Marina Ehrnroothkin aloitti joskus ratsastuksen

Marina ja ihana Ela.

Marina ja ihana Ela.

Ympärillä hehkuvat Vitträskin kauniin syksyiset maisemat, kun kurvaan Svartvikin tallin pihaan. Paikan omistaa nykyään Marina Ehrnrooth perheineen, mutta jo aikanaan, kun Sari Pakula piti paikalla ratsastuskoulua, Marinan hevoset hengailivat siellä kesäisin. Perheen kesäpaikka sattui olemaan viereisellä tontilla. Marina on rakennuttanut tontille yhden tallin lisää, nyt talleissa on yhteensä kolmisenkymmentä hevosta. Kello on 10 ja neito on hevosen selässä kentällä. Alla on Kyrankin klinikalla nähty Cat Wiesle Z, jonka kanssa Marina loikki jumppasarjaa jumalaisen hallitusti. Sitten mentiin porukalla uudenkarheaan talliin hörppimään kaffetta justustelun lomassa. (Pullaa tarjottiin, en ottanut.)

Cat Wiesle Z

Cat Wiesle Z

Marina on harrastanut liikuntaa koko elämänsä. Kaikki meni: cheerleading, telinevoimistelu, laskettelu jne. Noin 9-vuotiaana hän aloitti Kauniaisissa Peikin ratsastuskoulussa alkeiskurssin, koska miksei. ”En välttämättä ollut edes hirveän hevoshullu”, Marina muistelee. Äidillä oli ollut nuorena hevonen, ja sieltä ajatus varsinaisesti lähti. Kovin kauaa ei Marina ehtinyt kyntää ratsastuskoulussa kunnes perheeseen tuli Burmeisterin tytöille (Frida ja Sandra) pieneksi jäänyt kisaponi. ”Sen nimi oli Riisi ja se oli pieni ja pippurinen ja mä olin niin huono ratsastaja, että mut talutettiin aina maneesiin ja sieltä pois. En saanut tehdä mitään muuta. Äiti suuttui mulle kerran tosi paljon, kun sanoin hänelle, että poni on tosi kiva, mutta mä en tykkää sen väristä.” Olihan siinä 10-vuotiaalla liikunnanharrastajalla muutakin ihmettelemistä kuin väri, kun ratsastuskouluhevosten jälkeen joutui kisaponin selkään. ”Olin ihan ihmeissäni, kun sitähän joutui kääntämään kulmissa! Tuntsarit kääntyy pyytämättäkin.” Riisi-ponin myötä Marina hyppäsikin hevosmaailman syvään päähän: alkoi päivittäinen tallillakäynti ja hevosen hoidon opettelu. Riisi asui Kilossa, ja siellä Marina kävi ensimmäiset pikkukisansa. 60 cm oli estekorkeus ja Riisi meni kovaa. Eihän siinä voi kun menestyä!

Samaan aikaan Marina kilpaili telinevoimistelussa. Hevoset eivät vielä vieneet mukanaan kokonaan.

Sitten Marinalle ostettiinkin ensimmäinen oma poni, Pluto Sarika. ”Se oli ihana! Se oli LIPIZZA, mutta oli hypännyt Burmeisterin Lilliksen kanssa Poni Cupia, en ymmärrä miten se on mahdollista. Miten musta lipizza voi päätyä esteradoille?” Pluton kanssa jatkettiin harjoituksia. ”En mä senkään kanssa pärjännyt kummoisesti, olen vasta alkanut menestyä vanhoilla päivilläni.” (Marina on 33v. toim. huom.) Pluto oli jo melko iäkäs, joten hirveän pitkää uraa ei sen kanssa ehditty tehdä. ”Seuraava ponimme oli totaalinen katastrofi.”  Suomalainen ponivälittäjä kuskasi Valko-Venäjältä Marinalle Grohot -nimisen ponin, joka oli miehen ratsastama ja todennäköisesti aroilta hiljattain lassottu. Se oli ori, jota oli käsitelty hyvin vähän. Hyppäsi taloja kyllä. Se oli hieno, mutta jo sen ruunaaminen meni mönkään, kun se haava tulehtui. Sairasloma oli pitkä ja tuotti sivutuloksena kinnerpatin. Ja se vaivasi. ”Lopputulema oli se, että ehdin startata sillä kaksi kertaa ennen kuin ponivuodet oli ohi. Se oli täysi katastrofi alusta loppuun.”

