Onko vielä ykköshoitajia?

Haluan oman ykköshoitajan.

Haluan oman ykköshoitajan.

Terveisiä jurakaudelta! Tulin tuossa taas miettineeksi menneitä kun luin teidän kommenttejanne ratsastuskoululaisista. Yksi hyvä kommentti oli kun lapsi oli suivaantunut siitä, ettei hän opi ratsastuskoulussa hoitamaan hevosta, ruokkimaan sitä ja siivomaan karsinoita. Se on muuten totta! Melko harvassa paikassa pääsee lähellekään esim. hevosten ruokia. Tai opetetaan kylmäämään kinttuja hyppäämisen jälkeen. Tai hieromaan arnicaa kipeisiin lihaksiin. Tai rullaamaan lämppärit yöksi.

Muinaisaikoina hevosista tiesivät eniten tytöt, jotka olivat olleet hoitamassa ravihevosia. Ravitalleilla sai tehdä ylivoimaisesti eniten juttuja ja vastuu kasvoi sitä myöten kun kyvyt kasvoivat. Aika monen ravitallilla hevosuransa alkaneen otteet olivat ihan toista luokkaa kuin ratsastuskouluoppilaiden. Missä nykyään opitaan käsittelemään heppoja? Ratsastusleirillä päästään varmaan lähimmäs ideaalia. Ruokinta on yleensä ammattilaisen homma, ettei satu stipluja. Se on ihan ymmärrettävää.

Kun minä pääsin nuorna hevoseen kunnolla kiinni, oli kohteena poni Bob. Olin ns. kakkoshoitaja, eli aika hyvissä asemissa moniin verrattuna, mutta ihan nolla verrattuna ykköshoitajaan. Tässä tapauksessa olin erityisen nolla, koska hevosen harjojen väri oli MUSTA, eikä VIHREÄ, jota olin itse ajatellut. Niinpä huolella keräämäni harjat jäivät käyttämättä. Siinä ykköshoitaja-Marita oli tosi tiukkana. Hoitajan ominaisuudessa pääsi ihan kivasti tutustumaan yhden hevosen anatomiaan. Joku sanoi, että kannattaa kokeilla joka päivä sen kaikki kintut läpi, niin huomaa helposti jos niissä on jotain poikkeavaa. Siitä asti olen moisen homman tehnyt, kaikilla hoitamillani hevosilla. Hevosenhoitajana parhaiten kuitenkin tutustuin hevosen varusteisiin. Niitä kiillotettiin jatkuvalla syötöllä. Vehkeiden sopivuudesta opin lähinnä suitsien soveltuvuuden. Ja riimun. Oli sekin jotain! Opin myös, että satularasva on myös ihan okei huulirasva.

Vasta muutettuamme Vantaalta Tuusulaan ajauduin ravitallille. Naapurissamme asui pari ravihevosta, josta toinen oli nuorikko ja toinen toipilas, joten ei ollut kiire mihinkään. Tällä tallilla sain ruokkia ja tarhata ja syötellä. En oppinut ruokinnasta sen kummempia (vesi-heinät-kaurat), mutta ainakin pääsin muonaan käsiksi. Myös kengityksen ja kavioiden vuolun näin ensimmäistä kertaa läheltä. En voi sanoa vieläkään kengityksestä hirveästi juuta tai jaata, mutta selkään huomaan jos joku on muuttunut. Mielestäni kengittäjä saa ihan rauhassa hoitaa ammattipuolen, ei hän minua siihen tarvitse. Ravitallilla minulle annettiin ensimmäistä kertaa vastuuta. Se tuntui hienolta. Se nousi myös päähän, sillä jonkun ajan kuluttua aloin neuvoa ravimiehiä. Hyvä, Katja. Juuri näin.

