Ostaha sie hevoine! Uskallanko?

"Hyppää ainakin 160 talossa ja puutarhassa."

”Hyppää ainakin 160 talossa ja puutarhassa.”

Lähipiirissäni ollaan käymässä hevoskauppaa. Tällä tarkoitan, että yksi perhe on myymässä ja toinen ostamassa. Hyvällä tuurilla saan heidät saman pöydän ääreen ja siitä kaupat. Ja silti asia ei ole sillä kunnossa. Mitä tahansa voi tapahtua. Vähän niin kuin että vinkkaat kaverille työpaikasta, jossa pomona on tuttusi ja sitten he vihaavatkin toisiaan. Mutta eivät välttämättä.

Kaveri siis soitti ja kysyi onko hullun hommaa lähteä ostamaan hevosta Virosta. Ei se ole yhtään sen hullumpaa kuin mistään muualtakaan, vastasin. Koska se on totta. Kyllä, varmasti joku hevoskauppias tahi muu ammattilainen älähtää tähän, että hanki hevosesi Suomesta, se on ongelmatonta. Ehkä on, ehkä ei. Molemmista löytyy esimerkkejä. Jos ihmisellä on viitseliäisyyttä lähteä reissun päälle hevosta etsimään, niin miksi ei! Onhan se opettavaista ja parhaassa tapauksessa hauskaakin.

Onhan se ihanaa, jos ammattilainen hakee sinulle jostain valmiiksi katsotun hevosen hyvin ratsastettuna. Hintaan toki pitääkin tuolloin kuulua ammattilaisen palkkio. Silti ei ole takuuta siitä mitä sieltä tulee. On vain ihmisen sana. Ammattilainen voi aivan yhtä vilpittömästi olla sitä mieltä, että nyt on hyvä ja ehjä ja kaikin puolin fantsu, ja sitten kuitenkin joko jotain sattuu tai kemiat vaan eivät kohtaa. Se on täysin mahdollista. Itsehän esim. luulin välittäneeni aivan ihanan hevosen henkilölle A, joka tykkäsi hevosesta kovin ja ratsasti sillä nätisti, mutta kotopuolessa homma ei toiminutkaan. Ei kerta kaikkiaan, vaikka kuinka yritettiin. Ei siinä muu auta kun vaihtaa suuntaa – sekä hevosen, että ihmisen.

Hevosen ostaminen siis on AINA sika säkissä, joten muutama asia on hyvä ottaa huomioon jo alussa. Yksi on se, että kaikkea voi sattua, mutta silti sinua ei pyritä aina huijaamaan. On täysin mahdollista, että kaikki ei mene putkeen, vaikka kaikki olisivat rehtejä. Toinen on se, että hevosen omistamiseen kuuluu ostovaiheen jälkeenkin monta juttua. Esimerkiksi se, että hevonen voi käyttäytyä uudessa paikassa aivan eri tavalla kuin edellisessä. Se ei ole kenenkään syy. Myös ruoan erilaisuus voi vaikuttaa. Kuin myös käsittelyn erilaisuus. Puhumattakaan ratsastamisesta. Hirveän paljon kaikenmoista saa anteeksi, jos osaa ratsastaa pirun hyvin. Melko harva meistä osaa. Siksipä on syytä testata jollain hyvällä ratsastajalla onko hevonen todella hullu ennen kuin hyökkää myyjän kimppuun. Se voi olla kivulias tieto, että oletkin itse vain melko keskinkertainen. Mutta hei: aina voi oppia lisää! Itse näen hevosen haasteellisuuden mahdollisuutena oppia! Onhan se ihan helvettiä toisinaan, mutta entäs sitten? Se on semmosta ja tää on tämmöstä, eikö ne niin sano.

Kuten jo Chrisse Wegeliuskin sanoi, puhtaat röntgenit eivät ole välttämättä tae mistään. Tai ovat: siitä, että luusto on ehjä. Hevosessa on niin valtaisa määrä muutakin, että ei se autuaaksi tee. Joku voi lisäksi olla täysin terve ja ehjä, mutta hirveä ratsastaa sileällä ja lyömätön esteillä. Tai tuuppaushommissa vertaansa vailla mutta esteet saavat raivohulluuden valtaan. Kuka niistä selvän ottaa?

Ainoa tapa selvittää omat ja hevosen rajat on viettää sen kanssa paljon aikaa ja pitää aistit auki. Niitä oppii melko hyvin lukemaan kun vain malttaa katsella. Joskus rumasta rotiskosta voi hyvällä hoidolla ja ratsastuksella sukeutua verraton suorittaja, toisinaan taas kiivas ja kiiltävä kisaratsu saattaa teloa itsensä kuoliaaksi jo ekana tarhapäivänä. It happens. Ei pidä myöskään murehtia pitkistä saikuista. Siinäkin oppii aina jotain. Jos ei muuta, niin omaa pinnaa ehtii venyttää.

