Jos oma hevonen ei tunnukaan hyvältä

Näkymä Pullukan seljästä.

Pullukka katsoo onnellisena, että ihanaa kun Katja löysi ton ruskean hevosen, jolla voi ratsastella.

Terveisiä hevosen selästä! Siitä onkin 6 viikkoa kun viimeksi harrastin. Ensin kekkailoimme Pullukan kanssa ilman satulaa metsässä, ja se oli tietysti täydellistä. Nyt tulee se iso MUTTA. Seuraavana päivänä ratsastin kaverini hevosella, joka on jo kokonsa puolesta kerta kaikkiaan sopivampi minulle. Alku oli tietty omalta osaltani jonkinmoista paikan etsintää, mutta kunhan kotiuduin satulaan, niin voi veikkonen, että oli hienoa! Osasin siis ratsastaa, voidaan sanoa. Samaan aikaan kentällä puursi lapsi Pullukan kanssa. Niillä näytti menevän aivan täydellisesti.

Niin. Olenhan Pullukan kanssa kokenut yhtä ja toista, osannut ratsastaa ja ollut totaalinen nuija. Monta kertaa on käynyt mielessä, että mitä helvettiä teen pienellä tammalla, joka osaa kyllä hypätä, mutta jonka omistaa kisakauhuinen akka. Hyppäämistä en pelkää yhtään, mutta kisaamista kyllä. Jo vuosia sitten Virtas-Ville lohkaisi käydessään testaamassa Pullukkaa, että ”tästähän tulee oiva kisatykki lapselles!” Miten oikeassa olikaan karismaattinen näyttelijämme. Sorjonen tietää. Se on kerta kaikkiaan totuus. Minä olen siis onnekas, että en joudu luopumaan Pullukasta vain, koska en itse ole kovin hyvä sen ratsastamisessa. Ja vieläpä koska kaverilla on ihana hevonen, joka tarvitsee liikuntaa aina silloin tällöin.

Vitsi piileekin siinä, milloin pitää antaa periksi. Missä vaiheessa huomaa, että vituttaa jo selkään nousu? Ahdistaako jo tieto siitä, että takapää lepattaa kuin sukkahousut tuulessa? Eivätkö ihmiskäsi ja hevossuu kohtaa pehmeästi? Se korpeaa ja julmetusti. Vielä pahempaa siitä tekee se, jos muut osaavat ratsastaa SINUN HEVOSELLASI paremmin kuin sinä. Se ei sinänsä ole huono asia ollenkaan, mutta jos et nauti, tilanne on paska.

On täysin mahdollista, että tallillasi (tai lähipiirissäsi) on joku, jolla on sama probleema. Jos hevoset ja ihmiset kohtaavat, saattaa syntyä antoisia kavioliittoja, joissa RAHAN EI TARVITSE VAIHTAA OMISTAJAA. Hevosen myyminen on aina niin hiton penseä tapahtuma. Parempi aina niin, että omistussuhde säilyy, niin ei kun palautat vaan hepan ja otat omasi takaisin. End of discussion. Ei lakipykäliä. Ja mulkkujen kanssahan ei vaihtaria kannata tehdäkään.

Mutta, mutta. Ehdottomasti neuvon yrittämään ns. viimeiseen oljenkorteen asti, että valkenee oletteko sopiva match. Se on nimittäin niin, että mikään ei ole antoisampaa, kuin löytää yhteinen sävel miljoonien harjoitusten jälkeen.

Jaaha, ja sitten seuraa tiedotus! Seuraava Kavioliiton seuramatka Unkarin El Broncoon onkin jo varattu! Kuka lähtee mukaan? Ajankohta on 2.-5.11. ja hinta 420. Lentonsa jokainen hoitaa itse. Paikka on VERRATON! Kerron lisää kohta.

Hevosihmisen ajatuksenjuoksu

horse poop money

Kuten jo mainitsinkin, olin hiljattain yli kuukauden kaukana hevosista. En edes muista millä vuosikymmenellä (tuhannella?) olen viimeksi ollut yhtä kauan puhumatta hefoisista. Porukassa oli toki yksi miesparka, jonka vaimo on hevosmuija. Ihan tahallani en avannut keskustelua hänen kanssaan, sillä en halunnut aiheuttaa enempää traumoja. Hän ohjasi jossain vaiheessa puheet hevosiin ja sai kuin saikin sittemmin pienet raivarit, koska me ollaan niin pimeitä. No voi höh, niinhän se vissiin on. Siitä sainkin idean kirjoittaa listan hevosihmisen käyttäytymismalleista. Vassokuu: millä logiikalla hevoshenkilö ajattelee?