Poni myytiin Sanna Siltakorvelle kenttätykiksi.

Tässä vaiheessa Marinan motivaatiota koeteltiin, eikä äitikään enää jaksanut katsella jatkuvia vastoinkäymisiä. Perheeseen tuli hieno opetusmestari, 120-130 luokkia jo kivasti hypännyt Furiosa Dessa. Se oli oikea ratakone. ”Pienissä luokissa se oli tosi ketterä ja näppärä ja tulin joka kerta kotiin ruusukkeen kanssa. Se teki tosi hyvää motivaatiolle! Olin silloin 14-vuotias, enkä vielä ajatellut ollenkaan, että hevosista tulisi ammatti. Se oli pelkkä harrastus. Samaan aikaan olin myös cheerleadingin maajoukkueessa ja sain sieltä SM- ja EM-mitaleita.”

Käännekohta ajatusmaailmassa tapahtui, kun Marinan elämään tuli hevonen nimeltä Rex. ”Olin silloin nuori ratsastaja, en enää junnu. Rex ostettiin meille ihan nuorena, eikä kukaan oikein uskonut, että siitä tulee mikään erikoinen. Olin ollut Hollannissa Daan Nanningin valmennuksessa, ja Daan sanoi, että tuo on sinulle hyvä. Sillä oli hyvä asenne. Ei niistä nuorista oikein muuta voi sanoa siinä vaiheessa. Ne voi hypätä tosi hyvin, mutta ei se auta jollei pää ole kunnossa.” Marina oli juuri ollut ensimmäistä kertaa ulkomailla treenamassa ja ikää oli 18 vuotta. Rexin kanssa Marinasta tuli hyvä pari. ”Rexin kanssa menin ensimmäistä kertaa Horse Showhun itse kilpailemaan. Siellä oli silloin, muistaakseni vuonna 2003, vain yksi nuorten hevosten luokka ja se oli 6-vuotiaille. Rex oli kuitenkin pärjännyt niin hyvin jo 5-vuotiaana, että meidät otettiin mukaan. Mä olin ryhmän nuorin ratsastaja ja mulla oli nuorin hevonen! Se oli tosi, tosi jännittävää.” Marina ja Rex pääsivät mukaan kun joku 6-vuotias peruutti. Tuomari ihasteli Rexiä ja sitä, että se oli jo viisivuotiaana samalla tasolla kuin kuusivuotiaat. ”Enhän mä tietenkään ollut niin hyvä ratsastaja, että Rex olisi valittu parhaisiin, mutta Rexin asenne sai kyllä kiitosta.” Vuonna 2004 Rex pärjäsi jo 6-vuotiaissa hyvin. Se oli 4.

Ensimmäistä Horse Showtaan ei Marina edes muista, siitä on niin kauan: ”Kävin aina pikkutyttönä HIHS:ssä ja  ostelin ruusukkeita ja painelin heppacollegessa siellä katsomassa verkkaa ja olin ihan, että vau.”

Sitten Marina sai Rexin rinnalle tamman nimeltä Nanna Z. ”Rexin ja Nannan aikana aloin pärjätä, se oli sitä aikaa. Silloin tuli Nuorten GP ja osallistuin molemmilla siihen ja ne sijottui hyvin. Samana vuonna olin Horse Showssa nuorten ratsastajien luokissa, jotka oli silloin kansainvälisiä, ja meillä meni niissä tosi hyvin.” Vielä tässäkään vaiheessa Marina ei kuvitellut tekevänsä hevosista uraa. Edelleen urheilu maistui sen kaikissa muodoissa ja niinpä Marina opiskeli liikunnanohjaajaksi. Kokemusta valmentamisestakin oli jo kertynyt: ”Olin ollut jo telinevoimistelussa apuvalmentajana.” Vielä jonkin aikaa valmistumisen jälkeen Marina teki puoli päivää liikunnanohjaajan töitä ja puoli päivää hevoshommia. ”Olen vetänyt paljon urheiluleirejä ja toisaalta puuhannut sen parissa myös toimistossa. Olen myös tehnyt Espoon kaupungin urheiluliikuntasivut. Solvallassa olen ollut ohjaajana ja kuntotestaajana.” Ei siis ihan pystymetsästä revitty Marinaa ponien maajoukkuevalmentajaksi, joka hän nyt on. Tällä hetkellä Marina valmentaa puolipäiväisesti ja keskittyy puolipäiväisesti omaan ratsastusuraansa. ”Välillä myyn hevosia, mutta en kovin usein. Vain hyviä hevosia ja vain hyville ihmisille.”

