Ratsastajan kädet – ikuinen kriisin paikka

Mielestäni tämä on ihan hyvä ohjasote ja satula myös. T.Pullukka

Mielestäni tämä on ihan hyvä ohjasote ja satula myös. T.Pullukka

Törmäsinpä kummalliseen, ja samalla niin ymmärrettävään pulmaan taannoin Keiteleellä. Eräs leiriläinen, joka harrastaa enimmäkseen länkkää, valitti, että tästä eurooppalaisesta tyylistä tulee niska kipeäksi. Olin ensin, että öö, mutta kun hän sanoi, että saa yhtenään olla vetämässä näistä ohjaksista, niin tuleehan se. No niin tulee!

Ja aivan, joku siellä jo huutelee, että ohjista ei saa vetää. Ei saakaan, mutta jos/kun on kyse suomenhevosesta, jonka kaula on paksu kuin itse isänmaa ja se ei pysähdy, niin mitä ajattelit? Kyllä siinä joutuu kuulkaa vetämään. Toisinaan maastossakin saa vetää ihan tosissaan jos meinaa tulla kotiin jotain muuta vauhtia kuin kiitolaukkaa, joka on sinänsä ihan hyvä askellaji sekin. Eikä tarviste olla edes suomenhevonen (olin eilen Pullukan kanssa ns. kiitomaastossa, jarrut inte).

Kerran sain hienon, vaikkakin lyhyen oppitunnin kouluratsastaja Karolina Liuksialalta. Olivat polkaisseet tuttunsa kanssa pystyyn verkossa toimivan ratsastuskoulun, ja esittelivät sitä sitten. Meillä oli ohjelmanumeron nimi AVOVÄISTÖ. Karolina kertoi, kuinka etenkin vanhempaa kopukkaa pitää jumpata kunnolla ennen kuin vaaditaan asioita. Ymmärrän oikein hyvin. Harjoitus aloitettiin etsimällä sovelias ohjasote. Herran tähden, miten tiivis se on! Ei riitä ihmisen lihas kuin hetken aikaa! Ymmärrän toki, että kyseessä on ns. kehys, johon hevosen halutaan menevän, ja kun yhteistyö alkaa löytyä, avut muuttuvat höyhenenkevyiksi. Olen kartalla tästä. Ongelma onkin siinä, että en mitenkään osaa pitää HYVÄÄ TUNTUMAA VETÄMÄTTÄ OHJISTA, etenkään kun se hyvä tuntuma on saatanallisen raskas.

Tähän varmaankin toinen äärilaita jo korottaa ääntään: ÄLÄ VEDÄ OHJISTA. En vetäisikään, jos muu konsti olisi mahdollinen. Muistan ikuisesti kun nuorna ratsastin erästä vanha kilparatsua noin niin kuin liikuntamielessä. Omistajansa sanoi, että ”se sitten tykkää melko kovasta kädestä”. Olin ihan kujalla. Miten voi tykätä? En meinannut ollenkaan uskoa, kunnes kerran jouduin jarruttelemaan vanhaa rouvaa siihen malliin, että löysin ns. sopivan otteen. Se oli melkoisen kova, mutta herran tähden, että alkoi hevonen kulkea hienosti! Aiavn siltä seisomalta hän oivalsi mistä on kyse. Ja minä myös.

Niskahan tulee kipeäksi siitä, kun ei rentouta hartioita. Väitän, että noin sata vuotta saa ratsastaa kahdeksalla hevosella päivässä, että ihan kunnolla rentoutuu olka. On se vaan sen verran kokonaisvaltaista hommaa, että helposti jännittyy, VAIKKA EI SAISI. Länkkähommassahan ohjat ovat vain ns. VARALLA jos mikään muu ei toimi. Onko nyt niin, että pitää alkaa länkkäämään vallankin? Vai miten tästä eteenpäin? Itse pidän kovasti molemmista lajeista, mutta toisesta tiedän noin 99% enemmän. Onko tässä nyt joku kulma, mikä jää pimentoon? Miksi länkkähevosen suu jätetään rauhaan ja se tottelee silti, miksi euroopplaistyylisen hevosen suu on toisinaan kuin betonia? Miksi hyvä ratsastaja saa kaikki kulkemaan? Mitä?

