Jos oma hevonen ei tunnukaan hyvältä

Näkymä Pullukan seljästä.

Pullukka katsoo onnellisena, että ihanaa kun Katja löysi ton ruskean hevosen, jolla voi ratsastella.

Terveisiä hevosen selästä! Siitä onkin 6 viikkoa kun viimeksi harrastin. Ensin kekkailoimme Pullukan kanssa ilman satulaa metsässä, ja se oli tietysti täydellistä. Nyt tulee se iso MUTTA. Seuraavana päivänä ratsastin kaverini hevosella, joka on jo kokonsa puolesta kerta kaikkiaan sopivampi minulle. Alku oli tietty omalta osaltani jonkinmoista paikan etsintää, mutta kunhan kotiuduin satulaan, niin voi veikkonen, että oli hienoa! Osasin siis ratsastaa, voidaan sanoa. Samaan aikaan kentällä puursi lapsi Pullukan kanssa. Niillä näytti menevän aivan täydellisesti.

Niin. Olenhan Pullukan kanssa kokenut yhtä ja toista, osannut ratsastaa ja ollut totaalinen nuija. Monta kertaa on käynyt mielessä, että mitä helvettiä teen pienellä tammalla, joka osaa kyllä hypätä, mutta jonka omistaa kisakauhuinen akka. Hyppäämistä en pelkää yhtään, mutta kisaamista kyllä. Jo vuosia sitten Virtas-Ville lohkaisi käydessään testaamassa Pullukkaa, että ”tästähän tulee oiva kisatykki lapselles!” Miten oikeassa olikaan karismaattinen näyttelijämme. Sorjonen tietää. Se on kerta kaikkiaan totuus. Minä olen siis onnekas, että en joudu luopumaan Pullukasta vain, koska en itse ole kovin hyvä sen ratsastamisessa. Ja vieläpä koska kaverilla on ihana hevonen, joka tarvitsee liikuntaa aina silloin tällöin.

Vitsi piileekin siinä, milloin pitää antaa periksi. Missä vaiheessa huomaa, että vituttaa jo selkään nousu? Ahdistaako jo tieto siitä, että takapää lepattaa kuin sukkahousut tuulessa? Eivätkö ihmiskäsi ja hevossuu kohtaa pehmeästi? Se korpeaa ja julmetusti. Vielä pahempaa siitä tekee se, jos muut osaavat ratsastaa SINUN HEVOSELLASI paremmin kuin sinä. Se ei sinänsä ole huono asia ollenkaan, mutta jos et nauti, tilanne on paska.

On täysin mahdollista, että tallillasi (tai lähipiirissäsi) on joku, jolla on sama probleema. Jos hevoset ja ihmiset kohtaavat, saattaa syntyä antoisia kavioliittoja, joissa RAHAN EI TARVITSE VAIHTAA OMISTAJAA. Hevosen myyminen on aina niin hiton penseä tapahtuma. Parempi aina niin, että omistussuhde säilyy, niin ei kun palautat vaan hepan ja otat omasi takaisin. End of discussion. Ei lakipykäliä. Ja mulkkujen kanssahan ei vaihtaria kannata tehdäkään.

Mutta, mutta. Ehdottomasti neuvon yrittämään ns. viimeiseen oljenkorteen asti, että valkenee oletteko sopiva match. Se on nimittäin niin, että mikään ei ole antoisampaa, kuin löytää yhteinen sävel miljoonien harjoitusten jälkeen.

Jaaha, ja sitten seuraa tiedotus! Seuraava Kavioliiton seuramatka Unkarin El Broncoon onkin jo varattu! Kuka lähtee mukaan? Ajankohta on 2.-5.11. ja hinta 420. Lentonsa jokainen hoitaa itse. Paikka on VERRATON! Kerron lisää kohta.

Hilpan (omistajiensa) ensimmäinen koulupäivä

Opettaja monelta saa lähtee?

Opettaja, monelta saa lähtee?

img_3961

Opettaja, onks pakko mennä suihkuun jos ei tullu hiki?

 

Oli tavattoman kirkas ja kaunis sää, kun äiti ja lapsi kurvasivat tallin pihaan eräänä tuulisena aamuna Suomen Kirkkonummella. Oli jo aikapäiviä sitten sovittu, että nyt alkaa Hilpalla koulu. Make-opettaja kaarsi pihaan samalla kuin mekin. Olalleen hän heitti autostaan ohjasajovyön ja ohjat. Apua! Se on nyt sitten totta. Vastahan varsanpötkäle oli pelkkä kuva eläinlääkärin monitorissa. Nyt se on 1,5 v.