Tämän hetken ykköstykki on ruuna Ellington. ”Se on ihana, niin suloinen! Kaikki tykkää Elasta. Mä sanon sitä Elaksi, koska aina kun mä hyppään sen selkään, mun suu leviää sellaiseen Elastisen leveään hymyyn. Se on niin mahtava.” Syyskuun alussa Ela kävi CSI2* Jumping Tallinnissa sijoittumassa 145 GP-luokassa. Se tietää hyvää lokakuun Horse Shown kannalta. ”Kyllä me näillä näkymin sinne ollaan tulossa, mutta eihän näistä koskaan tiedä!”

Marinan vinkit ekoihin Horse Show -koitoksiin:

  1. Ota se ihan tavallisena kisana. Siellä tehdään ihan samat asiat kuin muuallakin. Puitteet vaan on vähän hienommat.
  2. Ota mukaan riittävän ammattitaitoinen apu, on se sitten valmentaja tai joku muu. On hyvä, että joku katsoo koko ajan päältä mitä pitää tehdä.
  3. Valmistaudu hyvin. Jos olet omalla tasollasi, pystyt siihen. Älä yritä liikoja. Oikotietä isompiin esteisiin ei ole.

Nyt vaan sitten porukalla tsemppaamaan! Jos kaikki menee putkeen, Marinan kisakaverit Horse Showssa ovat Cat Wiesle Z ja Ellington. Cheers!

Marina Kyran klinikalla. Mainittakoon, että Cat Wiesle Z ei ollut moinaankaan aplodeista. Kouluhevoset meinasivat pyörtyä.

Marina Kyran klinikalla. Mainittakoon, että Cat Wiesle Z ei ollut moinaankaan aplodeista. Kouluhevoset meinasivat pyörtyä.

 

Onko vielä ykköshoitajia?

Haluan oman ykköshoitajan.

Haluan oman ykköshoitajan.

Terveisiä jurakaudelta! Tulin tuossa taas miettineeksi menneitä kun luin teidän kommenttejanne ratsastuskoululaisista. Yksi hyvä kommentti oli kun lapsi oli suivaantunut siitä, ettei hän opi ratsastuskoulussa hoitamaan hevosta, ruokkimaan sitä ja siivomaan karsinoita. Se on muuten totta! Melko harvassa paikassa pääsee lähellekään esim. hevosten ruokia. Tai opetetaan kylmäämään kinttuja hyppäämisen jälkeen. Tai hieromaan arnicaa kipeisiin lihaksiin. Tai rullaamaan lämppärit yöksi.

Muinaisaikoina hevosista tiesivät eniten tytöt, jotka olivat olleet hoitamassa ravihevosia. Ravitalleilla sai tehdä ylivoimaisesti eniten juttuja ja vastuu kasvoi sitä myöten kun kyvyt kasvoivat. Aika monen ravitallilla hevosuransa alkaneen otteet olivat ihan toista luokkaa kuin ratsastuskouluoppilaiden. Missä nykyään opitaan käsittelemään heppoja? Ratsastusleirillä päästään varmaan lähimmäs ideaalia. Ruokinta on yleensä ammattilaisen homma, ettei satu stipluja. Se on ihan ymmärrettävää.

