Hilpan (omistajiensa) ensimmäinen koulupäivä

Opettaja monelta saa lähtee?

Opettaja, monelta saa lähtee?

img_3961

Opettaja, onks pakko mennä suihkuun jos ei tullu hiki?

 

Oli tavattoman kirkas ja kaunis sää, kun äiti ja lapsi kurvasivat tallin pihaan eräänä tuulisena aamuna Suomen Kirkkonummella. Oli jo aikapäiviä sitten sovittu, että nyt alkaa Hilpalla koulu. Make-opettaja kaarsi pihaan samalla kuin mekin. Olalleen hän heitti autostaan ohjasajovyön ja ohjat. Apua! Se on nyt sitten totta. Vastahan varsanpötkäle oli pelkkä kuva eläinlääkärin monitorissa. Nyt se on 1,5 v.

Haimme pahaa-aavistamattoman Hilpuran laumasta ja veimme talliin. Siihen hän on onneksi tottunut, ei mitään keskustelua. Harjattiin neitoa vähän. ”Se on hevosen kunnioittamista, kun se pidetään puhtaana,” lausui Make, ja minua vähän hävetti. Hilppa on ihan siistissä kunnossa, mutta äitinsä…nooh, siitä sittemmmin! Sanoinkin Makelle, että hyvähän se on ruskeaa eläintä puhtaana pitää, johon hän kertoi tarinaa kuinka entisaikaan vedeltiin painepesurilla hevonen kiiltäväksi. Ei lainkaan huono idea.

Hilpalle puettiin ensin suitset ja sitten ajovyö tai mikälie. Koska meidän varsaa on loimitettu jo varhaisesta vaiheesta, se ei sanonut moisesta toimenpiteestä mitään. Kaikki kaivelu ja räpeltely oli ihan okei. Sitten ohjat kuolaimiin ja menoksi. Ensin Make käveli Hilbertin kanssa pitkin maneesia ja pysäytteli sitä. Lapsi käyttäytyi oikein hienosti.

Seuraavaksi Make TUOSTA VAAN ALKOI JUOKSUTTAA HILPPAA. Mä en voi käsittää miten se voi lähteä sillä lailla, että juokses nyt, niin minä seison tässä keskellä. Ja niinhän se meni! Hilppa juoksi vasemmalle kuin olisi aina ollut juoksutuksessa, mutta oikea oli vaikeampi. Se taas johtuu tietty siitä, että häntä on aina talutettu vasemmalta niin kuin säännöissä lukee. Ei ole nimittäin koskaan käynyt mielessäkään, että varsaa pitäisi taluttaa molemmilta puolilta! Nyt tiedän.

Eihän siinä mennyt kuin kymmenen sekuntia kun Hibelius jo hoksasi, että jaa, OIKEALLEKIN voi hölkätä, asia selvä.

Sitten siirryttiin ohjasajoon. Make pyysi minut Hilpan henkiseksi tueksi kävelemään vierellä, kun hän ohjasti takaa. Siinä sitten taas mentiin kuin olis aina menty. En voi käsittää. Seuraavaksi Hölmölän Emäntä ja Tytär saivat hoitaa hommaa ihan itse. Make seisoi maneesin laidalla ja huuteli neuvoja kun tytär ohjasti ja äiti oli HENKISENÄ TUKENA. Kuka täällä on kenen henkinen tuki. JA SIIS ME OSATTIIN! SE MENI HIENOSTI!

Katja meni tosi hyvin! T.Hilppa

Katja meni tosi hyvin! T.Hilppa

Opettaja, kato! Kato, opettaja!

Opettaja, kato! Kato, opettaja!

Opettaja, me mennään tälläi! Kato!

Opettaja, me mennään tälläi! Kato!

Noin vartti oli touhuttu, niin sai riittää. Se on kuulemma ihan passeli aika opiskella tässä iässä. Olen samaa mieltä, täytin juuri 48. Hirveästi yli varttia ei jaksa. Itse asiassa kotiin saavuttuani otin heti tirsat.

Mitä opin tänään?

Taluttaminen ja paikallaan seisominen on asioita, jotka pitää opettaa HEVOSEN KANSSA TOIMIVILLE IHMISILLE, jotta ne osaavat sitten vaatia niitä hepoilta. Hyvin yksinkertainen asia, joka jää hyvin helposti unholaan. Make opetti meille molempia. Hevosta ei saa vetää perässä, eikä se saa ryysätä. Liikkeelle lähdetään aina ihmisen halusta, ei hevosen. Näin takaamme turvallisuuden kaikissa tilanteissa. Ihan mahtavaa! Nyt olen viisaampi kuin tuhat jänistä! Ja hyvällä tuurilla Hilppenbergkin oppi jotain.

