Mikä on liian hurjaa?

En vaihtais tätä mihinkään!

En vaihtais tätä mihinkään!

Latasin Kavioliiton FB-sivulle videon ponista, joka pyrki moneen otteeseen eroon pienestä ratsastajastaan. Kiinnostavaa oli seurata, miten erilaisesti ihmiset reagoivat videoon. Suuri osa oli sitä mieltä, että video oli hauska; että tuommosiahan ne ponit on, hirveitä venkuloita. Sitten oli sitä porukkaa, joka kauhisteli. Ei pitäisi päästää lasta moisen ponin selkään. Lisäksi oli niitä, joiden mielestä videossa ei ollut mitään hauskaa.

Aloitetaan faktasta, jonka tiedämme. Tiedämme, että video oli koostettu monista pätkistä. Se ei anna ihan reilua kuvaa ratsastajasta tai ponista. Pätkien välissä on saattanut olla vaikka kuinka asiallista ja saumatonta yhteistyötä. Kukaan meistä ei tiedä.

Fakta on myös se, että meillä kaikilla on omanlaiset taustamme. Jotkut meistä ovat aloittaneet ratsastuksen todella helpoilla ja yhteistyökykyisillä hevosilla. Siitä elämä on saattanut jatkua samoissa merkeissä. On mahdollista, että maastossa ei ole menty kiitolaukkaa tai aitojen ja ojien yli hypelty. Sellaista taustaa vasten on kovin vaikea ymmärtää miten hauskaa voi olla, kun pysyy ensimmäistä kertaa ponin kyydissä koko tunnin. Tai miten uskomattoman siistiä on laukata ilman satulaa sänkipellolla ainakin tuhatta.

Minulla on ainakin yksi kaveri, joka on ratsastanut yli 20 vuotta, eikä ole pudonnut kertaakaan. Itse olen pudonnut ihan varmasti yli sata kertaa. En usko, että olen niin paljon parempi ratsastaja, mutta olen kirkkaasti uhka(tyhmän)rohkeampi. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että minä olen hullu ja hän ei. Me olemme erilaisia. Molempia tarvitaan.

On hevosia, jotka pudottavat ratsastajansa selästä, koska johonkin sattuu. Syy voi olla vaikea kartoittaa. Tilanteen vakavuus valkenee joskus vaikka niin, että ammattilaisen ratsastaessa hevonen ei pyrikään ratsastajasta eroon. Hevonen on vain oppinut, että pääsee helpommalla, jos vippaa puupään mäkeen noin alkuun. Oppivat ne ihmeellisempiäkin asioita. Jos hevonen on terve, se on mahdollista ratsastaa takaisin ruotuun olemalla jämpti ja antamalla selkeät ohjeet.

Kipeä hevonen haluaa pois. Harjaantunut silmä näkee milloin hevonen on tuskissaan. Harrastaja saattaa epäillä samaa, jos hevonen on tuttu. Mutu-tuntumaan kannattaa uskoa, jostain se yleensä kielii.

Sitten on ponit. Niillä vain kerta kaikkiaan on paljon kekseliäämpi pääkoppa. Se on nähty. Shetlanninponit hallitsevat maailmaa mäyräkoirien tavoin. On vain niiden reiluutta, että me muutkin saamme asua täällä. Niin pieniä aikuisia on vähän, että kaikki tuuliajolle ajautuneet ponit saataisiin ruotuun. En ole itse koskaan elämässäni ratsastanut niin törkeillä hevosilla, kuin mitä poneista löytyy. Kaikki viheliäisimmät temput on nähty ja koettu. Ensimmäisten putoamisten jälkeen sisu kasvoi. Perhana, tuolle pallomahalle en periksi anna. Lähes poikkeuksetta pitkä pinna tuotti tulosta. Poni havaitsi, että aijaa, se tulee tänne aina uudestaan ja jankuttaa samoja asioita. Samassa paketissa kiukun kanssa kulki kuitenkin valtava rakkaus niitä jästipäitä kohtaan – ihan hirveä tarve olla niille tärkeä. Mikään asia maailmassa ei ole tuntunut niin hienolta kuin ponin luottamuksen saavuttaminen. Korostan (Paavo M. Petäjän äänellä): ei mikään.

Jos mielii kisaamaan poneilla esteitä, pitää olla vähän hullu, koska sitä nekin ovat. Valmiita aivan hulluihin juttuihin, koska ”i can do it!” Ne uskovat itseensä kuin vuoreen (vrt. mäyräkoirat). Siinä on parempi olla itselläänkin itsetunto kunnossa.

Tyttäreni terveiset videon nähtyään: ”ihana poni! mä just tykkään tommosista vekkuleista!”