  1. JÄRKI. Hevosihmisellä on järki siinä missä muillakin, mutta se jää monesti muiden tärkeiden asioiden jalkoihin. Tärkeitä asioita saattavat olla mm. tunne tai hevosenhankintatilanne. Myös autokaupassa järki saattaa unohtua pihalle. Satulakaupoissahan järkeä ei juurikaan tarvita, jos satula vain on sopiva.
  2. TUNNE. Muut ihmiset vasta opettelevat tunteeseen luottamista, hevosihmisillä se kasvaa luonnostaan ja voi hyvin. Kenenkään ei ole niin helppoa sysätä olosuhde- tahi järkiasioita pois tieltään kuin hevosihmisen. Se on suorastaan luontevaa.
  3. SUORA TOIMINTA. Hevosihminen lähtee tilanteeseen avoimin mielin. Kyseessä voi olla karannut kopukka, ratsastettavuudeltaan mahdoton eläin tai vaikkapa älytön ajankäyttö. Hevosihminen ei pelkää mahdottomuuksia. Sinne vaan ja kattellaan myöhemmin mitä jää. Usein ei jää kuin kireä puoliso ja tyhjä lompakko.
  4. YES, I CAN. Suomalainen on usein liian nöyrä. Ei uskalleta olla oikeassa ja neuvoa muita. Hevosihminen uskaltaa. Jos sattuu olemaan väärässä, niin oppihan siitä taas jotain uutta. Ei se ole niin justiinsa! Päämääränä on kuitenkin se, että mahdollisimman moni jää henkiin, niin ihminen kuin eläinkin. Ja tietty auto, jolla pääsee tallille.
  5. OLOSUHTEET. Viidakossa hengaillessa kuuntelin kuinka ihmiset valittivat hikeä, paskaisuutta, märkyyttä  ja/tai kylmyyttä, nälkääkin. En kokenut tilannetta lainkaan vieraaksi. En viitsinyt kovin suureen ääneen huudella, että meikäläiselle tämä on arkea. Ainahan tallilla on joku olosuhde, jos ei muita, niin maneesi on ainakin täynnä. Mutta ei me siitä jakseta piitata, sillä se on semmoista ja tämä on tämmöistä!
  6. RAHA. Rahasta puhutaan ihan liikaa. Millä ne pankitkin jäisivät eloon elleivät juuri sillä, että ihmiset ottavat lainaa? Hevosihminen ei pelkää jäävänsä velkoihin. Sehän on normaalia! Välillä tulee pikkuisen arvioitua vinoon, mutta kyllä se siitä suttaantuu kun ottaa vaikkapa vuodeksi kolmannen työpaikan.
  7. HEVONEN. Se on luomakunnan kruunu ihan samalla logiikalla kun lätkävaimolle jääkiekkoileva puoliso. Sillä erotuksella toki, että hevonen ei petä eikä useimmiten tienaakaan. Hevonen on arvokas eläin ja siksi siitä pitää pitää huolta ihan kunnolla, ajan kanssa.
  8. AJANKÄYTTÖ. Työt kannattaa hoitaa reippaasti, jotta jää enemmän aikaa olla tallilla, sillä siellä on monta hommaa tekemistä vailla. Aina.
  9. ARVOT. Hevosihmisellä on arvot kunnossa. Juuri nyt en muista missä järjestyksessä ne ovat, mutta ehdottomasti kunnossa. Viime kuussa huollettu. Hevosihminen osaa antaa ARVOA AJALLE.
  10. MIELENTERVEYS. Hevonen varmistaa, että ainakin yksi ihminen per hevonen säästyy valtion kustantamilta terapioilta ja lääkityksiltä. Eikö se ole aika hyvin?

Vaikuttaako tutulta? Kaverin puolesta kyselen. Tavataan Helsinki Intl Horse Showssa 18.-22.10.!

Varsakuume, siis Pullukalla, ITELLÄ EI NIIN VÄLIÄ

No mikä tässä nyt on niin ihmeellistä?

