Mistähän tänään raivoisi?

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Kuulopuheiden mukaan tämmöinen sattui kerran Helsingissä: Muinaisaikojen basisti ja elokuvanäyttelijä Silu Seppälä istui kantabaarissaan, kun Pelle Miljoona astui sisään. Silu siitä ilahtui ja kysyi vanhalta toveriltaan: ”Pelle moi! Mitäs tänään vastustetaan?”

Tuli vaan mielen kun selailin Facebookia ja joitakin keskustelupalstoja. Että kun pitää raivota joka asiasta. Siinähän menee terä jos koko ajan vauhkoaa. Lapsillekin neuvoin, että jos on pakko kiroilla, ole tarkka mihin kohtaan kirosanan isket, niin se toimii.

Ikä on siitä ihana asia, että yhä vähemmän jaksaa ottaa nokkiinsa, eikä myöskään herpaannu, vaikka muut eivät tee niin kuin minä. Aikanaan omistin koiran, joka ei elämänsä aikana koskaan tapellut kenenkään kanssa. Se oli aina vapaana. Pari kertaa joku yritti sen syödä, mutta ei se siitäkään traumatisoitunut. Sitten tuli tämä seuraava lemmikki. Sellaista koiraa ei ole, ketä tämä minun pikku kullanmuruni ei ole ainakin katsonut pahasti. Täysin sama kasvatus, ruokinta jne. MITKÄÄN samat säännöt eivät päde. Muun muassa nämä pari kiharapalloa ovat opettaneet minulle, että en voi hirveästi mennä mestaroimaan muiden tilanteita. You’ll never know.

Pullukkahan on metka likka. Siihen on kokeiltu kainelaisia juttuja ja lopulta vain pitkä pinna ja laaja ymmärrys ovat auttaneet. Ja oikeat välineet. Kukkahattu on ollut pakko asettaa välillä päästä kentän laidalle, koska se on ollut hevosen kannalta parempi vaihtoehto. Tällä hetkellä Pullukka on LAIHTUNUT ja muutenkin melko sporttinen likka. Lapsen kanssa tapellaan hirmu vähän ja hepan kanssa vielä vähemmän. Tie on löytynyt. Se on melko kivaa. (Kiimaa odotellessa)

Urheilijatytöt <3

Urheilijatytöt <3

Jos jonkun asian pitää kismittää, olkoon se sitten se, että voipi olla, että Pulde ei pääse tänä kesänä laitumelle. Se lihoaa kahdessa vuorokaudessa niin merkittävästi, että enpä taida uskaltaa. Tai vaihtoehto on tietty, että laitan kuonokopan, mutta kun se tuntuu niin inhottavalta. Tunnen oloni petturisiaksi. Vastapainoksi aion antaa hänen tiinehtyä vielä kerran. Uskon, että hän ymmärtää.

Kyllähän sekin harmittaa, että turparemmi ja muut suitset ovat eri väriset. Tosin niillä suitsilla pärjättiin viime viikonloppuna, joten tuskin uskallan vaihtaa enää ikinä.

Olen tosi pahoillani, mutta en nyt keksi kenenkään valmennuksistakaan mitään sanomista. En myöskään ruokinnoista tai loimittamisesta. Olkoot vaan kaikki semmosia kuin ovat.

Loppuun annan vinkin, jonka sain Outi Mäenpäältä, johon törmäsin missäs muualla kuin huoltoaemalla. Outi kertoi opiskelevansa hevosista niin paljon juttuja, että alkoi jo ahdistaa. Yhden hyvän ohjeen antoi hän: jos hevonen pelkää jotain, sille pitää antaa 14 sekuntia aikaa rekisteröidä tilansa. Sen jälkeen johtajuuttaan voi käyttää vahvistamatta pelkoa. Aion toteuttaa, ellen jopa ole jo toteuttanut.

Joulutarina (sisältää kauhua)

Älyköt jouluisessa maisemassa.

Kuva vuosi sitten! Laihaa porukkaa.

Minulla on synttärit 23.12. Tai siis oli. Pyrin aina sinä aikana tekemään kaikkea mikä on ihanaa, ja lisäksi komentelen lapsia palvelemaan minua. Hyvin pyyhki kunnes koira nro 2 herätti aamulla aika hätäisen oloisena. Koska oli syntymäpäiväni, herätin luonnollisesti lapseni, että menes ulos noiden kanssa. Kappas, koirallahan oli ripuli. Jännä, vaikka oli syönyt IHMISTEN MAKAROONILAATIKON PÖYDÄLTÄ EDELLISENÄ ILTANA. Oikein harmin paikka.

Noo, sitten nukuttuani muutaman tunnin vielä, paistoin lapsille pekonit ja munat, koska se on kivaa. Lapsi keitti kahvit. Ihanaa. Siitä sitten tallille, toki. Ilma oli kirkastunut juuri hieman, joten ajattelin, että vetäisempä ihanan, pittoreskin maastolenkin hepan ja koirain kera. Harjasin Pullukan ja koirat kykki pihalla paskassa. Liejua nimittäin riittää. Pistin oikein satulan Pullukan selkään ja hyppäsin sinne itsekin. Hienoa! Ihana keli, ihana maasto. Luonnon syntymäpäivälahja minulle. Käveltiin siinä muina eläiminä kärrypolkua, kun tielle saapui maastoauto. Kaveri ruuvasi auton ikkunan auki ja huusi: ”Eikö sua pelota?” Olin, että ei, mitenkäs, pitäiskö? ”No täällä on kaksi sutta nähty eilen tuossa ihan vieressä. Toinen susi ajoi koiraa takaa. Mennään nyt settereiden kanssa etsimään sitä.” Ok.