Kun minä pääsin nuorna hevoseen kunnolla kiinni, oli kohteena poni Bob. Olin ns. kakkoshoitaja, eli aika hyvissä asemissa moniin verrattuna, mutta ihan nolla verrattuna ykköshoitajaan. Tässä tapauksessa olin erityisen nolla, koska hevosen harjojen väri oli MUSTA, eikä VIHREÄ, jota olin itse ajatellut. Niinpä huolella keräämäni harjat jäivät käyttämättä. Siinä ykköshoitaja-Marita oli tosi tiukkana. Hoitajan ominaisuudessa pääsi ihan kivasti tutustumaan yhden hevosen anatomiaan. Joku sanoi, että kannattaa kokeilla joka päivä sen kaikki kintut läpi, niin huomaa helposti jos niissä on jotain poikkeavaa. Siitä asti olen moisen homman tehnyt, kaikilla hoitamillani hevosilla. Hevosenhoitajana parhaiten kuitenkin tutustuin hevosen varusteisiin. Niitä kiillotettiin jatkuvalla syötöllä. Vehkeiden sopivuudesta opin lähinnä suitsien soveltuvuuden. Ja riimun. Oli sekin jotain! Opin myös, että satularasva on myös ihan okei huulirasva.

Vasta muutettuamme Vantaalta Tuusulaan ajauduin ravitallille. Naapurissamme asui pari ravihevosta, josta toinen oli nuorikko ja toinen toipilas, joten ei ollut kiire mihinkään. Tällä tallilla sain ruokkia ja tarhata ja syötellä. En oppinut ruokinnasta sen kummempia (vesi-heinät-kaurat), mutta ainakin pääsin muonaan käsiksi. Myös kengityksen ja kavioiden vuolun näin ensimmäistä kertaa läheltä. En voi sanoa vieläkään kengityksestä hirveästi juuta tai jaata, mutta selkään huomaan jos joku on muuttunut. Mielestäni kengittäjä saa ihan rauhassa hoitaa ammattipuolen, ei hän minua siihen tarvitse. Ravitallilla minulle annettiin ensimmäistä kertaa vastuuta. Se tuntui hienolta. Se nousi myös päähän, sillä jonkun ajan kuluttua aloin neuvoa ravimiehiä. Hyvä, Katja. Juuri näin.

Sitten suora leikkaus 2000-luvun ensihuokauksille, kun Jaska-heppani asui Nuuksiossa. Olin jo tottunut siihen, että itse pitää hoitaa kaikki ja välillä ei millään jaksa. Yhtenä jumalan siunaamana päivänä sitten eteeni tuli pieni tyttö, joka kysyi pienellä tytön äänellä ”voisinksmä alkaa hoitaa Jaskaa?” Sanoin ”totta kai”, ja siitä alkoi elämäni hienoin kausi hevosenomistajana. Hevonen oli vastedes aina puhdas, niin myös kaikki kamat mukaan lukien minun saappaani (Camilla, I love you). Saatoin soittaa ja pyytää hoitajaa menemään tallille jos en itse päässyt. Se on, tiedättekö, hienointa maailmassa.

Varmasti ratsastuskouluissa elää vielä jossain määrin hoitajakulttuuri, mutta yksityitalleilla tilanne on kyllä aivan huono. Ei hoitajan hoitajaa! Kaipaisin nuorikkoa, joka on hullun innostunut hevosten hyvinvoinnista ja haluaa oppia kaiken ja heti. Ja kaipaa koe-eläintä. Pitääkö tämmöinen ykkös-kakkos-varahoitaja -ketju perustaa erikseen uudelleen?

Ottakaa kantaa! t.nimim. Kakkoshoitajasta huipulle

Kakkoshoitajallekin riittää hommaa. Av yv.

Kakkoshoitajallekin riittää hommaa. Av yv.

Hei muuten! Nyt on hyvä kimppatarjous Horse Showhun, kannattaa tarttua: Hyvässä seurassa

 

Lapseni näkemys minusta hevosnaisena

Kuvan henkilö täytti äitiarviointilomakkeen.

Kuvan henkilö täytti äitiarviointilomakkeen.

Haastattelin omaa lastani ajatuksella, että onkohan itselläni sama kuva itsestäni kuin hänellä. Kiinnostavaa! Tytär on 15-vuotias, ratsastanut nyt 6 vuotta.

Rakas lapseni, millainen hevosihminen minä olen?