Seuraava virallinen koulupäivä on 15.1.2017. Jeeeee!

 

Videopätkä nähtävillä Kavioliiton Facebook-sivulla. Ehkä.

 

 

Huonollakin ratsastajalla on oikeus elää

Upean ulkonäön lisäksi sairaan taitava. Jopa kivuliaan taitava. Kuva: VILMA KUOPPAMÄKI

Upean ulkonäön lisäksi sairaan taitava. Jopa kivuliaan taitava. Kuva: VILMA KUOPPAMÄKI

Törmäsin äskettäin ikävään postaukseen Feisbukissa. Toverini, lahjakkaan ponitytön äiti, pohdiskeli, että pitääkö hänen lopettaa laji, koska VALMENTAVA IHMINEN oli sanonut, että hän on katastrofaalisen huono ratsastaja. Ihan varmasti onkin GP-ridaajiin verrattuna! Itse asiassa noin 95% meistä on. Ja kaiken huipuksi tämä henkilö on aivan normaali ratsastaja. Näin huonosti voi käydä, kun valmentaja ja oppilas ovat mahdollisimman väärät toisilleen. Jotkut valmentajat ovat niin saakelin eteviä, että katsovat asiakseen ilmoittaa ”totuuden”, jotta kaikkien kärsimys muka loppuu. Hevonen voi paremmin. Jeij. Tätä taustaa vasten ratsastuskoulut pitäisi lopettaa tänään.

Varmasti jokainen teistä on kokenut sen tunteen, kun tunti on takana ja ihmettelee, että miten voi olla, että olen muka ratsastanut vuosikausia. Tai jopa vuosikymmeniä! Kun on vain niin huono, että itku ei ole kaukana. Ja sitten on niitä hetkiä, kun voisi ilmoittautua suoraan olympialaisiin. Usein näissä tilanteissa on joko a) eri hevonen tai b) eri päivä tai c) molemmat tai d) eri ope.

Eikö mitä.

Eikö mitä.

Jotkut valmentajaparat ovat siitä ikävässä tilanteessa, että joutuvat ottamaan oppilaakseen myös ihmisiä, joiden kehityskäyrä on heiltä näkymättömissä. Hitaan oppijan kanssa pedagogia ja psykologia ovatkin avainasemassa. On aivan sama miten monet olympialaiset valmentaja itse on voittanut, jos hän ei osaa jakaa tietoaan hyödyllisesti. Hitaastakin oppijasta voi tulla kelpo hevosenystävä. On täysin mahdollista, että tavallinen ratsastaja viettää iloiset vuosikymmenet köpötellen sopivalla hevosella sopivan valmentajan johdolla. Hevonenkin viihtyy, kun ketään ei vituta. On kuulemma kirjailijoitakin, jotka eivät oppineet 5-vuotiaana kirjoittamaan hyvin.

Huippuratsastukseen halutaan nyt satsata. Se on mahtava juttu. Se ei kuitenkaan auta pätkääkään niitä kymmeniä tuhansia tavallisia, jotka haluavat harrastaa ja laittaa kaikki rahansa hevosiin. He elävät viidakossa, aina jonkun viisaamman neuvojen varassa. Hyvällä tuurilla lähin viisas on oikeasti viisas, huonolla tuurilla lähin ”viisas” on vain kyyninen, oman kunnianhimonsa sumentama egomaanikko, joka suhtautuu kaikkiin muihin paitsi GP-ratsastajiin ylimielisesti.

Lapseni ilmaisi asian (taas kerran) viisaammin kuin moni muu. Tapaan huudella lätkämutsi -tyyppisesti kentän laidalta neuvoja ratsastavalle lapselleni. Hän pysähtyi kerran kohdalleni ja sanoi: ” Äiti, et sä voi antaa mulle samoja neuvoja kun mitä ope antaa sulle, koska mä en ole vielä samassa vaiheessa ratsastajana kuin sä.” Asia pihvi. Poikkeuksellisen selvästi ilmaistu ja harvinaisen totta. Pidin turpani kiinni ja aion tehdä niin myös vastaisuudessa.

Hei sinä, huono ratsastaja. Hanki sinua tukeva valmentaja, ei sellaista, jonka meriitit kertovat hänen omista onnistumisistaan, vaan sellainen, joka saa oppilaansa kukoistamaan.

