Hilpan terveiset kansalle

Tässä me ollaan Railin kanssa siinä vanhassa paikassa.

Tässä me ollaan Railin kanssa siinä vanhassa paikassa.

Kansalaiset, medbörjare! Mä olen ollut nyt yli kolme kuukautta laitumella. Ensin mentiin ystäväni ja kämppäkaverini Railin kanssa kahdestaan laitumelle. Naapurissa oli kolme aikuista, ne oli todennäköisesti laitettu siihen kyttäämään meitä. Yksi niistä oli kuulemma äitini. Ihansama. Ensin me laukattiin Railin kanssa ihan kreisinä pitkin, kun oli niin paljon sitä tilaa. Vitsit miten kivaa on vetää täysii! Kannattaa kokeilla. Naapurin muijat otti kans lähdöt, mut sitten niiden pomo, se valkonen joka on kai mun mutsi, sano, että nyt lopetatte sen kirmailun tai tuutte ylikuntoon. Mä en tiedä mitä on ylikunto, mut jos äiti sanoo et se on paha, se on paha. Me alettiin myös Railin kanssa varmuuden vuoksi heti syödä.

Välillä meitä kävi vaklaamassa yks mies. Se laitteli meille vettä ja oli muutenkin asiallinen kaveri. Se toi myös semmosen suolajutun. Me Railin kanssa heiteltiin sitä ja se meni rikki. Ei sanottu sille miehelle mitään, ehkä se ei huomannu.

Toiset tyypit, jotka meitä kävi usein katsomassa, oli ne samat kun jo silloin, kun mä synnyin. Ne on siitä kivoja, että ne raapii Railia ja mua aina sieltä mistä kutittaa. Se on tosi ihanaa. Sitten se isompi niistä naisista nostelee aina mun jalkoja. En ymmärrä miks, mutta mä nostelin jalkoja koska se halusi. Siitä hyvästä se sitten rapsutti kuitenkin. Se pienempi niistä naisista on ihan hullu halaamaan ja ottamaan kuvia. Se on ottanu musta varmaan ainakin satakytkolme kuvaa. Mitähän se niillä tekee? Tai ehkä se lähettää ne johonkin missikisojen karsintaan, koska se on se sama tyyppi kenen kans oltiin keväällä missikisoissa.

sorsa

Siinä mä oon missikisoissa, tossa kohtaa piti laulaa joku kappale. Mä vedin Sannii.

Jossain vaiheessa se meidän laidun ei enää tuntunutkaan niin isolta. Tunnettiin se jo aika hyvin. Oltiin syöty siitä myös tosi paljon. Naapurilaitsan aikuiset kerto, että kuusiaidan takana asuu issikoita. Ne sano, että issikat on jotain viikinkejä, ja ne on tosi vaarallisia. Ne on jostain Islannista kotosin. Me ei saatu Railin kans nukuttua pariin yöhön kun mietittiin, että kuusiaidan takana on joku villien lauma. Sitten me päätettiin tehdä ekskursio sinne aidan taakse. Rohkaistiin mielemme ja kaadettiin sen verran aitaa, että päästiin kulkemaan. Sitten me tepsuteltiin Railin kanssa sinne villien pihaan. Ja siis mitä! Ne villit on semmosia pieniä turreja! Ne oli tosi ystävällisiä ja möllötti siellä vaan! Ihmiset vähän huus, että mitäs te täällä teette. No me oltiin Railin kanssa, että ei enää mitään ja mentiin takasin omalle laitumelle. Ihan älytön juttu! Issikat on ihan tavallisia. Myöhemmin se mies tuli kysymään meiltä, että missäs te ootte ollu. Me oltiin Railin kans ihan, että mitä sä tarkotat, vink-vink.

Sitte me muutettiin. Mä luulen, että meillä alko Railin kans koulu, koska me muutettiin yhen valkosen aikuisen kans kimppaan. Mä luulen, että se on opettaja, koska se komentaa meitä aika paljon. Sillai hauska se uusi paikka, että naapurilaitsalla on yks tosi hyvännäkönen mies. Äiti sano, et mä en saa kattella vielä miehiä, mut on se kyl tosi söpö. Välillä me nipistellään sen jätkän kaa toisiamme nenästä. Mä oon ihan, et senkin hullu, et saa 😀

hilb1 hilb2

Eilen ne naiset kävi taas räpsimässä kuvia ja raapimassa meitä. Se oli kivaa. Niillä oli myös sellainen minihevonen mukana. Se haukkuu. Me ajettiin sitä Railin kans takaa. Se oli hauskaa. Sit meidän ope sano, että nyt tytöt riittää ja sit me laukattiin toiseen päähän laitsaa. Ne ihmiset jäi sinne vähän tollona vilkuttaan. Me oltiin Railin kaa, et moikku.

Tuolla se meidän ope vahtii, näättekö.