Haimme pahaa-aavistamattoman Hilpuran laumasta ja veimme talliin. Siihen hän on onneksi tottunut, ei mitään keskustelua. Harjattiin neitoa vähän. ”Se on hevosen kunnioittamista, kun se pidetään puhtaana,” lausui Make, ja minua vähän hävetti. Hilppa on ihan siistissä kunnossa, mutta äitinsä…nooh, siitä sittemmmin! Sanoinkin Makelle, että hyvähän se on ruskeaa eläintä puhtaana pitää, johon hän kertoi tarinaa kuinka entisaikaan vedeltiin painepesurilla hevonen kiiltäväksi. Ei lainkaan huono idea.

Hilpalle puettiin ensin suitset ja sitten ajovyö tai mikälie. Koska meidän varsaa on loimitettu jo varhaisesta vaiheesta, se ei sanonut moisesta toimenpiteestä mitään. Kaikki kaivelu ja räpeltely oli ihan okei. Sitten ohjat kuolaimiin ja menoksi. Ensin Make käveli Hilbertin kanssa pitkin maneesia ja pysäytteli sitä. Lapsi käyttäytyi oikein hienosti.

Seuraavaksi Make TUOSTA VAAN ALKOI JUOKSUTTAA HILPPAA. Mä en voi käsittää miten se voi lähteä sillä lailla, että juokses nyt, niin minä seison tässä keskellä. Ja niinhän se meni! Hilppa juoksi vasemmalle kuin olisi aina ollut juoksutuksessa, mutta oikea oli vaikeampi. Se taas johtuu tietty siitä, että häntä on aina talutettu vasemmalta niin kuin säännöissä lukee. Ei ole nimittäin koskaan käynyt mielessäkään, että varsaa pitäisi taluttaa molemmilta puolilta! Nyt tiedän.

Eihän siinä mennyt kuin kymmenen sekuntia kun Hibelius jo hoksasi, että jaa, OIKEALLEKIN voi hölkätä, asia selvä.

Sitten siirryttiin ohjasajoon. Make pyysi minut Hilpan henkiseksi tueksi kävelemään vierellä, kun hän ohjasti takaa. Siinä sitten taas mentiin kuin olis aina menty. En voi käsittää. Seuraavaksi Hölmölän Emäntä ja Tytär saivat hoitaa hommaa ihan itse. Make seisoi maneesin laidalla ja huuteli neuvoja kun tytär ohjasti ja äiti oli HENKISENÄ TUKENA. Kuka täällä on kenen henkinen tuki. JA SIIS ME OSATTIIN! SE MENI HIENOSTI!

Katja meni tosi hyvin! T.Hilppa

Katja meni tosi hyvin! T.Hilppa

Opettaja, kato! Kato, opettaja!

Opettaja, kato! Kato, opettaja!

Opettaja, me mennään tälläi! Kato!

Opettaja, me mennään tälläi! Kato!

Noin vartti oli touhuttu, niin sai riittää. Se on kuulemma ihan passeli aika opiskella tässä iässä. Olen samaa mieltä, täytin juuri 48. Hirveästi yli varttia ei jaksa. Itse asiassa kotiin saavuttuani otin heti tirsat.

Mitä opin tänään?

Taluttaminen ja paikallaan seisominen on asioita, jotka pitää opettaa HEVOSEN KANSSA TOIMIVILLE IHMISILLE, jotta ne osaavat sitten vaatia niitä hepoilta. Hyvin yksinkertainen asia, joka jää hyvin helposti unholaan. Make opetti meille molempia. Hevosta ei saa vetää perässä, eikä se saa ryysätä. Liikkeelle lähdetään aina ihmisen halusta, ei hevosen. Näin takaamme turvallisuuden kaikissa tilanteissa. Ihan mahtavaa! Nyt olen viisaampi kuin tuhat jänistä! Ja hyvällä tuurilla Hilppenbergkin oppi jotain.

Seuraava virallinen koulupäivä on 15.1.2017. Jeeeee!

 

Videopätkä nähtävillä Kavioliiton Facebook-sivulla. Ehkä.