Tähti elokuvasta RITA HAYWORTH - AVAIN PAKOON.

Tähti elokuvasta RITA HAYWORTH – AVAIN PAKOON. Todistetusti tämä poni meni piikkilanka-aidan alle ja nousi ylös, jotta hevoset pääsivät ryömimään pakoon. Tallin ainoa poni.

Täysin normaali päivä ponien agilityssä

Keke <3 Kuva: Anu Leppänen

Keke <3

Ottiko Marko Björs riskin pyytäessään minut mukaan Laukka Kür -tapahtuman väliaikanumeroon? Saattoi ottaakin. Tapahtuma otti paikkansa viime sunnuntaina Helsingin Laaksolla. En ihan tarkkaan muistanut mihin olin lupautunut mukaan ja kauhuni yltyi Markon laittaessa lauantai-iltana viestin ”muista hattu!” Mikä helvetin hattu? Eihän mulla ole kuin pipoja! ”Apua, ei mulla ole hattua,” yritin piipittää Markolle, mutta hän pysyi tiukkana. ”Askartele,” kuului komento. Ehdotin vielä mäyräkoirasta saatavaa pahvikoteloa hatuksi. Se kuulemma olisi luova. (Ehkä niissä porukoissa.)

Pamahdin paikalle kun lounas tarjoiltiin. Aina kannattaa ystävät mennä, kun on ruokaa tarjolla! Björsin suunnitteleman Laukka-korun ympärille järjestetty hurlumhei sisälsi Kürin, minglailua ja ah, skumppaa ja ruokaa. Ei voi mennä pieleen. Sääkin suosi. Bongasin heti Riitta Havukaisen, jonka kanssa olemme ristiin toistemme faneja. Riitan mielestä Kavioliitossa 30v. on huippu ja minun mielestäni Riitta on näyttelijänä aivan dynamiittia. No mehän alettiin heti käkätellä toinen toistaan tyhmemmille jutuille. My kinda woman. Riitalla ei juuri nyt ole omaa hevosta, mutta selvästi vähän polttelisi. Toivotin hänet tervetulleeksi koska tahansa lääppimään/ratsastamaan/sukimaan/taluttelemaan/halailemaan Pullukkaa. Riitta lupasi tulla, koska onhan hän myös Pullukan vakituinen seuraaja.

Siinä on vitsi vähissä kun Keke ja Katja viilettää. Kuva: Anu Leppänen

Siinä on vitsi vähissä kun Keke ja Katja viilettää.

Joku tais menestyä? Kuva: Anu Leppänen

Joku tais menestyä?

Ja eipä aikaakaan kun seuraamme liittyi Janne Kataja. Janne on siitä hauska kaveri, että hän oli lupautunut poniagilityyn, eikä varsinaisesti tiennyt poneista TAI agilitysta yhtään mitään. Sen sijaan hän kertoi mielellään lehmistään, joita hän omistaa. Kyselimme ihastuneena missä lehmät asuvat. Janne kertoi niiden asuvan useissa eri paikoissa. ”Onko ne huostaanotettu sulta,” kysyi Riitta. Ei kuulemma ollut. Ja kyyttöjä ne eivät kuulemma olleet, koska kyytöt ovat ilkeitä muille lehmille. Näin Jannea oli informoitu. Janne toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi lehmänäyttelyihin, joissa hän on toiminut juontajana lukuisat kerrat. Tokihan me semmoiseen mennään, tuumittiin Riitan kanssa.

”Mitä me niinku tehdään,” oivalsi Janne kysyä juuri vähän ennen kuin poniagilitymme alkoi. Mukana oli muitakin julkkiksia ja rohkenin epäillä, että olin niitä harvoja, joilla on ymmärrystä sekä poneista että agilitystä. Meidät jaettiin joukkueisiin ja meidän joukkueemme johtaja oli Janne Kataja. Muut jäsenet olivat Mira Kasslin, Lauri Salovaara ja minä. Lauri oli nähnyt hevosen ennenkin. Meidän ponin nimi oli KEKE ja se oli maailman paras shettis. Naapurijoukkueen ATTE-poni käveli välillä kahdellakin jalalla ja mentalisti Noora Karma pyrki siinä sitten pakoon. Sehän hidasti merkittävästi heidän kisaansa. Me Keken jengi viiletettiin täysin tyynesti maata myöten reiluun voittoon. On ihanaa voittaa joskus jotain! Joukkueenjohtajien (Janne Kataja ja Kalle Palander) menoa voi katsoa täältä.

Kuinka ollakaan joku on siellä mieluummin ponien vieressä kyykyssä. Mukana myös lehmä-Janne! Kuva: Anu Leppänen

Kuinka ollakaan joku on siellä mieluummin ponien vieressä kyykyssä.