Sitten suora leikkaus 2000-luvun ensihuokauksille, kun Jaska-heppani asui Nuuksiossa. Olin jo tottunut siihen, että itse pitää hoitaa kaikki ja välillä ei millään jaksa. Yhtenä jumalan siunaamana päivänä sitten eteeni tuli pieni tyttö, joka kysyi pienellä tytön äänellä ”voisinksmä alkaa hoitaa Jaskaa?” Sanoin ”totta kai”, ja siitä alkoi elämäni hienoin kausi hevosenomistajana. Hevonen oli vastedes aina puhdas, niin myös kaikki kamat mukaan lukien minun saappaani (Camilla, I love you). Saatoin soittaa ja pyytää hoitajaa menemään tallille jos en itse päässyt. Se on, tiedättekö, hienointa maailmassa.

Varmasti ratsastuskouluissa elää vielä jossain määrin hoitajakulttuuri, mutta yksityitalleilla tilanne on kyllä aivan huono. Ei hoitajan hoitajaa! Kaipaisin nuorikkoa, joka on hullun innostunut hevosten hyvinvoinnista ja haluaa oppia kaiken ja heti. Ja kaipaa koe-eläintä. Pitääkö tämmöinen ykkös-kakkos-varahoitaja -ketju perustaa erikseen uudelleen?

Ottakaa kantaa! t.nimim. Kakkoshoitajasta huipulle

Kakkoshoitajallekin riittää hommaa. Av yv.

Kakkoshoitajallekin riittää hommaa. Av yv.

Hei muuten! Nyt on hyvä kimppatarjous Horse Showhun, kannattaa tarttua: Hyvässä seurassa

 

Lapseni näkemys minusta hevosnaisena

Kuvan henkilö täytti äitiarviointilomakkeen.

Kuvan henkilö täytti äitiarviointilomakkeen.

Haastattelin omaa lastani ajatuksella, että onkohan itselläni sama kuva itsestäni kuin hänellä. Kiinnostavaa! Tytär on 15-vuotias, ratsastanut nyt 6 vuotta.

Rakas lapseni, millainen hevosihminen minä olen?

  • Sä olet avoin kaikelle uudelle, opit mielellään koko ajan uutta. Itse en kestä ollenkaan, kun neuvot. Joskus sulla on tosi lyhyt pinna, mutta aina silti tosi rauhoittava vaikutus hevosiin. Sä oot semmonen rento, sua ei paljon kiinnosta menestyminen.

Mitä olen sinulle opettanut, tyttökulta?

  • Hevosten kanssa pitää olla rauhallinen ja kaikkea hyvää pitää odottaa. Kaikkea ei pidä saada heti. Hevosille pitää jutella mukavia, se auttaa aina. Oma hevonen tai oma poni pitää ansaita, sitä ei pidä saada heti kun haluaa. Silloin sitä osaa arvostaa. Ihmisille pitää olla reilu ja avulias, se kannattaa. Ja on muuten kannattanut! (Tänään ratsasti kolme hevosta) Sä olet opettanut mulle kaiken mitä mä tiedän hevosista.

Osaanko mielestäsi ratsastaa?

  • Jostain viisivuotiaasta lähtien olin sitä mieltä, että äiti on supersankarini. Halusin ratsastaa yhtä hyvin kuin äiti. Nyt kun olen kehittynyt, niin haluan olla parempi. Olisihan se vähän surullista jos jämähtäisin tuolle tasolle. Osaat sä silleen ratsastaa…sun rauhallisuus on hyvä. Sä osaat pitää hauskaa ratsastaessa, mutta… no oot ihan keskiverto. Vaikea sanoa, koska meidän hevonen on niin vaikee! Jos menisit jollain hienolla hevosella, niin kai sä osaisitkin.

Mikä äidissä eli minussa on ärsyttävää?

  • Kaikki. No ei! Nyt kun olen teini, niin kaikki tietysti ärsyttää. Kisoissa sä olet kyllä ihan sietämätön, tekisi mieli lyödä. Ja kun sä kommentoit mulle mun ratsastusta, se on ihan hirveätä. Maastossa on tosi kivaa! Paitsi silloin kun alat valittaa jostain. Joskus sä olet ihan ihmeellinen, nariset, vaikka olis ratsastus mennyt ihan hyvin. Sä käännät sen jotenkin ihan päälaelleen, että ihan kun kaikki oliskin menny ihan päin persettä. Sitten kun sulta kyselee, että miten meni ravi, ”lopussa ihan hyvin”, entäs laukka ”lopussa ihan jees”, eli meni ihan hyvin kuitenkin? ”No niin kai.” Sä oot vähän vanha välillä.