No niin, siinä teille pähkinää purtavaksi. Perjantaina elikkäs huomenna menen muuten ratsastuskeskus Ainoon haastattelemaan Hanna Tardiveauta, ehkä hän osaa vastata tähän. Ja viikonlopun vietänkin Kuninkuusraveissa! Soon moro.

Harry Potter ja Liekehtivä Puolipidäte

 

Siinä ollaan varmasti puolipidätepäissään.

Siinä ollaan varmasti puolipidätepäissään.

Eräs lukija toivoi analyysiani puolipidätteestä. Olin mahtaillut sillä, että olin tajunnut mikä se on. Ja tottahan se oli – siinä hetkessä. Hetkihän oli nimittäin se, kun ryttarjumpassa vedettiin lapaluita yhteen niin, että olkapäät olivat rennot ja rintaranka suorassa ja vatsalihakset tiukkana. Jumppaope piti sormea siinä kohdassa lapaluiden välissä, josta piti löytyä lihas. Löytyihän se, mutta samalla olkapäät pompsahtivat mukana taakse. Ja kas, silloinhan rentous käsivarsista lensi ulos avoimesta akkunasta. Jatkoin siis harjoittelemista ja sen yhden perkuleen lihaksen löytämistä. Seuraus oli se, että nyt on lapaluiden väliset lihakset (vai onko niitä yksi?) olleet jumissa jo useamman viikon. Kai ne jumiin menee jos ne yhtäkkiä joutuu johonkin tehtäviin kaikkien näiden vuosikymmenien jälkeen.

Harjoiteltiin open kanssa myös ohjista vetämistä kuminauhan kanssa. Se on muuten hyvä harjoitus. Ope piti kuminauhan toisesta päästä ja minä pidin ”ohjista”. Sitten piti tiukentaa vatsamakkara (sisempi vatsalihasto), vetää lapaluut taakse ja alas ja pitää rintasuorassa, ei antaa sen pullistua. Näin puolipidäte onnistui hienosti ilman, että kädellä nyittiin yhtikäs. Hirveän onnellinen olo! Muistin se ratsastaessakin useamman minuutin. Sitten alkoi tämä: ai niin jalat, ai niin kädet, ai niin rentous, ai niin vatsa, ai niin katse, ai niin istuinluut, ai niin kantapäät. Muistan joskus autokoulussa (v.1987) olleeni huolestunut, että miten hitossa voi samaan aikaan hallinnoida rattia, vaihdekeppiä, KOLMEA poljinta, peilejä ja tietä. Vaikutti aivan mahdottomalta. No mutta sehän on ihan paperia ratsastukseen verrattuna.

Tottahan toki olen kokenut niitäkin hetkiä, jolloin kaikki sujuu kuin tanssi ja näyttääkin tanssilta. Ongelma vain on se, etten yhtään tiedä mistä se on milloinkin johtunut. Olen kerran nuoruudessani päässyt saletisti valmennusrinkiin siksi, että sain KERRAN suomenhevosruuna Hanneksen menemään peräänannossa. Kerran. Opettaja tod.näk. toivoi, että se tapahtuisi toistekin. No ei se sitten mennyt ihan niin, ainakaan muistaakseni. Voiko olla ratsastajana hyvä, jos onnistuu vain kerran kuussa ja jouluna?

No niin, nyt kun ollaan purettu tämä puolipidätteen illuusio, voidaan siirtyä siihen mitä tarkoittaa ASETTAA HEVOSELLE PAINETTA. Siis antaa pohkeita vai ja pidättää (puoli-?) samaan aikaan? Vai mitenkä? SISÄPOHJE PITÄÄ SAADA LÄPI, eikö totta, ja voi hitto kun en saa. Useinhan se johtuu siitä, että keskistyn niin hanakasti siihen sisäpohkeeseen, että koko muu kroppa kiertyy aivan mystiselle kikkuralle. Olen huomannut tämän ihan PEILISTÄ. Näyttää muuten melko törkeältä.

Huomaako mistään, että ratsastuksellinen itsetunto on taas vähän jossain? No kun en ole päässyt maastoon kahteen viikkoon, niin alkaa ihan selkeästi sirittää. Keskiviikon jälkeen alkaa helpottaa, yritän silloin ehtiä maastoon ennen töitä. Iloisia harjoitushetkiä kaikille puolipidätteen parissa!

 

T. WINNER

PS. Ensi kerralla puhutaan siitä saako opettajan kanssa avata dialogin vai ei.

img_3850