Bottom line: Etsi hevosta, joka tuntuu sielussa, älä syyllistä, joka löysi vääränlaisen. Jos sinulla ei ole sielua, luota ammattilaiseen.

Katja kouluratsastuslandiassa

whoopi8

Iloiset kouluratsastajat.

Voi kauheeta. Näin vanhaksi piti elää, että tuli ylipuhutuksi kouluratsastamaan. Onko tässä nyt mitään järkeä, että ilmatieteenlaitos erikseen ilmoittaa hellerajan rikkoutumisesta samana päivänä, kun olen sopinut tällit töiden jälkeen Ruskeasuon ratsastustaivaaseen (tai helvettiin, riippuu näkökulmasta).

Hevonen, jota saan lainata, on eläkkeellä oleva kouluhefoinen Kilpatallista. Kilpa-etuliite on hänelle taaksejäänyttä aikaa, mutta tallissa kökkii moni merkittävä kilpahevo. Itse en tietenkään tiedä mitään kouluhevosista, mutta kyllä ne pirullisen kovakuntoisen näköisiä eläimiä ovat. Tämä eläke-veijokin on varsinainen voimailijavanhus. Aivan ihana, tyyni herrasmies!

whoopy

Uuden eläketoverin kanssa luontoretkellä.

Huomioita: kaikki vastaantulijat moikkaavat. Johtuuko se siitä, että olen lähes Beyoncen veroinen julkkis vai siitä, että ovat kivoja, en tiedä ja loppujen lopuksi sama se. Kuitenkin haluatte tietää näinkö komean Marko Björsin. No en nähnyt. Kävin kyllä hänen tallissaan tarkistamassa tilanteen. Kävin myös poliisitallissa morjenstamassa kilpakaveriani hevosjalkapallosta. Siellä se pilkki, Palaad.

Läksimme ensihätään metsäpoluille kävelylle. Kaverilla oli toinen kouluhevonen. Jalustimemme olivat julmetun pitkät ja minulla silti hiukka liian lyhyet, sanoi kaveri.  Sanoin, että jos näitä vielä pidennän, putoan. Älä kysy miksi. Niin, ne ratsastuspolut siellä metsässä oli muuten oikein kivoja! Oli pientä mäennyppylääkin. Pienenä ongelmana saattaa joku kokea ties mistä eteen pomppaavat pyöräilijät, joilla toki on oikeus kaikkeen, koska he ovat pyöräilijöitä. Ihmeen vähän niitä polkijoita oli tallissa sisällä, vaikka HEILLÄ ON OIKEUS PYÖRÄILLÄ JOKA PAIKASSA, KOSKA HELSINKI ON PYÖRÄILYKAUPUNKI.

whoopy2

Ihan ku oikeesti!

whoopy7

Ja sitten pelkäämäni kenttä. Se oli materiaaliltaan varmaankin jotain silkkihansikkaista ja lampaan silmäripsistä rakennettua hietaa, jolloin baunssi on optimaalinen ja ligamentit jää henkiin. Minun ratsuni alkoi heti vetää minua höplästä. ”En mene,” sanoi hän, kun otin ohjat. Melkoinen ratsastuskoulutilanne siinä heti kärkeen, kun potkin ja huiskin kuin mikä lie. Lähtihän se siitä, hieman naureskellen. Käynti ei olisi hänelle käynyt, hän olisi halunnut mennä ravia. Siitä vähän neuvoteltiin. Ohjasotteesta neuvoteltiin, kuin myös pohkeen vahvuudesta jne. Laukka nousi (noh, nousi ja nousi, ehkä laski ennemminkin) melko etupainoisesti ja lompsi miten sattuu. Miten voikin ihminen tuntea itsensä niin kädettömäksi ja heikoksi! Vanha kouluveijo vei meikää kuin mätää kurkkua. Jostain sain sitten Osaan Ratsastaa -kohtauksen ja ryhdyin tehokkaaksi. Paikoitellen mentiin sitten ihan hyviäkin pätkiä, enimmäkseen ravissa.

whoopy3

Mitä tästä opimme? Musta, hieman löysempi paita päälle.

Jeesus, mikä hiki! Naama oli kuin liikennemerkki. Kuutisen tuntia myöhemmin yhä punainen.

Käytiin vielä tuuppauksen päätteeksi luonnossa ja kas, tehtävä suoritettu. Olipas kivaa! Ja näin Janne Berghinkin! Ja ehkä Ettan Ernroothin! Kyllä kannatti.

Kivat kaverini Rusalla.

Kivat kaverini Rusalla.

Kiitos eläkeveijo, lyhyt ystäväni ja pihalla kanssani naureskellut naisretkue. Suhtaudun näin muodoin lajiinne suopeasti. Jatkakaa.