No mikä tässä nyt on niin ihmeellistä? Ihan tavallinen varsa. Niin. Kuva: Outi Impivaara

Meidän talliin syntyi pienokainen. Hän taitaa olla nyt jotakuinkin viikon vanha ja aivan naurettavan ihana. Nimenkin jo sai, Jump for Joy H, ja nimensä veroinen on nassikka. Kaikki kulmakunnan ihmiset ovat tietty aivan raiteiltaan hänestä. Äitihevo suhtautuu ihmisiin oikein joviaalisti, lasta saa halailla ja rapsutella ihan mielin määrin, mutta annas olla jos joku hevonen tulee kymmentä metriä lähemmäs. Turpasauna (tirsk) odottaa heti nurkan takana!

Ja mitä sitten tapahtui kun Pullukka näki varsan (kaukaa)? Pysähtyi ja katsoi. Näki ja muisti. Sekosi tyystin. Päästeli ääniä, alkoi huolestua. Karsinaan vietyäni hän ei enää syönyt (!!!!), katseli vain haaveellisesti ikkunasta ulos. Kävin tässä välissä auttamassa pikkuipanan vesiboksiin viennissä. Pikkuhevon pylly suihkutettiin ekaa kertaa (en kestä). Pidin häntä lähestulkoon sylissä (yhyy), äitillensä se oli ihan okei. Lapsikaan ei värissyt, katseli vain äimänä. Mie romahin.(yhyy)

Täysin normaali hevosen lapsi, mikä tässä nyt on niiin...Kuva: Outi Impivaara

Täysin normaali hevosen lapsi, mikä tässä nyt on niiin…Kuva: Outi Impivaara

Sitten menin takaisin Pullukan luo. Hevosparka nuuhki takkiani aivan hysteerisesti ja katsoi minua kostein silmin: ”Katja, anna minun olla raskaana! Lupaan, että ratsastettavuuteni paranee ja olen kevyempi pohkeelle!” Liikutuin vallan ja taisin vissiin luvata, että annan hänen vielä olla kerran raskaana. Mutta EN TÄNÄ KEVÄÄNÄ. (Koko internet on myös tietenkin tulvillaan varsakuvia juuri nyt, myös mm. yhdet kaksoset, jotka voivat, perkele, hyvin. Tosin yksi tyyppi vastasi puhelimeen tallista, oli kaivamassa varsan pyllystä pihkakakkaa. Ei se kaikilla onnistu.)

Niin ja tosiaan köröttelin tallille ihan rauhassa illan suussa. Ajattelin, että kiva kun ei ole kiire, ehdin rauhassa kokeilla Shiversin hoitavaa sukaa ja ottaa siitä kuvatkin, mutta saakelin nuija olinkin unohtanut yhden jutun. Tallin pihalla nimittäin vastaan tulikin iloinen nuorehko nainen, joka sanoi juuri soittaneensa minulle. Olin noin kolme sekuntia hiljaa ja pihalla kuin jne. kunnes tajusin: VALOKUVAAJA TULI OTTAMAAN KUVAA MINUSTA JA PULLUKASTA YHTEISHYVÄ-LEHTEEN. No miten on, olinko juuri meikannut ennen tallille lähtöä? Olinko föönannut tukkaa EDES AAMULLA? Enpä tietenkään, siinä on syynsä miksi olen radiossa töissä. En jaksa meikata enkä laittaa! Voi penaali, että näytin räjähtäneeltä. Valokuvaaja yritti naureskella rohkaisevasti, että ”hehheh, voithan sä käydä autossa meikkaamassa” tajuamatta sitä, että en edes tiedä missä mun meikit ovat, puhumattakaan että ne olisivat mukana. Ilmeisesti ns. julkisuuden henkilöt ovat aina meikattuja. Voi ei.

Kysyin siis jokaiselta vastaantulijalta onko meikkiä mukana. Sain aika monta melko äimistynyttä EI-vastausta, mutta sitten nasahti! Fantastinen tallikaveri oli varautunut kaikkeen ja esim. juuri siihen, että minun pitää meikata tallilla hänen meikeillään. Kiitos tämän toverin, saatoin näyttää etäisesti ihmiseltä. Onneksi hevonen sentään näytti ihanalta.

Tämmöstä ihme pelleilyä ollu taas. Ja ensi kerralla kun tulee tekstiä, se kertoo aivan satumaisen ihanasta hierontavehkeestä. Ja sen jälkeen elikkäs torstaina starttaakin jo Kavioliiton maailmankaikkeuden ensimmäinen ratsastusmatka! Siitä raportoidaan sitten paikan päältä.

Pientä kekkulointia ehkä, mutta kohta kuitenkin sataa tai jotain. Kuva: Outi Impivaara

Pientä kekkulointia ehkä, mutta kohta kuitenkin sataa tai jotain. Kuva: Outi Impivaara