Varsojen kykyjen arviointi on kamalaa

Eih! Taas Huippumalli haussa!

Eih! Taas Huippumalli haussa!

Lauantaina oli hevosmaailmassa vuorossa lasten vapaaohjelma. Se tarkoitti varsojen kiihdyttelyä pitkin maneesia. Irrottelua on ihana katsella, tarhassa kun ei ihan vielä pääse täysillä. Tukeva maa mahdollistaa valtavat liikesarjat. Yhdellä seinustalla oli taas estekuja, johon sai vapaasti eksyä ja jos sinne ei eksynyt, sinne ohjattiin. Ensimmäisenä hyppäsi nuori hevoinen, joka oli tullut autolla paikalle. Hän ei ollut koskaan hypännyt ilman ihmistä, joten oli aika äimänä omista kyvyistään ihan yksin. Seuraavana vuorossa oli meidän pieni Hilppa. En vieläkään ymmärrä  miten voi olla mahdollista, että minun Pullukkani on itse synnyttänyt jotain niin ihanaa. Ihan oikea hevonen!

Hilppa aloitti laajentamalla sieraimet äärirajoille. Sitten vedettiin sitä kuuluisaa, tahdikasta ravia ensin pari erää, sitten uutena numerona mukaan oli tullut laukka! Meidän lapsi osaa myös laukata, ahaa! Aikaisemmin laukka ei ollut kykyvalikoimassa oikeastaan ollenkaan.

Osaan ravin.

Osaan ravin.

Osaan nykyään laukankin, kattokaa!

Osaan nykyään laukankin, kattokaa!

Nythän mä hokasin miten tää tehdään.

Nythän mä hokasin miten tää tehdään.

DSC_0097 (mini)

Hypyt eivät taaskaan aluksi meinanneet lähteä liikenteeseen. Pikkuhevo toljotti esteitä ja pysähteli jokaisen kohdalla. Yli kyllä tuli, mutta melko nahkeasti. Pari kertaa arvottuaan sille alkoi pikku hiljaa valjeta miten homma etenee. Sitten se laukkasi myönteisin korvin ihan itse kujaan ja hyppäsi koko setin läpi.

Katselin pientä tyttöä haikein mielin. Ollaan ilmoittauduttu Kyvyt esiin -katsastuksiin, mutta ei me kyllä uhata siellä ketään. Tosiasia on se, että meidän nuori nainen on pullea ja söpö tyttö, jonka jalat eivät ole venyneet pituutta, mutta keskivartalo vastaavasti on ihan hyvin kehittynyt. Hänellä on hurmaava, järkevä luonne, eikä hirveä kiire mihinkään. Semmoiset elementit eivät ole toivottuja varsankasvatuksessa. Halutaan skouppia, kinttuja, ravia, laukkaa ja herkkyyttä. Ja mikäli mahdollista, hyvä tekniikka hypyissä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että meidän Hilpalla on vain sopusuhtainen, pienehkö vartalo ja kaunis pää. En usko, että niillä eväillä jäädään historiaan. Minun kohdallani se ei ole kyllä ollut tarkoituskaan, mutta miten käy FWB:n? Ratsujalostusliitto haluaisi tietenkin, että laji kehittyisi ja hevoset olisivat aina vaan hienompia. Mutta kun hienommat on ovat niitä, joilla minä en tee mitään. Ne ovat liian reaktiivisia, liian herkkiä ja liian vaikeita. Ammattilaisen neuvo on, että osta itsellesi sellainen. Minä halusin kasvattaa sellaisen. Haluan tietää, mitä on tutustua hevoseen syntymästä asti. Nyt se tapahtuu.

Meidän kohdalla Kyvyt esiin on siis ihan puhdas opintomatka! On terveellistä käydä jossain nuoren kanssa. Kaikki on kotiinpäin. Hilppa on kuitenkin meille ihan täyden napakympin kimuli.

Meidän oma pikku Kymppi.

Meidän oma pikku Kymppi.

Hilppa ja lapsi mannekiinikisoissa! Apua! Söpöys-warning!

CALLE MISSÄ SÄ OOT? MISSÄ CALLE ON?

CALLE MISSÄ SÄ OOT? MISSÄ CALLE ON?

Täällä. Mä haluun himaan, täällä on ihan tyhmää.

Täällä. Mä haluun himaan, täällä on ihan tyhmää.