Kisan jälkeen muut selostivat toimittajalle kokemuksiaan, mutta meikä otti Keken kainaloon ja lähti karkuun. Pari naista tuli vastaan, kysyin onko heillä koppia, veisin tämän kotiin. Jostain syystä he vain nauroivat. Kohta Keken omistaja jo juoksikin perässä ja esti Keken ja minun yhteisen, ikuisen onnen. Hirveätä. Kaipaan Kekeä.

Jaa kuka voitti Kürin? Niin, kukahan se oli? Juttelin enimmäkseen Sulkalan Kimmon kanssa, joka se ei ainakaan ollut, vaikka hyvin menikin. Katsotaanpas. Se oli Mikaela Soratie hevosella Royale De Topaz. Paljon onnea!

Lisää tällaista sekoilua koulukisoihin, sanoi moni, ja itse olen vahvasti samaa mieltä! Oli tosi hauskaa, vaikka olinkin koko päivän dressage-porukoissa. Niin se elämä yllättää!

KAIKKI KUVAT: Anu Leppänen

Hevoselle (elämälle) kiitos!

Miten ihania jotkut voi olla?

Miten ihania jotkut voi olla?

Kyllä nyt on taas hyvä. Vielä parempi jos olis uusia kuvia, mutta paha se on itseään kuvata. Hevonenkin on niin huonosti koulutettu, että ei osaa kuvata mitään.

Siis asiaan. Hevoseni Pullukka on ollut nyt kolme päivää aivan huippu! Estetunnilla lapsen kanssa hyppäsi kuin kauris, seuraavan päivänä toipilas-äiten kanssa AIVAN TYRMÄÄVÄN HYVÄ, EN OLLUT TUNNISTAA ja vielä tänäänkin aivan paras. Kiima lienee ohi. Tällaistako se on kun on ihanaa? Ilmeisesti! Hei te, joilla on aina ns. ratsastusvalmis hevonen, nauttikaa joka hetkestä!

Haluaisinkin kiittää monia hevosia, jotka ovat tuoneet minut tähän. Aloittakaamme varsasta nimeltä Meira. Se laidunsi Aulangolla isäni talon vieressä. En tiennyt onko se tamma vai ravuri (niin kuin eräs nainen minulle ravintolassa selitti), mutta ihana se oli minun mielestäni. Niinpä ihastuin hevosiin. Siitä se lähti.

Seuraavaksi haluaisin kiittää Lena-nimistä suomenhevosta, jolla koin laukan ihanuuden ensimmäistä kertaa. Oli muuten hienoa! Joko teillä on laukattu? Ei ehkä kannata unohtaa miten hienoa se oli. Edelleen olen ihan innoissani kun osaan istua laukassa, koska silloin ihmettelin, että miten täällä voi pysyä pitämättä satulasta kiinni. (Myös edelleen iloitsen siitä, että osaan ajaa autoa, koska lapsena aina mietin, että se on kyllä ihan sairaan vaikeeta)

Seuraavat hevoset kulkevat jonossa jotenkin että Aapo-Bob-Pan-VG Lonely-Luukas-Hannes-Warbert. Tässä vaiheessa oltiin jo 80-luvulla, mutta loppupuolella. Harrastus nyypähti muuttaessani sitiin.

Korppu, Taisto ja raskaana oleva muia.

Korppu, Taisto ja raskaana oleva muia.

Palatessani rikospaikalle seuraani liittyi Korppu, kaikkien koulumiesten ykköskoulumies, joka levitti paitsi minun hevoshulluuteni aivan uusin mittoihin myös ystävieni hevoshulluuden hevosenostoasteelle. Korppu katsoi perääni kunnes oli 29.

Seuraava hevoseni Jaska opetti minulle enemmän kuin tuhat jänistä ja piti minua pystyssä läpi yhden eronkin. Koirani auttoi siinä. Jaskan koodinimi oli Ilpo ja se oli autoasentaja ja tykkäsi käydä ruotsinlaivalla, etenkin jos esiintymässä oli Popeda. Naisista se tykkäsi myös, mutta ei niitä ikinä saanut, koska ruunaus. Harmi.

Jaska.

Jaska.

 

Nyt en voi muuta kuin rakastaa tammaani Pullukkaa, joka on paitsi opettanut minulle ÄLYTTÖMÄSTI, myös synnyttänyt meille taitavasti ja suvereenisti mitä hienoimman lapsihevosen, Hilpan.

"Moni on tykänny." - Hilppa

”Moni on tykänny.” – Hilppa

Miten onnellinen voi ihminen olla?

Ok, haen takkini ja menen nukkumaan. Olkaa kiitollisia, se kannattaa.