Sillä aikaa voit saletisti päteä jollain muulla akselilla. Älä välitä. Ei se ratsastus ole minullekaan se ylpeilyn aihe. Ratsastus on minulle intohimo, suuri rakkaus ja fantastinen harrastus. Ja sen huomaa meidän hevosistakin.

"Happy athletes" kuva: VILMA KUOPPAMÄKI

”Happy athletes” kuva: VILMA KUOPPAMÄKI

Kun hevonen päättää mitä tehdään

Joojoo, tullaan tullaan.

Joojoo, tullaan tullaan.

Hevoskuiskaus on hämäävä käsite. Se viittaa siihen, että mystisesti astraalitasolla viestitetään hevoselle miten kuuluu toimia ja hevonen vastaa tekemällä just niin. Väärin. Hevoskuiskaustahan ei ole olemassakaan. On ihmisiä, jotka osaavat lukea hevosta niin, että tietävät millä niitä motivoidaan. Erinomainen piirre. Saanko sellaisen, kiitos. Syön tässä.

Meidän tallin pihapiirissä asustaa ns. hevoskuiskaaja, Vladi. Hän kouluttaa hevosia luottamaan siihen, että hän kyllä tietää miten homman pitää toimia. Pidin kerran hänen hevosestaan kiinni sen aikaa kun hän puuhasi jotain. Hänen hevosensa totteli myös minua hyvin pienillä eleillä. Voin kertoa, että elämä on hirveän helppoa, kun hevonen tekee niin kun käsketään.

Här arbetar Vladi. Kuva: Yle

Här arbetar Vladi. Kuva: Yle

Tämä hevoskuiskari sanoi (ja kaikki muutkin hevoskuiskarit), että luottamus ja kunnioitus alkaa maan tasalta. Hevosen pitää uskoa, että ihminen tietää mitä tehdään jo silloin, kun kävellään peräkanaa. Kaikki tämä siirtyy sitten ratsastukseen. Toki ratsastuskyvyilläkin on osuus asiaan, mutta perusluottamus kuitenkin löytyy. Uskalletaan mennä paikkoihin ja kohdata maailmaa. Ei kriisiydytä.

Tämän viisauden äärelle pysähdyin eilen, kun eläinlääkäri tuli tutkimaan onko Tyttösellä kaikki okei. Tytär juoksutti heppaa ensin, ja heppa vähän naureskeli koko hommalle ja ryntäsi heinätukon luo. Tytär antoi hevon äiskälle ja äiskän kanssa Tyttönen otti vähän vakavammin, mutta kuitenkin kieli poskessa. Melkein kuulin kun se naureskeli. Eläinlääkäri taivutteli kaikki käpälät ja totesi: tämähän kannattaa taivutella aina ennen ratsastusta. Sehän kulkee koko ajan paremmin ja paremmin.

Nolotti. Tämähan tarkoittaa sitä, että Tyttönen on vienyt meitä kuin mätää kurkkua. Ennen lomaa Tyttösen ratsastettavuus oli lähes 5/5, kahden viikon loman jälkeen 1/5. Hänelle oli jäänyt lomavaihde silmään. Olin toki pohtinut tätäkin vaihtoehtoa, mutta eläinlääkärin käytyä saatoin uskoa, että näin on. Aloin miettiä Tyttösen käytöstä noin kokonaisuudessaan. Ennen lomaa oltiin kaikin puolin ryhdissä ja herran pelossa. Käytännössä siis ei kokeiltu enää rajoja. Ei ryysitty taluttaessa, ei kurkisteltu boksista liian kauas. Seistiin paikalla selkään noustaessa. Loman jälkeen oltiin vähän sinne päin, plus huudettiin kurkku pitkänä kavereille koko ajan.

Tässä naurattaa ihmistä, hevosta ei niinkään.

Tässä naurattaa ihmistä, hevosta ei niinkään.

Aloitin ryhtiliikkeen eilen menemällä itse ensin osteopaatille ja sitten kulmien ja ripsien kestovärjäykseen. Näillä eväillä suuntasin ratsastamaan aivan eri asenteella. Ja kas: käsissäni oli hevonen, joka oli kuin muovailuvahaa.

Kiitos hevoskuiskaus, kosmetologi, osteop, internet ja kesä. Nyllähtee.

Neljä pientä/keskikokoista elefanttia maaarssi näin...

Neljä pientä/keskikokoista elefanttia maaarssi näin…