Tuolla se meidän ope vahtii, näättekö.

Joku sano, että kesä loppuu kohta ja sit me muutetaan talliin. Mä en tiedä mikä on kesä, mut ok. Vähän jännittää jo.

 

Pullukka is back in da game!

Onko pakko tulla?

Onko pakko tulla?

Sunnuntai-iltaan venähti ennen kuin päästiin lassoamaan villihevosta laitumelta. Hän on ollut nyt kuukauden totaalikieltäytyjänä erittäin vehmaalla laitumella. Onni on se, että hänen kämppiksensä ovat molemmat nuoria ja hysteerisiä, joten Pullukkakin joutui liikkumaan varmasti monta kerta enemmän kuin oli suunnitellut. Aiemminhan hän on liikuttanut jalkojaan vain siirtyäkseen nurmimättäältä toiselle. No niin, siinä siis oli koko mind-set hevosella ns. muuttunut ja se tarkoitti tässä tapauksessa sitä, että lassosimme hevosemme päättömien kanojen laumasta. Pullukka nyt on ihan okei ja hallittavissa, mutta taivas miten nämä nuorisolaiset häsläsivät varmuuden vuoksi joka suuntaan. Ymmärrän, että siinä on tilanne päällä kun vanhempi valtiomies poistuu muonavahvuudesta, mutta herran tähden, täytyykö siinä katkaista verisuonta päästä?

Ennen kun päästiin lassoamistilanteeseen olin jännän äärellä. Olin laina-autolla ja lainatrailerilla liikenteessä, ja voin sanoa, että tiukka peruuttelu ei ole vahvuuteni. Piti kuitenkin ajaa hieman hiekkatien risteyksen ohi ja peruuttaa sitten koppi hiekkatielle. Heh. Tässä vaiheesa kiitin luojaani siitä, että oli pieni krapula (kerran vuodessa on näin aikuisena ihan kohtuullista hankkia suuntaa-antava kankkunen), sillä en tuntenut lainkaan pelkoa tai osaamattomuutta. Peruutus sujui reilusti alle puolessa tunnissa.

Tämä kuva ei liity tilanteeseen, mutta kuvaa tilannetta hyvin.

Tämä kuva ei liity tilanteeseen, mutta kuvaa tilannetta hyvin.

No niin, koppi auki ja hevosen perään. Nuoret hönöt kirkuivat ja hölkkäsivät ympäriinsä, kun johtajatamma vietiin pois. Suunta ja määrä katosi laidunjengiltä täsyin: kiljunta oli korvia huumaava. Ja mitä teki Pullukka? No huolestui, tietysti. Se tarkoitata hevosten maailmassa sitä, että jämähdetään nelipistetanaan kopin ääreen, eikä liikuta mihinkään. Maksimissaan äänijänteet liikkuu, ja toki sieraimet. Ne olivat niin levällään, että sieltä näki aivoihin. On siinä tytöllä sierainta!

Pistin lapseni namipaloilla ryyditettynä rauhoittelemaan laidunjengiä. Se auttoi noin minuutin. Sillä aikaa Pullukka ehti käydä kopissa pariinkin otteeseen ja tulla myös pois sieltä, koska tuli toisiin aatoksiin, enkä minä ehtinyt tietenkään laittaa puomia paikalleen, vaikka pitkät kädet omistankin, ja niin olimme taas lähtötilanteessa. Voi nyt pylly.

Kun lapsi palasi miehitykseen, saimme Pullukan yhdessä ihan hyvin kohteeseen. Tokihan se puski pepulla puomia, mutta ihan vapaasti vaan. Seinä kiinni ja kotiin!

Lihavuuden tila sivusta katsottuna 5.7.2016.

Lihavuuden tila sivusta katsottuna 5.7.2016.

Seuraavana päivänä Pullukka vietti tutustumispäivää tehden ei-mitään, tiistaina tuli kengittäjä. Siis tänään. Ihan hyvä, koska toisesta etusesta oli kenkä irti ja melkoinen lohkare myös kaviota. Villihevosethan eivät ole tottuneet kengitykseen, joten Pullukka häsläsi aivan liikaa. Myös karsinastaan hän ehti paeta, koska eihän villihevosia pidetä karsinoissa!

Villhevosia ei kengitetä. Miksi olen täällä, kytkettynä?

Villhevosia ei kengitetä. Miksi olen täällä, kytkettynä?

Selkäänkin pääsin tänään. Ensin katseltiin vartti yläkautta silmiin, mutta kyllä se sitten kulki joitakin kierroksia ihan hyvin. Tästä tämä taas lähtee!

Laidunpohdiskelua

Pullukka ja Iiris in action.

Pullukka ja Iiris in action.