Missä olen tosi hyvä?

  • Sulla on hyvä huumori, meillä on hyviä juttuja keskenään. Ja sitten olet hevosten kanssa tosi tyyni ja viisas.

Mikä hävettää?

  • Sä oot ihan perus, mä oon niin tottunut sun sekoiluun. Kaikki mun kaverit tietää että sä oot huumori-ihminen. Joskus sulla on tosin ihan hirveet vaatteet. Silloin ei tee mieli tuntea.

Millaisesta hevosesta tykkäisin?

  • Jaskasta. Siellasesta, jolla on oma energia ja on hyvä hyppäämään. Sillä pitää olla veikeitä päiviä, saa kinheittää ahteria välillä. Pitää olla hyvin koulutettu, pääsisit kokemaa välillä vau-elämyksiä. Yhdistelmä Pullukkaa, Jaskaa ja Korppua.(entiset hevoseni, toim.huom.).

Millaista on käydä äidin kanssa tallilla?

  • No aika chillii menoa! Se on arkea. Kaikki menee aika suit sait, mlemmat tietää mitä tekee ja  yhteistyö toimii hyvin.

Mikä on parasta äidin kanssa tallilla?

  • Maastoilu. On kivaa, kun sä et pelkää mennä täysii ja voidaan juoruilla kaikesta. Sä luotat etten mä kerro kellekään, se on tois kiva. Muut teinitytöt ei saa semmosta luottoa kuin mä. Me vietetään niin paljon aikaa yhessä, sä tunnet mut aika hyvin.

No niin. Semmoinen tuomio. Ei paha ollenkaan! Painotan tässä, että juuri tätä lasta en ole väkisin raahannut tallille. Ihan itse keksi, että hepat on kivoja. No onhan ne <3.

Vuokraisinko hevosen?

Tämä on sitten sellainen köyhän miehen ”ostaisinko hevosen”. Vuokraamista kannattaa harkita jos ei ole rahaa hevosen hankintaan, mutta tie vie tallille joka tapauksessa monta kertaa viikossa. Hevosta voi yleensä vuokrata vaikkapa 3/krt viikossa, mutta kokonaisen kopukan ylläpito on myös vaihtoehto. Jos aiot ottaa tunteja, laske kumpi on kannattavampaa: kolme tuntia viikossa ratsastuskoulussa vai kolme kertaa viikossa vuokrahepalla.

Tältä se näyttää kun istuu oman hevosen selässä ja edessä kulkee oma tytär vuokrahepan selässä. Onni.

Tältä se näyttää kun istuu oman hevosen selässä ja edessä kulkee oma tytär vuokrahepan selässä. Onni.

Mitä kannattaa pohtia hommaan ryhdyttäessä?

HEVOSEN OMISTAJA

Vuokraa hevonen ihmiseltä, jonka kanssa ihan tavallinen peruskeskustelu onnistuu. Kaikkien kanssa se ei onnistu. Jos heti lähtöjään pidät omistajaa epäilyttävänä/ahneena/hulluna/patalaiskana, tilanne ei tule muuttumaan. Älä lähde siihen kelkkaan. Omistaja saa lain mukaan päättää hevosensa tekemisistä justiinsa kuten lystää, joten sinä olet pelkkä huomioitava sivuseikka. Mitä sitten sovitkin, pyydä se paperille. Mitä tarkemminkin kaikesta on sovittu, sen helpompi arkea on hoitaa.

VEHKEET

Jotkut sanovat, että hevosta ei juuri koskaan vuokrata satulan kanssa, mutta minä olen aina vuokrannut hevosen satulalla. Mikäli hevosen omistajalla on monta hevosta ja yksi satula, tilanne saattaa olla silloin päällä. Älä luota, että satula on paikalla kun olet menossa ratsastamaan. Suitset ovat yleensä mukana. Satuloita saa vuokrata ainakin satula.comista.