 

 

Huonollakin ratsastajalla on oikeus elää

Upean ulkonäön lisäksi sairaan taitava. Jopa kivuliaan taitava. Kuva: VILMA KUOPPAMÄKI

Upean ulkonäön lisäksi sairaan taitava. Jopa kivuliaan taitava. Kuva: VILMA KUOPPAMÄKI

Törmäsin äskettäin ikävään postaukseen Feisbukissa. Toverini, lahjakkaan ponitytön äiti, pohdiskeli, että pitääkö hänen lopettaa laji, koska VALMENTAVA IHMINEN oli sanonut, että hän on katastrofaalisen huono ratsastaja. Ihan varmasti onkin GP-ridaajiin verrattuna! Itse asiassa noin 95% meistä on. Ja kaiken huipuksi tämä henkilö on aivan normaali ratsastaja. Näin huonosti voi käydä, kun valmentaja ja oppilas ovat mahdollisimman väärät toisilleen. Jotkut valmentajat ovat niin saakelin eteviä, että katsovat asiakseen ilmoittaa ”totuuden”, jotta kaikkien kärsimys muka loppuu. Hevonen voi paremmin. Jeij. Tätä taustaa vasten ratsastuskoulut pitäisi lopettaa tänään.

Varmasti jokainen teistä on kokenut sen tunteen, kun tunti on takana ja ihmettelee, että miten voi olla, että olen muka ratsastanut vuosikausia. Tai jopa vuosikymmeniä! Kun on vain niin huono, että itku ei ole kaukana. Ja sitten on niitä hetkiä, kun voisi ilmoittautua suoraan olympialaisiin. Usein näissä tilanteissa on joko a) eri hevonen tai b) eri päivä tai c) molemmat tai d) eri ope.

Eikö mitä.

Eikö mitä.

Jotkut valmentajaparat ovat siitä ikävässä tilanteessa, että joutuvat ottamaan oppilaakseen myös ihmisiä, joiden kehityskäyrä on heiltä näkymättömissä. Hitaan oppijan kanssa pedagogia ja psykologia ovatkin avainasemassa. On aivan sama miten monet olympialaiset valmentaja itse on voittanut, jos hän ei osaa jakaa tietoaan hyödyllisesti. Hitaastakin oppijasta voi tulla kelpo hevosenystävä. On täysin mahdollista, että tavallinen ratsastaja viettää iloiset vuosikymmenet köpötellen sopivalla hevosella sopivan valmentajan johdolla. Hevonenkin viihtyy, kun ketään ei vituta. On kuulemma kirjailijoitakin, jotka eivät oppineet 5-vuotiaana kirjoittamaan hyvin.

Huippuratsastukseen halutaan nyt satsata. Se on mahtava juttu. Se ei kuitenkaan auta pätkääkään niitä kymmeniä tuhansia tavallisia, jotka haluavat harrastaa ja laittaa kaikki rahansa hevosiin. He elävät viidakossa, aina jonkun viisaamman neuvojen varassa. Hyvällä tuurilla lähin viisas on oikeasti viisas, huonolla tuurilla lähin ”viisas” on vain kyyninen, oman kunnianhimonsa sumentama egomaanikko, joka suhtautuu kaikkiin muihin paitsi GP-ratsastajiin ylimielisesti.

Lapseni ilmaisi asian (taas kerran) viisaammin kuin moni muu. Tapaan huudella lätkämutsi -tyyppisesti kentän laidalta neuvoja ratsastavalle lapselleni. Hän pysähtyi kerran kohdalleni ja sanoi: ” Äiti, et sä voi antaa mulle samoja neuvoja kun mitä ope antaa sulle, koska mä en ole vielä samassa vaiheessa ratsastajana kuin sä.” Asia pihvi. Poikkeuksellisen selvästi ilmaistu ja harvinaisen totta. Pidin turpani kiinni ja aion tehdä niin myös vastaisuudessa.

Hei sinä, huono ratsastaja. Hanki sinua tukeva valmentaja, ei sellaista, jonka meriitit kertovat hänen omista onnistumisistaan, vaan sellainen, joka saa oppilaansa kukoistamaan.

Sillä aikaa voit saletisti päteä jollain muulla akselilla. Älä välitä. Ei se ratsastus ole minullekaan se ylpeilyn aihe. Ratsastus on minulle intohimo, suuri rakkaus ja fantastinen harrastus. Ja sen huomaa meidän hevosistakin.

"Happy athletes" kuva: VILMA KUOPPAMÄKI

”Happy athletes” kuva: VILMA KUOPPAMÄKI