Tänään se sitten oli: päivä jolloin mitattiin virallisesti kuinka kaunis Hilppa oikein on. Siis noin objektiivisesti. Subjektiivisesti katsottunahan Hilppa on maailman kaunein ja älykkäin yksivuotias. Ja jos joku on hirveää, niin se, että olen tästä reissusta pelkän kertomatiedon varassa. En päässyt mukaan, koska olin itse Turussa juontamassa muotinäytöstä. Melkein sama, siis. Hevosten kohdalla kyseessä oli Kasvattajapäivät Ypäjällä, man!

Vein edellisenä iltana lapsen tallille yöksi, koska lähtö mannekiinikisoihin oli kuudelta. Samaisena iltana pesimme Hilpan ja poikaystävänsä Callen ensimmäistä kertaa. Hengenlähtö olisi toki voinut olla lähellä, mutta kun Hilppa on niin kiltti ja viisas, niin me tytöt vaan pestiin hevoiset ja sillä sipuli. Nooo, oli siinä nyt vähän väräjävää takajalkaa ja muljahtelevaa silmää, mutta kaikki pysyivät maan tasalla ja henkilövahingoilta vältyttiin. Sitten vaan varsat ja ihmislapset nukkumaan ja äiti Turkuun.

Aamulla laittelin ensimmäistä viestiä puoli kahdeksan korvilla. ”Miten meni lastaus.” ”Hyvin, Hilppa on niin viisas.” Asia selvä. Tässä vaiheessa läksin itse sovittelemaan vaatteita ja siitä maskiin. Kun ensimmäinen muotinäytös jysähti Hansakorttelissa käyntiin, puhelimeni oli vielä mykkänä. Olin yrittänyt tykittää kysymyksiä, mutta minulle ei vastattu. Näytöksen jälkeen sain kontaktin Ypäjälle. ”Kiitti äiti, suitset oli liian isot, olisit voinu sovittaa, Hilppa sai kakkosen.” MITÄ HERRAJUMALA KAKKOSEN! SEHÄN ON MAHTAVAA! OSASIKO SE KÄYTTÄYTYÄ? ”No joo, no se mies joka esitteli Callen ja Hilpan sano, että toi ori oli oli paljon helpompi käsitellä kuin toi AKKA.” Tässä vaiheessa tuumaan, että olipa onni etten ollut paikalla, olisi voinut jotakin juhaa sattua leukaan. Lapsi oli vaan nauranut ja kuiskannut hiljaa Hilpalle ”Hyvä laps.”

Kuka toi mies on, mihin se vie mua.

Kuka toi mies on, mihin se vie mua.

Totta puhuen ainoa ammattilainen koko kuviossa oli tietystikin se esittelijämies (hänelle suuri kiitos!). Hilpalla ei ollut hajuakaan mistään eikä lapsellanikaan. Siihen nähden siis melko kunnioitettava saavutus: nolla ruumista, varsa pesty ja rusetti poskella. Hilpan ylitsepursuava kauneus ei siis välttämättä saanut tuomareita hapettomiksi, mutta sen ”hirnunta” sen sijaan jäi mieliin. ”Mikä se ihmeellinen ääni oli, mitä se päästeli se teidän varsa,” kuuli kysyttävän. Totuuden nimessä varsamme hirnunta muistuttaa huomattavasti enemmän keuhkovammaista sorsaa kuin hevosta. Olen monta kertaa talutellut häntä kotosalla kun hän on kesken kaiken tajunnut, että perhana nyt on kaverit jääneet johonkin, ja hän on alkanut ”hirnua.” Olen sanonut hänelle, että puhu kunnolla, kukaan ei saa selvää tuommoisesta röhkinnästä, mutta ei ole vielä mennyt oppi perille. Selvästikin tämä yksilö menee motoriikka edellä ja kielellinen kehitys perässä. No, mihis tässä on kiire, valmiissa maailmassa?

Ujostuttaa vähän.

Ujostuttaa vähän.

Loppukaneettina lapseni sanoi, että ai niin äiti, Hilppa voitti sulle sitten rahaa olikohan se satasen. Niin että se menee sitten sun tilille. Se on se kasvattajapalkinto. MITÄ. VARSA ON VASTA YKSI JA ON TIENANNUT MINULLE RAHAA ENEMMÄN KUIN KAIKKI AIEMMAT HEVOSENI YHTEENSÄ.

Suhtaudun avoimesti tulevaisuuteen ja sen tarjoamiin haasteisiin.

Suhtaudun avoimesti tulevaisuuteen ja sen tarjoamiin haasteisiin.

Vastedes kuuntelen vain, jos minua kutsutaan nimellä HEVOSKASVATTAJA STÅHL.