Jännästi sitä alkaa yhtäkkiä nähdä erilaisia hahmoja pitkin metsää. Eihän me missään nimessä käännytty ympäri, olemmehan Pohjolasta! Winter is coming! Meitä mikään estä. Se tietty vähän jännitti, että tiesin olevani kirkkaasti tarkkasilmäisin koko porukasta. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen ainoa, joka huomaa ketun/hirven/peuran. Voisi hyvinkin tulla tilanne, jolloin minä huomaan karhun/suden, ja koirat jää nuuhkimaan/kakalle/keppiä hakemaan ja hevonen on pohkeen takana, kun pitäisi lähteä karkuun niin maan perkeleesti. Siinä käy pian niin, että ollaan villieläimen ruokaa koko sakki. Metsään jää vain keko satuloita, suitsia, rintaremmimartingaaleja, heijastinhihnoja ja kypärä. Kaikki muu on pedon kidassa. Kyllä siinä ihmetys herää kanssahevostelijoilla. Saattaa sen jälkeen vaikuttaa kouluratsastus maneesissa entistäkin kiinnostavammalta.

Yksi entinen tallikaveri muuten juoksi joskus vuosi sitten hevosella karhua pakoon. Siinä on mielestäni jo yrityksen makua. Hevonen oli onneksi quarter. Ne on nopeita jos mitkä. Hieno uusi slogan quarterille: Haluatko jäädä henkiin? Hanki quarter!

Kerroinko jo, että hankin Pullukalle kuonokopan? No juu, mutta se oli perhana liian pieni! Pitää vaihtaa. Pullukka saa siirtyä rajoitettuun ahtaamisen, niin kuin omistajansa. Kuntopiiri alkaa heti ensi viikolla sekä meikällä, että Puldella. Sinne asti, moiccuu!

Autostani löytyy kaikki – mukana myös haju

Kakkahuumorin ystävät.

Kakkahuumorin ystävät.

Juttelin tänään työkaverini kanssa, joka taivasteli miksi en pidä autoani siistinä. Tai miksi en imuroi joka päivä, jos minulla on koiria. WHAT? Arvaatte varmaan, että kyseessä oli mies. Tuskin kukaan nainen innostuu kiillottamaan autoaan jatkuvalla syötöllä. Otin pikaisen katsauksen omaan autooni. Hups. Ulkokuorta ei tietenkään edes lasketa, koska loska. Sisällä on takaloosterissa vanha riimu (varaosa), joitakin edesmenneitä suitsien osia (varaosia), isäni vanhat ratsastussaappaat (varalla), ainakin yksi likainen satulahuopa jne. Takapenkillä on HIEMAN virttynyt viltti, joka estää koiria kiehnäämästä hiekkaisia tassujaan nahkapenkille. Toisaalta, jos jätän lemmikit hetkeksi autoon, ja niiden jalat ovat kurassa, voin LYÖDÄ VETOA, että nä käyvät pyyhkimässä likaisilla käsillään kojelaudan, etupenkit ja keskikonsolin. Tullessani takaisin autoon ne ovat tehneet pesät etupenkille. ”MOI.” Jotain voisi ottaa päähän. Minä olen tottunut.

Joskus muinoin haaveilin autosta, jossa laitan lemmikit takaloosteriin. No kas, nehän hyppäsivät sieltä liukkaasti takapenkille. Menin kauppaan ostamaan verkkoa siihen väliin. ”Kyllä ei tuohon malliin ole sellaista verkkoa.” No eipä tietenkään. Ja jos olisi, toinen koira varmaan ottaisi zetaa takapenkillä verkko kaulassa.

Kerran kävi vekkulisti. Olin jostain syystä pessyt autoni sisältä ja ulkoa, huolellisesti. Ehkä siksi, että eräs työtoverini kulki kyydissäni töihin. Ihmettelin kovasti kun hevonkakan haju ei kuitenkaan häipynyt. Ehdin matkailla autolla melko pitkään, kunnes kaivelin takapenkin ovien taskuista jotain. Ja kas: sieltähän löytyi kokonainen hevosen kakkapallero! Voi kyllä siinä nauru maittoi! Koira oli tietysti talvella löytänyt ”pallon” tallin pihasta ja ottanut sen mukaan autoon. Siellä se oli sitten sulanut kivasti oven ”taskussa”. Enhän minä sitä imuroidessa hokannut. Eräs toinen työkaveri kysyi kyytiini tullessaan ”tarttuuko tämä haju vaatteisiin”. Vastasin ”ei”, vaikka itse asiassa toivoin, että tarttuu, koska se oli tosi tyhmä työkaveri (entinen). Näin toimii aikuinen hevosharrastaja!

Ajankäytöllisesti haluaisinkin kysyä kohtalotovereilta, että missä välissä te pesette autonne/kotinne/itsenne? Meikä menee monesti aamusella tallille, yhdeksi töihin, pääsen kuudelta, kaupan kautta kotona seiskan pintaan, ruokaa apinoille, koirat ulos ja kas, kellohan on kymmenen. Niin että mihin kohtaan se kasvonaamio? Tai silitys? Entäpä konmarinointi?

Noooo, eikö sitä aikaa tule lisää sitä mukaan kun valo lisääntyy? Ja hei: se tapahtuu huomisesta lähtien. JEEEEEEEEE!