  • Sä olet avoin kaikelle uudelle, opit mielellään koko ajan uutta. Itse en kestä ollenkaan, kun neuvot. Joskus sulla on tosi lyhyt pinna, mutta aina silti tosi rauhoittava vaikutus hevosiin. Sä oot semmonen rento, sua ei paljon kiinnosta menestyminen.

Mitä olen sinulle opettanut, tyttökulta?

  • Hevosten kanssa pitää olla rauhallinen ja kaikkea hyvää pitää odottaa. Kaikkea ei pidä saada heti. Hevosille pitää jutella mukavia, se auttaa aina. Oma hevonen tai oma poni pitää ansaita, sitä ei pidä saada heti kun haluaa. Silloin sitä osaa arvostaa. Ihmisille pitää olla reilu ja avulias, se kannattaa. Ja on muuten kannattanut! (Tänään ratsasti kolme hevosta) Sä olet opettanut mulle kaiken mitä mä tiedän hevosista.

Osaanko mielestäsi ratsastaa?

  • Jostain viisivuotiaasta lähtien olin sitä mieltä, että äiti on supersankarini. Halusin ratsastaa yhtä hyvin kuin äiti. Nyt kun olen kehittynyt, niin haluan olla parempi. Olisihan se vähän surullista jos jämähtäisin tuolle tasolle. Osaat sä silleen ratsastaa…sun rauhallisuus on hyvä. Sä osaat pitää hauskaa ratsastaessa, mutta… no oot ihan keskiverto. Vaikea sanoa, koska meidän hevonen on niin vaikee! Jos menisit jollain hienolla hevosella, niin kai sä osaisitkin.

Mikä äidissä eli minussa on ärsyttävää?

  • Kaikki. No ei! Nyt kun olen teini, niin kaikki tietysti ärsyttää. Kisoissa sä olet kyllä ihan sietämätön, tekisi mieli lyödä. Ja kun sä kommentoit mulle mun ratsastusta, se on ihan hirveätä. Maastossa on tosi kivaa! Paitsi silloin kun alat valittaa jostain. Joskus sä olet ihan ihmeellinen, nariset, vaikka olis ratsastus mennyt ihan hyvin. Sä käännät sen jotenkin ihan päälaelleen, että ihan kun kaikki oliskin menny ihan päin persettä. Sitten kun sulta kyselee, että miten meni ravi, ”lopussa ihan hyvin”, entäs laukka ”lopussa ihan jees”, eli meni ihan hyvin kuitenkin? ”No niin kai.” Sä oot vähän vanha välillä.

Missä olen tosi hyvä?

  • Sulla on hyvä huumori, meillä on hyviä juttuja keskenään. Ja sitten olet hevosten kanssa tosi tyyni ja viisas.

Mikä hävettää?

  • Sä oot ihan perus, mä oon niin tottunut sun sekoiluun. Kaikki mun kaverit tietää että sä oot huumori-ihminen. Joskus sulla on tosin ihan hirveet vaatteet. Silloin ei tee mieli tuntea.

Millaisesta hevosesta tykkäisin?

  • Jaskasta. Siellasesta, jolla on oma energia ja on hyvä hyppäämään. Sillä pitää olla veikeitä päiviä, saa kinheittää ahteria välillä. Pitää olla hyvin koulutettu, pääsisit kokemaa välillä vau-elämyksiä. Yhdistelmä Pullukkaa, Jaskaa ja Korppua.(entiset hevoseni, toim.huom.).

Millaista on käydä äidin kanssa tallilla?

  • No aika chillii menoa! Se on arkea. Kaikki menee aika suit sait, mlemmat tietää mitä tekee ja  yhteistyö toimii hyvin.

Mikä on parasta äidin kanssa tallilla?

  • Maastoilu. On kivaa, kun sä et pelkää mennä täysii ja voidaan juoruilla kaikesta. Sä luotat etten mä kerro kellekään, se on tois kiva. Muut teinitytöt ei saa semmosta luottoa kuin mä. Me vietetään niin paljon aikaa yhessä, sä tunnet mut aika hyvin.

No niin. Semmoinen tuomio. Ei paha ollenkaan! Painotan tässä, että juuri tätä lasta en ole väkisin raahannut tallille. Ihan itse keksi, että hepat on kivoja. No onhan ne <3.