VASTUUALUEET

Jos vuokraat hevosta vain muutamana päivänä viikossa, omistaja huolehtii kengityksestä ja flunssapiikeistä sun muista. Mikäli hevonen on sinulla ylläpidossa, sinä hoidat ne. Vakuutusmaksuista pitää sopia kenen pussista ne maksetaan, kuin myös lääkärikuluista. Hampaiden raspaus on myös sovittava seikka. Varusteiden säännöllinen huolto kuuluu hevosen käyttäjälle, on niitä sitten yksi tai viisi. Hevosen liikuttaminen on kaikkien asia, sillä konstilla kopukka pysyy kunnossa. Jos esim. vuokraat hevosta ja omistaja ei olekaan viitsinyt käydä sovittuina päivinä, saattaa käsissäsi olla villieläin. HUOM! JOS OLETTE SOPINEET TIETYSTÄ SUMMASTA KUUSSA, SE MAKSETAAN VAIKKA OLISIT LOMALLA KIINASSA TAI SAIRASTUNUT SARSIIN. Hevosen ylläpito maksaa joka kuukausi vaikka sinä olisit missä.Vähän niin kuin ihmisasunnon vuokra: vaikka olisit koko kuukauden Balilla, joudut silti maksamaan asuntosi vuokran.

MUUTA

Sopikaa myös irtisanomisaika. Näin toisesta pääsee eroon jos haluaa. ”Ei ole mun homma” on lauseena muutenkin turha, mutta erityisesti tässä tilanteessa. Hevosen hyvinvointi on kaikkien yhteinen asia. Jos toinen on laiskempi hoitamaan hevosta, turha siitä on nillittää. Hoida omat hommasi ilon kautta, niin ei ota päähän.

Näin hauskaa voi olla hyvän vuokraponin kanssa!

Näin hauskaa voi olla hyvän vuokraponin kanssa!

MILLAINEN ON HYVÄ VUOKRALAINEN

Voisin heittää tähän jopa nimenkin. Hyvä vuokralainen kysyy ajoissa mitkä päivät kävis ensi viikolla ja menee silloin kun on sovittu. Hän myös maksaa kun on sovittu. Hän ei hauku hevostani tai minua kylillä. Hän rakastaa hevostani ja puolustaa sitä joka tilanteessa. Huono vuokralainen on noiden vastakohta.

Itse aloitin hevosen omistamisen vuokrasuhteesta. Hoidin hevosen kokonaan siitä päivästä alkaen, kun aloitin vuokraamisen. Kannoin vastuun siitä niin kuin se olisi omani. Se oli minulla 8 vuotta, eikä viimeisinä vuosina kukaan enää puhunut siitä kenen hevonen todellisuudessa on. Se oli minun, vaikka paperit eivät koskaan vaihtaneet omistajaa.

HYVIÄ VUOKRASUHTEITA

Estehevoselle on kouluratsastaja tai maastoilija oikein hyvä vuokralainen. Kouluhevoselle taas hyväksi on maastoilija tai ihminen, joka hyppää mielellään esim. jumppasarjoja ja rakentelee kavalettikujia. Toisiaan täydentävät ihmiset siis täydentävät hevosen arkea. Jos mahdollista, hanki itseäsi parempi vuokraaja. Näin sinun lisäksesi hyötyy myös heppa. Toisaalta jos hevoseltasi vaaditaan muuten hurjasti, metsässä mielellään lönköttelevä täti on paras palkinto hevosellesi.

Sitten vaan puhelin käteen ja kokeilemaan! Moni on kysynyt aionko minä pitää vt. hevosen kun omani saapuu  takaisin kotiin ja Hilppa on vieroitettu. En tiedä. Laskin, että jos molemmilla hevosilla olisi hyvät vuokraajat, niin ehkä….loppusyksystä saatan siis olla juuri sinua vailla, hyvä vuokraaja.

Joskus vuokrahepo pitää viedä johonkin. Lastatessa testataan luottamusta.

Joskus vuokrahepo pitää viedä johonkin. Lastatessa testataan luottamusta.