Siellä ne möllöttävät, Pullukka ja Hilppa. Käyn morjestamassa niitä laitumella monta kertaa viikossa, vaikka ei niitä liiemmin tunnu se kiinnostavan. Tai okei, Hilppaa kiinnostaa. Ja hänen ystäväänsä Railia. Tytöillä on vielä niin vähän kokemusta ihmisistä, että kiinnostaa. Pullukka ilmoitti viime kerralla hyvin selkeästi, että raavi tosta, tosta ja tosta ja sitten voitkin lähteä, moiccu. Hänen ystävänsä Iiris katseli suu auki meidän koiria, joista toinen uskaltautui laitumelle asti, toinen jäi murjottamaan auton viereen, koska sähköpaimen. Yhtenä päivänä ihmettelin miksi se seisoo tallin pihalla keskellä tarhaa ja tuijottaa. Sitten tajusin, että eihän sieltä pääse pois kun on ne aidat. Äkkinäinen luulisi, että aidan ali pääsee ihan pikkuisen vaan ryömimällä. No ei pääse.

Raili ja Hilppa in action.

Raili ja Hilppa in action.

Hilppa ja Raili halusivat kuulla kaikki kuulumiset. Miten ne jaksavatkin niin toljottaa ja olla kysyväisiä? Ottivat myös hyvin kohdistetut rapsutukset ilolla vastaan. Tytöillä oli vähän puremaa rinnassa, mutta ei mitenkään pahasti. Turkki kiilsi. Toista se on Pullukalla. Todennäköisesti ensimmäisenä laidunpäivänä Pullukka on sukellellut huolellisesti ympäri laitsaa muodostaen näin jäätävän kakkapanssarin ympärilleen. En ole ollenkaan varma saako sitä koskaan pois. Mutta tuntuu viihtyvän.

Kevytlevite.

Kevytlevite.

Alun perin suunniteltiin, että Pullukalta otetaan takakengät pois, ettei sitten tulee rumaa jälkeä. Nyt kun kurkkasin, niin siellähän ne ovat, takalenkkarit alla. Kysyin Päälliköltä unohtiko ottaa pois. ”En, se nyt ei vaan näyttänyt olevan kovin väkivaltainen.” No juu ei. Katseella tappaa jos tarvetta ilmenee. Pullukan linja pitää: takajalkoja ei nostella turhaan, oli tilanne mikä hyvänsä. Siinä kuluu aivan liikaa kaloreita ja ylikunto häämöttää. Kiva laidunkavereiden kannalta, ei-kiva ratsastettaessa.

Kaveri vei jännevammaisen tammansa siittolaan, sinne missä Pullukkakin oli. Kehuin paikkaa maasta taivaaseen, ja tyytyväiseltä vaikuttivat sekä omistaja että hevonen. Tarhaan se siellä kuulemma lykättiin. Tarhaan? Mitä? Paikka, jossa on maailman jumalaisimmat laitumet ja tamma meni tarhaan. ”Ei saa laiduntaa,” oli ollut eläinlääkärin kommentti. Tamma ei edes onnu. Voi venäjä. Onko tämä nyt taas tätä hätävarjelun liiottelua? Niin kuin että hevosta käsitellessä pitää AINA olla hanskat ja turvajalkineet. Niinkö tosiaan? No onhan se kiva, mutta miten ne nyt ihan aina osuvat kohdalle? Ei mitenkään.

No oli miten oli, siellä se on nyt, hyvässä hoidossa. Itse asiassa moni hevonen on siellä paremmassa hoidossa kuin kotonaan. Tallin henkilökunat on kertonut monista ”vaikeista” tammoista, joiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa. Olen käynyt tilalla sen sata kertaa, enkä ole koskaan nähnyt siellä epämääräisiä tilanteita. Mistäköhän johtuu? Voiko olla, että siellä otetaan hevonen hevosena, ihan lungisti? Kokemukseni mukaan hevosista tulee melko rauhallisia, jos niiden kanssa on rauhallinen.

Moi!

Moi!

Takaisin laiduntamiseen. Välillä mietityttää, kun herään aamulla hyvin aikaisin (5.30) ja on melko kylmä. Että miten ne tytöt siellä pärjäävät kun ei ole edes sade- ja toppaloimea. Sitten muistan, että nehän ovat hevosia. Ne liikkuvat. Eivät ne hytise teltassa ja kaivaudu toistensa kainaloihin. Tosiaan! Nehän saattavat tykätä kun ei ole liian kuuma. Eikä sade ole tiettävästi vienyt vielä yhdeltäkään hevoselta henkeä. Joten josko ne siellä sitten pärjäävät.

Tähän kohtaan haluan lausua kiitoksen sana kaikille lukijoilleni! Olen ihan älyttömän innostunut tästä kirjoittamisesta ja olenkin päättänyt lisätä viikkoon yhden postauksen. Sitä mukaa niitä on sitten neljä viikossa. Katsotaan saisinko vielä venytettyä enemmänkin, mutta lähdetään tästä. Toivottavasti maistuu!