Hilppa, toinen perintöprinsessa.

Hilppa, toinen perintöprinsessa.

Kiitokset: Anne, Petra, Eeva, Anni ja oliko siellä vielä muitakin? Kiitos kaikille teillekin!

Hilpan ensimmäiset suitset

Et vaikuta ihmiseltä, jolta ostaisin käytettyä kodinelektroniikkaa.

Et vaikuta ihmiseltä, jolta ostaisin käytettyä kodinelektroniikkaa.

Mihin tämä aika oikein rientää? Vastahan Pullukka oli matkalla seksilomalle ja nyt Hilppa on jo vuoden vanha. Ensi viikon lauantaina Hilppa menee Ypäjälle mannekiininäytökseen. Mukaan lähtee lapseni eli Hilpan toinen omistaja. Samaan aikaan toisaalla Hilpan toinen omistaja, Katja Ståhl, juontaa Turussa muotinäytöksiä. Riippuu kumpaa meistä mielii nähdä, että kumpaan kannatta tulla. Voin vannoa, että muotinäytöksen juonnot tulevat olemaan epäsovinnaisia. En voi sanoa, että minulla olisi pitkällistä kokemusta aiheesta. Toisaalta jos olisin päässyt mukaan Hilpan mannekiinishowhun, olisin saattanut tyriä koko homman. Joten ihan hyvä näin!

Vappuaatto meni kreisisti. Siivosin 10 karsinaa ja kuivitin ne myös. Sitten ratsastin Pullukkaa kovin laiskasti. Vappupäivä meni näemmä aivan yhtä päättömästi: siivosin 10 karsinaa. Tällä kertaa sää oli NIIN hieno, että ei tehnyt mieli lähteä tallilta mihinkään. Niinpä tyrkkäsin lapsen hevon selkään ja laitoin pari estettä. Pullukka oli mielissään tästä ratkaisusta. Lapsikin on niin kevyt, että on kiva laukkailla. Sillä lailla kokonais

Petra palkitsee lapset vihreällä kullalla.

Nämä nuoret lähtevät lauantaina mannekiininäytökseen. Calle <3 Hilppa.

keveä tunnelma!

Hiki tuli itse kullekin, mutta jännittävin oli edessä. Olimme ostaneet jo maanantaina Hilpalle suitset, mutta emme olleet ehtineet kokeilemaan niitä. Hilpan kanssa portilla oli tietysti vastassa koko jengi tuuheita ja uteliaita hevosenlapsia. Tuupittiin siinä hölmöimpiä pois tieltä, että saatiin meidän Hilpero pois ryhmästä ja kauneushoitoon. Talutimme neidon talliin ja harjasimme häntä hänen OMILLA HARJOILLAAN. Ostettiin Hilpalle omat, punaiset harjat. Ilmeisesti lapsi pitäisi saada puhtaaksi ennen näyttelyä, mutta anteeksi miten se tapahtuu? Hevoslapsi on YDINPASKASSA.

No, isoimmat kokkareet pois ja suitset päähän. Mallattiin suitsia ensin, että nähdään koko. Hän oli tavattoman viisas ja sivistynyt, eikä sekoillut eikä teutaroinut lain. Sitten otettiin mukaan myös kuolaimet, jotka tuntui kyllä NIIN tyhmiltä, mutta kun lähdettiin kävelemään, kuolainten kauheus jotenkin unohtui. Kierrettiin ihan pieni kiekka maneesissa ja ravattiin eestaas. Hilppa on kyllä niin hieno ja viisas. Vielä.

Tässä vaiheessa hevosenlapsi hokasi, että oli yksin tilanteessa. Alkoi käheä kiljunta. Hirnuminen näkyi enemmän naaman asennosta kuin äänestä. Osaakohan se hirnua oikein ollenkaan? Onneksi sitä ei kai mitata näyttelyssä.

Suitset pois ja riimu päähän, harjoitus on ohi. Veimme Hilpermannin takaisin tarhaan, jossa yksi pojista ilahtui niin, että ehdotti lähempää kassakäymistä. Hilppa potkaisi penseästi ilmaa ja laukkasi tiehensä. Se siis osaa myös laukata, hyvä. Luulin, että askellajit on käynti ja ravi.

Ensimmäinen harjoitus pulkassa, check! Hevonen siitä tulee.

Kohta ne kuulemma laittavat kuolaimet. Yksi kysymys: Miksi?

Kohta ne kuulemma laittavat kuolaimet. Yksi kysymys: Miksi?