku stewrdikin tienaa roposen. Siksi ilmapiiri tuntuukin voimakkaasti, jos vapaehtoisvoimin on saatu kisat kasaan. En nyt lähde nimeämään paikkoja, kukin voi sitten päätellä tykönään tai olla jopa eri mieltä.

Kanslia on melko tärkeä paikka. Ei pelkästään siksi, että sitä kautta koko kisat alkavat. Kansliaan mennään ihan ensimmäiseksi, ja jotkut jopa ensimmäistä kertaa. Tyhmiäkin kysymyksiä siis esiintyy. On hyvä jos kanslisti haluaa, että jengi onnistuu. Silloin ei tarvitse raivota jokaisesta vaihtorahasta tai jälki-ilmoittautumisesta. Useimmiten hommat järjestyvät, vaikka kaikki eivät ajattelekaan samoin. Sen sijaan tympeä kansliahenkilö muistetaan pitkään ja siitä kerrotaan muillekin.

Toinen juttu on hommien rullaaminen. Jos homma ei etene, henkilökuntaa on liian vähän tai huonosti organisoituna. Siinä palaa joskus jollain käpy. Kisaajat ovat muutenkin sekoamaisillaan jännityksestä, joten kaikki sähläämisestä johtuva viivytys kiristää pinnoja. Ihan käy mielessä, että jos henkilökuntaa ei ole, niin miksi ei? Miksi tallin/seuran porukka ei halua kantaa korttaan yhteiseen kekoon? Kaiketi siksi, että se ei tunnu yhteiseltä? Ja mistähän semmoinen taas johtuu? Etenkin jos on hienot puitteet, oikein harmittaa. Hyvällä porukalla tulos olisi jopa upea.

Hyvissä kisoissa on mukavaa porukkaa ja riittävästi hyvää evästä. Yleensä aina on liian kylmä tai liian kuuma, mutta jos tunnelma on hyvä, se ei haittaa. Jopa väsymys purkautuu holtittomana käkättämisenä. Eihän siinä jaksa kisajännittääkään, jos porukka vaan hymyilee ja tsemppaa ympärillä.

Pienet kisaajat katsovat ihaillen OIKEITA RATSASTAJIA. Ymmärrän, että esikuvan paikkaa harva erikseen valitsee, mutta se nyt vaan on sillä lailla, että OIKEIDEN RATSASTAJIEN lausumat sanat jäävät mieleen ikuisiksi ajoiksi, sekä hyvässä että pahassa. OIKEA RATSASTAJA, voit saada iänikuisen fanin (josta voi tulla isona vaikka miljonäärikoodari) oltuasi ystävällinen nuorelle ratsastajalle. Vaikka Cajus Aminoff viruukin yhä kaiketi tyrmässä tekemästään virheestä, muistan silti miten hän 70-luvulla ehti antaa minulle nimikirjoituksensa joissan SM-kisoissa Aulangolla. Ja miten hän vielä kysyi, että laitanko tähän hevostenkin nimet. Sanoin joo ja meinasin pyörtyä onnesta. Muut sen aikaiset tähdet eivät ehtineet antaa nimmareita.

Entäs vieläkö Emile Faurie seikkailee keskuudessamme? Toivottavasti, sillä siinäpä oli semmoinen kaveri, joka ei nyrpistellyt ihmiselle, joka ei ole itse GP-tsaolla. Taidankin ensi kerralla pyytää nimmaria. Ja toinen on Hervé Godignon, jonka kanssa saattaa rupatella ihan sivistyneesti, vaikkei olekaan sisäpiirissä. Toivon, että he ovat jossain tekemisissä vielä Suomen kanssa. Ihan noin niin kuin ilmapiirin vuoksi jollei muuten.

 

Kuka osaa kaikki säännöt? En ainakaan minä

Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Viikko sitten istuin kotikisoissamme koko päivän tuomaritornissa kuuluttamassa. Eihän se kuuluttaminen radiotoimittajalle nyt niin erityisen ihmeellinen tehtävä ole, mutta herran tähden miten paljon pitääkään asioista tietää! Opin sen päivän aikana kisoista enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ihmettelin miksi. Ehkä siksi, että säännöt on pirullisen raskas setti lukea SRL:n sivuilta ja lisäksi ne muuttuvat koko ajan.

Säännöt, yleinen osa I:ssä on 42 sivua. Sama setti muutosmerkinnöin 42 sivua. Kilpailusäännöt, esteratsastus I kiehtovat 65 sivua, muutoksineen sama setti myös 65 sivua. Ja huhupuheiden mukaan muutoksia saattaa tulla useinkin, joten jos kisaat kerran kuussa, koko litania on hyvä lukea kerran kuussa. Melkoinen panos. Kävi mielessä, että olisikohan hyvä idea tehdä kisatapahtumasta video, jossa esiintyvät kaikki säännöt? Ei varmaan tulisi niin hirveän pitkä vidukka, ja huonot lukijatkin saisivat ideasta kiinni. Lähdettäisiin tallilta ja päädyttäisiin radalle, ja siihen kaikki kuvalla ja tekstillä mitä pitää osata.

Otetaan esimerkki. Vuoden alusta tuli voimaan sääntö, jonka mukaan YKKÖSTASON kisoissakin pitää olla kisanumero kiinni hevosessa NIIN, ETTÄ STEWARDI NÄKEE SEN. Eli jos se on esim. kävelytysloimen alla, ei saa starttilupaa. Ihan vaan tiedoksi. Periaatteessa kuulemma kisa-alueelle ei saa edes tulla ilman näkyvillä olevaa numeroa. Näin alkuun varmaan monikin paikka katsoo hommaa läpi sormien, mutta on myös paikkoja, jossa ei katsota. Siksi se on hyvä ottaa huomioon esim. NYT. Meidän kisoissa sai lainata tallilta avuksi koottuja kisanumeroita vitosen panttia vastaan. Ensi kerralla meikä tekee bisnestä: myyn unohtaneille numerolippuja viidellä kympillä (normihinta 3-10€). Niitä oli nimittäin paljon! Jopa puoliammattilaisten keskuudessa.

Semmoistakaan en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että kun hevosta kuljetetaan, sillä pitää aina olla passi mukana. Siis heti kun astutaan autoon. Tämänkin opin. Ei ole ikinä nimittäin ollut.

Sitten opin, että jos ratsukko hylätään radalla ja sille annetaan lupa hypätä perusrata loppuun, ratsastaja ei saa käyttää raippaa sen loppupätkän aikana KERTAAKAAN. En ollut ikinä edes kuullut moista. Ja nyt tiedän senkin.

Nykyään on melkein kaikissa paikoissa tapana, että seuraava ratsukko on radalla valmiina odottamassa vuoroaan. Tiesittekö, että sääntöjen mukaan tämä toinen ratsukko ei saa mennä kuin käyntiä? Kuulemma joissain paikoissa saa. No oikeasti ei saa. Taaskin törmättiin tilanteeseen, jossa puoliammattilainen laukkailee radalla kaikessa rauhassa (ei häirinnyt ketään millään tavalla) kun toinen vielä suoritti. Hänelle huomautettiin asiasta.

Verisääntö on sitten verisääntö, vaikka voissa paistaisi. Verta ei saa tulla suusta eikä kyljestä eikä muualtakaan. Sitä pohdittiin tuomareiden kanssa, että mitä jos ihmisestä tulee verta. Kukaan ei osannut ottaa kantaa siihen.